Olen seurannut palstan keskusteluja enimmäkseen sivusilmällä, ja koko lapsuuteni vl-perheessä eläneenä haluan puhua eräistä asioista, jotka ovat saaneet minut epäilevälle ja kriittiselle kannalle "ainoan oikean uskon" perusteita kohtaan. Heti alkuun totean, että en varsinaisesti siteeraa Raamatun kohtia, koska lähes takuuvarmasti kaikki Ison Kirjan keskeisimmät argumentit on kaluttu jo niin moneen kertaan tämän palstan puheenvuoroissa, ettei minulla olisi niistä uutta sanottavaa (sen vain totean, että ilman vl-mukaista yksiulotteista tulkintatapaa Raamattu on paljon "ilmavampi" teos ;)).
Olen saanut turvallisen ja tasapainoisen kasvatuksen, sanotaanko, että sellaisen "peruslestadiolaiskasvatuksen", joka on antanut hyvät henkiset lähtökohdat elämälle, mistä olen vanhemmilleni ikuisesti kiitollinen. Asialla on kuitenkin kääntöpuoli: noin kuuteen-seitsemääntoista ikävuoteen mennessä en ollut oppinut ajattelemaan elämän peruskysymyksiä omilla aivoillani. Koko ikäni minulle oli sanottu, että olisi tukahdutettava järjen ääni, uskottava lapsenomaisesti seurapuhujien sanaan. Olisi syntiä lähteä epäilemään Jumalan sanaa, kyseenalaistamaan Jeesuksen opetusta, toisin sanoen: olisi syntiä olla sellainen ihminen, jollaiseksi Jumala on minut luonut, ajattelevaksi, luovaksi persoonaksi.
Olen ikäni lukenut ja kirjoittanut kaikenlaista, maailmankuvani on laajentunut uusien ideologisten ja uskonnollisten(kin) näkökulmien myötä. Olen saanut huomata, että yritykset järjen kahlitsemiseen on vain ajanut minua ahdistukseen. Eihän tätä koko valtaisaa universumia ja kaikkia sen ihmeitä yksinkertaisesti ole voitu luoda vain sen tähden, että täällä Maa-planeetan perimmäisessä pohjukassa (tarkoitan lähinnä Oulun seutua, SRK:n pääkallopaikkaa) "ainoiksi oikeiksi uskovaisiksi" itseään nimittävä joukko voisi käsi kädessä astella kohti paratiisia. Ei, ei, ei. Elämä ei sentään ole ihan niin yksioikoista. Sehän tarkoittaisi sitä, että rauhanyhdistyksen puhujankorokkeella istuva mies voisi kertoa ratkaisun kaikkien aikojen arvoitukseen: mikä on elämän tarkoitus? Koomista, suorastaan.
Entä uskonko Jumalaan ja Raamattuun? Vastaan: kyllä ja en. Uskon Jumalaan jonakin suurena, määrittelemättömänä universaalina voimana, joka on pannut kaiken alulle. Elämä ei ole voinut syntyä tyhjästä. Toisaalta uskon monilta osin evoluutioteoriaan (voi jos sanoisin tämän jonkun vl:n kuullen, saisin kuulla, että sielunvihollinen on pahasti saanut sinua jo myrkyttää), koska sen todisteet ovat sen verran ilmeiset. Näin päästään siihen, että monet Raamatun kertomukset (luomiskertomukset, vedenpaisumus ym.) ovat sellaisinaan myyttejä, allegorioita. Ne voivat olla vertauskuvia maailman synnystä, mutta ne voivat olla myös "vain" kaikkein suurinta kertomakirjallisuutta siinä missä esim. monet antiikin tragediat. Sitten tärkein kysymys: uskonko Jeesukseen maailman vapahtajana?
