pian seuraavalle sivulle kääntyvässä ketjussa tapani todistelee mormoniuskon mukaisen temppelin olemassaolon oikeutusta seuraavasti:
"raamatussa mainitaan useissa kohdin tulevista temppelistä. niillä ei tarkoiteta kirkkoja ja seurakuntakeskuksia."
minulle(kin) tuollaiset raamatunkohdat ovat aivan tietämättömissä.
missä päin raamattua Jumala kehoittaa uuden liiton uskovia rakentamaan temppeleitä (=kirkkoja), joihin ei ole asiaa tavan uskovaispulliaisella?
kysymyksen voisi myös asettaa niin, että "mitä uudessa liitossa temppelillä ylipäätään tarkoitetaan?".
"raamatussa mainitaan useissa kohdin tulevista temppelistä. niillä ei tarkoiteta kirkkoja ja seurakuntakeskuksia."
minulle(kin) tuollaiset raamatunkohdat ovat aivan tietämättömissä.
missä päin raamattua Jumala kehoittaa uuden liiton uskovia rakentamaan temppeleitä (=kirkkoja), joihin ei ole asiaa tavan uskovaispulliaisella?
kysymyksen voisi myös asettaa niin, että "mitä uudessa liitossa temppelillä ylipäätään tarkoitetaan?".
Vastaukset 49
Vanhimmat
Herran temppeli. Parhaillaan esiteltävänä oleva rakennus ei ensinkään ole kristinuskon mukainen temppeli. MAP uskon mukainen temppeli se tietysti on, UT:sta ei ole sellaiselle löydettävissä perusteita.
Aikoinaan Abraham teki Jahve-jumalan kanssa liiton. Abraham on juutalaisten kantaisä. Jumala antoi hänelle lupauksen maasta, jälkeläisistä ja siunauksesta kaikille sukukunnille ja koko maailmalle. Liiton merkiksi tuli poikalasten ympärileikkaus. Jumala kutsui Abrahamin Kanaanin maahan. Mooses johti kansan paon Egyptistä luvattuun maahan.
Kuningasten aika alkoi n. 1000-luvulla eKr. Tämän aikana Israelia johtivat kuninkaat Saul, Daavid ja Salomo. Daavidin aikana käytiin voittoisia sotia ja Israelin valtiollinen elämä kehittyi korkealle tasolle.
Salomon aikana rakennettiin temppeli, josta tuli juutalaisen uskonnon keskuspaikka. Salomon jälkeen heimoriidat kärjistyivät sisällissodaksi. Valtio jakautui kahtia pohjoiseen Israeliin ja eteläiseen Juudeaan.
Valtion jakautumisen aikana alkoi uskonnollista liikehdintää profeettojen johdolla. Profeetat varoittivat kansaa, joka oli hylännyt Jahven ja palveli epäjumalia. Juudea valloitettiin ja kansa joutui pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan. Edellä mainitut tapahtumat olivat vanhanliiton aikaisia.
Vanhan testamentin aikana oli siis ainoastaan yksi temppeli joka oli nimenomaisesti juutalaiseen uskoon kuuluva temppeli. Tässä tehtiin vahanliiton mukasia uhritoimituksia ja myös ymprileikkauksia ja ympärileikkaukseen kuuluvia seremoniallisia pesuja.
Ympärileikkauksen korvasi uuden liiton mukainen kaste joita ei temppelissä tehty.
Näin ollen uudenliiton aikana temppeli tuli tarpeettomaksi ja Roomalaisten hävitettyä sen Jeesuksen ennustuksen mukaan n. 70 jKr. sitä ei koskaan rakennettu uudelleen. Kristinuskon piirissä ei koskaan ole rakennettu ainuttakaan temppeliä, eikä sellaiseen ole uudenliiton opin mukaan vähäisintäkään tarvetta, eikä niitä ole koskaan ollut.
Temppeli oli puhtaasti vanhanliiton juutalaisuuteen kuulunut rakennus jonka päätarkoitus oli VT:n mukaiset uhritoimitukset joita uudenliiton myötä ei enää tarvita Jeesuksen annettua täyden uhrin sekä kaikkia kansoja koskevan lähetys ja kastekäskyn. Vanha liitto oli tehty ainoastaan juutalaista uskoa harjoittavien kanssa.
Mielestäni uskonnollisella palstalla näin oleellisen kristinuskoon liittyvän asia pitäisi olla kaikille itsestään selvyys. Vasta uudessa liitossa Jeesus kehotti viemään kristinopin kaikille kansoille. Hän sanoi myös uskovien olevan Herran temppeli.
Turust
nyt olen kyllä hieman eri mieltä eräästä lausumastasi:
"ympärileikkauksen korvasi uuden liiton mukainen kaste..."
kuten olemme yksimielisesti uskomassa, kaste ei korvaa ympärileikkausta, vaan sitä on enneminkin "sydämen ympärileikkaus/Kristuksen ympärileikkaus", joiksi paavali uudestisyntymistä nimittää.
usein esiintyvä virheellinen käsitys, että vesikaste olisi kuulunut jo VT:n aikaan. Pelkästään Raamattua lukemalla asia tulee kyllä täysin selväksi. Juutalaisiin ympärileikkaus rituaaleihin kuuluvia pesuja ei mitenkään voida ymmärtää kasteeksi. Vasta Jeesus antoi kaste- ja lähetyskäskyn.
Monet näyttävät uskovan kristillisen upotuskasteen kuuluneen jo VT:n Salomonin temppeliin, siis ennen uudenliiton aikaa. Tällaiselle ei löydy tukea ei sen enempää kirjoituksista kuin arkeologisista löydöistäkään.
Kristityillä on aikojen saatossa kyllä ollut ns. kastekirkkoja, mm. 1200 luvulla jKr. rakennettuun Firenzen katedraaliin kuuluu erillisenä rakennuksen tuollainen kastekirkko. Juutalaisten ja myöhempien mormoni temppeleiden kanssa kastekirkoilla ei kuitenkaan ole vähäisintäkään yhteyttä.
Tietysti voimme puhua MAP-kirkon temppeleistä, niillä ei kuitenkaan ole osoitettavissa olevaa yhteyttä kristillisiin temppeleihin, siitä yksinkertaisesta syystä, ettei sellaisia temppeleitä tiedetä koskaan olleen edes olemassa.
Turust
Temppelit ovat olleet aina ja tulevat olemaan aina tärkeitä palveluspaikkoja Jumalan lapsille joilla on Hänen hyväksymä usko ja jotka ovat kelvollisia palvelemaan niissä. Temppelit on joskus otettu pois epäuskon ja luopumuksen tähden, mutta palautettu myöhemmin. Seuraavassa kohtia Raamatusta koskien temppeleitä:Ps.24:3-5, Jes.2:2-3 Mal. 3:1 Uuden testamentin aikana Temppeli Matt:21:12-16 Viittaus temppelissä solmittavaan avioliittoon Matt 19:6
1.Kor11:11 1. Piet. 3:7 ja Matt.16:19 Uudemmassa ilmoituksessa on näistä asioista selvempiä kohtia mutta oletan ettet usko muuhun kuin raamattuun joten en lisää niitä tähän viestiin. Lue raamattua rukouksen hengessä niin totuus saattaa avautua sinulle. Kts.2. Piet. 1 :20-21
Ja mormonit sanovat, että ellei todisteita nyt löydykään, niin ei se tarkoita ettei niitä voisi löytyä joskus tulevaisuudessa. (kais tiedät...)
sanallakaan temppelistä vaan puhuu avioliitosta.
Matt. 21: taas puhuu Jerusalemin temppelistä.
1. Korinttolaiskirje 11: puhuu ihmisten, naisten ja miesten tasa-arvosta Jumalan edessä.
1. Pietarin kirje 3: puhuu kristittyjen avioliitosta ja Kristuksen kärsimyksestä ja korotuksesta.
Matteus 16: puhuu aikojen merkeistä, Pietari tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi ja lisäksi Jeesuksen seuraamisesta.
2. Pietarin kirje 1: sanoo ensiksikin "Simon Pietari, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja apostoli, tervehtii teitä, joille Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus vanhurskaudessaan on suonut saman kalliin uskon kuin meille. [Room. 1:12]
2 Yhä runsaampana tulkoon osaksenne armo ja rauha, jonka Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tunteminen antaa. [1. Piet. 1:2]"
Toiseksi se puhuu uskonelämästä ja pelastuksesta.
Kolmanneksi luku kertoo Sanan olevan luotettava.
Jesaja taas kertoo VT:n juutalaisuuden ajan profetioista.
Minä taas puhun kristinukon ajan temppeleistä.
Mitä tulee oppiin luopumuksesta, se kuuluu yksin MAP kirkon opetukseen, jonka voidaan katsoa olevan, sanotaan nyt vaikka antikristillistä. Näiltä osin se tuntuu joskus hyvin ikävältä.
Kyllä minä tutkin Raamattua aivan vakavasti ja rukoilen tai paremminkin nykyisin kiitän, ei minulla ole mitään pyydettävää. Minä olen osuuteni runsain mitoin saanut ja odotan rauhallisella mielellä ajattomuuteen siirtymistä.
Sinua Unski kiitän kuitenkin vilpittömästä kirjoituksestasi - niin uskon.
Turust
Luopumuksesta on monia viitteitä Raamatussa mutta riittäköön yksi esimerkki jossa viitataan Apostoleihin, jotka vielä pidättivät laittomuuden esiintuloa. Kun apostolit surmattiin ei ollut enää maanpäällä korkeampaa valtuutta, jolla oli valta jatkaa tätä pyhää pappeutta. Roomalaiskatolinen kirkko perustettiin vasta 321jKr. Miten valtuus? Paavali profetoi näistä tapahtumista 2 Tess. 2:1-11 Me uskomme että tämä valtuus palautettiin Joseph Smithin kautta kun Pietari Jaacob ja johannes ilmestyivät heille ja asettivat Joseph Smithin ja Oliver Cowderyn Melkisedekin pappeuteen antaen saman valtuuden, jonka itse Jeesus oli antanut Pietarille. Jos on vaikea uskoa tällaisiin kokemuksiin niin lukekaapa kuinka muinaiset apostolitkin kokivat samanlaisen kokemuksen ilmestysvuorella. Mitenkä ev.lut. kirkko on saanut tämän valtuuden ja missä ovat apostolit ja maailmanlaajuinen kirkon johtaminen.
heistä osa kuoli aivan luonnollisen kuoleman ja heidän "perintönään" seurakunnilla on kaikki se "valtuus", jonka Jumala antoi ja antaa vielä tänäänkin.
se, että apostolit ohjasivat seurakuntaa valitsemaan itselleen vanhimmat ynnä muut "viranhaltijat", kuuluu juuri tuohon perintöön, jota eivät jättäneet ainoastaan apostolit, vaan nimenomaan itse Herra Jeesus.
ja mikä parasta, Jeesus lähetti Pyhän Henkensä seurakunnalleen, uskoville, tueksi ja ooppaaksi.
Jeesuksen sanat "..ja katso, minä olen teidän kanssanne JOKA PÄIVÄ maailmanlopuun asti." kaatavat kertakaikkiaan opin alkuseurakunnan luopumuksesta. siinä on lupaus Pyhästä Hengestä ja siinä on valtuutta kerrakseen myös luterilaiselle kirkolle julistaa evankeliumia aina maan ääriin saakka. siihen asti kunnes Hän tulee.
pietarilla, joseph smithillä & toverillaan oliverilla ei ole melkisedekin pappeutta. se pappaeus on vain yhdellä, Herralla Jeesuksella, ja se on Hänellä ikuisesti, sanoo sana.
pappeus on yksin Jeesuksella. Kristillisen opin mukaan apostolinen suksessio jatkuu edelleen kirkossa.
Latinan successio apostolica tarkoittaa apostolista seuraantoa, joka on apostoleista asti juontuva piispojen virkaan vihkimisen ketju. Jeesuksen valitsemat 12 apostolia olivat kirkon tukipylväitä, jotka valitsivat seuraajansa ja asettivat heidät piispoiksi kättenpääalepanemisen kautta.
Näin apostolinen virka on jatkunut Kristuksesta apostolien ja heidän valitsemiensa henkilöiden kautta aina meidän päiviimme saakka.
Apostolisen suksession näkyvä merkki ja kirkon ykseyden osoitus on piispan virka. Piispalla on oikeus vihkiä papit kirkon hengelliseen virkaan ja valvoa sakramenttien oikeaa toimittamista sekä apostolisen opetuksen toteutumista. Piispa vastaa myös apostolisen suksession säilymisestä.
Monille vanhoille kirkoille (anglikaaninen, katolinen ja ortodoksinen kirkko) apostolinen suksessio on välttämätön ykseyden, kristillisen opetuksen ja apostolisen perinteen merkki.
Luonnollisesti 1800 luvulla perustetulla kirkolla ei suksessio voi toimia joten MAP-kirkon oppi on toisenlainen. Voimme todeta tuon opin eron. Jostakin syystä mormonit eivät halua tunnustaa tuota opillista eroa vaan vääristelevät Raamatun ja kristillisen kirkon opetusta.
Oikea menettely on sanoa MAP kirkon uskon mukaan jolloin ilmaisu on oikea eikä siihen ole mitään sanomista.
Kristillisten kirkkojen opin mukaan Kreikan sana apostolos tarkoittaa lähettiä, lähettilästä. Apostolit on yhteisnimitys ensimmäisen kristillisen sukupolven johtavalle ryhmälle.
Yleensä nimitystä käytetään Jeesuksen opetuslapsista sekä Mattiaasta, joka valittiin Juudaksen tilalle (Ap. t. 1: 23–26), ja Paavalista.
Luukkaan mukaan apostolin nimi kuuluu vain Jeesuksen valitsemille 12 opetuslapselle. Jeesuksen lähimmät opetuslapset eli 12 apostolia luetellaan Raamatussa nimeltä (Matt.10:2). Ensimmäisenä apostolina pidetään Pietaria.
Apostolin viran jatkumolle ei Raamatusta löydy perusteita. Tosin mikä tahansa yhteisö voi nimittää viranhaltijansa apostoleiksi. Raamatun mukaisia apostoleja kristittyjen käsityksen mukaan tällaiset virkamiehet eivät tietenkään ole.
Turust
kaikki apostolit surmattiin.
Kun Kristus sanoi apostoleilleen, että hän on heidän kanssaan maailman loppuun asti, niin se tarkoitti, että hän on heidän kanssaan taivaassa. Tuo lupaus annettiin eläville henkilöille, apostoleille, eikä apostolien seuraajille.
Sinä et tiedä, ettei apostoleilla olisi ollut Melkisekin pappeutta. Lain muuttuessa tapahtui pappeuden muutos. Vanhan liiton kirkoa johdettiin Aaronin pappeudella ja uuden liiton mukaista kirkkoa Melkidekin pappeudella. Kristus antoi johtamisvaltuuden eli avaimet Pietarille, Matt. 16:19.
että Pietari sai valtuudet johtaa kirkkoa. Antajana oli Kristus. Se merkitsi myös Melkisekin pappeuden antamista. Lain muuttuessa muuttui myös pappus. - Luuletko, että kirkkoa johdettiin edelleen Aaronin pappeudella! Joku valtuus eli pappeus täytyy olla, jolla toimitaan.
Pappeus ei voi olla hajallaan keskenään ristiriitaisilla kirkoilla.
antamassasi matteuksen jakeessa on se, mikä kertoo sinulle, että juuri pietari olisi melkisedekin pappi?
hän sai valtuudet Kristukselta, joka oli pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan. Pappeus merkitsee valtuutta.
Kyllä Apostolit ja Profeetat olivat Jeesuksen Kristuksen kirkon perusta kts. Ef.2:19-21 Voiko asian sanoa vielä selvemmin. Tässä kuvataan Jeesuksen Kristuksen Kirkkoa. Kuinkahan rakennukselle käy, jos kulmakivi ja perusta vedetään pois. Eiköhän se sorru? Huomaan, että näissä keskusteluissa pyritään selittelemään asiat oman uskomuksen mukaisiksi. Kuitenkin on tosiasia ettei pelastusta ole muussa nimessä kuin Herran Jeesuksen Kristuksen Nimessä. Tämä nimi pitää siis esiintyä Hänen kirkossaan (Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko) Ei siis Ev. Lut, Katolinen, Anglikaaninen, Babtisti, Prespyteeri, Lestaadiolainen, Körttiläinen, Metodisti, Kveekari, tai mikään muukaan jossa ei esiinny Jeesuksen Kristuksen nimi. Lisäksi Kirkolla pitää olla kättenpäällepanemisen kautta valtuus Jeesukselta Kristukselta sekä Pappeus.
Kts. 2 Moos. 28:1 ja 40:13-16, 4. Moos 27:18-23 Matt. 28:19-20 Mark. 3:14-15 Luuk. 10:1, 17 Joh. 15:16 Ap.t.1:21-26 (12 Apostolia oli tarkoitus jatkua) Kristus puhuu Paavalille, mutta ei aseta häntä Apt.9:1-6 Paavali valtuutetaan kätten päällepanemisen kautta (On mahdollista, että hänet oli asetettu jo aikaisemmin ja että tämä oli yksinomaan asettaminen lähetyssaarnaajaksi.) Ap.t.13:1-3 Paavali asettaa vanhimpia Ap.t. 14:23(=Melkisedekin pappeuden virka) Ei kukaan sitä arvoa itselleen ota Hebr. 7:11-12 Jeesus Ylipappi Melkisedekin järjestyksen mukaan.. Hebr. 5:6, 10 Te olette valittu suku kuninkaallinen, papisto 1. Piet. 2:9 Lisäksi Mormoonin kirjasta ja myöhempien aikojen ilmoituksesta löytyy paljon lisää selvitystä valtuudesta ja sen välttämättömyydestä. Minä uskon, että Jumala on järjestyksen Jumala, eikä anna näissä asioissa syntyä sekaannusta vaan johtaa kirkkoaan Ilmoituksen kautta Apostolien ja Profeettain johdolla.
täsmällinen selittää erikseen jokainen esittämistäsi raamatun kohdista.
Vastaan nyt kuitenkin hieman eritavoin. Ns. kristilliset kirkot lähtevät Raamatun selityksessään juutalaisesta retoriikasta joka on välttämätöntä siksi, että Raamatun VT on ensisijaisesti juutalaisten kehityshistoria joka johtaa UT:iin ja uuteen liittoon.
Tässä tulee huomata, että Jeesus itse kuten apostolitkin olivat juutalaisia tämä johtaa siihen, että mikäli haluamme ymmärtää Raamatusta sen joka siinä lopulta on keskeistä, meillä tulee olla käsitys juutalaisesta retoriikasta.
Uudessa testamentissa erityisesti apostoli Paavali oli saanut rabbiinisen koulutuksen. Hän oli siten kunnon kirjanoppinut, joka oli lain tulkinnan ammattimies. Jeesuksen seuraajanakin hän toteutti opetuksessaan rabbiinisen opetuksen tärkeimpiä periaatteita.
Osa näistä periaatteista löytyy jo Vanhasta testamentista. Usein on kyse uudesta tulkinnasta, jonka Paavali hyvin ymmärrettävästi antaa.
Rabbien opetuksessa puhetaidon, retoriikan, periaatteet määriteltiin suoranaisiksi säännöiksi. Jo Paavali näyttää tunteneen näitä, joten monet niistä ovat kehitetty jo kauan ennen hänen aikaansa ja ne ilmenevä VT:ssa
Päättely vähäisemmästä merkittävämpään (kal wa-homer). Juutalaisessa ajattelussa arvoasteikot ja hierarkiat olivat melko tärkeitä. Siksi he tekivät johtopäätöksiä vertaillen asioita keskenään. Jos jokin oli totta jo vähäisen asian kohdalla, paljon enemmän sen oli totta merkittävän asian kohdalla.
Paavalikin käyttää "paljon enemmän" –perustetta (polloo mallon) usein. Siinä voidaan nähdä asioiden suhde myönteisenä, tai myös vastakohtana.
Vastakohtina ne ovat esimerkiksi Roomalaiskirjeen viidennessä luvussa, missä Aadamin rikkomus ja Kristuksen sovitustyö asetetaan toisiaan vastaan: "Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuottanut kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen ansiosta kaikkien osaksi." (Room. 5:15).
Raamatun tutkimuksessa vastaavien ilmausten vertailu (gezerah shavah) on välttämätöntä, muutoin tutkija eksyy pahasti pääasiasta. Rabbit vertailivat myös raamatunkohtia keskenään. Yksinkertaisena lähtökohtana oli se, että yksi kohta voi valaista toisen kohdan merkitystä.
Esimerkiksi saman sanan esiintyminen kahdessa eri kohdassa oli todiste siitä, että kohdat kuuluivat yhteen ja selittivät toisiaan. Paavali käytti paljon tätä periaatetta, sillä hän yhdisteli Vanhan testamentin lainauksissaan usein montaa eri kohtaa. Myös samankaltainen asiayhteys, konteksti, oikeutti kahden eri kohdan rinnastamisen.
Paavali on tehnyt kyllä päättelyjä yhdenkin VT jakeen perusteella (binjan av mi-katuv ehad). Tietysti myös jakeessa esiintyvä ajatus sinänsä oikeutti johtopäätösten tekemiseen. Rabbit tunsivat yhden jakeen tai myös kahden jakeen perusteella tehdyn johtopäätöksen oikeutuksen.
Jo varhain Paavalin ym. alkukirkon teologien mukaan näitä kohtia voitiin myös ryhmitellä, ja Uudessa testamentissa näkyykin tällaista rinnakkaisina pidettyjen Vanhan testamentin kohtien ryhmittelyä monin paikoin (Paavalilla esim. Room. 10:18–21).
Hieman myöhemmin jo antiikin aikana juutalaisen retoriikan tutkimuksessa päästiin vielä paljon pidemmälle.
Minun mielestäni mormonit unohtavat kokonaan tämän ja päätyvät lopulta hyvin omalaatuisiin Raamatun tulkintoihin jotka seuraavat myös muita heidän pyhinä pitämiään kirjoituksiaan.
Pakostakin tulee mielleyhtymään jonka perusteella voi arvioida mormonismissa tapahtuneen luopumus kristillisestä opista.
Johtuisiko se heidän tavastaan Ameeriikkalaisen retoriikan soveltamisesta Raamattuun joka menetelmänä tarkemmassa pohdinnassa johtaa väistämättä umpikujaan?
Turust
kohdat selittää kun piti heittäytyä noin tieteelliseksi.
mietiskelin vaan syitä, jotka aiheuttavat kovasti suuret erot ns. perinteisten kirkkojen ja MAP-kirkon tulkinnoissa Raamatusta. Lopulta pidän kovasti uskontoihin liittyvistä haasteellisista tehtävistä. Tällä kerralla Raamatun kohtia oli siksi monta, etten jaksanut niitä kutakin erikseen lähteä tutkimaan. Lopulta niiden yksityiskohtainen läpikäynti olisi ehkä ollut helpoin tapa.
Olen joskus listannut nekin uskon kohdat jotka ovat samat niin ns. perinteisissä kirkoissa kuin MAP-kirkoissakin. Keskustelin niistä aikoinaan mm. Tapanin kanssa. Valitettavasti en tallentanut listaa enkä enää muista ideaa miten sen tein.
Mielipiteemme asioista olivat noilta osin kuitenkin hyvin yhtenevät.
Turust
________________
valtuutta johtaa. Jolla on avaimet, hän voi aukaista tietä toisille. Avaimet merkitsevät myös valtuutta eli jolla on avaimet, hänen tekemänsä toimitukset pätevät. Väärillä avaimilla eivät ovet aukea. Avainten käyttöoikeutta voi delegoida.
temppelit ovat rakennettu toimituksia varten. Mm.ainoastaan temppeleissä voidaan suorittaa kasteita kuolleiden puolesta.Tosin Apostoli Paavali kielsi katamasta kuolleita (1 Korintto-laislle 15 luku 29 jae).Lisäksi temppeleissä suo-ritetaan sinetöintejä kuolleisiin sekä annetaan endowmwnteja sekä sinetöidään/vihitään iankaikki-seen avioliittoon.Kukaan tosin ei ole selvittänyt ymmärrettävästi miksi noita toimituksia tehdään ja mikä on niiden perusta?
koetetaan kovasti todistella raamatun sanalla. surkuhupaisaa kuitenkin on, että kun perusteita tarkastellaan nimenomaan raamatun VALOSSA, ne ikäänkuin häviävät olemattomiin.
ps. tuo yllä oleva viestisi on muuten lukuisista kirjoituksistasi tervehenkisin.
muuten ainoa joka sanoo että 1 Koronttolaiskir-jeen 15 luvun 29 jakeessa Paavali kieltää kasteen kuolleiden puolesta.Mm Petri Ojala sanoo samoin kotisivullaan jonka löytää googlesta ai-heella "Kaste kuolleiden puolesta".
tulevista temppeleistä kertovista kohdista Raamatussa, mutta eihän sinulle mene mikään perille, vaikka kuinka monta kertaa sanoisi. Tässä niitä kohtia taas kuitenkin on:
Ps. 24:3-5
Miika 4:1-2
Jes. 2:2-3
Ei missään sanota, etteivät temppelit kuuluisi kristinuskoon.
Mal. 3:1 on niitä selvimpiä kohtia siitä, että Kristus tulee temppeliinsä. Se on toisenlainen paikka, kuin tavanomainen kirkko.
Tässä on linkki varhaiskristittyjen temppelitoimituksiin. Tämänkin olen antanut aikaisemmin:
http://farms.byu.edu/display.php?table=transcripts&id=102
perille kaikki uskottelusi? tuota et usko itsekään!
mikään noista mainitsemistasi esimerkeistä ei todista mormonikirkon mukaisen temppelin oikeellisuudesta raamatún sanaan nähden.
---> malakia 3:1 puhuu erityisen selvästi johannes kastajasta, ennustaa hänen toimenkuvansa Jeesuksen sanansaattajana.
kyseessä ei siis ole todistus "mormonitemppelin tulosta", vaan ennustus Jumalan temppelin, taivasten valtakunnan, tulosta jokaisen saavutettavaksi vain uskosta Jeesukseen.
äläkä nyt kirjoita, että taas se tode on keksinyt ihan oman johannes kastaja -teorian. usko pois, kyseessä on taasen ihan yleiskristillinen raamatun tulkinta ja siihen pohjautuva usko.
temppeli kuuluu kyllä kristinuskoon ja joskus kirkkoja nimitetäänkin temppeleiksi. miksi ei nimitettäisi, ovathan ne erityisesti pyhitetyt Jumalan palvelemista varten? se ero niissä vain on mormonitemppeleihin verrattuna, että ne ovat kaikki avoimia kaikille aivan siivouskaappeja myöten. miehetkin saavat käydä kristittyjen temppeleiden siivouskaapeissa :-))).
ei tee mitään rakennusta temppeliksi. Temppeli oli ja on aivan tiettyjä toimituksi varten. Niissä ei ole tavanomaisia jumalanpalveluksia. Temppelit ovat sunnuntaisin suljettuja.
Mal. 3:1 puhuu kyllä sanansaattajasta, mutta sellaisesta, joka edeltää Kristuksen toista tulemista temppeliinsä, joka on maan päällä. Oletpa hyvinkin keksinyt taas oman tulkintasi tästä sananasaattajasta! Miten osoitat, että se olisi yleiskristillinen tulkinta ja sen, että tulkinta olisi oikea? Tapaus liitetään nimen omaan Valtiaan toiseen tulemiseen.
ja vielä toisenkin kerran täytyy laittaa nuo kolme kysymysmerkkiä, niin ymmällä olen taas kerran sinun "raamatuntuntemuksesi" kanssa. ---> ???
mitenkö osoitan sen, että malakia 3:1 viittaa nimenomaan johannes kastajaan?
avaahan se raamattusi markuksen evankeliumin 1. luvun kohdalta ja LUE jakeet 1-3, jossa viitataan nimenomaan juuri tuohon malakian ennustukseen.
jokainen vähänkin uutta testamenttia tunteva kristitty tietää, että tässä on kyse johannes kastajasta.
aivan samaa kirjoittaa myös matteus evankeliuminsa 3. luvussa.
se on sitten tietysti eri juttu, kuinka mormonit tai joku muu uskontokunta tulkitsee ao. raamatunpaikat.
mitään tulkintaahan tässä ei itseasiassa tarvita, niin selkeä on malakian ja evankeliumin kirjoittajien sanoma.
missä kohtaa sinun raamatussasi muuten puhutaan johannes kastajasta?
temppelit ovat sunnuntaisin suljettuja? höh.
kristillisen uskon mukaan temppeli on muuttunut golgatan tapahtumien myötä vertauskuvalliseksi. Jeesus sanoo ruumistaan Pyhän Hengen temppeliksi (matt.26:61, mark. 14:58). paavali sanoo "Kristuksen pyhittämän ihmisne ruumista Pyhän Hengen temppeliksi" (1. kor.6:19) ja kristttyä itseään elävän Jumalan temppeliksi (2.kor.6:16).
kristillisen uskon mukaan vanhan liiton mukaisia temppeleitä liitonarkkeineen ja senjälkeisine pyhine kivipaaseineen ei enää tarvita. niiden sijaan on tullut golgatan risti Ristin Mies, joka
"meni, ei kauristen eikä vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkein pyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen".
tuo "sai aikaan iankaikkisen lunastuksen" poissulkee kuolleiden puolesta kastamisseremoniat ynnä muut antikristilliset salaseurojen istunnot.
kristillisellä seurakunnalla ei siis ole olemassa mitään sunnuntaisin kiinni olevaa temppeliä. on vain usko Ristin Mieheen ja uuden liiton mukanaan tuoma seurakunta, jonka kokoontumista varten rakennettua kirkkorakennusta voi itsekukin halutessaan kutsua temppeliksi.
UT:sta jotka kertovat temmpelistä. Vaatii kyllä melkoisia selittäjän kykyjä tulkkita kohdat siten, että ne jotenkin viittaisivat MAP kirkon temppeleihin.
Tuollainen selittely on tarpeen mormoneille, mutta ei ns. perinteisille kristytyille kirkoille. Miksi vääristelet Tapani kristinuskon opetusta?
Turust
Olet oikeassa että Malakian kirjan 3 luvun 1 jakeen alkuosassa jossa puhutaan sanansaattajas-ta joka on valmistava tien Jeesuksen eteen,on Johannes Kastaja (Johannes Kastajan enkelinimi taivaassa oli Fanuel) sillä Jeesus vahvistaa sen Matteuksen 11 luvun 7-10 jakeessa.Malakian kirjan 3 luvun 1 jakeen keskiosassa sanotaan että "Ja äkisti on tuleva temppeliinsä Herra,jota te etsitte" tarkoittaa joko Jeesusta tai Pyhää Henkeä eli enkeli Gabrielia sillä tuo kohta jossa puhutaan "Herrasta" ei voi tarkoittaa Johannes Kastajaa (Fanuel) sillä Raamattu puhuu ainoastaan kolmesta persoonasta käyttäen Herra-sanaa,Isästä,Pojasta ja Pyhästä Hengestä (Gabriel).Puhutaanko tuossa Malakian kirjan 3 luvun 1 jakeen kohdassa jossa puhutaan "Herrasta" ja myöhemmin samassa jakeessa viitataan liiton enkeliin samasta persoonasta vai tarkoitetaanko tuolla "Herralla" Jeesusta ja liiton enkelillä Pyhää Henkeä (Gabriel) ei ole vielä selvinnyt.Jos tuolla "Herralla" josta puhutaan Malakian kirjan 3 luvun 1 jakeen keskiosassa tarkoitetaan samassa jakeessa olevaa liiton enkeliä niin tuon liiton enkelin palvelustehtävä josta puhutaan 2-3 jakeessa viittaa profeetta Eliaan eli Pyhään Henkeen (Gabrieliin).
Pyydän sinua ystävällisesti käyttämään isoja kirjaimia silloin kun sanat sitä vaativat.
Se helpottaisi niin paljon lukemista. Nyt ainakin minun kohdallani tekstisi menevät hukkaan, kun vaikuttavat niin avuttoman sotkuisilta. Eikö se ole harmi? Haluat kai mahdollisimman usean sisäistävän tekstisi?
ei toteudu Johannes Kastajan kohdalla. Valtias ei tullut äkisti temppeliinsä, joten ennustus koskee Kristuksen toista tulemista. Se tapahtuu äkisti kuten Malakiassa sanotaan.
Onko se mielestäsi totuuden kriteeri se, miten on aina ennenkin ajateltu? Silloin maa olisi edelleen litteä kuin pannukakku yms.
tuli niin äkisti, etteivät juutalaiset usko vieläkään Hänen tulleen.
kyllä nuo ennustukset tarkoittavat Jeesusta. kun luet eteenpäin jakeesta 2, niin huomaat kyllä, että se on Hän ja Hänen valtakuntansa!
käytän sitä ainoastaan selventämään mistä suntauksesta kulloinkin on kysymys. Mikäli sanot, esimerkiksi, että me mormonit uskomme näin niin asia on OK, mutta et voi esittää hyvin kiistanalasia asioita koko kristikunnan, etkä edes alkukirkon nimissä. Tästä nimenomaan on kysymys. Samasta syystä olen omassa heikkouden tilassani viimeaikoina usein ärsyyntynyt.
Maa kuitenkin on lätty, kuten Raamatussa noin 50 kohdassa mainitaan. Vai häh? Kansi päällä.
Turust
3 luvun 2 ja 3 jakeessa puhutaan Elian eli Pyhän Hengen (persoona) palvelustyöstä lopun aikana joten Malakian 3 luvun 1 jakeessa mainittu liiton enkeli olisi sen mukaan Pyhä Henki (persoona).Tuolla liiton enkelillä jonka työ lopun aikana määritetään 2 ja 3 jakeessa ei voida tarkoittaa Johannes Kastajaa (Fanuel)sillä Johannes Kastajan (Fanuelin työ ei ole lopun aikana se mitä liiton enkelin sanotaan tekevän 2 ja 3 luvussa lopun aikana.Liiton enkelillähän ei voida tarkoittaa Jeesusta koska Raamatussa sen enempää kuin missäkään muissa lähteissä ei koskaan puhuta Jeesuksesta enkelinä.Tuossa Malakian kirjan 3 luvun 1 jakeen puolivälissä olevalla "Herralla joka on äkisti tuleva temppeliinsä" voidaan tarkoittaa Jeesusta mutta se voi viitata myös liiton enkeliin jota minä pidän todennäköisempänä joten silloin tuo "Herra" olisi Pyhä Henki (persoona).Malakian kirjan 3 luvun 1 jakeessa puhutaan siten kahdesta (kolmesta persoonasta).
3 luvun 1 jakeen alkuosassa puhutaan sanansaatta-jasta jonka Jeesus vahvistaa olevan Johannes Kastaja Matteuksen 11 luvun 7-10 jakeessa.Tuon jakeen puolivälissä (Malakia 3 luku 1 jae) puhutaan "Herrasta" joka voi tarkoittaa Jeesusta tai Pyhää Henkeä (persoona)mutta tuossa jakeessa sanotaan "temppeliinsä tulevan Herran" jälkeen,"ja liiton enkeli",joka voi tarkoittaa että "temppeliinsä tuleva Herra" olisi eri per-soona kuin liiton enkeli mutta myös että "temppeliinsä tuleva Herra" olisi sama kuin liiton enkeli mutta todennäköisemmin tuossa jakeessa sanotun "Herran" tarkoitetaan olevan liiton enkeli jolloin tuo "Herra" eli liiton enkeli olisi Pyhä Henki (persoona) joka tulisi lopun aikana äkisti temppeliinsä ja puhdistaisi Leevin pojat.Liiton enkelillä jonka sanotaan Malakian kirjan 3 luvun 2 ja 3 jakeessa puhdistavan Leevin pojat ei voida tarkoittaa Jeesusta koska Jeesuksesta ei koskaan puhuta en-kelinä kun taas Pyhästä Hengestä (persoona) puhutaan usein enkelinä.Raamatussahan ei puhuta kuin kolmesta persoonasta käyttäen Herra-Sanaa,I-sästä ja Pojasta ja Pyhästä Hengestä (persoona) joten tuolla Herra-sanalla ei voida tarkoittaa Johannes Kastajaa.
voin sanoa aika paljon, koska kaikki sitä koskeva olennainen tieto on palautettu. Niinpä kasteen tulee olla upotuskaste vastuullisessa iässä ja sitä tulee seurata kätten päällepano Pyhän Hengen vastaanottamisesksi. Samalla henkilö konfirmoidaan kirkon jäseneksi.
Kirkon johdon tulee olla kahdellatoista apostolilla ja heidän keskuudestaan valitulla profeetalla, jona ensin oli Pietari. Kirkossa tulee olla myös kaikki muut pappeuden virat. Kirkkoa johdetaan palautetun Melkisedekin pappeuden perusteella. Kristus antoi tuon pappeuden apostoleille.
Alkukirkolla ei ollut ristiä symbolinaan. Sen käyttö ei tee kirkosta kristillistä, vaan kristillisyys on uskoa Kristukseen.
vaikkapa: MAP kirkon uskon mukaan voin sanoa aika paljon, koska käsityksemme mukaan kaikki sitä koskeva olennainen tieto on palautettu. Niinpä kasteen tulee olla upotuskaste vastuullisessa iässä ja sitä tulee seurata kätten päällepano Pyhän Hengen vastaanottamisesksi. Samalla henkilö konfirmoidaan kirkon jäseneksi.
Tuon kristillissyden MAP kirkko määrittelee omalla tavallaan, perinteiset kristilliset kirkot omallaan. Näiltä osin yritän tarkentaa omat kirjoitukseni. Toivoisimpa muiden tekevän samaoin.
Minusta kiistanalasissa asioissa pitää välttää muotoja jotka aiheuttavat sekaannusta. Eikö tämä kuulu myös rehellisyyteen?
Omasta puolestani olen valmis pyrkimään eroon kieroilusta joka mielestäni on samaa kuin valehtelu.
Turust
missä/-stä ihmeestä sinä olet tuollaisia oppeja omaksunut?
"Alkukirkolla ei ollut ristiä symbolinaan. Sen käyttö ei tee kirkosta kristillistä, vaan kristillisyys on uskoa Kristukseen."
Ei ollut niin. Mutta tänään maapallon kaikki kristilliset kirkot käyttävät symbolinaan ristiä.
Mitä sinulle merkitsevät seuraavat kohdat raamatussa?
1. Kor 1:17-18
Gal 6:14
Tapanin tulkintojen usein perustuvan Nauvoon Legioonan komentajan, kenraalimajuri Joseph Smithin tulkintoihin, jotka monilta osin poikkeavat kristinuskon teologien tulkinnoista.
Aikoinaan hieman kenraali Smithiä myöhemmin itäisen naapurimaamme johtaja ja kenraali Josif Vissarionovitš (oik. Džugašvili) Stalin esitti myös kristinuskon yleisistä tulkinnoista hyvinkin paljon poikkeavia mielipiteitään.
Nykyisin mainittujen kenraalien tulkintoja tukee lopulta hyvin pieni ja yhä pienevä joukko eri maiden kansalaisia.
Mainittakoon, että kenraalimajuri Joseph Smith syntyi ja kasvoi Ameeriikan mantereella joka on aikojen kuluessa olut varsinainen uskonnollisten suuntausten synnytyslaitos (vrt. Heidengen, Turun entinen synnytys sairaala)jossa uusia uskonnollisia suuntauksia on syntynyt satoja, ellei peräti tuhansia.
Turust
muistan hyvin kun kerran synnyinkin siellä.
kun nimi malachi tarkoittaa minun sanansaattajani ja kuten jakeet 3 ja 4 kertovat, teksti puhuu ajasta jolloin temppeli tulee olemaan voimissaan. Sanansaattaja puhuu yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja lain noudattamisesta. Kymmenykset oli ehkä myös jätetty tuohon aikaan maksamatta?
ikään kuin uskontoja Ameeriikassa. Muuta yhtäläisyyttä sitten tuskin onkaan. Lopulta jumalaton synnyttäminenkin on monessa asiassa lopulta hyvinkin pahasta.
Hyvä kun korjasit.
Turust
jaa että malachi? johannes kastaja ei ollut kuitenkaan sosiaalidemokraatti, vaan Jumalan lähettiläs, edelläkulkija, joka julistaa Voideltua Messiasta, joka tulla tupsahti tosiaan hieman yllättäen.
kreikaksi tuo epeli on *angelos*, myös sanansaattaja. ei siis *arkhangelos*, kuten ystävämme pyhä henki koettaa vängätä.
Malakia on malachi=minun sanansaattajani. Kastajalla oli oma puolue.Tyyppi touhusi etenkin Herodesta vastaan ja hullustihan siinä kävi.
luet opin ja liittojen kirjan 27 luvun 6 ja 7 jakeen ja tiedät Raamatusta että Sakariaan luona vieraili enkeli Gabriel niin huomaat että noissa jakeissa (oppi ja liitot 27 luku 7 jae) sanotaan suoraan että profeetta Elia on enkeli Gabriel.
tai petitio principii; on toki paha arvata, koska premissit ja argumentin muoto ainoastaan implikoidaan. Joka tapauksessa vaikuttaisi siltä että termin määrittely on autoreferentaalinen, mikä viittaisi vahvasti kehäpäättelyn muotoon.