NEXT

Maanantai 25.9

Uskon puute. Belle haluaa tietää, onko Shawnin rakkaus entisellään.

Bo ja Hope lähtevät kuulemaan sairaalaan, ketä John epäilee murhaajaksi. Kuka se sitten onkin, Bo aikoo tappaa hänet. John tuo autossaan naismatkustajan jota hän epäilee murhaajaksi. Belle haluaa, että Shawn antaisi tälle anteeksi, mutta huomaa, että Shawn on ottanut sormuksen pois vasemmasta nimettömästään. Bonnie yllyttää Mimiä Shawnin luo, mutta tämä aikoo Rexin ja Philipin avulla saada Bellen ja Shawnin takaisin yhteen. Philip sanoo, että Shawn ei arvosta Belleä. Julie ja Mickey riitelevät Bonniesta ja Alice's kantribaarista. He sopivat riitansa, ja Mickey näyttää Julielle baaria. Mickey ehdottaa, että Julie voisi ratsastaa mekaanisella herällä, ja laittaa Julielle kaikkein kovimmat vauhdit. Jennifer uskoo, että hänen suojelusenkelinsä on Patrick.

Tiistai 26.9

Kuin kaksi marjaa. Uusi murhaepäilty muistuttaa erehdyttävästi Marlenaa.

John esittelee sairaalassa murhaajaksi epäiltynsä; hän on Hattie Adams, joka on ollut kauneusleikkauksissa, ja on aivan Marlenan näköinen. Johnilla on mukanaan myös Bart, koska haluaa tämän selittävän, miksi Hattie on korvattu Marlenalla. Belle pakenee parvekkeelle, koska ei kestä enää asioiden monimutkaisuutta murhaajan selvittämisessä. Philip melkein näkee Janin hiippailemassa sairaalassa. Hattie sanoo olevansa syytön murhiin, koska hänen syyllisyydestään ei ole minkäänlaisia todisteita. Shawn menee Bellen perässä parvekkeelle, ja he sopivat. Jan tyrmistyy heidän sovinnostaan ja palaa omalle maaseutuasunnolleen. Tek tulee kertomaan Nicolelle, että kartanosta on löytynyt muukalaisen sormenjälkiä. Brady uskoo yhä, että Nicole on syyllinen ja että poliisit ovat vahvasti tämän perässä. Julie lentää mekaanisen härän selästä, jolloin hän sanoo Mickeylle, että joko hän tai Bonnie lähtee. Mimi kertoo Rexille, että Shawn ja Belle ovat sopineet.

Keskiviikko 27.9

Lemmenloukku. Jan rakentaa Shawnia varten salaisen huoneen.

Hattie inttää yhä syyttömyyttään ja sanoo voivansa todistaa asian. Hän kertoo, että oli ulkomailla kauneusleikkauksissa Aben ja Jackin murhien aikana, ja sen jälkeen sairaalassa kiitospäivästä jouluun saakka. John uskoo, että DiMerat ovat maksaneet lääkäreille valehtelusta, ja uskoo yhä Hattien olevan osallinen murhiin. Bart kertoo, että Johnin epäilyt eivät pidä paikkaansa, sillä Hattie oli vankilassa Tonyn, Dougin ja Alicen murhien aikana, koska oli jäänyt kiinni näpistelystä. Tek tarkistaa asian, ja kertoo että se pitää paikkaansa. Bo sanoo, että jollei Hattie ole syyllinen niin silloin Marlena on. Sami sekoaa ja Lucas vie hänet kotiin. Bo pidättää Marlenan ja kahlitsee tämän sairaalan sänkyyn. John kehottaa Belleä olematta luovuttamatta Shawnin suhteen, samaan aikaan kun Sami riehuu kotona repien kaikki Johnin kuvat pois albumeista ja kehyksistä. Jan on kotona Shawn-alttarinsa kanssa, kunnes Nicole tulee kylään ja kertoo kartanosta löytyneistä sormenjäljistä. Nicole usuttaa Jania lähtemään kaupungista, mutta hän ei suostu vaan kertoo salaperäisestä projektistaan; lukita Shawn häkkiin. Nicole tajuaa, että Jan on täysi sekopää.

Torstai 28.9

Hämmentävä hautajaisvieras. Marlena vaatii päästä Douglasin ja Alicen hautajaisiin.

Bo ja Hope saavat tietää, että Shawn aikoo lähteä kaupungista selvittääkseen ajatuksiaan. Bo antaa Shawnille moottoripyörän, ja kehottaa häntä lähtemään, sillä se olisi varmasti hänelle hyväksi. Shawn harkitsee liittymistä kauppalaivastoon. Marlena haluaa Dougin ja Alicen hautajaisiin. Celeste näkee hautajaisissa Alicen haamun, joka ennustaa Salemin asukkaille tuhoa. Jan sisustaa Shawnin häkkiä, ja aikoo pitää hänet siellä niin kauan kunnes Shawn unohtaa Bellen. Shawn haluu puhua hautajaisissa mustiin pukeutuneen muukalaisen kanssa, samalla kun Kate kehottaa Philipiä tekemään siirtonsa Bellen suhteen. Dougin ja Alicen hautajaiset eivät ole muutakuin surua, mutta kun John saapuu Marlenan kanssa hautajaisiin, kaikki kauhistuvat.

Perjantai 29.9

Lahjontayritys. Bonnien ravintolahanke lähtee kankeasti käyntiin.

Julie raivostuu kun näkee Marlenan ja haukkuu ja meinaa kuristaa tämän. Marlena vakuuttaa Bolle ja Johnille olevansa syytön ja kertoo että hänellähän on alibi Aben murhan ajaksi; hän oli Coloradossa poikansa Ericin luona. Bo kertoo, että Eric oli sanonut Marlenan lähteneen jo sovittua aiemmin Coloradosta, ja olleen Salemissa jo Aben murhan aikaan. Jan on pukeutunut vanhaksi naiseksi ja väittää Alicen kertoneen Shawnin tulevaisuudesta, että tämän olisi alusta alkaen pitänyt olla Janin kanssa, koska uhrasi hänen puolestaan niin paljon. Jan lähtee ennen kuin Shawn saa tietää hänen henkilöllisyytensä. Nicole ja Brady törmäävät huoltoasemalla ja Brady haluaa, että he lähtevät hautajaisiin. Patrick tapaa hämärän miehen, joka haluaa Patrickin tekevän sen, mistä hän oli tullut tekemään. Patrick sanoo, ettei voi missään tapauksessa satuttaa Jenniferiä. Rex vihjaa Bonnielle, että hän haluaa Bonnien olevan lastensa isoäiti.
http://groups.msn.com/pavi/etusivu.msnw
Kopioitu:
0162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Muumi. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu