Katoliset, päivää.

"74 Silloin Pietari alkoi sadatella ja vannoi: Minä en tunne sitä miestä. Samassa kukko lauloi. 75 Pietari muisti, mitä Jeesus oli sanonut: Ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut. Hän meni ulos ja puhkesi katkeraan itkuun." Matt 26:74,75.
Voiko miehestä joka on pelkuri ja Jeesuksen kieltäjä tulla Paavi ?
Kun Jeesus kieltää Pietarin tuomiopäivänä niin onko silloin myös kaikki Paavit tuomittuja ?
"33 Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa." Matt 10:33.
Sillä silloin ei kielletyn Pietarin *viralla* ole merkitystä. Paavius lepää siis *savijaloilla*.
Miksi Paavi on ahne ?
Miksi, helpottaakseen edes vähän maailman nälkäisten asemaa Paavi ei myy muutamia arvokkaita taide teoksia vatikaanista ?
Vai onko se miten Pietarin kohteli esimerkiksi Ananiasta ja Safiraa edelleen hyvä ja arvokas ? Kaikki rahat kirkolle ja Paaville ?
271588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Muista myös, että Pietari sanoi Jeesukselle kolme kertaa rakastavansa Häntä. Hän kielsi kolmesti ja tunnusti Hänet kolmesti...

Paavit voivat tehdä (ja tekevät) virheitä ja syntiä siinä missä muutkin. Ex cathedra -lausunnot ovat sitten eri asia.

Äänestä
  • Jeesus siis valehteli.

    Äänestä

  • LLL le kirjoitti:

    Jeesus siis valehteli.

    ???

    Äänestä

  • LLL kirjoitti:

    ???

    "33 Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa." Matt 10:33.

    Äänestä

  • Yksilö kirjoitti:

    Entä jos katuu? Entä jos tunnustaa myöhemmin? Et kai tarkoita, että Pietari ei elämänsä aikana tunnustanut Jeesusta Herrakseen? Eikö hän päässytkään taivaaseen?

    Me voimme aina katua syntejämme, saada Herralta anteeksi ja tehdä parannus. Näin teki myös Pietari.

    Siunuasta.

    jos siis viimeksi sanottu jää voimaan, niin entäs jos ehtii kuolla ennen kuin alkaa kaduttaa? Siis miten olisi käynyt, jos Pietari olisi heti ensimmäisen kiellon jälkeen kuollut, niin hänhän olisi joutunut helvettiin.
    Paatuneinkin ateisti katuu, kun annetaan tarpeeksi aikaa. Omakohtaisesti katsoisin että noin miljoona vuotta saattaisi riittää, jos lisäksi esitellään vähän paikkoja eikä lähetellä mitään satusetiä puhumaan vertauksilla, joista ei ota kukaan selvää. Oppineilla teologeillakin on mennyt pari tuhatta vuotta, ennen kuin on saatu selville, mitä se Jeesus sillä helvetillä oikein tarkoitti.

    Äänestä

  • epistä kirjoitti:

    ovat ärsyttävän salamyhkäisiä tutkimustulostensa tiedottamisessa suurelle yleisölle. En ole ainakaan hesarin tiedesivuilla huomannut ensimmäistäkään selostusta helvetin ominaisuuksista.

    Kuitenkin se saattaisi olla ratkaisevan tärkeä tieto katumuksen käynnistymiseen ajoissa monellakin jumalattomalla.

    Äänestä

Vatikaanin taideaarteista en tiedä, karitatiivisesta työstä huolehtii katolisessa kirkossa pääsääntöisesti Caritas. Caritas on paikalla, jos apua tarvitaan ja myös mainitsemasi tapaisessa työssä. Katolinen kirkko ei siis ole tätä kristityn vastuuta unohtanut, vaikka paavi henkilökohtaisesti sitä ei olekaan tekemässä.

Äänestä

Katolisuus on levinneisyydestään huolimatta lahko, jossa rukoillaan ihmisiä Jumalan sijaan (pyhimykset) ja pidetään ihmistä erehtymättömänä (paavin ex cathedra-lausunnot). Vatikaanin valtavat aarrekammiot ovat köyhää näyttelevän paavin keräämää maallista roinaa, jota rakastetaan paljon enemmän, kuin hädänalaisia ihmisiä.

Paavi on tietämättään Antikristuksen tienraivaaja, mutta ei kuitenkaan yksin syypää kaikkeen katolisen kirkon epäjumalanpalvontaan, vaan hän edustaa koko kirkkoa, jossa ei kysytä sydämen uskoa edes sitä vähää, mitä luterilaisessa. Katolinen kirkkohan on määritellyt aivan kaiken uskonelämään kuuluvan sanallisesti ja suullisesti tai kirjallisesti selitettäväksi. Näin siksi, ettei sydämen uskon kuollut tila tulisi esille paljon sanahelinän alta.

Pietari sain Jeesuksen kieltämisenkin anteeksi. Siitä on kertomus siksi, että jokaisen Jeesuksen kieltänyt ja hyvän omantunnon kadottanut ihminen voisi rohkaistua vielä kääntymään takaisin, eikä jäisi epätoivoon Juudaksen tavoin. Juudas petti Jeesuksen, mutta Pietari "vain" kielsi. Ananiaan ja Safiran kohtalo ei johtunut Pietarista, vaan samasta maailman helyihin ja aarteisiin kohdistuvasta rakkaudesta, jota paavi tuntee vieläkin.

Äänestä
  • Silloin jos Pietari sai anteeksi kieltämisensä, niin sehän merkitsee sitä että Jeesuksen sanomiset muuttuvat höpinöiksi. Hän siis ei tarkoita sitä mitä Hän sanoi.
    Juudas on erittäin tärkeä henkilö kristillisessä teologiassa. Ilman Juudasta ei olisi, ylösnousua, Jeesuksen itsemurhaa, eikä siten kristinuskoa.
    Ilman Pietaria ei olisi katolisuutta, mutta kristinuskoa ei olisi ilman Paavalia, ja jaan sen käsityksen että kristinusko pitäisi muuttaa Paavalinuskomiseksi.
    Pietari, Pietari, Pietari sanoi Anananiaalle ja Safiralle, jotka olivat myyneet maatilansa, että kaikki rahat kuuluvat tähän kommuuniin/apostoleille missä nuo asuivat. Miksi, jos ihmiset katsoivat että heille kuuluu pieni osa myyntihinnasta (se maatilahan oli heidän) miten se siihen kääntyy että he olisivat valehdelleet Pyhää Haamua vastaan ?
    Pietari peloitti nuo ihmiset kuoliaaksi, rahan tähden. Hän katsoi että hänelle kuuluvat kaikki rahat.
    Pietari taisi olla ensimmäinen kultti johtaja mikä haluaa kaiken omaisuuden mitä jäsenillä on, itselleen ?

    Äänestä

  • Yksilö kirjoitti:

    Silloin jos Pietari sai anteeksi kieltämisensä, niin sehän merkitsee sitä että Jeesuksen sanomiset muuttuvat höpinöiksi. Hän siis ei tarkoita sitä mitä Hän sanoi.
    Juudas on erittäin tärkeä henkilö kristillisessä teologiassa. Ilman Juudasta ei olisi, ylösnousua, Jeesuksen itsemurhaa, eikä siten kristinuskoa.
    Ilman Pietaria ei olisi katolisuutta, mutta kristinuskoa ei olisi ilman Paavalia, ja jaan sen käsityksen että kristinusko pitäisi muuttaa Paavalinuskomiseksi.
    Pietari, Pietari, Pietari sanoi Anananiaalle ja Safiralle, jotka olivat myyneet maatilansa, että kaikki rahat kuuluvat tähän kommuuniin/apostoleille missä nuo asuivat. Miksi, jos ihmiset katsoivat että heille kuuluu pieni osa myyntihinnasta (se maatilahan oli heidän) miten se siihen kääntyy että he olisivat valehdelleet Pyhää Haamua vastaan ?
    Pietari peloitti nuo ihmiset kuoliaaksi, rahan tähden. Hän katsoi että hänelle kuuluvat kaikki rahat.
    Pietari taisi olla ensimmäinen kultti johtaja mikä haluaa kaiken omaisuuden mitä jäsenillä on, itselleen ?

