Raamatusta.

Ei hyvät ihmiset Raamattua pidä pelätä.
Olen viettänyt monta ratkiriemukasta hetkeä sen parissa, joskus kyllä tuppaa hiukset nousemaan pystyyn eteenkin kun lukee VTtä. Siellä sitä on mitä vaan. Murhia, kansanmurhia, prostituutiota, parittamista, vääräuskoisten tappamisia, SUURI tulva ja noin 6000 vuotta vanha käärme.
Vanha Testamentti on kuin se kehitysvammainen sisarus jota hävetään ja pelätään, ja kun vieraita tulee kylään, se teljetään aina kellariin.
Otetaan nyt kuitenkin käsittelyyn Luukkaan evankeliumi, Uuden Testamentin puolelta.
Tämän Jeesuksen, tuon elämän leivän, elämäntarina kirjuri tiesi esim mitä Jeesukselle tapahtui, mitä Hän sanoi, vaikka kukaan ei ollut kuulemassa Häntä, Hoosianna, lukekaa Luukas 22:41,46.
Mutta toisaalta, Luukas EI tiennyt mitä tapahtui kun Jeesus kuoli,
"51 Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, 52 haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös. 53 He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin ja näyttäytyivät siellä monille."
Sillä tuon tapahtuman kirjoittaja oilikin Matteus 27:51,53.
Luukkaalle myös Jeesuksen *vuorisaarna* tapahtui tasaisella maalla, ja se mitä Jeesus silloin sanoi, on erilaisempi versio kuin Matteuksella. Luukkaalla oli myös viesti kaikille maailman kylläisille, sanoja, joita kukaan muu ei kuullut Jeesuksen sanovan
"25 Voi teitä, jotka nyt olette kylläiset! Te näette vielä nälkää. Voi teitä, jotka nyt nauratte! Te saatte surra ja itkeä." Luuk 6:25.
Toisaalta pystyessään antamaan erittäinkin tarkkoja yksityiskohtia siitä mitä Johannes kastaja teki äitinsä kohdussa kun Maria ja Johanneksen äiti Elisabeth kohtasivat, on minusta jotenkin hämmästyttävää, että kun Jeesus ilmoittautui 40 päivän ajan opetuslapsille, niin ainoa mitä Luukas siitä silloin tietää on se että he puhuivat Jumalan valtakunnasta, voi hyssäys sentään,
"3 Heille hän myös monin kiistattomin todistein osoitti kuolemansa jälkeen olevansa elossa. Hän näyttäytyi heille neljänkymmenen päivän aikana useasti ja puhui Jumalan valtakunnasta." Apo 1:3.
Niukkaa todella niukkaa.
Eikö noille 12 pässille tullut mieleen kysyä jotain ?
Mutta ei, ei minkäänlaista informaatiota siitä minkälaista siellä on, siellä Jumalan valtakunnassa.
Sataako siellä ?
Jos lapsi kuolee 5 vuotiaana, ja sen vanhemmat kuolevat 20 vuotta myöhemmin, niin minkä ikäinen se lapsi on, (jos se lapsi pääsee) taivaassa kun he tapaavat ?
Joku siis on käynyt siellä, ja tulee vielä kaiken lisäksi takaisinkin, niin ei sitten kannata kysyä mistään muusta, kamoon ?
Voi pyhä yksinkertaisuus !
PS Helluntalaiset jos luette tätä, niin tiedän että ette Te ole kännissä, Te vaan puhutte *kielillä*
"13 Mutta jotkut pilkkasivat: He ovat juovuksissa, makeaa viiniä täynnä." Apo 2:13
096
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Yksilö kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu