Joskus on hyvä pysähtyä miettimään elämän arvoja. Lähdetään luomakunnasta. Kaikissa eliölajeissa ominaista on lajin säilymisen, syntyvyyden varmistaminen. Paritellaan, joissakin lajeissa parinmuodostus on elinikäistä, joissakin parit vaihtuu tiuhaan. Rakennetaan pesää ja lisäännytään. Hankitaan elantoa.
Ihminen on kehittynyt tai korkeampaan ymmärrykseen luotu kloppi. Ihan miten vaan. Nyt kun katsoo ihmisen menoa, tulee mieleen että onkohan tärkein hukassa. Tuottavuus kasvaa jatkuvasti. Se tarkoittaa sitä, että työllään ihminen saa koko ajan enemmän aikaiseksi yhteisesti kulutettavia tavaroita tai palveluita. Ihminen juoksee palkkatyössään, joka on varsin uusi ilmiö ihmiskunnan historiassa. Hän tekee töitä koneen jatkona, tai istuu palavereissa miettimässä suuria viisauksia liiketoimintasuunnitelmiksi, myyntistrategioiksi tai henkilöstön kehittämisohejlmaksi. Hän suunnittelee uusia aparaatteja leikittäväksi. Voi miten suurta ja ihmeellistä.
Vaikka tavaroiden ja palveluiden tuottaminen vaatii periaatteessa aina vain vähemmän työtä, on oravanpyörä vanginnut meidät. Kuitenkin ihmismieltä kiusaavat alkukantaiset vietit. Parittelu ja parinmuodostus houkuttelevat, myös lajin jatkaminen on pakonomaisena rakennettu sisimpäämme. Nuo vietit ovat niin voimakkaat, että emme kykene niitä monestikaan vastustamaan.
Sitten tulee sitä jälkikasvua, josta pitäisi huolehtia, jota opastaa, neuvoa ja hoitaa. Mikä tässä elämässä sitten onkaan tärkeintä. Ovatko lapset vain vietin aikaansaamia rasitteita. Onko heihin käytetty aika ja vaiva välttämätön paha, oravanpyöräuraputken tiellä. Puuha, jonka toteuttamisesta pitää olla riita sukupuolten välillä. Vai olisiko, tai voisiko olla niin, että elämässä loppujen lopuksi olisi kaikkein tärkeintä ja arvokkainta elämä itse. Perheen perustaminen, lasten hankkiminen ja heidän kasvattaminen, heistä huolehtiminen. Onko työ ihmistä varten, perhettä varten, vai ihminen työtä varten.
Perhe, parin muodostus, lapset, ne ovat olleet meillä aina, ura vain lyhyen hetken. Ei ihme, että ihmiset ovat onnettomia nykypäivänä, kun he luulevat, että onni löytyy uran luomisesta ja tavaroiden ostamisesta. Miten ihmiskunta on voinut kokea onnea ennen kuin noita oli olemassakaan, ennen kuin saatoimme mennä ja ostaa jonkun uuden värkin. Mutta ihmiskuna oli onnellinen, jos vain perustarpeet saatiin tyydytettyä.
Nyt kaikki on päälaellaan. Lasten hoidon arvostus on pohjalukemissa. Ihan oikeasti. Jos näin ei olisi, olisi vanhemmilla kilpailu siitä, kuka saa enemmän hoitaa ja olla lasten kanssa, ei niin, kuka pääsee siinä vähemmällä. Kunpa ihmispolot tuon oivaltaisitte.
Siinä ei ole mitään epätasa-arvoa, jos nainen on kotona ja mies tuo evästä pöytään. Se on etuoikeus naiselle tehdä sitä, mikä on kaikista arvokkainta elämässä. Tai jos mies on kotona ja nainen raataa yhteisen hyvän eteen. Kyllä kannattaisi. Olisi upeaa, jos sellaisia miehiä tai naisia löytyisi, jotka voisivat antaa puolisolle tuon etuoikeuden.