    Et ilmeisesti tiedä mitään syntien anteeksiannosta. Pidät Juudasta osana pelastussuunnitelmaa, vaikka et usko koko pelastukseen. Kaltaisillesi onkin aivan sama, miten päin raamattua väännellään.

    Äänestä

  • LLLR kirjoitti:

    Jos kertoisit minulle mitä on synti ?
    Se mitä Jeesus loppujenlopuksi tarkoitti olisi siis pitänyt kirjoittaa näin ?
    "33 Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa. 34 Mutta joka katuu sanomisiaan ja sanoo Herra Jeesus, Sinä olet Jumala, niin se mitä minä sanoin edellisessä virkkeessä olikin vaan lämpimiksenipuhumista, älä huomioi sitä. Matt 10:33,34." Niinkö ?
    Miksi ihmeessä sitten puhua siitä että ei saa kieltää ihmisten edessä, jos ei sitä tarkoita ?
    Eikö Juudas ollutkin osa pelastussuunnitelmaa, pettäessään Jeesuksen ?
    Eikö Jeesuksen itsemurha olekkaan enää osa pelastussuunnitelmaa ?

    Äänestä

Ei Vatikaanin taideaarteiden myyminen ole yhtään mikään ratkaisu maailman köyhien hädän lievittämiseksi. Köyhyyden poistamiseen tarvitaan ihan toisenlaisia toimenpiteitä, ja niistä voivat päättää vain vauraiden maiden ja apua tarvitsevien maiden hallitukset yhteistyössä sekä keskenään että talous- ja muiden asiantuntijoiden kanssa.

Vatikaanin taideaarteiden käyttö tai myyminen ei sen puoleen ole paavin harkinnanvallan asia. Ne ovat ihmiskunnan yhteistä omaisuutta. On erittäin hyvä, että ne ovat Vatikaanin museoissa, sekä siltä kannalta, että siellä ovat huipputason konservaattorien hoidossa että siltä kannalta, että siellä ne ovat kenen hyvänsä nähtävinä, myös sinun ulottuvillasi. Olisi korvaamaton menetys ihmiskunnalle, jos ne myytäisiin ja siten katoaisivat yksityisten raharikkaiden kokoelmiin.

Äänestä
  • Yksi ratkaisu olisi kondomi.
    Toinen, perhe suunnittelu.
    Kolmas, ja tästä Sinä ehkä pitäisit todella paljon, seuratkaamme Maarian ja Joosefin, Paavin sekä nunnien ja munkkien esimerkkiä ja pidättäytykäämme sukupuoliyhteydestä. Se on tärkeä asia Jumalalle, tuo Selibaatti, vai olikos se Paavi.
    Neljäs, älkäämme enää antako rahojamme kirkolle, Jumala ei niitä tarvi, (nyt oletan, tarviiko se ?)
    Viisi, Paavi, suuressa köyhien rakkauden osoittamisen esimerkissä, voisi myydä kolme tai neljä sormusta, vaikka huutokaupalla ja tulot köyhille.
    Miksi kerätä taide aarteita yleensäkään sillä Jeesushan tulee pian, ehkä jo huomenna.

    Äänestä

  • Yksilö kirjoitti:

    Yksi ratkaisu olisi kondomi.

    Kolmeen ensimmäiseen ratkaisuehdotuksesesi minulla ei ole huomauttamista. (Kirkkoni ei hyväksy kondomiehkäisyä, tiedän tietysti sen. Pidän kirkon linjaa liian jyrkkänä.)

    Viides ehdotuksesi, sormusten myyminen. Paavilla on ns. kalastajan sormus sormessaan, merkkinä siitä että paavi jatkaa Pietarin tehtävää olla ihmisten kalastaja. Se on symboli, jolla on ei-aineellista arvoa enemmän kuin on síihen käytetyn kullan rahallinen arvo. Varmasti joku miljonääri maksaisi siitä paljon, mutta kalastajan sormuksen myyminen ehkä olisi jotenkin sopimatonta juuri sen symbolisen merkityksen takia.
    Paavi Paavali VI myi kyllä paavin maallisen vallan merkin, sen kultakruunun eli tiaran, jolla hänet oli kruunattu virkaanastujaisissa. Tiaran hinnan hän lahjoitti kauniina eleenä köyhien hyväksi. Hän olikin sitten viimeinen kruunattu paavi: Johannes Paavali I:tä ja II:ta ja Benedictusta ei kruunattu. Tämä on varmasti hyvä asia kirkolle; paavin ei tule esiintyä ruhtinaana vaan hengellinä johtajana.

    Äänestä

  • Yksilö kirjoitti:

    Yksi ratkaisu olisi kondomi.
    Toinen, perhe suunnittelu.
    Kolmas, ja tästä Sinä ehkä pitäisit todella paljon, seuratkaamme Maarian ja Joosefin, Paavin sekä nunnien ja munkkien esimerkkiä ja pidättäytykäämme sukupuoliyhteydestä. Se on tärkeä asia Jumalalle, tuo Selibaatti, vai olikos se Paavi.
    Neljäs, älkäämme enää antako rahojamme kirkolle, Jumala ei niitä tarvi, (nyt oletan, tarviiko se ?)
    Viisi, Paavi, suuressa köyhien rakkauden osoittamisen esimerkissä, voisi myydä kolme tai neljä sormusta, vaikka huutokaupalla ja tulot köyhille.
    Miksi kerätä taide aarteita yleensäkään sillä Jeesushan tulee pian, ehkä jo huomenna.

    Olet oikeassa. YK:n kehitysaputyössä toimineen tutkija Carl Wahrenin mukaan, kaikkein tehokkain kehitysapumuoto on ollut satsaus perhesuunnitteluun. Kaikki muu toiminta on ollut enemmän tai vähemmän tuloksetonta, koska niitä pieniä parannuksia, joita on saavutettu esimerkiksi viljelytapoja parantamalla, ei ole riittänyt kasvavaa väestöä ruokkimaan.
    En usko, että Paavin omaisuutta myymällä saavutettaisi kestävää parannusta kehitysmaiden ongelmin. Jos taas ”myytäisiin” Paavin vastuuttomat kannanotot, saavutettaisiin todellisia tuloksia.

    Äänestä

Kirjeessä pyydettiin apua Mpigi Children's Foundationin nimissä Mpigi-nimisen kaupungin/kylän kaivoprojektiin.
Edellisen kirjeen Ugandasta sain viime viikolla. Siinä pyydettiin apua sydänsairaan isonsiskon (joka on perheensä ainoa huoltaja) sydänleikkaukseen.
Kyllä tuollaisten pyyntöjen edessä tuntee voimattomuutensa. Emme kykene auttamaan ketään, ellemme tee niin yhdessä.

Caritas osoittaa vuosittain keräysrahat jonkin maanosan tai kehitysmaan tarpeisiin. Suomen Punainen Risti ja Unicef niin ikään auttavat siellä, missä avun tarve on kipeintä.
Mutta kun avunpyyntöjä saapuu maallikkoyhteisöille, joissa on 4-5:een toimivaa jäsentä, kuten Maallikkofransiskaaneissa, niin ei auta muuta kuin avuttomana vastata, että teemme parhaamme, mutta emme uskalla luvata mitään.
Taloudellisen avun tarve eri puolilla maailmaa on tavallisen kansalaisen silmissä suunnaton.

Nimimerkki Yksilölle sanoisin: Mistä päättelet, että Jeesus tuomiopäivänä kieltää hänet ja hänet tai hänet? Jeesushan itse toi meille uuden lain: rakkauden lain. Sitä meidän pitää opiskella. Joten auta sinäkin siellä, missä voit. Me kaikki elämme tässä ja nyt. Lähimmäiset tarvitsevat meitä juuri tänään. "Jumalalla ei tänään ole muita käsiä auttamassa kuin meidän kätemme".