Kyllä. Uskon, että Jeesus tosiaan on vaeltanut maan päällä ja julistanut pelastuksen sanomaa. Hän mitä ilmeisimmin ollut suuren jumalallisen voiman ilmentymä, heikkojen puolestapuhuja, universaali, humaani auttaja, jonka tuoma lohtu kuoleman jälkeisestä elämästä korostuu erityisen tärkeänä tänä maailman aikana. Voidaanko ajatella, että Jumala olisi halunnut tarkoittaa pelastuksen vain pienelle "valittujen" joukolle, joka saarnaa noin viisi-kuusi miljardia ihmistä helvettiin yhdeltä istumalta. Kuinka kauan kyseisen joukon edustama herätysliike on ollut toiminnassa? Vähän reilu sata vuotta. Mikä on maailmankaikkeuden arvioitu ikä? 13-15 miljardia vuotta. Mikäli on olemassa yksi suuri Jumalolento, jolle KAIKKI on mahdollista, olisiko hän puristanut koko maailmankaikkeuden äärettömän suuren essentian johonkin niin äärettömän pieneen kuin vanhoillislestadiolainen herätysliike? Koska silloinhan se olisi ainoa tarkoitus Jumalan luomistyölle, pelastaa Hänen loihtimansa ihminen. Huhhuh. Tosin en ole tietämätön väitteestä, että vl-uskoa on aina ollut olemassa, muttei vain tässä nykyisessä muodossa. "Oppineella" vl-tietäjällä on esittää tähän painavia argumentteja, että Lapin Maria sai uskoa syntinsä anteeksi (muistaakseni joltakin papilta) ja että Laestadius ikään kuin kahmaisi häneltä uskon itselleen. Tässä tapauksessa "ainoa oikea usko" on liikkunut vielä pienemmissä piireissä ennen kuin se on valjastettu vl-nimen alle. Tämä taas käytännössä johtaa Jumalanpilkkaan: laiskastipa Hän on omiaan hoitanut sen reilu parisataatuhatta vuotta (arvioitu Homo Sapiens Sapiens -lajin ikä), kun vasta kahdennellakymmenennellä vuosisadalla soi valjastaa pelastukselle konkreettiset kasvot.
Ns. normiuskovaiset argumentoisivat tähän tarkoin mietityllä liudalla Raamatunkohtia, kumoaisivat syntiset ajatukseni, vetoaisivat psykologialla: "Voi, miten surullista, että olet antanut itsesi eksyttää..." jne. Ja olenhan minä syntinen ihminen vl-mittapuun mukaan. Rikon kaikkia heidän normejaan. Minua kauhistellaan tyyliin "miten niin kiltistä ja kunnollisesta pojasta saattoi tulla tuollainen"... Mutta en ole hymistelevä tapakristitty, en ole tuomitsemassa yhtäkään ihmistä helvettiin hänen tekojensa tähden, koska se olisi pahinta ja jyrkintä, mitä elävä sielu voi toiselleen tehdä, siis vielä pahempaa kuin tappaminen. Koska vähänkin järkeä käyttämällä voi päästä tulokseen, että mikäli Jumalan kaltainen olento on kaiken takana, ei hän tuomitse ruumista, johon on puhaltanut hengen. Syntinen teko itsessään ei voi tuhota sielun henkeä, koska sen oltava jotakin niin ainutlaatuista, ettei sitä rajallinen järki pysty käsittämään. Jos taas voisi, olemassaolon mielekkyys romahtaisi saman tien, ja tarkoittaisi sitä, että voisimme tehdä väkivaltaa itse henkeä suuremmalle, ehkä itse Jumalalle.
Koska en usko mihinkään saatanaan (jos uskoisin, se veijari olisi varmaan samanlainen kuin Miltonin "Kadotetussa paratiisissa" ;)), Jeesuksen pelastustyön tarkoitus oli tuoda valon sanoma pimeydessä harhaileville ihmisille. Vaikka häntä pilkattiin ja hänet ristiinnaulittiin, hän oli valmis uhraamaan itsensä, jotta kansakunnat saisivat elämän. Siis toivon, uskon paremmasta, pelastuksesta.
Saatan kuulostaa sekavalta ennen kaikkea siltä kannalta, että uskon Jumalan luomistyöhön ja tieteelliseen evoluutiomalliin rinnakkain. Haluan kuitenkin korostaa, että tiede ja uskonto eivät voi toimia toisensa poissulkevina ajattelumalleina. "Mihin järki loppuu, siitä usko alkaa." Kosmisen olemassaolon taustalla on siis jokin kaikkea suurempi voima, joka on pannut maailmankaikkeuden kehityksen liikkeelle. Siis Jumala. Ihmiselämä- ja sielu eivät ole olemassa sattumalta. Mutta mikä loppujen lopulta on tämän kaiken tarkoitus, sen yksin Luoja tietää. Ehkä se selviää kuoleman jälkeen, ehkä ei.
Oikeaan uskoon riittää näin ollen tieto pelastuksesta (ja pelastukseeen riittää tietenkin Jumalan voiman determinen tahto). Enempää keneltäkään ei voida vaatia. Kun olen puhunut ajatuksistani vl-tuttavilleni, he ovat tyrmänneet minut ja sanoneet, että SYNTI on ajanut minut tällaisiin pohdintoihin, että ainoastaan luon itselleni luvallista SYNNIN polkua. Että miksen voisi vain yksinkertaisesti, lapsen lailla uskoa. En vain voi, koska pettäisin itseäni ja muita. Lapsi voi uskoa mitä vain, ajatteleva aikuinen ei. Onneksi on myös ajattelevia vanhoillislestadiolaisia (esim. tällä palstalla), mutta heidät tuomitaan nopeasti eriseuralaisiksi, paholaisen veljiksi. Mutta he ovat "viisaita kapinallisia". On myös varmasti niitä lukuisia vl-nuoria, jotka pohtivat samojen asioiden kimpussa. Rohkeasti esiin puhumaan, esittämään mielipiteitä, kyseenalaistamaan. Mitään elämää suurempaa totuutta vl-usko ei pidä sisällään. Ehkä se elämäntyyliltään on ns. kaunista kristillisyyttä, mutta totuus tämän elämän tarkoituksesta se ei ole. Uskoa saa, miten haluaa, mutta miksi uskoa vaikeasti, inhimillisen järkensä kahliten?
No, en vain satu olemaan tyhmä lammas, jota voi lopun ikänsä paimentaa laumassa ja jolle voi osoitella sauvalla "sitä ainoaa oikeaa reittiä paratiisiniityille". Tietäköön yksin Jumala paikan sieluillensa, ojentakoon lepopaikan meille kaikille raskaan elämän jälkeen.
Olen saanut turvallisen ja tasapainoisen kasvatuksen, sanotaanko, että sellaisen "peruslestadiolaiskasvatuksen", joka on antanut hyvät henkiset lähtökohdat elämälle, mistä olen vanhemmilleni ikuisesti kiitollinen. Asialla on kuitenkin kääntöpuoli: noin kuuteen-seitsemääntoista ikävuoteen mennessä en ollut oppinut ajattelemaan elämän peruskysymyksiä omilla aivoillani. Koko ikäni minulle oli sanottu, että olisi tukahdutettava järjen ääni, uskottava lapsenomaisesti seurapuhujien sanaan. Olisi syntiä lähteä epäilemään Jumalan sanaa, kyseenalaistamaan Jeesuksen opetusta, toisin sanoen: olisi syntiä olla sellainen ihminen, jollaiseksi Jumala on minut luonut, ajattelevaksi, luovaksi persoonaksi.
Olen ikäni lukenut ja kirjoittanut kaikenlaista, maailmankuvani on laajentunut uusien ideologisten ja uskonnollisten(kin) näkökulmien myötä. Olen saanut huomata, että yritykset järjen kahlitsemiseen on vain ajanut minua ahdistukseen. Eihän tätä koko valtaisaa universumia ja kaikkia sen ihmeitä yksinkertaisesti ole voitu luoda vain sen tähden, että täällä Maa-planeetan perimmäisessä pohjukassa (tarkoitan lähinnä Oulun seutua, SRK:n pääkallopaikkaa) "ainoiksi oikeiksi uskovaisiksi" itseään nimittävä joukko voisi käsi kädessä astella kohti paratiisia. Ei, ei, ei. Elämä ei sentään ole ihan niin yksioikoista. Sehän tarkoittaisi sitä, että rauhanyhdistyksen puhujankorokkeella istuva mies voisi kertoa ratkaisun kaikkien aikojen arvoitukseen: mikä on elämän tarkoitus? Koomista, suorastaan.
Entä uskonko Jumalaan ja Raamattuun? Vastaan: kyllä ja en. Uskon Jumalaan jonakin suurena, määrittelemättömänä universaalina voimana, joka on pannut kaiken alulle. Elämä ei ole voinut syntyä tyhjästä. Toisaalta uskon monilta osin evoluutioteoriaan (voi jos sanoisin tämän jonkun vl:n kuullen, saisin kuulla, että sielunvihollinen on pahasti saanut sinua jo myrkyttää), koska sen todisteet ovat sen verran ilmeiset. Näin päästään siihen, että monet Raamatun kertomukset (luomiskertomukset, vedenpaisumus ym.) ovat sellaisinaan myyttejä, allegorioita. Ne voivat olla vertauskuvia maailman synnystä, mutta ne voivat olla myös "vain" kaikkein suurinta kertomakirjallisuutta siinä missä esim. monet antiikin tragediat. Sitten tärkein kysymys: uskonko Jeesukseen maailman vapahtajana?
Kyllä. Uskon, että Jeesus tosiaan on vaeltanut maan päällä ja julistanut pelastuksen sanomaa. Hän mitä ilmeisimmin ollut suuren jumalallisen voiman ilmentymä, heikkojen puolestapuhuja, universaali, humaani auttaja, jonka tuoma lohtu kuoleman jälkeisestä elämästä korostuu erityisen tärkeänä tänä maailman aikana. Voidaanko ajatella, että Jumala olisi halunnut tarkoittaa pelastuksen vain pienelle "valittujen" joukolle, joka saarnaa noin viisi-kuusi miljardia ihmistä helvettiin yhdeltä istumalta. Kuinka kauan kyseisen joukon edustama herätysliike on ollut toiminnassa? Vähän reilu sata vuotta. Mikä on maailmankaikkeuden arvioitu ikä? 13-15 miljardia vuotta. Mikäli on olemassa yksi suuri Jumalolento, jolle KAIKKI on mahdollista, olisiko hän puristanut koko maailmankaikkeuden äärettömän suuren essentian johonkin niin äärettömän pieneen kuin vanhoillislestadiolainen herätysliike? Koska silloinhan se olisi ainoa tarkoitus Jumalan luomistyölle, pelastaa Hänen loihtimansa ihminen. Huhhuh. Tosin en ole tietämätön väitteestä, että vl-uskoa on aina ollut olemassa, muttei vain tässä nykyisessä muodossa. "Oppineella" vl-tietäjällä on esittää tähän painavia argumentteja, että Lapin Maria sai uskoa syntinsä anteeksi (muistaakseni joltakin papilta) ja että Laestadius ikään kuin kahmaisi häneltä uskon itselleen. Tässä tapauksessa "ainoa oikea usko" on liikkunut vielä pienemmissä piireissä ennen kuin se on valjastettu vl-nimen alle. Tämä taas käytännössä johtaa Jumalanpilkkaan: laiskastipa Hän on omiaan hoitanut sen reilu parisataatuhatta vuotta (arvioitu Homo Sapiens Sapiens -lajin ikä), kun vasta kahdennellakymmenennellä vuosisadalla soi valjastaa pelastukselle konkreettiset kasvot.
Ns. normiuskovaiset argumentoisivat tähän tarkoin mietityllä liudalla Raamatunkohtia, kumoaisivat syntiset ajatukseni, vetoaisivat psykologialla: "Voi, miten surullista, että olet antanut itsesi eksyttää..." jne. Ja olenhan minä syntinen ihminen vl-mittapuun mukaan. Rikon kaikkia heidän normejaan. Minua kauhistellaan tyyliin "miten niin kiltistä ja kunnollisesta pojasta saattoi tulla tuollainen"... Mutta en ole hymistelevä tapakristitty, en ole tuomitsemassa yhtäkään ihmistä helvettiin hänen tekojensa tähden, koska se olisi pahinta ja jyrkintä, mitä elävä sielu voi toiselleen tehdä, siis vielä pahempaa kuin tappaminen. Koska vähänkin järkeä käyttämällä voi päästä tulokseen, että mikäli Jumalan kaltainen olento on kaiken takana, ei hän tuomitse ruumista, johon on puhaltanut hengen. Syntinen teko itsessään ei voi tuhota sielun henkeä, koska sen oltava jotakin niin ainutlaatuista, ettei sitä rajallinen järki pysty käsittämään. Jos taas voisi, olemassaolon mielekkyys romahtaisi saman tien, ja tarkoittaisi sitä, että voisimme tehdä väkivaltaa itse henkeä suuremmalle, ehkä itse Jumalalle.
Koska en usko mihinkään saatanaan (jos uskoisin, se veijari olisi varmaan samanlainen kuin Miltonin "Kadotetussa paratiisissa" ;)), Jeesuksen pelastustyön tarkoitus oli tuoda valon sanoma pimeydessä harhaileville ihmisille. Vaikka häntä pilkattiin ja hänet ristiinnaulittiin, hän oli valmis uhraamaan itsensä, jotta kansakunnat saisivat elämän. Siis toivon, uskon paremmasta, pelastuksesta.
Saatan kuulostaa sekavalta ennen kaikkea siltä kannalta, että uskon Jumalan luomistyöhön ja tieteelliseen evoluutiomalliin rinnakkain. Haluan kuitenkin korostaa, että tiede ja uskonto eivät voi toimia toisensa poissulkevina ajattelumalleina. "Mihin järki loppuu, siitä usko alkaa." Kosmisen olemassaolon taustalla on siis jokin kaikkea suurempi voima, joka on pannut maailmankaikkeuden kehityksen liikkeelle. Siis Jumala. Ihmiselämä- ja sielu eivät ole olemassa sattumalta. Mutta mikä loppujen lopulta on tämän kaiken tarkoitus, sen yksin Luoja tietää. Ehkä se selviää kuoleman jälkeen, ehkä ei.
Oikeaan uskoon riittää näin ollen tieto pelastuksesta (ja pelastukseeen riittää tietenkin Jumalan voiman determinen tahto). Enempää keneltäkään ei voida vaatia. Kun olen puhunut ajatuksistani vl-tuttavilleni, he ovat tyrmänneet minut ja sanoneet, että SYNTI on ajanut minut tällaisiin pohdintoihin, että ainoastaan luon itselleni luvallista SYNNIN polkua. Että miksen voisi vain yksinkertaisesti, lapsen lailla uskoa. En vain voi, koska pettäisin itseäni ja muita. Lapsi voi uskoa mitä vain, ajatteleva aikuinen ei. Onneksi on myös ajattelevia vanhoillislestadiolaisia (esim. tällä palstalla), mutta heidät tuomitaan nopeasti eriseuralaisiksi, paholaisen veljiksi. Mutta he ovat "viisaita kapinallisia". On myös varmasti niitä lukuisia vl-nuoria, jotka pohtivat samojen asioiden kimpussa. Rohkeasti esiin puhumaan, esittämään mielipiteitä, kyseenalaistamaan. Mitään elämää suurempaa totuutta vl-usko ei pidä sisällään. Ehkä se elämäntyyliltään on ns. kaunista kristillisyyttä, mutta totuus tämän elämän tarkoituksesta se ei ole. Uskoa saa, miten haluaa, mutta miksi uskoa vaikeasti, inhimillisen järkensä kahliten?
No, en vain satu olemaan tyhmä lammas, jota voi lopun ikänsä paimentaa laumassa ja jolle voi osoitella sauvalla "sitä ainoaa oikeaa reittiä paratiisiniityille". Tietäköön yksin Jumala paikan sieluillensa, ojentakoon lepopaikan meille kaikille raskaan elämän jälkeen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ole sellainen kuin olet. Usko iankaikkiseen elämään ja syntien anteeksiantoon.Ihmisen järki ei voi kaikkea selittää. Jumala kaiken loi, miten??
Hienoa pohdintaa!! Kun olet noin paljon asioita miettinyt, mitä mieltä olet: onko Jumala kaikkivaltias ja jos on mitä se tarkoittaisi ja miten se ilmenisi maailmassa??
Hyvä kysymys... Yksinkertaistaen voisi sanoa, että Jumalalla täytyy olla kaikki langat käsissään. Se, miten ja missä järjestyksessä Hän niitä nykii, on toinen juttu. Tekisi mieli ajatella, että sen jälkeen kun Hän laittoi kaiken alulle, Hän jättäytyi taustalle tietäen mittaamattomassa viisaudessaan, millaiseksi elämä muodostuisi. Miksi, sitä on vaikea edes arvailla. Jokaisella taiteilijalla on oma tyylinsä ;)
Raamattu antaa Jumalasta loppujen lopuksi melko proosallisen kuvan. Vanhan Testamentin Jumala näyttäytyy tekoineen ja hairahduksineen (vrt. esim. vedenpaisumukseen johtanut vihanpuuska ja sen jälkeinen katumus) inhimillisenä vaikuttajana, "ylimpänä henkenä". Uudessa Testamentissa Jeesus puolestaan viittaa Jumalan perheinstitutionaaliseen puoleen olemalla Hänen poikansa, jota Hän rakastaa yli kaiken.