Onni ei ole siinä, että yllät osastosi myyntibudjettiin tai onnistut luotsaamaan osastosi firman ykköseksi. Ei siinä, että osaat laatia raportin hyvin, ei siinä että saat vuoden myyjä -tittelin. Onni on siinä, kun näet lapsesi kasvavan, kun tunnet hänen pehmeän kätensä kädessäsi, kun näet hänen luottavaisen katseensa. Kun näet hänen ilahtuvan saadessaan kuivan vaipan. Ja te tappelette, jotta "joutuisitte" olemaan tuosta onnesta vähemmän osallisia uraputkessanne.
Ihminen on kehittynyt tai korkeampaan ymmärrykseen luotu kloppi. Ihan miten vaan. Nyt kun katsoo ihmisen menoa, tulee mieleen että onkohan tärkein hukassa. Tuottavuus kasvaa jatkuvasti. Se tarkoittaa sitä, että työllään ihminen saa koko ajan enemmän aikaiseksi yhteisesti kulutettavia tavaroita tai palveluita. Ihminen juoksee palkkatyössään, joka on varsin uusi ilmiö ihmiskunnan historiassa. Hän tekee töitä koneen jatkona, tai istuu palavereissa miettimässä suuria viisauksia liiketoimintasuunnitelmiksi, myyntistrategioiksi tai henkilöstön kehittämisohejlmaksi. Hän suunnittelee uusia aparaatteja leikittäväksi. Voi miten suurta ja ihmeellistä.
Vaikka tavaroiden ja palveluiden tuottaminen vaatii periaatteessa aina vain vähemmän työtä, on oravanpyörä vanginnut meidät. Kuitenkin ihmismieltä kiusaavat alkukantaiset vietit. Parittelu ja parinmuodostus houkuttelevat, myös lajin jatkaminen on pakonomaisena rakennettu sisimpäämme. Nuo vietit ovat niin voimakkaat, että emme kykene niitä monestikaan vastustamaan.
Sitten tulee sitä jälkikasvua, josta pitäisi huolehtia, jota opastaa, neuvoa ja hoitaa. Mikä tässä elämässä sitten onkaan tärkeintä. Ovatko lapset vain vietin aikaansaamia rasitteita. Onko heihin käytetty aika ja vaiva välttämätön paha, oravanpyöräuraputken tiellä. Puuha, jonka toteuttamisesta pitää olla riita sukupuolten välillä. Vai olisiko, tai voisiko olla niin, että elämässä loppujen lopuksi olisi kaikkein tärkeintä ja arvokkainta elämä itse. Perheen perustaminen, lasten hankkiminen ja heidän kasvattaminen, heistä huolehtiminen. Onko työ ihmistä varten, perhettä varten, vai ihminen työtä varten.
Perhe, parin muodostus, lapset, ne ovat olleet meillä aina, ura vain lyhyen hetken. Ei ihme, että ihmiset ovat onnettomia nykypäivänä, kun he luulevat, että onni löytyy uran luomisesta ja tavaroiden ostamisesta. Miten ihmiskunta on voinut kokea onnea ennen kuin noita oli olemassakaan, ennen kuin saatoimme mennä ja ostaa jonkun uuden värkin. Mutta ihmiskuna oli onnellinen, jos vain perustarpeet saatiin tyydytettyä.
Nyt kaikki on päälaellaan. Lasten hoidon arvostus on pohjalukemissa. Ihan oikeasti. Jos näin ei olisi, olisi vanhemmilla kilpailu siitä, kuka saa enemmän hoitaa ja olla lasten kanssa, ei niin, kuka pääsee siinä vähemmällä. Kunpa ihmispolot tuon oivaltaisitte.
Siinä ei ole mitään epätasa-arvoa, jos nainen on kotona ja mies tuo evästä pöytään. Se on etuoikeus naiselle tehdä sitä, mikä on kaikista arvokkainta elämässä. Tai jos mies on kotona ja nainen raataa yhteisen hyvän eteen. Kyllä kannattaisi. Olisi upeaa, jos sellaisia miehiä tai naisia löytyisi, jotka voisivat antaa puolisolle tuon etuoikeuden.
Onni ei ole siinä, että yllät osastosi myyntibudjettiin tai onnistut luotsaamaan osastosi firman ykköseksi. Ei siinä, että osaat laatia raportin hyvin, ei siinä että saat vuoden myyjä -tittelin. Onni on siinä, kun näet lapsesi kasvavan, kun tunnet hänen pehmeän kätensä kädessäsi, kun näet hänen luottavaisen katseensa. Kun näet hänen ilahtuvan saadessaan kuivan vaipan. Ja te tappelette, jotta "joutuisitte" olemaan tuosta onnesta vähemmän osallisia uraputkessanne.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Nykyaika arvostaa itsenäisyyttä ja riippumattomuutta. Pienen lapsen äiti ei saa tuloja ja on lapsensa kanssa riippuvainen joko yhteiskunnasta tai miehestään. Kun/jos mies kyllästyy kotileikkiin ja lähtee tai pettää, on nainen suuremmassa kuin pahassa pulassa.
Kirjoituksesi oli kaunis, mutta et käsitellyt ainoatakaan todellista ongelmaa tai oiretta.
Ongelmia: itsenäisyys, itsensä elättäminen, avioeron helppous, lapset ja vastuu vain toisella, helppo kävellä ulos suhteesta, naisten pätkätyö ei takaa taloudellista turvaa...
On niitä kuule pätkätöillä kyykytettyjä miehiäkin kuten esim. allekirjoittanut.
Nykyaika on tavallaan kuin paluuta kivikauteen, viidakon lait ovat voimassa eli vahvin voittaa ja heikkoa sorretaan vielä entisestäänkin heikommaksi.
Vain voittajilla on tässä maailmassa varaa tehdä lapsia ja köyhät miehet jää yksin, rahattomiksi, työttömiksi ja perheettömiksi.
Toki rikkaalle miehelle kelpaa köyhempi nainenkin kotirouvaksi lapsia hoitamaan, sellaisella miehellä on varaa palkata kodinhoitaja tekemään siivoukset jne. kotityöt ja naisella on kissanpäivät kotirouvana tai jos nyt välttämättä haluaa käydä töissäkin niin ei tarvitse kuin palkata lastenhoitaja lisäksi.
Mutta köyhä mies ei kelpaa rikkaalle naiselle, köyhää miestä ei kukaan halua, hän on hylkiö jota pitää jostain alkukantaisesta syystä vielä kyykyttää lisää että hän vajoaisi vieläkin syvemmälle köyhyyteensä ja ongelmiinsa!!
Ja kaikki on aina vain ja ainoastaan miehen syytä, on miehen itsensä syytä että työnantajalla ei ole juuri nyt rahaa/halua tai tarvetta palkata töihin, on miehen itsensä syytä että naisen alkukantainen vaisto käski ihastua johonkin baarijuoppoon ja nainen ei voinut vastustaa halua lähteä sen mukaan, selkärangaton kun on.
On miehen itsensä syytä että ei kykene pitämään puoliaan yksin koko maailmaa vastaan, on miehen itsensä syytä että mielivaltaiset isot kihot kyykyttävät ja riistävät köyhää miestä eikä pysty pärjäämään heitä vastaan, miehen omaa syytä kaikki...
Kerro, mitä me kauheat naiset voisimme tehdä, jotta sinulla olisi parempi olo?
hänet....
Jo ajat sitten vastasin mutta koska olet huolimaton nainen kun teet monta asiaa yhtäaikaa ja olet siitä vielä ylpeä niin ethän sinä sitä ole tietenkään huomannut.
Kerrataan nyt sitten vielä kerran...
Odottaisin naiselta luotettavuutta, uskollisuutta, rehellisyyttä, selkärankaa edes sen verran että ei tarvitsisi pelätä naisen pakenevan hankaliakaan asioita ja menevän aina siitä mistä aita on matalin.
Myös realismin taju olisi toivottavaa ettei nainen haahuilisi kaikenmaailman pinnallisten, tyhjäpäisten ja epärealististen utopioiden perässä vaan olisi jalat maassa jonkinlaista järkiperäisyyttä noudattava.
Siinä on jonkinlainen määritelmä, eihän tätä kyllä kukaan muistanut edelliseltäkään kerralta...
