tanhion mielestä vain hänen tekemät avaukset ovat hyviä ja pitää keskustella jostain fucking 1960-luvun asioista.
jos teet keskustelun avauksen nykypäivästä tai vaikka Holmankivestä, tanhio alkaa vittuilemaan muitten nimimerkkien suojasta.
katsomalla kellonajat ja kirjoitustyylin paljastuu, miten mm. eilen:
Simo Hurtta teki keskustelun avauksen Holmankivestä
Tanhio kävi haukkumassa tämän avauksen ja teki oman avauksen fucking 1960-luvusta vain 5 minuuttia myöhemmin
noin 10 minuuttia myöhemmin 3 nimimerkkiä haukkui Simo Hurttaa
samaan aikaan Tainio vastaili itselleen ylistävään tyyliin kuinka hän tuntee kaikki edesmenneet tehtaanjohtajat ynnä muut täältä Lieksasta
Käykääpä joskus katsomassa noin mallin vuoksi minkä tahansa muun kaupungin keskusteluja. Siellä puhutaan nykypäivästä ja arkipäivän aiheista. Katsokaa vaikka aluksi Helsingin, Tampereen, Jyväskylän, Kuopion ja Oulun keskustelut.
Tanhio kuitenkin haluaa että tämä Lieksa keskustelu on vain dementoituneiden vanhusten muisteloja varten. Jokainen muu aihe saa välittömästi hyökkäyksen tämän häiriintyneen palstahäirikön nikkiarmeijalta.
Ei mikään ihme että nuoret ja työikäiset aikuiset jättävät kirjoittamatta tälle palstalle. Monet oikeasti tärkeät aiheet jäävät tämän takia keskustelusta pois.
jos teet keskustelun avauksen nykypäivästä tai vaikka Holmankivestä, tanhio alkaa vittuilemaan muitten nimimerkkien suojasta.
katsomalla kellonajat ja kirjoitustyylin paljastuu, miten mm. eilen:
Simo Hurtta teki keskustelun avauksen Holmankivestä
Tanhio kävi haukkumassa tämän avauksen ja teki oman avauksen fucking 1960-luvusta vain 5 minuuttia myöhemmin
noin 10 minuuttia myöhemmin 3 nimimerkkiä haukkui Simo Hurttaa
samaan aikaan Tainio vastaili itselleen ylistävään tyyliin kuinka hän tuntee kaikki edesmenneet tehtaanjohtajat ynnä muut täältä Lieksasta
Käykääpä joskus katsomassa noin mallin vuoksi minkä tahansa muun kaupungin keskusteluja. Siellä puhutaan nykypäivästä ja arkipäivän aiheista. Katsokaa vaikka aluksi Helsingin, Tampereen, Jyväskylän, Kuopion ja Oulun keskustelut.
Tanhio kuitenkin haluaa että tämä Lieksa keskustelu on vain dementoituneiden vanhusten muisteloja varten. Jokainen muu aihe saa välittömästi hyökkäyksen tämän häiriintyneen palstahäirikön nikkiarmeijalta.
Ei mikään ihme että nuoret ja työikäiset aikuiset jättävät kirjoittamatta tälle palstalle. Monet oikeasti tärkeät aiheet jäävät tämän takia keskustelusta pois.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Pysyttele sinä niillä "Helsingin, Tampereen, Jyväskylän, Kuopion ja Oulun keskustelut"-palstoilla äläkä enää ikinä tule Lieksan palstalle. Koko Lieksa riemuitsisi siitä. Ja anna atulla niitä mieleniintosia avauksia. Montakos oot tehnyt? Kyllä nillle keskustelijoita löytyy mutta kun ei sellaisia sinulta tule.
Tunnustat muuten tässä viestissäsi aika suoraan olevasi se matkija-simo hurtta. Tätähän on kaikki epäilleet mutta nyt se tulee suoraan omasta suustasi. Kiitos aarvelujen vahvistuksesta.
mene Pielisen pohjaan miettimään miksi sinulla on patologinen tarve vittuilla noin kahdeksan nikin takaa.
Tuo sinun tavu-viiva-kirjoitus-tyylisi kyllä tunnistetaan jo puolen vuoden takaa.
Oletko muuten niin vellihousu että et näiden muiden palstahäiriköiden tapaan uskalla rekisteröidä itsellesi nimimerkkiä? Katsos kun siihen pitää laittaa toimiva sähköpostiosoite ja oma nimi.
Taitaa vähä niinku jänskättää. Mutta tällaistahan tämä Lieksan meininki on. Eikun tekstiviestillä anonyymisti Lieksan Lehteen seuraavat valitukset ja vittuilut niin piiri pieni pyörii.
Kannatetaan.
Kannatetaan.
Kannatetaan.
OLEN ALKUPERÄINEN HESKA PAVONEN JA AINOA, JOKA SITÄ NIKKIÄ ENNEN VIIME VIIKONVAIHDETTA ON KÄYTTÄNYT. EN MYÖSKÄÄN OLE ANTANUT LUPAA KENELLEKÄÄN KÄYTTÄÄ NIKKIÄNI, JOKA TOSIN EI OLE REKATTU.
NYT ON JOKU KUITENKIN KÄYTTÄNYT NIKKIÄNI AJOJAHDISSA JA VIHAKAMPANJASSA YHTÄ SUOSITTUA KIRJOITTAJAA KOHTAAN. TÄMÄ ON ERITTÄIN HALVEKSUTTAVA TEKO JA OSOITTAA TODELLA ALHAISTA KÄYTÖSTÄ LIEKSALAISIA KOHTAAN. ON JÄRJESTÄNYT ”ÄÄNESTYKSEN” JOHON SITTEN ITSE VASTAILLUT MATKITUILLA NIKEILLÄ. KUINKA KUKAAN KEHTAA SELLAISTA TEHDÄ. KUVITTELEEKO JOKU HENKILÖ LIEKSALAISET NIIN SAAMARIN TYHMÄKSI MÖLLILAUMAKSI ETTEI TÄÄLLÄ HUOMATA MISTÄ ON KYSE ???
VASTUSTAN JYRKÄSTI TANHION VAINOOMISTA, SILLÄ HÄN KIRJOITTAA HYVIÄ JUTTUJA.
MINULLA ON KÄSITYKSENI KUKA TÄMÄN LOANHEITTOKAMPANJAN TAKANA ON JA LUULEMPA KAIKKIEN LIEKSALAISTEN SEN MYÖS ITSEKIN TIETÄVÄN. JOTEN SITÄ ON TURHA TÄSSÄ MAINITA. TAISI MÄNNÄ VIIKONLOPPUNA TULLA TÄYSIN SELVÄKSI JOKAISELLE VAIKKA LUULI PYSTYVÄNSÄ PEITTÄMÄÄN JÄLKENSÄ MATKITUILLA NIKEILLÄ.
TOIVON ETTÄ KYSEINEN HENKILÖ YMMÄRTÄÄ MUNANNEENSA ITSENSÄ LIEKSALAISTEN SILMISSÄ TÄYDELLISESTI EIKÄ ENÄÄ ILKEÄ LIKASANKOKAMPAANSA JATKAA.
Mittää tuo ylläpito sannoo tästä kun vakkiintunutta nimimerkkii viärinkäättää.
Jos pistelet vettoomuksii niin ota vaekka Huuhaapalstalta niitä tukijoeta, elikkä keksi niitä.
Ei ole sellaista asiaa kuin "vakiintunut nimimerkki". On vain rekisteröityjä ja ei-rekisteröityineitä nimimerkkejä.
se siellä tämän viestin takana kurkistaa, vai mitä?
Sinäkös Lieksa-palstan tuhotaksesi niitä litli-avaukisa olet taas viime yön suoltanut? Niinpä kai, koetetaan kestää.
"Mittää tuo ylläpito sannoo tästä kun vakkiintunutta nimimerkkii viärinkäättää. "
Etkö sinä ressukka ymmärrä, että jos et jaksa/viitsi/osaa rekisteröidä omaa nimimerkkiäsi, niin kuka hyvänsä voi sitä käyttää, eikä kyse ole väärinkäytöksestä.
Rekisteröi nimimerkkisi tai pidä typerä turpasi jo kiinni.
Senverran täytyy tajuta että ei ajojahdissa ala käyttää toisten vakiintuneita nikkejä. Miksi ei käy ajojahtia omalla, mahdollisesti rekatulla nikillään vaan toisten. Sekö on sinun mielestäsi reilua ja oikein.
Taidat olla juuri se henkilö, jonka kaikki tietää tämän kampanjan takana olevan. Miksi et tätäkin kirjoittanut rekatulla nikilläsi?
"Miksi ei käy ajojahtia omalla, mahdollisesti rekatulla nikillään vaan toisten. Sekö on sinun mielestäsi reilua ja oikein."
En ole sanonut, että se olisi reilua tai oikein. Se on lähinnä kiusantekoa, mutta ei juuri muuta. Koska säännöt eivät kiellä käyttämästä rekisteröimättömiä nimimerkkejä, ei kyse ole edes sääntöjen rikkomisesta.
Ongelma näyttää pikemminkin olevan herkkähipiäisten kirjoittajien, jotka luulevat tekstinsä olevan jumalan sanasta seuraavaa.
"Taidat olla juuri se henkilö, jonka kaikki tietää tämän kampanjan takana olevan. "
Just joo. Vainoharhaisuus näyttää olevan lieksalaisten yhteinen harrastus. Siinähän kyttäätte toisianne ja mietitte päänne puhki, kuka sanoi mitä ja kuka ei sanonut. Siinähän se aika kuluu, kun paremmastakaan ette ymmärrä.
hmmmmm... no joo. Vain täysin moraaliton ajattelutapa tuo esiin tuollaisia mielipiteitä. Hömpän hömpän kirjottelu matkitulla (=varastetulla) nikillä on vielä jotenkin siedettävää mutta täydellisen valehteluun perustuvan törkykampanjan ylläpito toisten kirjoittajien nimissä täyttää jo melkein rikoslaissa mainitut rikoksen tuntomerkit.
Maailmassa kun on muitakin sääntöjä kuin sinun itse itsellesi laatimat. Joillekin luonnetyypeille on vain niin vaikeaa tajuta, että maailma ei pyöri heidän pienen ruusunpunaisen napansa ympärillä.
"täydellisen valehteluun perustuvan törkykampanjan ylläpito toisten kirjoittajien nimissä täyttää jo melkein rikoslaissa mainitut rikoksen tuntomerkit."
Vähän säälittävää tuollainen asenne ja ajattelu, tai pikemminkin sen ajatuksen puute. Toisten nimimerkkiä ei täällä voi käyttää, koska ne ovat rekisteröityjä. Jos nimimerkkiä ei ole rekisteröity, niin kirjoittaja tällä rekisteröimättömyydellään ilmoittaa, että nimimerkkiä voi käyttää kuka hyvänsä.
Jos joku provosoi nimimerkeillään, ei siihen pidä mennä mukaan, jos ei leikkiä kestä.
Koita nyt vain elää jotenkin tuon suuren moraalisen närkästyksesi kanssa. Hanki vaikka ihan oikea elämä.
"Jos joku provosoi nimimerkeillään, ei siihen pidä mennä mukaan, jos ei leikkiä kestä."
Miten se on provosointia että käyttää jotain nikkiä eikä sitä ole rekisteröinyt. Täytyy että on tarinasi poikkeuksellisen pimeetä meininkiä eikä uskoisi kenenkään kahdella jalalla kävelevän kykenevän noin pervoon ajatteluun.
Nyt alan ymmärtää ajatteluasi ja ymmärrän törkykampanjasi kun et päässyt palstan johtajaksi.
Jos sinä koettaisit ensin hankkia järjen päähäsi, aletaan siitä.
"ilmoittaa, että nimimerkkiä voi käyttää kuka hyvänsä." Käsittämätön tyyppi joka tuollaisia höperehtää.
No, mitä siitä, kaikki tietää jo kuka sinä olet ja miksi tätä teet. Ja voisit varmaan siinä makoillessasi vastailla sinne holmankivi - avaukseesi. Siellä sinua jo kovasti kaipaillaan.
"eikä uskoisi kenenkään kahdella jalalla kävelevän kykenevän noin pervoon ajatteluun."
En minä jaksa noin typerien ihmisten kanssa keskustella. Ethän sinä ymmärtänyt yhtään mitään lukemastasi. Säälittävä hölmöhän sinä olet. Ja vainoharhainen kaiken muun lisäksi.
Välitän Tanhion jorinoista tasan yhtä vähän kuin sinäkin, mutta hänellä on täysin samanlainen oikeus kirjoittaa kuin sinulla tai minulla. Jos aihe ei kiinnosta, ei sinun ole pakko sitä lukea.
Aloita itse kiinnostava aihe ja toivo, että olet niin hyvä ja mielenkiintoinen kirjoittaja, että muutkin innostuvat vastailemaan.
"Jos aihe ei kiinnosta, ei sinun ole pakko sitä lukea."
Noinhan se on. Kirjastossakin on kirjoja monista aiheista mutta ei niitä ole pakko kaikkia lainata ja lukea.
Todellakin pistäköön mielenkiintoisia asioita ja osallistukoon keskusteluun muutenkin kuin avauksella.