Konkreettisessa ihmiselämässä Jumala on lähinnä jonkinlainen eteerinen, käsittelemätön, jopa persoonaton olento, jonka uskotaan vaikuttavan jokaisen ihmisen elämässä henkilökohtaisesti, hienovaraisesti, huomaamattomasti. Toisaalta Jumala voidaan nähdä esim. suuronnettomuuksien takana "rankaisijana", suurena auttajana sodassa, ongelmanratkaisijana, avunantajana hätätilanteissa jne. Siispä oletetaan, että Hän on ainakin taustalla jonkinlaisena eksistentiaalisena rattaana, joka pyörittää olemassaolon konetta. Voi myös olla, ettei Hän kuitenkaan ole aktiivinen toimija, sillä jos Hän on määrännyt kaiken ennalta, miksi hänen pitäisi mihinkään puuttua? Entä jos Hän on luonut jokaiselle ihmiselle oman henkilökohtaisen muuttumattoman sielun, jonka sisään Hän on kirjoittanut "koodin", ja tuo koodi ohjaa ihmisen elämää kehdosta hautaan...
Äh, parempi kun lopetan tähän, tähän aikaan yöstä alkaa tulla sekavaa tekstiä. Pitää palata myöhemmin...
, vaikka en niin Raamattua tunnekaan. Täältäkin usein lukee sanottavan Jumalasta, että hän haluaisi kaikkien ihmisten pelastuvan. No senhän hän voisi kai kaikkivaltiudessaan tehdä, mutta miksi ei tee.
Toisaalta Jumalan sanotaan antavan ihmiselle uskon jos hän haluaa?? Sanotaan myös, että Jumala on rakkaus. Sitä on kyllä vaikea uskoa, jos valtaosa ihmisistä menee vl-käsityksen mukaan helvettiin. Näitähän asioita sinäkin tuossa kirjoituksessasi pohdit.
Minusta ihmisellä on vapaa tahto, tästä mm. myyttinen tarina Aadamin syntiinlankeemuksesta kertoo. Ihminen tuli tietoiseksi olennoksi ja sai itselleen vapaan tahdon, tuli vastuulliseksi subjektiksi.
Olen lukenut jonkin verran henkiseen elämään liittyvää kirjallisuutta. Sinä, varmaan mua viisaampana ymmärrät jotain Thorwald Dethlefsen´in kirjaa "hyvä ja paha". Siinä on muun muassa vertailtu mainitsemiasi "Antiikin tragedioita" ym. Raamatun Aadamia ja Jeesusta koskeviin asioihin. Luepa se. Minusta tuntuu, että olemme olleet ja olemme vieläkin samalla aaltopituudella.
myös täällä, ja itse pidän jälleensyntymää todellisuutena, sillä elämä on aivan liian lyhyt ja "epätasa-arvoinen" kokemus.
jälleensyntymää puoltavia kohtia. Ja kaikkihan riippuu siitä miten Raamattua halutaan tulkita.
En tietoa ole etsinyt sieltä ja kirjoista vaan ne ovat tulleet konkreettisesti esille muualta.
Kuten sanoin se ei ole mikään toisiaan pois sulkeva itseisarvo, ja on aihe josta ei kannattais puhuakaan.
En välttämättä ole yhtään sinua viisaampi, kunhan vain pohdiskeleva tyyppi. Täytyy jossain vaiheessa tutustua mainitsemaasi teokseen, voi olla mielenkiintoinen...
Vanhoillislestadiolaisten suhde evoluutioteoriaan ei ole niin yksioikoinen kuten jotkut antavat ymmärtää. SRK on esimerkiksi viime vuonna antanut julkaisuluvan teokselle (Kosti Valtosen nuortenkirja Vuorovesi), jossa rippikoulun opettaja ilmoittaa uskovansa Jumalan luoneen elämän suurin piirtein siten, kuin evoluutioteoria olettaa. Uskolle on siis olennaista se, kuka on kaiken takana, ei se, miten kaikki on tapahtunut. Tietysti eräs viime aikojen lausunto puhuu toista, mutta olkoon se omassa arvossaan.
Pelastuvien määrän suhteen olen jo vuosikausia ajatellut, että Jumala armahtaa kenet tahtoo, missä tahtoo ja milloin tahtoo. Ei kannata tuijottaa pelkkää vanhoillislestadiolaisuutta ja ajatella, että tässäkö nämä sitten ovat.
Kaikkien noiden mietelmiesi suhteen voisin sanoa, että et ole ainoa. Lukemattoman monet teologisen tai muun akateemisen koulutuksen saaneet (ja muutkin) ovat käyneet läpi ihan samoja kysymyksiä.
Otsikkoon tekisin pienen varauksen. Oikeaan uskoon ei riitä vain tieto pelastuksesta, tarvitaan myös usko pelastukseen: Jeesus on sovittanut syntini ja minun tarvitsee vain uskoa se, ilman mitään omia tekoja tai muita ehtoja.
Otsikko on väärä.
herättävä viesti.
"noin kuuteen-seitsemääntoista ikävuoteen mennessä en ollut oppinut ajattelemaan elämän peruskysymyksiä omilla aivoillani."
Tämä on varmaan ihan totta että näin helposti käy. Vastaukset on annettu valmiina ja ne pitää hyväksyä epäilemättä ja kritisoimatta. Kriittinen ajattelu ei kuulu "oikaa uskoon".
Oletko ajatellut jos/kun sinulla on omai lapsia miten heidän kanssaan toimit? Itse en ole vl perheen kasvatti joten ajatteluvapauden rajoittaminen on melko vierasta. Harvoin asioihin on yhtä oikeaa vastausta vaikka vl usein haluavat niin ajatella (koska niin on tapana).
Viestistäsi tulee myös mieleen se ajatus että kritisoit ehdollista uskonkäsitystä vastaan. Uskot pilkulleen näin ja näin ja jos et näin tee et ole oikein uskomassa. Jos ajattelet muuten kuin on tapana elät synnin luvallisuudessa tai olet joutumassa eksyksiin. Vl-uskostako?
On paljon uskovaisia joille "auktoriteettin" kunnioittaminen silloinkin kun se on väärässä välttämätöntä. Tämä taas liityy siihen että ihmiseltä puutuu kyky tehdä itsenäisiä vain omaan mieleen perustuvia ratkaisuja mm siksi että pitkälti ratkaisut on koko ihmisen iän olleet ulkoa päin enemmän ja vähemmän säädeltyjä. => vastuun siirtäminen omasta elämästä
Mitä taas tulee evoluutioon ja raamatuun niin emme voi sitoa Jumalaa ihmisen keksimään ajanlaskuun. Tässä valossa katsottuna en näe luomiskertomuksen ja evoluution välillä ristiriitaa. Ihmiselle päivä on 24 tuntia luulen että Jumala ei ole omaa aikaa sitonut ihmisen keksimään ajanlaskuun?
Olisi kiva jos vastaisit... Avioliiton kauttako olet tullut vl:ksi vai ihan itseksesi?
Aikuisena vai lapsena jo? Miten olet sopeutunut yhteisöön?
Itse olin naimisissa vl-kodista lähtöisen miehen kanssa, mutta liitto kariutui. Yksi syy oli se, että muutama mieheni sisar ja äiti yrittivät käännyttää perhettämme vl:ksi, he syyttivät minua mieheni viettelystä ja lasten kasvattamisesta pakanoiksi. Kotimme oli mustan herran hallussa kuulemma, minä olin ihmisen irvikuva korvakoruineni jne..
Mutta mieheni yksi sisar on edelleen paras kaverini :) eli jäi avioliitosta 2 ihanaa lasta ja 2 hyvää ystävää (mies ja sisarensa). Myös appi oli /on mukava ja yritti vaimoaan aina hillitä.
Jumalan aika on eri kuin ihmisen aika. Kuitenkin on otettava huomioon se, että elävistä olennoista vain ihminen "käsittää" ajan, eli osaa muodostaa perpektiivejä, suhteuttaa itsensä aikaan, ja sillä on suuri merkitys hänen kannaltaan. Voisi ajatella, että Jumala on käyttänyt o m a a aikaansa todella mielivaltaisesti, koska ennen ihmislajin kehittymistä nykyiseen tiedostavaan muotoonsa on ollut lähes se 13-15 mrd ihmisen vuotta "tyhjää", toisin sanoen onhan maapallolla liikkunut jos jonkinlaista dinosaurusta sun muuta mönkijää, mutta aika mutkikkaan kaavan kautta Hän on "nykymuotoisen prototyypin itsestään" kehitellyt...
Yksi suurimmista kysymyksistä itselleni on: miksi Jumala odotteli? No, luultavasti Hänellä on keinonsa saada aikansa kulumaan. Ja nyt mennään jo aiheen ulkopuolelle, eli pysytellään palstan teemoissa :)
En ole vl tullut avioliiton enkä hiekkalaatikon kautta...
Kuinka sitten olen sopeutunut liikeeseen onkin sitten visaisempi juttu johon voisin palata vaikka aamulla... öitä!
Onko jumalailmoitus mielestäsi loppunut Raamattuun, l. ilmestyskirja olisi viimeinen jumalanilmoitus, kaikki sen jälkeen vain tulkintaa näistä vanhoista kirjoituksista.
Minusta esim. Paavalin kirjoitukset ovat paljolti aikaan ja paikkaan sidottuja. No "valittuja palojahan" Raamatusta joka tapauksessa vain on käytössä. Ja "valituista paloistahan" Raamattu on kasattu, ihmiset ovat sopineet mitä otetaan ja mitä jätetään.
Täälläkin heitellään usein irrallisia raamatunlauseita ja ollaan niin tosissaan ja ehdottomia. Minä en usko, että Raamattu on Pyhän hengen ilmoitusta, vaikkakin pyhä kirja.
Raamatun kanonisointi on perustunut tietenkin tekstien yhtenäisyyteen, eli Sana on haluttu pitää mahdollisimman ristiriidattomana. Sama juttu jos tänä päivänä oltaisiin kokoamassa "Suurta Demokratian Juhlakirjaa", ja tekstien joukossa olisi vaikkapa kommunistisia kannanottoja, niin ne karsittaisiin pois. Kristinusko itsessään on yhteinäinen uskonto, eli on vain yksi Jumala ja yksi vapahtaja, Jeesus Kristus. On vain yksi tapa pelastua: uskoa sovitustyöhön ja syntinsä anteeksi. Ja tämä pelastumisen muoto perustuu yksinomaan Raamatun sanaan, ei esimerkiksi Koraaniin tai Maon Pieneen punaiseen kirjaan (tämä oli sitten kärjistys, vaikka teos on Raamatun jälkeen yksi maailman luetuimpia :P).
On täysin tervettä ajatella, että on yksi yhteinen kansojen Jumala, yksi uskonnosta riippumaton voima, joka ohjailee kädellään tapahtumia. On myös tervettä ajatella (kuten sanoit), ettei Raamattu ole kiveen hakattua Pyhän hengen ilmoitusta. Muutenhan voisi melkein sanoa, että Shakespearen näytelmätkin täydellisyydessään ovat ihmishenkeä korkeamman tahon kirjoittamia, kuten myös esim. Danten Jumalainen näytelmä (vaikka Raamattuun pitkälti pohjautuukin).
No, näistä asioista voimme keskustella loputtomiin. Toivottavasti tämä kuitenkin herättää tervettä keskustelua siitä, kuinka putkinäköistä on turvata koko elämänsä yhteen ainoaan tulkintaan Raamatusta (kuten vl-usko) ja samalla sulkea silmänsä mieltä avartavilta iankaikkisuuskysymyksiltä. Toivottavasti joidenkin silmät avautuisivat omaan napaan tuijottamisen sijasta näkemään suhteellisuuksia, arvioimaan uudelleen ihmiselämän universaalia monimuotoisuutta.
...tarkoitin siis, että korkeamman tahon ILMOITTAMIA, ihmisethän kaiken viime kädessä ovat kirjoittaneet.
Tällaisia viestejä ja pohdintoja tällä palstalla kaivataan oikeilta vl-ihmisiltä. (jos olet oikeasti, toivon niin)
Olen huomannut saman, että osa lestadiolaisista pitää uskoaan ainoana ja oikeana. Niin pitävät monet muutkin.
Olen ei-lestadilainen ja aloittanut pari ihan perusasiaan liittyvää keskustelua ja tunnin parin päästä jo liekki roihuaa! Tarvetta keskusteluun näyttää olevan. Tosin osa heittelee ihan turhaa soopaa...
Oletko pohtinut kuka on oikeassa? Se, jota kannatetaan enemmän, joita on eniten, joka on vanhin jne...