Juonareiata..

Marlenan muisti alkaa palailla & muistelee hetkiään menneisyydestään, joissa hän on Johnin kanssa.

*Austin & Sami, sekä Lucas & Carrie osuvat kumpikin Chez Rougeen treffeillään. Kumpikin tahollaan; Sami sekä Lucas, haaveilevat toisistaan.

*Lucas järjestää Carrielle synttärit & kertoo tälle rakastavansa tätä. Lucas myös sanoo, että jos saa joskus tulevaisuudessa lisää lapsia, hän haluaisi Carrien heidän äidikseen. He suutelevat. Samaan aikaan Austin lohduttelee Lucasin perään haikailevaa Samia; he suutelevat myös.

*Mimille & Shawnille järjestetään polttarit.

*Mimi ei kestä enää Shawnille valehtelua; hän kirjoittaa Shawnille kirjeen & tämä alkaa lukea sitä.

*Carrie & Lucas, sekä Austin & Sami lopettavat kuhertelun, ennen kuin ehtivät mennä pidemmälle.

*Carrie tajuaa, että hänellä on vielä vahvoja tunteita Austinia kohtaan.

*Carrie & Austin jäävät jumiin hissiin. Sami on järkyttynyt löytäessään paidattoman Austinin pitelemästä Carrieta.

*Chelsea menee baariin iltana ennen oikeudenkäyntiä. Seuraavana päivänä lehdessä on kuvia Chelseasta juhlimassa, mistä Bo & Billie raivostuvat.

*Frankie & Jennifer viettävät romanttisen illan yhdessä. Illan päätteeksi he suutelevat intohimoisesti.

*Alex tunnustaa Johnille murhanneensa Lois Banksin & satuttavansa Marlenaa. John murtautuukin Marlenan kattohuoneistoon & on livahtamassa ulos, kun Marlena saa hänet kiinni. Marlena pyytää Johnia rakastelemaan kanssaan! Alex ehtii pysäyttää heidät.

*Marlena saa lisää välähdyksiä menneisyydestään, & paljastuu että Alex oli väkivaltainen häntä kohtaan!

*Hope & Patrick lähentyvät Morganin saarella. Patrick kertoo Hopelle tarinan rakastavaisista, jotka asuivat saarella.

*Bo kertoo Billielle olevansa Hopen puolella oikeudenkäynnissä, vaikka tämä tietäisi kääntymistä Chelseaa vastaan.

*Will palaa leiriltä kotiin, nyrjäytettyä nilkkansa. Lucas & Sami huolehtivat hänestä, & Lucas lohduttelee Samia, joka suree Zackin kohtaloa. Näyttää hetken aikaa siltä, että heillä voisi olla mahdollisuus olla tulevaisuudessa yhdessä, mutta Lucas sanoo Willille, että niin ei tule tapahtumaan & Samin Stan-juttu on anteeksiantamatonta. Sami kuulee tämän & itkee. Sami löytää myös Lucasin kirjoittaman rakkauskirjeen, jonka tämä olisi antanut hänelle heidän hääyönään.

*Lucas kysyy Philipiltä neuvoja saada Carrie rakastumaan häneen. Lucas sanoo, että hän ei rakasta Samia, vaan haluaa mennä naimisiin Carrien kanssa & perustaa perheen. Carrie taas ei ole rakastunut Lucasiin, vaan haikailee Austinin perään.

*Lucas & Austin aikovat kumpikin järjestää romanttisen illan Carrielle & ajautuvat riitaan.

*Sekä Austin & Sami, että Lucas & Carrie osuvat samalle uudelle klubille. Myös Tek & Lexie ovat siellä.

*Sami näkee Tekin & Lexien pelehtivän puistossa, & näkee myös Carrien kaatuvan maahan. Myöhemmin Carrie kiidätetään sairaalaan klubilta.

*Philip saa tietää Shawnin olevan Clairen isä, muttei kerro tästä kenellekkään.

*Belle haluaa estää Shawnin & Mimin häät

*Patrick pelastaa Hopen kallionkiellekkeeltä, kun tämä yrittää pelastaa Zackin näköistä poikaa.

*Sami jää ulkopuolelle kun kumpikin, Austin & Lucas, huolehtivat Carriesta, kun tämä joutuu umpilisäkkeen poisto -leikkaukseen.

*Carrielle paljastuu, että hänen aikansa saada lapsia, on käymässä vähiin.

*Patrick huolehtii loukkaantuneesta Hopesta saarella, & fantasioi hänestä.

*Marlena & Alex lähtevät Loisin mökille. Alex kuitenkin räjäytää mökin, juuri kun John saapuu sinne. Loukkaantunut Marlena kiidätetään sairaalaan.

*Sami kiristää Lexietä ylipuhumaan Carrien valitsemaan Lucasin, uhaten paljastaa Abelle totuuden Lexien suhteesta Tekiin.

*Marlena alkaa muistamaan, millainen mies Alex oikeasti on.

*Mimi & Shawn julistetaan vaimoksi & mieheksi. Ainoa häiriö häissä on Chelsea, joka on tullut kutsumatta paikalle. Bonnie & Kate tekevät kaikkensa, estääkseen Bellen aikeet keskeyttää häät. Myöhemmin Belle kertoo Carolinelle, miksi perui aikeensa. Onko Belle päättänyt unohtaa Shawnin?

*Bo yrittää saada yhteyden Hopeen ennen Shawnin & Mimin häitä. Hope aistii tämän & soittaa Bolle. Puhelimeen vastaakin Chelsea, joka sanoo että hänen vanhempansa ovat läheisissä väleissä.

*Lexie valehtelee Carrielle, Samin kiristyksen takia, ettei tämä & Austin voi saada yhdessä tervettä lasta. Carrie murtuu tästä.

*Marlena menettää jälleen muistinsa, kiitos Alexin.

*John päättää estää Marlenan & Alexin häät, tavalla tai toisella.

*Lucas kuulee, kun Kate haukkuu (jälleen) Samia. Sami puolustelee itseään & vannoo rakkauttaan Lucasia kohtaan. Lucas tajuaa, että Sami on vilpitön & rakastaa tätä todella.

*Bo & Billie ovat raivoissaan Chelsealle, koska tämä kuokki Shawnin & Mimin häissä. Heidän asenteensa kuitenkin muuttuu, kun he lukevat Chelsean päiväkirjaa.

*Celeste palaa Salemiin, & aistii, että Aben & Lexien avioliitto ei ole kunnossa.

*Belle saapuu Hortonien mökille - jossa Shawn & Mimi ovat viettämässä hääyötään!

*Jenniferillä on edelleen kasvavia tunteita Frankieta kohtaan, muttei pysty jatkamaan elämäänsä, sillä hänestä tuntuu, että hän pettäisi Jackia.

*Carrie valitsee Lucasin. He haluavat kumpikin naimisiin & perheen. Salaa Sami on murtunut, tajutessaan, että hän on menettänyt Lucasin Carrielle. Austin päättää keskittyä pelkästään työasioihin, eikä uuden naisen etsimiseen.

*Lucas kosii Carrieta! Tämä ei kuitenkaan vielää suostu, vaan haluaa edetä hitaasti. Lucas myös raivoaa Samille & haukkuu tätä.

*Chelsea jatkaa Bon & Hopen erottamis -operaatiota; tällä kertaa sähköposteilla!

*Hope ottaa kihlasormuksensa pois & heittää sen mereen!

*Kate yrittää saada vakuutettua Carrien, että hän & Austin kuuluvat yhteen. Hän myös pyytää, ettei Carrie särkisi Lucasin sydäntä.

*Austin haluaa alkaa deittailemaan taas Samia. Kate on tästä raivoissaan, & hän & Sami ajautuvat kissatappeluun! Austin joutuu menemään heidän väliin.

*Carrie päättää lopulta suostua Lucasin kosintaan. He juhlivat kihlautumistaan.

*Bo järkyttyy, kun hän saa selville, että Hope haluaa avioeron (kiitos Chelsean juonien).

*Frankie yllättää Jenniferin matkalla Green Mountain Lodgeen. He rakastelevat matkalla.

*Lucas & Sami hautaavat sotakirveensä & toivottavat kumpikin onnea Austinin & Carrien suhteen.

*Austin & Sami, sekä Lucas & Carrie, rakastelevat.

*Chelsea putoaa avoimeen viemärikuiluun & viruu siellä jonkin aikaa. Bo & Billie alkavat huolestua, kun tytöstä ei kuulu mitään. Niinpä Bo, Billie & Shawn lähtevät pelastamaan Chelseaa. Hope näkee tämän TV:stä & ei ole uskoa silmiään. Hän pyytää Mickeytä lähettämään Bolle avioeropaperit!

*Patrick & Hope suutelevat!

*Celeste ennustaa, että Lexien terveys tulee järkkymään tulevaisuudessa!

*Lexie tuntee jotakin outoa rinnassaan & menee mammografiaan!

*Lexie näkee pistokset Marlenan käsissä & tajuaa Alexin huumanneen Marlenaa jo pitkään!

*Bo järkyttyy saadessaan tietoonsa Patrickin olleen syypää rakastettunsa, Alman kuolemaan, & pelkää tämän tappavan Hopen!

*Hope saa selville, että Patrick oli rakastunut naiseen, joka eli Morganin saarella, mutta nainen on kuollut.

*Lexie pelkää kuolevansa & päättää kertoa totuuden Abelle, sekä paljastaa Alexin & Samin juonet.

*Sami saa Alexin kiinni sairaalan tietokoneelta, mutta Alex ehdottaa Samille yhteistyötä, pitääkseen Lexien hiljaa. Alex myös suunnittelee vievänsä Marlenan häämatkalle.

*Hope saa selville, ettei Patrick ollutkaan syypää Alman kuolemaan.

*Samin on pakko suostua Alexin ehdotukseen, mutta pelkää Lexien kuolevan, jos tämä ei saa tietää syövästä.

*John saapuu lentokentälle, estääkseen Marlenan & Alexin häämatkan. Marlena miettii, pitäisikö hänen uskoa Johnia. Alex huomaa Marlenan muistin palailevan & huumaa tämän taas.

*Austin ei pysty pitämään näppejään erossa Carriesta, mutta Carrie rukoilee tätä ymmärtämään päätöksensä. Sairaalassa hoitaja luulee Austinia Carrien aviomieheksi. Carrie & Austin ajautuvat suudelmaan, mutta Carrie päättää edelleen olla Lucasin kanssa & keskittyä häiden suunnitteluun. Carrie pyytää Samia kaasokseen, & Lucas Austinia bestmanikseen.

*Lucas epäilee Lexien & Samin juonivan jotakin, & päättää selvittää asian.

*Lexie menee Dune -klubille & juo itsensä humalaan. Austin, Sami, Lucas & Carrie ovat myös klubilla, & Lexie vakoilee heitä. Lexie melkein kertoo heille totuuden Samin & Alexin juonista.

*Bo on murtunut, kun Hope on laittanut hänet estetyksi sähköpostiinsa. Frankie rohkaisee Bota taistelemaan Hopesta.

*Chelsea päättää kertoa sähköposti-sähläilynsä Bolle, mutta Kate yrittää estää tämän. Aina kun Chelsea yrittää kertoa totuuden Bolle, aina hänet keskeytetään. Kun Chelsea kuulee kauhutarinoita vankilaelämästä, hän päättää pysyä hiljaa.

*Carrie saa tietää odottavansa Lucasin lasta!

*Kumpikin pari: Shawn&Mimi, sekä Belle&Philip menevät romanttiselle lomalle Green Mountain Lodgeen.

*Kayla Brady & Steve "Patch" Johnson palaavat Salemiin!

*Klubilla Sami on ärsyyntynyt Lexien & Tekin yrityksestä saada Carrie & Austin yhteen. Niinpä Sami soittaa poliisit klubille & valehtelee, että klubilla olisi huumeita. Tämän seurauksena Carrie & Austin, jotka ovat käsiraudoilla toisistaan kiinni, menevät varastoon & jakavat intohimoisen suudelman. Carrie katuu tätä & vakuuttaa Austinille, että tämän tulevaisuus on olla Lucasin kanssa. Sillä aikaa Lucas & Sami menevöt piiloon viinikellariin. Kun Sami & Lucas alkavat riidellä & poliisi tulee viinikellariin & Lucas suutelee Samia intohimoisesti (hiljentääkseen tämän). Kuitenkin myöhemmin Lucas katuu tätä & vakuuttaa Carrien olevan etusijalla.

*Carrie pyytää Lexietä tekemään lisää testejä hänelle & Austinille! Tarkoittaako tämä, että Carrie saattaisi harkita yhteistä tulevaisuutta Austinin kanssa?

*Lucas & Kate suunnittelevat Lucasin & Carrien tulevia häitä. Myöhemmin Lucas kuulee Samin & Austinin keskustelun, & Austin myöntää, että haluaa edelleen yhteisen tulevaisuuden Carrien kanssa. Lucas tajuaa, että Austin on uhka hänen suhteelleen Carrien kanssa, & hyökkää tämän kimppuun!

*Abby löytää Frankien & Jenniferin sängystä! Jennifer näyttää tälle Jackin tekemän dvd:n, jossa tämä kehottaa Jenniferiä jatkamaan elämäänsä Frankien kanssa. Abby & Jenn sopivat.

*Chelsea löytää Bon & Billien pelehtimästä vuorelta & tajuaa, ettei voi kertoa Bolle totuutta, mitä tämä on tehnyt pitääkseen Bon & Hopen erossa toisistaan. Samaan aikaan Max tajuaa, että Chelsea on tehnyt jotakin "pahaa" & päättää selvittää asian.

*Patrick & Hope viettävät iltaa casinolla. Myöhemmin he ajautuvat intohimoisiin tunnelmiin! Samaan aikaan Dr. Alex North & Marlena saapuvat samalle saarelle & hotelille häämatkalle, jossa Patrick & Hope ovat!

*Philip & Belle päättävät hankkia toisen lapsen!

Kopsattu by: http://groups.msn.com/SalemPlace/juonipaljastukset1.msnw
3398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

toi on tosi vanha juttu austin on jättänyt samin ajat sitten alttaril ja kaikkee......

Äänestä
  • austin ja Sami olivat menossa naimisiin usan jaksoissa 2006 syksynalussa, mutta Sami puhui Austinille ja jälleen Austin jätti Sami alttarille :) ja historia toistaa itseään!

    Muumi kiitos sivujeni lisäämisestä lähteeksi!:) Ja itse lisään siihen että sivuillani osa juonipaljastuksista on by Carrie Brady :)
    Että sellaista lähitienolla,lisää löydät http://SalemPlace.urli.net

    Äänestä

onks ne jaksot tulossa vai mennyyttä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Muumi. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu