En tiennyt mihin olisin asiani kirjoittanut, joten päätin kirjoittaa tänne. Olen tutustunut ihmiseen jonka kaltaista en ole ikinä ennen tavannut. Hän on yksinkertaisesti sanottunu upea ihminen; kiltti, rehellinen, luotettava..hänen kanssaan voi puhua kaikesta-ja hänestä on tullut ystäväni. Olen kuitenkin alkanut tuntea enemmän häntä kohtaan, enkä tiedä mitä tekisin..hän ei tunne samoin(siis ihastusta) minua kohtaan, sillä ei tällähetkellä halua sitoutua kehenkään,eikä pysty luottamaan kehenkään.
Normaalisti vain unohtaisin ihmisen kohtalaisen pian, jos kävisi niin, ettei tämä vastaisi tunteisiini, mutta tässä tapauksessa en pysty-enkä ymmärrä sitä. Ehkä se kuitenkin johtuu siitä, että jokin käskee olla luovuttamatta..
Kun tutustuin tähän ihmiseen, tunsin heti jonkinlaista "yhteyttä" ja se tuntui oudolta, sillä en ollut ikinä tuntenut sellaista. Hän ajatteli ensin etteivät meidän maailmamme voisi kuitenkaan ikinä kohdata muuten, kuin kavereina, sillä hän on uskossa ja hänet on kasvatettu hyvin eri tavalla. Kuitenkin kun aloimme viettää aikaa yhdessä, hänkin alkoi tuntea että olen samanlainen. Hän myös on ensimmäinen ihminen, jolle olen uskostani jumalaan kertonut(ennen se oli minulle vain oma henkilökohtainen asia)ja hän on saanut minut uskomaan vielä enemmän(eikä varmaan itse edes sitä ymmärrä)..
Asiani pääpointti oli se, että en todella tiedä miten jatkaa..en ymmärrä syytä, miksi Jumala on tuonut tämän ihmisen elämääni(?), jollei sillä kuitenkaan ole sen suurempaa merkitystä..ja kuitenkin se miten tapasimme, miten yhtäkkiä olimme osa toistemme elämää(ainakin joltain osin), on jotenkin niin käsittämätöntä..niin ihmeellistä, että on vaikea ymmärtää, miksi niin on tapahtunut, jollei minulla ole kuitenkaan mitään tulevaisuutta tämän ihmisen kanssa..
Kuitenkin kaikki tämä, joka on niin vähän ajan sisällä tapahtunut, ei tunnu sattumalta, vaan jonkinlaiselta johdatukselta. Ehkä siksi minun on vaikea vain antaa olla..
Normaalisti vain unohtaisin ihmisen kohtalaisen pian, jos kävisi niin, ettei tämä vastaisi tunteisiini, mutta tässä tapauksessa en pysty-enkä ymmärrä sitä. Ehkä se kuitenkin johtuu siitä, että jokin käskee olla luovuttamatta..
Kun tutustuin tähän ihmiseen, tunsin heti jonkinlaista "yhteyttä" ja se tuntui oudolta, sillä en ollut ikinä tuntenut sellaista. Hän ajatteli ensin etteivät meidän maailmamme voisi kuitenkaan ikinä kohdata muuten, kuin kavereina, sillä hän on uskossa ja hänet on kasvatettu hyvin eri tavalla. Kuitenkin kun aloimme viettää aikaa yhdessä, hänkin alkoi tuntea että olen samanlainen. Hän myös on ensimmäinen ihminen, jolle olen uskostani jumalaan kertonut(ennen se oli minulle vain oma henkilökohtainen asia)ja hän on saanut minut uskomaan vielä enemmän(eikä varmaan itse edes sitä ymmärrä)..
Asiani pääpointti oli se, että en todella tiedä miten jatkaa..en ymmärrä syytä, miksi Jumala on tuonut tämän ihmisen elämääni(?), jollei sillä kuitenkaan ole sen suurempaa merkitystä..ja kuitenkin se miten tapasimme, miten yhtäkkiä olimme osa toistemme elämää(ainakin joltain osin), on jotenkin niin käsittämätöntä..niin ihmeellistä, että on vaikea ymmärtää, miksi niin on tapahtunut, jollei minulla ole kuitenkaan mitään tulevaisuutta tämän ihmisen kanssa..
Kuitenkin kaikki tämä, joka on niin vähän ajan sisällä tapahtunut, ei tunnu sattumalta, vaan jonkinlaiselta johdatukselta. Ehkä siksi minun on vaikea vain antaa olla..
Vastaukset 3
Vanhimmat
yhteys toiseen ihmiseen ja lähelläolon helppous ei välttämättä aina tarkoita sitä että olisi ruvettava eksklusiivisesti romanttiseen suhteeseen. Sinä voit aivan rauhassa tuntea häntä kohtaan mitä haluat, ja olla hänen kanssaan ystävänä, keskinäisessä platonisessa (heheeh... vink) rakkaudessa.
Ei hyvään suhteeseen aina parisuhdetta tarvita.
Jos suhde sitten aikanaan muotoutuu kummankin halusta joksikin muuksi, niin käy. Kyllä sitä tapahtuu. Useimmiten kuitenkin tällaisen ystävyyssuhteen jatkuessa molemmat osapuolet saavat siitä sellaisenaan paljon enemmän irti, kuin jos se muutettaisiin parisuhteeksi.
***
Tiedän kyllä ettei se tarkoita, mutta kyse ei olekkaan pelkästään siitä, että hänen kanssaan on helppo olla..monen muunkin miespuolisen ystäväni kanssa tunnen että heidän kanssaan on helppo olla (:D) ja jutella ja kaikkea..kuitenkaan ketään kohtaan en ole ikinä tuntenut tällaista..en edes ihmiseen, jota rakastin ja jonka kanssa elin 4 vuotta parisuhteessa.
on vahva emotionaalinen tunne joka laittaa hormoonit liikkeelle.
Tärkeintä on niissäkin tilanteissa kunnioittaa Jumalaa, ja kyllä Herra sitten osoittaa kuinka näissä edetä kunhan ihminen ei laita omasta alitajunnasta ja intuitiosta kumpuavia signaaleja ja toiveitaan Pyhän Hengen ääneksi, koska silloin hormoonit vie äkkiä harhaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000058&posting=22000000019618439
sekä:
> Rakastuminen sinänsä ei ole mikään jumalallinen merkki että ihmiset on ihmeellisellä tavalla tarkoitettu toisilleen. Rakastumista tapahtuu inhimillisessä elämässä, joten asioissa pitää käyttää myös tervettä harkintaa eikä ihan kaikkia asioita voi hengellistää ja laittaa Jumalan kontolle. <
ja
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000058&posting=22000000019843251
> Rakastuminen on yleisinhimillistä ja sitä tapahtuu kaikissa yhteiskuntaluokissa ja kaikenlaisten ihmisten sisikunnassa. Se ei varmaan ole tila jota tulee tavoitella mutta jos sitä ei ihmisessä milloinkaan synny luulen että hänessä on jotain mennyt rikki ja vialla.