Tietämätön

Olisiko joku ystävällinen ja kertoisi mulle mitä eroa on kristinuskolla ja mormooni uskolla. Kiitos
5226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tarhapöllöllä ja tarhakäärmeellä.
Oliko vielä muita kysymyksiä?

Äänestä

maahisilla ja menninkäisillä.

Äänestä

Tässä muutamia faktoja mormooneista: Perustaja Joseph Smith, joka 1819 väitti saaneensa ilmestyksen,jossa hänelle ilmestyivät isä Jumala ja Poika Jeesus jotka ilmoittivat häenelle, ettei kannata liittyä mihinkään olemassa olevaan kirkkoon koska ne ovat harhaoppisia kaikki. Muutamaa vuotta myöhemmin sai uuden ilmestyksen enkeliltä, jonka nimi oli Moroni ja joka paljasti salaisten kultalvyjen kätköpaikan. Niihin oli egyptin kielellä kirjoitettu mm kuvaus Jeesuksen vierailusta Uudella Mantereella v 34 jKr. Smith ei osannut egyptin kieltä mutta onneksi enkeli Moroni oli laittanut kultalevyjen mukaan silmälasit joiden läpi katsottuna uusegypti kääntyi amerikanenglanniksi ja siitä syntyi Mormonin kirja. Samaan kirjaan on lainattu myös katkelmia mielikuvitusromaanista sekä "King James Version" raamatusta. Heille Jeesus on vain vanhempi veli ja he kieltävät neitseelisen syntymän. Jumala on heille samaa kuin ihminen, Adam oli jumala joka saapui taivaallisen vaimonsa eevan kanssa maan päälle. Aadamilla oli myös suhde Mariaan josta sitten syntyi Jeesus. Mormoni ei Pelastu uskosta vaan teot edesauttavat asiaa. Moniavioisuus on myös tavallista. Helvettiä ei ole olemassa heille. Lainasin nämä jutut Pekka Sartolan kirjasta "harmageddon". Sieltä ja netistä myös löydät paljon lisää mielenkiintoista luettavaa.

Äänestä
  • ei ole kokonaan totta. Olen MAP-kirkon jäsen ja tiedän, että tuossa kirjoituksessasi on sekoitettu ovelasti totuutta ja valhetta siten, että siitä tulee oikea sillisoppa. Toivottavasti kukaan ei usko kirjoitustasi.

    Äänestä

tietää mitä MAP-kirkko opettaa, niin kannattaa kysyä MAP-kirkon jäseniltä sitä suoraan.

Ethän sinä kysy ev.lut kirkon opeistakaan esim. adventisteilta vaan suoraan luterilaisilta. Silloin saat keikkein oikeimman ja rehellisimmän vastauksen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Olisiko joku ystävällinen ja kertoisi mulle mitä eroa on kristinuskolla ja mormooni uskolla. Kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu