Jose Manuel Barroso on noussut suosikiksini kahdella viimeisellä kommentillaan
(1) paavin puolustamisesta tuoreimmassa islam-kristityt kiistassa ja
(2) EU:n laajetumisen pysäyttämisestä Bulgarian ja Romalian jäsenyyden jälkeen (tämä tietysti suunnattu epäsuorasti Turkkia vastaan)
Mitä mieltä muut ovat asiasta?
YLE/ Euroopan komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroson mukaan EU:n laajentamisessa tulisi pitää tauko Romanian ja Bulgarian liittymisen jälkeen.
- Ei ole viisasta jatkaa laajentumista ennen kuin olemme saaneet EU:n perustuslakikysymyksen ratkaistuksi, Barroso sanoo.
Barroson mukaan EU:n kapasiteetti ottaa uusia maita vastaan on rajallinen. Perustuslain hyväksymisen myötä unioni voisi Barroson mielestä toimia tehokkaammin ja ottaa myös uusia jäseniä.
Romanian ja Bulgarian liittymisestä päätetään tiistaina. Neuvotteluja käydään myös Turkin ja Kroatian kanssa.
Hollanti ja Ranska hylkäsivät kansanäänestyksissään EU:n perustuslain viime vuonna. Lain voimaantulo edellyttää, että kaikki 25 EU-maata hyväksyvät sen.
EU:ssa on keskusteltu siitä, pitäisikö hanke unohtaa, sopimuksesta neuvotella uusi versio vai pitää nykyversio vaikeuksista huolimatta hengissä.
http://www.yle.fi/uutiset/haku.php?action=page&id=230364&search=Barroso

Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen Barroson kanssa pitkälti samaa mieltä. On unionin tiivistämisen aika laajentamisen sijaan. Kaikkea ei voi eikä kannata tehdä samaan aikaan. Laajentumistauko voi kestää yli viisikin vuotta. Sinä aikana mahdolliset seuraavat jäsenmaat ehtivät kehittyä ja vaurastua. Sitten niiden liittyminen olisi vaivattomampaa. Nykyisen laajan unionin pelkkä toimivana pitäminen vaatii paljon huomiota. Siksi tiivistämistä ei koskaan ole liikaa.
EU ei tarvitse Turkkia jäsenekseen ollenkaan. Se ei kuulu eurooppaan maantieteellisesti eikä myöskään kulttuurillisesti. Olis karmeeta jos EU:lla olis raja Iraniin ja Irakiin...
Osa Turkista kuuluu Eurooppaan ja aikaimoinen määrä turkkilaisia on Euroopassa. Otettiinhan Itä-Eurooppalainen Suomikin joukkoon ja muut itäblokin maat. Kulttuuriero on/oli melkoinen. Vai että oikein karmeaa, tunteillahan nämä asiat
ratkotaan, vai mitä. Karmeeta.
Vaikka joku paska barroso sanois mitä eu kaatuu siististi ja samalla kaatuvat eun kannatajatki sinä muiden mukana:) menkää jo hakeen niitä valvontakomissaarejanne joita oilen pilkannu vai leikkiikö ne josain hiekkalaatikolla eu angeela merrkerin kans ja muiden eu kahjojen kans?? meee jo halkeen se paska valvontakomissaarejas
Barroso uskalsi kommenteillaan nousta yleistä hys-hys, yltiösuvaitsevaisuus ja "länsi-kaikkeen-syyllinen" näkemystä vastaan!
Vihdoin terve mielipide!
jolla selkärankaa sanoa asiat niinkuin ne ovat... Hienoa!
Jostain kumman syystä EU:n johtopaikoille on osunut muitakin tosi pätevän tuntuisia tyyppejä.
Seuratkaapa vaan Benita Ferrero-Waldnerin ja Javier Solanan tekemisiä.
Sanoisin että EU:n johtavat poliitikot päihittävät USA:n vastaavat 6-0
Seuraavissa vaaleissa äänestän BARROSOA, jos se vain on mahdollista
Todellinen Eurooppaa puolustava sankari!
Ottaa multa sukkuunsa