Kaatuileminen`?

http://www.youtube.com/watch?v=uA_i3ZVDeMk&mode=related&search=

Hei.

Haluaisin kysyä mitä tuo kaatuileminen ja nykinen oikein tarkoittaa? Kiitos vastauksesta.
3173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ups =)

Äänestä

(Kokeilenpa uudella otsikolla)

En osaa enkä haluaisikaan tyhjentävästi vastata kysymyksiisi. Totean vain, että tällaisesta toiminnasta en löydä raamatusta tukea eikä se mielestäni ole "Kristuksen evankeliumin arvolle sopivaa". Jeesus on Kuningas. Käykäämme Hänen eteensä Hänen arvolleen sopivalla tavalla.

Videopätkässä se osa saarnasta mitä näytettiin oli pastorin edessä olemista raamattu kädessään ja pelkkää nauramista. Se oli kaukana Paavalin tavasta julistaa evankeliumia, kun Hän sanoo korinttolaisille julistamansa evankeliumin kiteytettynä näin: "Minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut, että Kristus kuoli edestämme syntiemme tähden Kirjoitusten mukaan, ja että Hänet haudattiin ja Hän nousi kuolleista kolmantena päivänä Kirjoitusten mukaan. Näin me saarnaamme ja näin te olette uskoon tulleet".

Video ei edusta ainakaan niitä paikallisia helluntaiseurakuntia, joissa olen käynyt kokouksissa. En tiedä, edustaako tämä Saarikalle millään tavoin helluntailaisuutta.

Neuvoni on, että älä mene kokouksiin, joissa videossa mainitunlaisia ilmiöitä tapahtuu.

Toivon tälle keskustelupalstalle enemmän kirjoituksia siitä "mitä hyvää Hän on sielulleni tehnyt" ja yksinkertaisen evankeliumin esille tuomista keskustelujen yhteydessä.

Hyvää tiistaipäivää Sinulle ja jokaiselle palstalaiselle.

Äänestä

Katsottuani videon tuli mieleen nämä Raamatun sanat: 2. Piet.2:1-3

1. Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.
2. Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi;
3. ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku.

Jos Jeesus eläisi, niin Hän tyhjentäisi "markkinapaikan". Olen varma, ettei videolla nähty toiminta ole Jumalasta, paremminkin paholaisesta. Oikeastaan "kaatajilta" pitäisi kieltää toiminta kokonaan, sillä kuka voi olla varma siitä, etteikö ihmisille, etenkin lapsille voi seurata psyykkisiä vaurioita.
Lisäksi tilaisuuksissa puuttuu hengellinen hartaus, joka on vaihtunut hillittömään naurun kikatukseen ja seksuaaliseen vääntelehtimiseen.

Pois meistä tuollainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vastausta_etsivä__ kirjoitti:

http://www.youtube.com/watch?v=uA_i3ZVDeMk&mode=related&search=

Hei.

Haluaisin kysyä mitä tuo kaatuileminen ja nykinen oikein tarkoittaa? Kiitos vastauksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu