Olen usein huomannut että yksi selkeä argumentti kristinuskoa vastaan on nykyisen tieteellisen maailmankuvan yhteensopimattomuus Raamatun, muun muassa alkukertomusten tarjoaman maailmankuvan kanssa. Ihmettelenkin tätä näkemystä monesta syystä.
Ensinnäkään Raamatussa ei ole vain yhdenlaista maailmankuvaa, vaan heijastumia löytyy myös muunlaisista maailmankuvista. Jos Raamatun kopioijille tämä olisi ollut ongelma, olisi ollut loogista että maailmakuvaa olisi muunneltu kopioidessa yhdenmukaisemmaksi.
Toiseksi jo klassisella ajalla oppineet kristityt ”tiesivät” maan olevan pyöreä, eikä litteä jonka kuvan Raamatusta usein saa. Miksi maailmankuvan erilaisuus ei heille ollut ongelma, mutta nykyisille kristityille pitäisi olla?
Kolmanneksi Raamatun kertomusten myyttinen kieliasu ei anna olettaa että meidän tulisi suhtautua niihin kuin historialliseen tai luonnontieteelliseen kirjallisuuteen. Hyvänä esimerkkinä luomiskertomus, jonka tapahtumia ei ole sijoitettu mihinkään erityiseen aikaan tai paikkaan. Alkukertomuksen tarkoitus onkin lähinnä pohtia pahan olemusta, paikkaamme Jumalan luomassa maailmassa ja ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta, ei niinkään sitä luotiinko maailma seitsemässä päivässä, vai menikö siihen kauemmin. Miksi siis Raamattua ei siis voisi pitää teologisesti vakavasti otettavana auktoriteettina?
Neljänneksi tuon esille edesmenneen eksegetiikan professorin Timo Veijolan näkemyksen, jonka mukaan Raamatussa esiintyvä maailmankuva on se, joka lähinnä vastaa arkikokemustamme. Vaikka nykyinen länsimainen tiede onkin osoittanut antiikin maailmankuvan vääräksi, ei se tee sitä kokemuksen tasolla tyhjäksi. Esimerkiksi taivas kaareutuu edelleen yläpuolellamme ja aurinko näyttää nousevan ja laskevan. Miksi siis pitäisi sanoa että kokemukseen perustuva ihmisenmittainen maailmankuva jota Raamattu tarjoaa, tekisi siitä vähemmän uskottavan kirjan?
On selkeä tosiasia että Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja, johon ovat vaikuttaneet sen ajan yhteiskunnalliset olot ja kulttuuri. Silti tämä tosiasia ei anna syytä vähätellä kirjoittajien saamaa ilmoitusta, jota he ovat tulkinneet sen ajan kulttuurin ja maailmankuvansa kautta. Raamatussa ilmoitus on persoonallinen asia, ja tuntuukin oudolta väittää että sen pitäisi olla jollain tavalla rajoitettuna yhteen maailmankuvaan.
Ensinnäkään Raamatussa ei ole vain yhdenlaista maailmankuvaa, vaan heijastumia löytyy myös muunlaisista maailmankuvista. Jos Raamatun kopioijille tämä olisi ollut ongelma, olisi ollut loogista että maailmakuvaa olisi muunneltu kopioidessa yhdenmukaisemmaksi.
Toiseksi jo klassisella ajalla oppineet kristityt ”tiesivät” maan olevan pyöreä, eikä litteä jonka kuvan Raamatusta usein saa. Miksi maailmankuvan erilaisuus ei heille ollut ongelma, mutta nykyisille kristityille pitäisi olla?
Kolmanneksi Raamatun kertomusten myyttinen kieliasu ei anna olettaa että meidän tulisi suhtautua niihin kuin historialliseen tai luonnontieteelliseen kirjallisuuteen. Hyvänä esimerkkinä luomiskertomus, jonka tapahtumia ei ole sijoitettu mihinkään erityiseen aikaan tai paikkaan. Alkukertomuksen tarkoitus onkin lähinnä pohtia pahan olemusta, paikkaamme Jumalan luomassa maailmassa ja ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta, ei niinkään sitä luotiinko maailma seitsemässä päivässä, vai menikö siihen kauemmin. Miksi siis Raamattua ei siis voisi pitää teologisesti vakavasti otettavana auktoriteettina?
Neljänneksi tuon esille edesmenneen eksegetiikan professorin Timo Veijolan näkemyksen, jonka mukaan Raamatussa esiintyvä maailmankuva on se, joka lähinnä vastaa arkikokemustamme. Vaikka nykyinen länsimainen tiede onkin osoittanut antiikin maailmankuvan vääräksi, ei se tee sitä kokemuksen tasolla tyhjäksi. Esimerkiksi taivas kaareutuu edelleen yläpuolellamme ja aurinko näyttää nousevan ja laskevan. Miksi siis pitäisi sanoa että kokemukseen perustuva ihmisenmittainen maailmankuva jota Raamattu tarjoaa, tekisi siitä vähemmän uskottavan kirjan?
On selkeä tosiasia että Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja, johon ovat vaikuttaneet sen ajan yhteiskunnalliset olot ja kulttuuri. Silti tämä tosiasia ei anna syytä vähätellä kirjoittajien saamaa ilmoitusta, jota he ovat tulkinneet sen ajan kulttuurin ja maailmankuvansa kautta. Raamatussa ilmoitus on persoonallinen asia, ja tuntuukin oudolta väittää että sen pitäisi olla jollain tavalla rajoitettuna yhteen maailmankuvaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Raamattu on merkityksellinen itseään varten. Koko raamattu tuollaisenaan palvelee täydellisesti Jumalan tarkoitusta Hänen ilmoittamaansa sanomaa varten.
Jokainen luku on tietyn kaavan mukainen, jotta kokonaisuus asiansa suhteen olisi täydellinen.
Tapahtuneiden asioiden tarkka todenperäisyys ei ole se juttu.
Jo sillä, että nainen luotiin miehen kyljestä otettuna, pitää sisällään jatkoa varten tarpeelliset symbooliset asiaelementit. Syntiinlankeemus naisen tekemänä niinmuodoin.Samoin on laita ensimmäisenä syntyneen pojan tultua veljensä murhaajaksi, jne, jne
Näistä kaikista kerääntyy looginen ketju Raamatun alusta loppuun kerronnan muodostamien suhteiden ja seikkojen kautta.
Ensinnä Raamattu on Pyhän Hengen inspiroimana ja sen takia luotettava, vaikka ihmiset ovat sen kirjoittaneet. Tästä enemmän http://www.lindellnet.net/miksikristusko.htm#3.0
Huomiotava asia:
Kristillisestä näkökulmasta tarkasteltuina Jumalan teot luomakunnassa ovat sopusoinnussa sen kanssa mitä Jumala on ilmoittanut Raamatussa. Ilmaistakseni asian teologisesti: luomakunta eli yleinen ilmoitus ja Raamattu eli erityinen ilmoitus pitävät yhtä. Niillä on sama lähde. Mutta tiede ja teologia eivät aina ole sopusoinnussa keskenään. Miksi? Meidän on erotettava toisistaan luomakunta (Jumalan teko) ja tiede (ihmisten tulkinta luomakunnasta) sekä Raamattu (Jumalan sana) ja teologia (ihmisten tulkinta Raamatusta). Kun tiede ja teologia törmäävät, voi olla kyse ihmisten tekemistä virhetulkinnoista: tiede on voinut tulkita väärin luomakuntaa, teologia on voinut tulkita väärin Raamattua, tai sitten molempia täytyy oikaista.”
Lainaus linkistä http://www.lindellnet.net/uskotiede.htm
josta voit lukea lisää.