Äänestä
  • Hienoa ! Auttakaa ihmisiä.
    Miksi todella annamme rahaa kaiken maailman turhanpäiväisyyksiin, kun voisimme auttaa ihmistä, joka on avun tarpeessa, en osaa sanoa, yritän auttaa minkä pystyn.
    En nyt malta olla mainitsematta tätä tässä, mutta kuitenkin.
    Miksi katolinen kirkko tuhlaa suuria summia vuodessa pitääkseen Paaveja, kardinaaleja sun muita kalliita instituutioita leivässä, jos lähimmäisen rakkaus on se laki ?
    Okei, uskot Jeesukseen, mutta milloin usko muuttui rakennukseksi ? Tai mihin loppujen lopuksi tarvitset pastoreita ?
    Olethan jo pelastettu, vai mitä ?
    Kuinka paljon katolisen kirkon kynttilät viime vuonna pelkästään suomessa maksoivat ?
    Olisiko niille rahoille ollut ehkä jotain muutakin käyttöä ?
    En tietenkään tiedä miten Jeesus tuomitsee viimeisenä päivänä, mutta mihen/naisen sanaan pitää uskoa.
    "33 Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa." Matt 10"33.
    Miksi, oi miksi se sitten on siellä ?
    Joko Jeesus tarkoitti sitä, tai Hän ei tarkoittanut, jompi kumpi.

    Äänestä

  • Yksilö kirjoitti:

    Hienoa ! Auttakaa ihmisiä.

    Internet-yhteyttä? Olisiko parempi, jos et kuluttaisi rajoitettuja resurrejamme. Samoin jos sinun ei ole pakko käyttää vaatteita, ainakaan kesäaikaan muuta kuin hävyn peittämiseen, kaikki muu on liikaa.

    Jos tahdot olla puritaani (muuten kuin vaatteiden osalta), niin parasta varmaan muuttaa johonkin Amish-kommuuniin. Kristillisyyteen ei kuulu kaiken maallisen hyvän vierastaminen.

    Muista, että jokainen pappi, kardinaali ja piispa
    on vannonut köyhyyslupauksen.
    Meillä on piispat ja papit koska Jeesus asetti Kirkkoonsa kaitsijat.
    Niin ja Jeesushan torjui ne jotka yrittivät estää naista joka hoiti Hänen hiuksiaan kalliilla öljyllä. Hehän juuri sanoivat, että eikö ne rahat vois käyttää paremmin. Jeesus sanoi, että nainen tekee hyvän työn. Messu on elämämme kohokohta. Kyllä sitä pitää juhlistaa, jos me kerran kohtaamme Kristuksen konkreettisesti.

    myydä kaiken omaisuutensa ja antaa rahat näille köyhille.

    "Muista, että jokainen pappi, kardinaali ja piispa on vannonut köyhyyslupauksen."
    Ei jokainen.
    Vain sääntökuntalaiset antavat köyhyyslupauksen.

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    Internet-yhteyttä? Olisiko parempi, jos et kuluttaisi rajoitettuja resurrejamme. Samoin jos sinun ei ole pakko käyttää vaatteita, ainakaan kesäaikaan muuta kuin hävyn peittämiseen, kaikki muu on liikaa.

    Jos tahdot olla puritaani (muuten kuin vaatteiden osalta), niin parasta varmaan muuttaa johonkin Amish-kommuuniin. Kristillisyyteen ei kuulu kaiken maallisen hyvän vierastaminen.

    "Internet-yhteyttä?" En. Autan mitä pystyn, en ole Jeesus joka voisi poistaa köyhyyden *sormianapsauttamalla* muista, Jumala voisi, ei taida haluta.
    "Kristillisyyteen ei kuulu kaiken maallisen hyvän vierastaminen" No ei varmaan kuulukkaan, olenko vaatinut sitä ?

    Äänestä

  • LLL kirjoitti:

    Muista, että jokainen pappi, kardinaali ja piispa
    on vannonut köyhyyslupauksen.
    Meillä on piispat ja papit koska Jeesus asetti Kirkkoonsa kaitsijat.
    Niin ja Jeesushan torjui ne jotka yrittivät estää naista joka hoiti Hänen hiuksiaan kalliilla öljyllä. Hehän juuri sanoivat, että eikö ne rahat vois käyttää paremmin. Jeesus sanoi, että nainen tekee hyvän työn. Messu on elämämme kohokohta. Kyllä sitä pitää juhlistaa, jos me kerran kohtaamme Kristuksen konkreettisesti.

