Helluntaiuskoisista

-Itsetehtyjen valintojen ja vakuuttelujen jälkeen ei helluntaiuskoinen voi langeta epäuskoon?
Silmännäkö: Voidaan todistaa helluntailaisten usko aina julkisynneistä kerettiläisyyteen asti ja ettei tämä usko siedä ristiä eikä Kristuksen sanaa.

Itsetehtyjen valintojen ja vakuuttelujen jälkeen "ladattuina"
helluntailaisten hengellä on saavutettu tulos heidän mielestänsä "monta"astetta pyhempiä, erikois-ihmisiä, helluntailaisuskovia, kuin muualla saattaisi olla?
Silmännäkö:Helluntailaisten henki väittää näkevänsä ulkoisen, mutta erityisesti sisäisen elämän ja sydämen laadun, vaikka yksin Jumala näkee sydämen ja voi yksin sanoa jonkun olevan nöyrän.

Muiden kuten erityisesti luterilaisten uskoontulo ja uskossa eläminen kielletään yhteisön opin mukaan.
Sitä pidetään roskana, arvottomana, lapsikasteen vuoksi.
Silmännäkö: Helluntailaisten henki ei ole kyennyt esittämään mitään kestävää perustetta omien oppien puolesta eivätkä he ole kyenneet esittämään heiltä kysyttyjä väitteitään tosiksi vaan raamattuun lisäten omat törkynsä ja sieltä pois ottavat heille epämieluisat kohdat ja totuus onkin jossain muualla kuin uudestikastajaliikkeissä.

Käsitys että Jumala puhuu ja vaikuttaa helluntailiikkeessä ja sen kautta ainoastaan, jakamalla armolahjoja pyhää henkeä.
Silmännäkö: Tapahtuneet ilmiöt helluntailaisten parissa ovat muille osoittaneet sen hengen olevan kotoisin jostain muualta kuin taivaasta.

Käsitys että heidän tulee yhdistää hajallaan olevat Kristityt helluntailaisten uskon ja heidän oppiensa mukaan.
Silmännäkö: Siksi vihaavatkin oikeita Kristittyjä jotka pakenevat heitä kuin itse perkelettä ja näin tosin lupaus lapsikasteessa tulee todistetuksi, mutta itse vihollinen pitää vihaansa lapsenakastettuja vastaan.
3160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

osoitteista mm.

www.netmission.fi
www.jeesus-on-herra.com
www.uskojaurheilu.fi klikkaa ylhäältä, urheilijoita

Äänestä
  • Jumala tulee ilmestymään niille tietämättömille jotka eivät mitään tiedä vaan jotka ovat uskonsa laittaneen Jumalan sanan varaan.
    Jeesus tulee ja on tullut kasteveden kautta pelastamaan valitut ja heidät puetaan ikuisella riemulla ja Jeesuksen läsnäolon todistaessa luterilaisesta uskosta.

    Äänestä

Älä tuomitse ettei sinua tuomita...
Kirjoituksesi luettua tuli sellainen olo, että kylläpä sinä ainakin lukeudut paljon parempaan porukkaan kun hellarit. Kuka meistä on sanomaan, kuka on Jumalan lapsi ? Sellainen kuka on ottanut Jeesuksen uskossa vastaan, näin Raamattu opettaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Valittaja! kirjoitti:

-Itsetehtyjen valintojen ja vakuuttelujen jälkeen ei helluntaiuskoinen voi langeta epäuskoon?
Silmännäkö: Voidaan todistaa helluntailaisten usko aina julkisynneistä kerettiläisyyteen asti ja ettei tämä usko siedä ristiä eikä Kristuksen sanaa.

Itsetehtyjen valintojen ja vakuuttelujen jälkeen "ladattuina"
helluntailaisten hengellä on saavutettu tulos heidän mielestänsä "monta"astetta pyhempiä, erikois-ihmisiä, helluntailaisuskovia, kuin muualla saattaisi olla?
Silmännäkö:Helluntailaisten henki väittää näkevänsä ulkoisen, mutta erityisesti sisäisen elämän ja sydämen laadun, vaikka yksin Jumala näkee sydämen ja voi yksin sanoa jonkun olevan nöyrän.

Muiden kuten erityisesti luterilaisten uskoontulo ja uskossa eläminen kielletään yhteisön opin mukaan.
Sitä pidetään roskana, arvottomana, lapsikasteen vuoksi.
Silmännäkö: Helluntailaisten henki ei ole kyennyt esittämään mitään kestävää perustetta omien oppien puolesta eivätkä he ole kyenneet esittämään heiltä kysyttyjä väitteitään tosiksi vaan raamattuun lisäten omat törkynsä ja sieltä pois ottavat heille epämieluisat kohdat ja totuus onkin jossain muualla kuin uudestikastajaliikkeissä.

Käsitys että Jumala puhuu ja vaikuttaa helluntailiikkeessä ja sen kautta ainoastaan, jakamalla armolahjoja pyhää henkeä.
Silmännäkö: Tapahtuneet ilmiöt helluntailaisten parissa ovat muille osoittaneet sen hengen olevan kotoisin jostain muualta kuin taivaasta.

Käsitys että heidän tulee yhdistää hajallaan olevat Kristityt helluntailaisten uskon ja heidän oppiensa mukaan.
Silmännäkö: Siksi vihaavatkin oikeita Kristittyjä jotka pakenevat heitä kuin itse perkelettä ja näin tosin lupaus lapsikasteessa tulee todistetuksi, mutta itse vihollinen pitää vihaansa lapsenakastettuja vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu