joka tulee syntien anteeksiannosta. Entä lohdutus, kun Jeesus Kristus on luvannut kulkea kanssamme läpi elämän aina iankaikkisuuteen?
Kovin on paljon hajottavaa ja "mukamasopillista" tekstiä monissa keskusteluissa. Psalmissa 86:5 sanotaan: "Sinä, Herra, olet hyvä, sinä annat anteeksi, runsain mitoin sinä jaat armoasi kaikille, jotka sinua avuksi huutavat."
Jumalan puolelta kaikki on valmista, ei sanota niin, että sinä Herra olet MAHDOLLISESTI HYVÄ, vaan Daavid toteaa suoraan: "Sinä, Herra, OLET HYVÄ.."
Jos kaikki siis on valmista ja eikä ihmisen tarvitse muuta kuin ottaa se uskossa vastaan, niin mistä se sitten kiikastaa?
Tätä kiikastusta Raamatussa nimitetään synniksi. Ihminen on niin perin ylpeä ja kun tämä ylpeys vielä laitetaan suvaitsevaisuuden kaapuun, niin yhtäkkiä ihminen onkin jo valmis esittämään Jumalalle kysymyksen; "Onko se todella niin? Ei kai vain siinä ole virhettä? Siinä täytyy olla virhe? Sanoohan sen jo järkikin?"
Tämä perusasenne Jumalan Sanaa kohtaan leimaa ihmistä, saa hänet selittelemään, haukkumaan, arvostelemaan, mutta miksi näin, jos Raamattu ei olisi totta?
Olisiko syynä ehkä pelko siitä, jos Raamattu sittenkin puhuu todellisesta, elävästä Jumalasta?
Kovin on paljon hajottavaa ja "mukamasopillista" tekstiä monissa keskusteluissa. Psalmissa 86:5 sanotaan: "Sinä, Herra, olet hyvä, sinä annat anteeksi, runsain mitoin sinä jaat armoasi kaikille, jotka sinua avuksi huutavat."
Jumalan puolelta kaikki on valmista, ei sanota niin, että sinä Herra olet MAHDOLLISESTI HYVÄ, vaan Daavid toteaa suoraan: "Sinä, Herra, OLET HYVÄ.."
Jos kaikki siis on valmista ja eikä ihmisen tarvitse muuta kuin ottaa se uskossa vastaan, niin mistä se sitten kiikastaa?
Tätä kiikastusta Raamatussa nimitetään synniksi. Ihminen on niin perin ylpeä ja kun tämä ylpeys vielä laitetaan suvaitsevaisuuden kaapuun, niin yhtäkkiä ihminen onkin jo valmis esittämään Jumalalle kysymyksen; "Onko se todella niin? Ei kai vain siinä ole virhettä? Siinä täytyy olla virhe? Sanoohan sen jo järkikin?"
Tämä perusasenne Jumalan Sanaa kohtaan leimaa ihmistä, saa hänet selittelemään, haukkumaan, arvostelemaan, mutta miksi näin, jos Raamattu ei olisi totta?
Olisiko syynä ehkä pelko siitä, jos Raamattu sittenkin puhuu todellisesta, elävästä Jumalasta?
Vastaukset 4
Vanhimmat
on ilon puuttuminen, kun tuo syntien sovittaminen on niin täyttä puppua. Onpa se hyvä rällästää, kun synnit on sovitettu. Ei kai tuota kukaan voi iloisena uskoa?
Voisiko laittamasi viestin pukea myös seuraavilla jakeilla?
Saarn. 3:11
"Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua".
Ilm. 21:6
"Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi".
Tällä palstalla aivan loistaa sellainen usko, joka koostuu tuomiohenkisyydestä pahansuopaisuudesta helvettiinmanaamisesta, jotka yhdessä muodostavat ratkiriemukkaan oikeaoppisuuden. ;)
kertoo omista lähtökohdistaan: niistä tunnoista ja kokemuksista, joita tähänastinen maallinen vaellus on antanut.
Senpä takia kaikkein arvokkainta tällä palstalla olisikin lukea ihmisten tosi tapahtumia, tosi kokemuksia. Kokemuksellisuutta en korota, pitääkin kysyä Herralta, "onko tämä kokemus Sinusta"?
Näin ollen 'ilo' ei ole lainkaan poissuljettu käsite. Ilo Herrassa voi olla tosi aihe ja tosi kokemus. Ongelma palstalla on, että täällä esiinnytään nimimerkeillä. Harva haluaa kirjoittaa oikeasta, todellisesta elämästään sellaisin sanoin, että käy todella selväksi, mikä ilo ja mikä suru on totta. On niin paljon ns. turhaa tekstiä, joka ei avaudu lukijalle. Se ei välttämättä avaudu kirjoittajalle itselleenkään, jos ei todella sydämessään tutki miksi kirjoitan tänne ja mitä haluan sanoa ja kenelle haluan sanoa.
Minä etsin Herraa. Sen voin sanoa. Toki elämässäni on ollut paljon iloa. Mutta päällimmäisenä on tällä hetkellä tämä etsiminen, jonka aikana on ollut paljon huolta, surua ja kärsimystäkin. En halua tuoda "tekotodistusta". Tarkoitan sellaista, että otan Raamatun Sanasta jakeen, joka kyllä on totta, mutta jolla petän vain itseäni ja ehkä kanssalukijaani myös. Moni keskustelu täällä sitä paitsi ei ole keskustelua, se on omista poteroista ampumista, sodankäyntitermiä käyttääkseni.
Tiedätkö, mistä se johtuu? Vaimoni sanoi minulle viisaasti: "no etkö sinä tiedä, että on kysymys todellisesta henkivaltojen taistelusta, se ei ole satua." Eli todella sieluista taistellaan.
Jumala ja Saatana ovat todelliset. Omassa elämässäni tiedän tämän todeksi. Herran pelko on viisauden alku. Ilo Herrassa pohjaa Herran pelkoon. Pelko ja Rakkaus, Jumalan antamia lahjoja, jotka me ihmiset tunteina koemme, eivät ole Jumalalle toistensa vastakohtia. Näin koen.