    "Muista, että jokainen pappi, kardinaali ja piispa
    on vannonut köyhyyslupauksen." Jos olisi noin kuin väität katolinen kirkko olisi maailman köyhin kirkko.
    "4 Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin: 5 "Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille." 6 Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan. 7 Jeesus sanoi Juudakselle: "Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten. 8 Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole." Joh 12:4,8." Jeesuksen mieltä painoi enemmän oma hyvinvointi kuin köyhät, joo aina ne ovat keskuudessamme. Jos Jeesuksen mielestä köyhyyttä ei voi edes vähän lieventää tai hetkeksi parantaa, vaan pitää sitä jonain sellaisena mitä ei voi muuttaa, niin miksi meidän pitäisi auttaa ?
    Niin kaunis kokemushan se on tuo, katolinen messu. Ja ikonit arvokkaita.

    Äänestä

  • ++k++ kirjoitti:

    myydä kaiken omaisuutensa ja antaa rahat näille köyhille.

    Ja Pietarin mielestä kaikki rahat piti antaa apostoleille, elikkä Paaville (Pietari) ja sen jälkeen kardinaalille sekä piispolle (muut apostolit). Ja ellet anna kaikkia rahoja, petät Pyhää Haamua ja valehtelet Jumalalle.
    Eikös katolisen kirkon pitäisi suosia kommunismia ?

    Äänestä

  • Yksilö kirjoitti:

    "Muista, että jokainen pappi, kardinaali ja piispa
    on vannonut köyhyyslupauksen." Jos olisi noin kuin väität katolinen kirkko olisi maailman köyhin kirkko.
    "4 Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin: 5 "Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille." 6 Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan. 7 Jeesus sanoi Juudakselle: "Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten. 8 Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole." Joh 12:4,8." Jeesuksen mieltä painoi enemmän oma hyvinvointi kuin köyhät, joo aina ne ovat keskuudessamme. Jos Jeesuksen mielestä köyhyyttä ei voi edes vähän lieventää tai hetkeksi parantaa, vaan pitää sitä jonain sellaisena mitä ei voi muuttaa, niin miksi meidän pitäisi auttaa ?
    Niin kaunis kokemushan se on tuo, katolinen messu. Ja ikonit arvokkaita.

    Hei sinulle siellä!

    Täytyy sanoa, että onnistuit pitämään HUONOIMMAN saarnan, mitä olen ikinä tästä evankelumista kuullut. Varmaan ymmärrät, etten kiitä sinua. Luet kuin Piru Raamattua.

    Äänestä

  • Yksilöt kirjoitti:

    Hei sinulle siellä!

    Täytyy sanoa, että onnistuit pitämään HUONOIMMAN saarnan, mitä olen ikinä tästä evankelumista kuullut. Varmaan ymmärrät, etten kiitä sinua. Luet kuin Piru Raamattua.

    Väärin meni, Te olette kuulleet valheita, Minä kerron oikein.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yksilö kirjoitti:

"74 Silloin Pietari alkoi sadatella ja vannoi: Minä en tunne sitä miestä. Samassa kukko lauloi. 75 Pietari muisti, mitä Jeesus oli sanonut: Ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut. Hän meni ulos ja puhkesi katkeraan itkuun." Matt 26:74,75.
Voiko miehestä joka on pelkuri ja Jeesuksen kieltäjä tulla Paavi ?
Kun Jeesus kieltää Pietarin tuomiopäivänä niin onko silloin myös kaikki Paavit tuomittuja ?
"33 Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa." Matt 10:33.
Sillä silloin ei kielletyn Pietarin *viralla* ole merkitystä. Paavius lepää siis *savijaloilla*.
Miksi Paavi on ahne ?
Miksi, helpottaakseen edes vähän maailman nälkäisten asemaa Paavi ei myy muutamia arvokkaita taide teoksia vatikaanista ?
Vai onko se miten Pietarin kohteli esimerkiksi Ananiasta ja Safiraa edelleen hyvä ja arvokas ? Kaikki rahat kirkolle ja Paaville ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu