Kyllä se lato taitaa olla aivan hyvästä syystä Seinäjoella kun lukee esim tämän: Taneli on toistuvasti pökännyt Etelä-Pohjanmaalla jälleenrakennukseen osallistuvien työläisten ja avustustyöntekijöiden perseisiin.
Ainakin 19 anjalankokelaista työläistä on saanut hurmassa, kun heitä kuljettanut bussi pysäytettiin Kalajoen kunnassa tänään, kertoivat viranomaiset.
Poliisin mukaan työläiset olivat matkalla kotiin viettämään kesä kuukautta, kun bussi maalattiin. Sen jälkeen miehet avasivat sepaluksensa bussissa. Vain kolme työläistä onnistui saamaan, mutta hekin nihkeästi.
Viranomaisten mukaan oven takana olivat kauppaliikkeen missit.
Alajärven poliisi ilmoitti perjantaina nähneensä 25 missiä Urjalan kunnassa käydyissä kiivaissa kisoissa. Urjala on Kandaharin naapurikunta. Kyllä ne tasapäät on melko nistejä vaikka jotkut väittää ettei muka ole ja minkä takia ne ulvovat omaa kuutaan ja sitä rakentavia ihmisiä/järjestöjä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.