17 vuotta sitten äitini tuli uskoon ja liittyi helluntaiseurakuntaan. Olin itse silloin 8-vuotias. Kävinkin silloin seurakunnan kesäleireillä ja nuortenilloissa paljon. Tulin myös itse uskoon ja minut kastettiin.
Nuoruuden hullutuksissa usko jäi kauas minusta. Nykyään kuitenkin mietin taas paljon näitä asioita.
En tiedä, onko muissa uskovaisissa samaa ominaisuutta, vai onko se vain äidissäni, vai olenko käsittänyt uskomisen väärin.
Äitini on todella suvaitsematon ja kapeakatseinen. Hän ei suostu kuuntelemaan asioista toista näkökantaa, eikä suvaitse mitään hänen uskostaan poikkeavaa. Hän tuomitsee jyrkästi kaiken muun, kuin hänen uskonsa.
Minua vain mietityttää kovasti tämä suvaitsevaisuus. Luulin, että kun ihminen tulee uskoon, hän on suvaitsevainen kaikkia ihmisiä kohtaan ja ei tuomitse. Eikös se tuomitseminen ole vain ja ainoastaan Jumalan tehtävä?? En tarkoita nyt mitään rikoksista tuomitsemista, vaan ihan tavallisten ihmisten tavallisia päivittäisiä tekoja ja ajatuksia ja aatteita ja siten, miten elää joka päiväistä elämäänsä.
Äitini mielestä kaikki, mikä ei mene hänen aatteidensa mukaan, on saatanasta lähtöisin. Minut, oman tyttärensä hän on aikanaan tuominnut murhaajaksi ja kieltänyt olevansa minun äitini. En voinut sitä ymmärtää, miten äiti voi omalle lapselleen tehdä niin.
Itse en tiedä, täytänkö uskoni suhteen niitä normeja, että voiko minusta sanoa, että olen uskossa. Rukoilen usein, ajattelen paljon asioita uskon kannalta ja pyrin tekemään asioita oikein toisten ja itseni kannalta. Kuitenkin käyn joskus baarissa ja silloin juon alkoholia. Elän avoliitossa ja meillä on mieheni kanssa lapsi. Tuossa on jo monia asioita, miksi äitini mielestä en ole uskossa ja joudun kuolemani jälkeen helvettiin.
Tulee joskus kyllä hätä, että näinkö minut on jo tuomittu. Ajattelen uskosta ja asioista eri tavalla kuin äitini. HÄnen kanssaan on turha asioista jutella, koska hän ei suostu kuuntelemaan. Hän lähes laittaa kädet korvilleen ja lallattaa niin, että ei kuule, mitä sanon.
Taisi olla ympäripyöreää ja sekavaa tämä juttuni, mutta voi esittää tarkentavia kysymyksiä, jos kiinnostaa. :)
Nuoruuden hullutuksissa usko jäi kauas minusta. Nykyään kuitenkin mietin taas paljon näitä asioita.
En tiedä, onko muissa uskovaisissa samaa ominaisuutta, vai onko se vain äidissäni, vai olenko käsittänyt uskomisen väärin.
Äitini on todella suvaitsematon ja kapeakatseinen. Hän ei suostu kuuntelemaan asioista toista näkökantaa, eikä suvaitse mitään hänen uskostaan poikkeavaa. Hän tuomitsee jyrkästi kaiken muun, kuin hänen uskonsa.
Minua vain mietityttää kovasti tämä suvaitsevaisuus. Luulin, että kun ihminen tulee uskoon, hän on suvaitsevainen kaikkia ihmisiä kohtaan ja ei tuomitse. Eikös se tuomitseminen ole vain ja ainoastaan Jumalan tehtävä?? En tarkoita nyt mitään rikoksista tuomitsemista, vaan ihan tavallisten ihmisten tavallisia päivittäisiä tekoja ja ajatuksia ja aatteita ja siten, miten elää joka päiväistä elämäänsä.
Äitini mielestä kaikki, mikä ei mene hänen aatteidensa mukaan, on saatanasta lähtöisin. Minut, oman tyttärensä hän on aikanaan tuominnut murhaajaksi ja kieltänyt olevansa minun äitini. En voinut sitä ymmärtää, miten äiti voi omalle lapselleen tehdä niin.
Itse en tiedä, täytänkö uskoni suhteen niitä normeja, että voiko minusta sanoa, että olen uskossa. Rukoilen usein, ajattelen paljon asioita uskon kannalta ja pyrin tekemään asioita oikein toisten ja itseni kannalta. Kuitenkin käyn joskus baarissa ja silloin juon alkoholia. Elän avoliitossa ja meillä on mieheni kanssa lapsi. Tuossa on jo monia asioita, miksi äitini mielestä en ole uskossa ja joudun kuolemani jälkeen helvettiin.
Tulee joskus kyllä hätä, että näinkö minut on jo tuomittu. Ajattelen uskosta ja asioista eri tavalla kuin äitini. HÄnen kanssaan on turha asioista jutella, koska hän ei suostu kuuntelemaan. Hän lähes laittaa kädet korvilleen ja lallattaa niin, että ei kuule, mitä sanon.
Taisi olla ympäripyöreää ja sekavaa tämä juttuni, mutta voi esittää tarkentavia kysymyksiä, jos kiinnostaa. :)
Vastaukset 19
Vanhimmat
ei voi sanoa, että olet uskossa tai uskovainen. Opettele ymmärtämään, että niin onkin parempi.
olisi parempi, että en olisi uskossa? Kysymyksiä herättävä sinun kommenttisi....
tyypillisen uskovaisen ahdasmielisen asennoitumisen elämän ilmiöihin. Lahkokokouksissa rientäminen ja Raamatun "totuuksiin" luottaminen tekee usein synkäksi, katkeraksi ja ilkeäksi. Elämän nautintona on toisten ihmisten Helvetti-tuomioilla hekumointi.Miksi kukaan haluaisi sellaiseksi tieten tahtoen ruveta?
Kun tuntemani uskovaiset ovat ahdasmielisiä ja kapeakatseisia, mutta halusin tietää, onko olemassa ihmisiä, jotka ovat uskossaan suvaitsevaisia toisia ihmisiä kohtaan.
En halua siksi uskovaiseksi, mikä äitini, tai paikallinen helluntaiseurakunta on, vaan haluaisin olla lempeämpi kanssaihmisiä kohtaan.
Siksihän niitä sotiakin on nii paljo, ku ihmiset ovat uskossaan niin jyrkkiä ja kapeakatsoisia. Mutta uskontoja kun on niin paljon, nii kyllähän siitä erimielisyyttä syntyy. Mut olen sitä mieltä, että se tuomitseminen pitäs jättää Jumalalle.
usko (lahkot). Ovat valitettavasti hyvin jyrkkiä uskon asioissa. Toki siihen ihmisen oma persoonallisuuskin vaikuttaa mutta pääasiallisesti ovat tuomiohenkisiä.Mistä tämä johtunee, sitä ei tiedä mutta veikkaisin, että ihmisen psyykepuolella on jotain "häirinkiä" suhteessa itseensä ja muihin.
Jollakin tapaa kiihkouskovissa näkee empatiakyvyn puutteen ja se korostuu kun on puhe hengellisistä asioista.
Tuntuu tosiaan, kun äidin kanssa puhuessa aletaan lähestyä näitä asioita, niin hänellä välittömästi ääni kohoaa ja kiihtyy ja hän lakkaa kuuntelemasta, mitä toinen sanoo. Hän vain loihtoo samaa asiaa, ihan kuin pitäisi itselleenkin vakuutella asian olevan juuri niin.
Ja ihan kuin se tekisi hänestä huonomman uskovaisen, jos hän rakastaisi perhettään vähän enemmän, mutta tuntuu, että hän ei uskalla. Se uskovaisten yhteisö ja kaikki siinä on paljon tärkeämpää, kuin oma perhe.
Nykyään äiti on ehkä aavistuksen tasoittunut, ettei aiheuta koko ajan kiihkollaan isoja ristiriitoja perheessä. Esim. viisi-kuusi vuotta sitten oli paljon pahemmin. Hän uskoi sokeasti kaiken, mitä uskovaiset ystävät hänelle sanoivat, koska ne kaikki olivat rukousvastauksia tai näyssä nähtyjä asioita.
Eikö järjellä ole mitään tekemistä uskon kanssa? Usko on uskon asia, mutta voihan siihen liittää edes hitusen kunnon maalaisjärkeä. Ainakin, jos on kyse toisten uskovaisten jyrkistä näkemyksistä ja ns. kiihkoilusta.
Tunnen kapeakatseisia ja avarakatseisia uskovia. Suvaitsevia ja suvaitsemattomia. Tuomitsijoita ja sellaisia, jotka eivät tuomitse.
Olet oikeassa, että tuomitseminen on Jumalan tehtävä.
Ahdasmielisellä uskovalla on usko niin heikolla pohjalla, että hän kokee uskolleen uhkana kaiken omasta kapeakatseisesta käsityksestään eroavan. Hän ei kestä epävarmuutta ja vapautta, vaan hänellä on oltava tiukat rajat ja selvät opit ja säännöt, liiallisuuksiinkin asti.
Olemme kaikki syntisiä ihmisiä. Oikea uskova on jokainen sellainen, joka Vapahtajaan Jeesukseen turvautuu. Sellainen, joka ei pärjää omillaan. Kuten se publikaani, joka löi rintaansa ja sanoi: "Ole minulle syntiselle armollinen." Ei se sen kummempaa ole!
Tässä koko kohta Luukkaan 18. luvusta:
Fariseus ja publikaani
9 Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen:
10 "Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. 11 Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. 12 Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.' 13 Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!'
14 "Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.* Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan."
Kyllä, minä myös ajattelen, että olemme kaikki syntisiä ihmisiä, emmekä saisi tuomita toisia ihmisiä pitäen itseä samalla parempana, kuin ne toiset.
Haluan kovasti uskoa Jumalaan ja olla Hänen lapsensa, saada iänkaikkisen elämän Hänessä. Mutta tuntuu, että äitini mielipiteiden vuoksi ja hänen katsontakannastaan olen menossa helvettiin ja elän synnissä.
Olen paljon miettinyt, että mikä se synti on. Ensimmäisenä minulle tulee mieleen, että synti on teko, jossa tekee pahaa ja satuttaa toisia ihmisiä tai itseään. Äitini mielestä syntiä varmaankin on esimerkiksi kuunnella muuta musiikkia, kuin hengellistä musiikkia. Itse kuuntelen ns. "maailman" musiikkia. Teenkö siis syntiä, enkä siksi saa iänkaikkista elämää??
Tällaista kapeakatseisuutta on niin paljon. Tiedän kyllä itsekin suvaitsevaisia uskovaisia, mutta en tunne ketään sellaista niin hyvin, että voisin keskustella heidän kanssaa näistä asioista. Se harmittaa, koska kyllä minulla olisi paljon kysymyksiä näistä jutuista, enkä voi koskaan näistä puhua äitini kanssa asiallisesti. :(
Suhteessa toisiin ihmisiin se on aika selkeää. Toista pitää kohdella oikein eikä väärin. Älä tee toiselle, mitä et haluaisi toisten tekevän sinulle.
Jumalan edessä synti on langennut tila, jossa me ihmiset luonnostamme olemme, erossa Jumalasta. Jumala on pyhä. Hänen kanssaan ei voi olla yhteydessä, ellei ole täysin puhdas ja virheetön. Eikä sellainen ole kukaan ihminen. Mooses ja muut VT:n henkilöt eivät voineet nähdä Jumalan kasvoja, koska ihminen ei jäisi eloon, jos hän näkisi Jumalan. Ihminen ei kestä Pyhän Jumalan kohtaamista. Ihmisellä ei ole keinoa päästä millään omalla yrittämisellä Jumalan yhteyteen. Jumala on rakkaudessaan lähettänyt Jeesuksen korjaamaan (syntiinlankeemuksessa särkyneen) yhteyden. Ihminen on luotu Jumalan yhteyteen, mutta langennut pois siitä. Lue lisää:
http://www.greatcom.org/laws/finnish/
Kyseisestä vihkosesta oli itselleni apua aikoinaan.
-hyvin piintyneitä niihin oppinäkemyksiin jotka ovat omaksuneet ja tuskin sinun kannattaakaan äitisi kanssa niistä, väitellä,-mene sinä vain sinne srk:aasi ja ole siellä se ihminen mikä olet, ei sinun tarvitse välittää, muiden ihmisten ihmismielipiteistä, niinkään..kukaan muu ei voi sinuakaan tuomita kuin Jumala ja uskovia on avarakatseisiakin,-jos me alamme katselemaan ihmsiin niin hukassa olemme,-voimme katsoa vain Kristukseen ja Hänen Armoonsa sekä sovitukseen!
-kyllä ne muut asiat kuten avoliittosi ja baarissa käymisesi tms. jutut siitä sitten selkee kun pääset kunnolla uudistumaan, uskossasi jne..
Siunausta sinulle ja sinnittelehän vain eteenpäin ja käy srk:ssa !
Rainer Frimanin Pakkolasku armoon kirja! Paljon varmasti selviää asioita joista kyselet!
äitisi hiukan sairas ja kaiken lisäksi yrittää vielä hallita sinua ja ilmeisesti kaikkea muutakin---ja kenties vähän kateellinenkin sinulle siitä että olet vielä nuori
älä vaan rupea miellyttämään häntä omalla uskonnollisuudella vaan elä sitä uskon elämää joka on sinun omasi, sitäkin huolimatta että hän sinua soimaisi - vaikeaa tämä on sillä äidin ja tyttären suhde on niin ainutlaatuinen ym.
ei uskovalla ole mitään muottia johon pitäisi kyetä sujahtamaan - niin moneen junaan meitä löytyy ja silti Herramme omia kaikki--armosta meidät on pelastettu,ei suoritustemme kautta
Sitähän se on usein ollut, että minun täytyisi tehdä, niin kuin äitini sanoo tai vaatii, vain silloin hän minut hyväksyisi ja vain silloin saisin rakkautta. Tai ehkä hän rakastaa minua kaikesta huolimatta, muttei kykene sitä näyttämään. Noh, mutta tämän ei kuitenkaan ollut se perimmäinen pohdiskeluni.
Mutta ihana huomata, että suvaitsevaisia uskovaisia todellakin on olemassa ja että ihminen saa olla oma itsensä, sellainen kuin on. Se on suuri asia!
on ihmisen syvimpiä tarpeita kuitenkin ja voi olla raskasta huomata,ettei oma vanhempi siihen kykene... omassa lähipiirissäni on myös tälläistä kyvyttömyyttä,ei onneksi uskonnollisuudesta johtuen,mutta muuten
ahdasmieliselle uskovalle juuri esim. avoliittoon takertuminen. Tiedän aitoja uskovia jotka elävät avoliitossa, eihän se ole raamatullisesti katsottuna mikään yksiselitteinen asia tuo, vaikka esim. juuri helluntailaiset niin väittävät. Äitisi käytös on hyvin ikävää. Koita löytää joku keskustelukumppani muualta. Voimia.
ratkaisee enemmän se, miten ihminen yleensäkin elämäänsä elää ja miten hän antaa elämänsä Jeesukselle.
Äitini ei varmaan koskaan tule hyväksymään minun uskomistani, jos en usko juuri samalla tavalla, kuin hän. Olen surullinenkin hänen puolestaan, ettei hän uskalla ajatella enemmän hyvää ihmisistä ja asioista, vaan tuomitseminen on aina päällimmäisenä.
ETTEI ÄITISI SINUA YMMÄRRÄ EIKÄ KUUNTELE..."LALLATTAA"VAAN....SIKSIKÖ SINULLA ON TAIPUMUSTA OMAVALTAISEKSI NIMMARINLAINAILIJAKSI....
MItä tarkoitit kommentillasi?
En ole tarkoittanut loukata ketään, enkä tiedä, mitä nimimerkkejä täällä on kelläkin käytössä, jos sitä meinasit. Olen pahoillani, jos olen kopioinut vahingossa nimmarin.
Mutta tämä nyt sivusi aiheesta, halusin keskustella täällä ihan muusta.
olen kokenut samaa helluntailaisen lapsena.
Just noin se menee, uskovat ja täsää tapauksessa helluntailaiset eivät kunntele toista ihmistä eivät edes lapsiaan. He ummistavat kuin saukko korvansa sukeltaessaan, jos heille yrittää kertoa jotain muuta näkökantaa uskonasioissa. Surullista mutta niin murheellisen totta.