Ei nykyaika arvosta itsenäisyyttä ja riippumattomuutta, vaan nykyajan ihmiset. Tosin ennemminkin mielestäni on kysymys itsekkyydestä ja vastuuttomuudesta tai kyvyttömyydestä sitoutua, joita halutaan nimittää itsenäisyydeksi ja riippumattomuudeksi.
Enkä puhunut pienen lapsen äidistä vaan yhtä hyvin isästä.
" Kirjoituksesi oli kaunis, mutta et käsitellyt ainoatakaan todellista ongelmaa tai oiretta. "
Todellinen ongelma on juuri se, mitä käsittelin; ihmisten arvotyhjiö. Ihmiset itse ovat muovanneet yhteiskunnan sellaiseksi, että se johtaa yksilöä harhaan, kuvittelemaan onnellisen elämän avaimet löydettäväksi työelämässä pätemisen ja uran luomisen kautta, vaikka koko työelämä pitäisi olla väline, jolla mahdollistetaan elmän syvimmät asiat ja arvot. Tässä tilanteessa yksilön on vaikeampi löytää onnen avaimet, mutta ei mahdoton. Joutuu vain jättämään taka-alalle yleiset arvostuksen mittarit.
" Ongelmia: itsenäisyys, itsensä elättäminen, avioeron helppous, lapset ja vastuu vain toisella, helppo kävellä ulos suhteesta, naisten pätkätyö ei takaa taloudellista turvaa... "
Todellisia ongelmia (miehen sekä naisen)
itsekkyys, sitoutumattomuus, lasten hoito- ja kasvatustyön aliarvostus (sinunkin tekstissäsi tuli esille "vastuu vain toisella" - jos arvostus olisi kohdallaa, kuuluisi kommentti "toinen ei saa hoitaa ja olla lapsen kanssa yhtä paljon/riittävästi"), moraalittomuus, pako suhteesta liian helposti (sitoutumattomuus), omat tulot ja menot (perheessä pitäisi olla kaikki tulot yhteiset).
Nostan esille vielä tuon " lapset ja vastuu vain toisella". Se oli sinulla yhtenä ongelmana listassasi. Tästä puhuin jo ensimmäisessä kirjoituksessani; lapset ja heidän hoidon järjestäminen on ongelma!!! Arrggh.. Ja puhutaan kuinka toisella on liikaa vastuuta siitä. Kyllä se voi olla ja onkin ongelma, jos vain toinen vastaa lapsista pääosin. Mutta kyllä se myös kuvastaa arvoja. Lapset ovat yksi elämän keskeisiä sisältöjä, ei sitä voi miljoonien vuosien ihmiselon jälkeen kitkeä geeneistä. Työ korvaa entisajan metäslle menemisen ja kankaan kutomisen kotona, sen tarkoitus ei ole elmän sisältö, vaan elämän sisällön mahdollistaminen. Ja jos arvot olisivat kohdallaan, käytäisiin siitä keskustelua ja kilpailua, että saako tarpeeksi aikaa hoitaa ja kasvattaa lasta. Sen sijaan, että puhuttaisiin, miksi toinen joutuu hoitamaan, käytäisiin keskustelua ja kinaa, että kumpi voisi jäädä osa- tai kokoaikaisesti kotiin!
mieskö se on se joka pettää tai kyllästyy?? tiedän useamman parin jossa asetelmat on toisinpäin nainen on kyllästynyt kotia hoitamaan ja lähtee ns. huoraamaan! ja lapset kärsii kun mies ei saa lapsiaan itsellen vain koska on mies ja nainen ei edes välitä vaan haluu elää sinkkuelämäänsä. vaikka lapset on hänelle rasite hän pitää ne vaikka kiusallaan ja sosiaali-avustuksen takia. tämä on sitä tasa-arvoa! loppujen lopuksi koko yhteiskunta kärsii! ja vielä ihmetellään miksi ihanteet on muuttunut.
Kyllähän naiset pettävät miehiään vähintään yhtä paljon kuin miehet vaimojaan.
Pettäminen on hyvä syy avioliiton lopettamiseen.
Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että lapset tuomitaan liian usein automaattisesti äidille.
Mielestäni lapset kuuluvat sen osapuolen huollettaviksi, kumpi lasten kanssa on enemmän aikaa viettänyt.
..mitäs tämä on? On se töitten kanssa vähän eri asia kuin "miljoonia vuosia sitten". Nykyään voidaan puhua kutsumusammateista. Ihminen voi omistautua myös työlleen eikä vain perheelleen. Työhän voi olla intohimo, itsensä toteuttamisen muoto, elämän tarkoitus! Näin ehkä esim. taiteilijoilla tai papeilla. Ja tällainen työntekijä on painonsa arvoinen kultaa.
Olet aivan oikeassa, että joskus on hyvä pysähtyä miettimään elämän arvoja ja elämää itsessäänkin. Entisaikojen arvostus perheestä ja yhteenkuuluvuudesta hiipuu. Toisaalta välillä näkee ja kuulee ajatuksia, jotka ovat menossa toiseenkin suuntaan.
Nykyaikaisesta menosta on välillä syytetty feminismiä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Yhtälailla miesten kuin naistenkin arvot nykypäivänä kohdistuvat enemmän omaan itseensä ja oman itsensä hyvinvointiin. Tärkeäksi koetaan itsenäisyys, omillaan pärjääminen sekä materiaali. Ura ei ehkä ole se kaikkein tärkein vaan tärkeintä on kuinka paljon saat rahaa. Televisioiden sekä elokuvien ihannoima sinkkuelämä ja jatkuva irroittelu povipommien ja atleettien keralla luovat meille kuvaa uudesta tärkeydestä elämässsämme. Hauskuus on biletystä ja hauskuus on onnea. Tuollaiseen ei perhe, parisuhde eikä lapsi helpolla sovi.
Feministien ajama palkkaustasa-arvo on tämän vuoksi aivan itsestään selvää. Vaikka oletettaisiin, että mitään sukupuolten välistä palkkaeroa ei olisi niin on täysin nykyaikaisesti ajatellen oikeudenmukaista ajatella, että minun on saatava isompi pala kakusta. Tämä ei suinkaan koske feministejä tai naisia yksinään. Yhtälaiseen itsekkyyteen menevät miehet. Jos toisaalta oletamme sukupuolten välisen palkkausepätasa-arvon vallitsevan niin on täysin nykyaikaisesti oikeudenmukaista miesten vastustaa moisen asian muuttamista. Jokainen haluaa vain isomman palan kakusta ja palkkauksen tarkistaminen tarkoittaisi lisää osallisia kakun jakoon. Tämä ei täsmää nykyaikana, sellaista ei voida hyväksyä.
Tässä kirjoituksessa ei ole tarkoitus ottaa kantaa palkkaerojen olemassaoloon tai olemattomuuteen.
Eläinkunnassa oleva jako, jossa naraas hoitaa lapset sekä suojelee heitä ja uros huolehtii, että näillä ei koskaan tule nälkä, ei ehkä olekkaan kovinkaan kaukana oikeasta totuudesta. Ehkä tällainen jako olisi luonnollinen. Toisaaltaan ihminen on luotu ajattelemaan ja siksi on tarkoitus, että kyseenalaistamme kyseisen jaon. Ja onhan eläinkunnassa lajeja, joissa synnytyksen jälkeen uros hoitaa pesän ja naaras ruuat kotiin. Lisäksi Etelä-Amerikan vesistöissä elää kalalaji, joissa parittelun jälkeen naaras syö uroksen....
Olämme jokatapauksessa itsekkyyden ja minäkulttuurin huipulla. Ehkä tämä on vain yksi aikakausi monien joukossa. Ehkä tämä menee joskus ohi.... ehkä ei.... Aika näyttää.
..kyllähän tuollainen eläinkuntamalli on vallinnut suurimman osan ihmiskunnan historiasta. Mutta naisia tämä malli ei tyydyttänyt, ja miehiä tyydytti. No, tähän on helppo miehen sanoa, että vika on naisessa joka ei tyydy mihinkään. Mutta jos tarkastellaan lähemmin, mitä ihmisten elämään on kuulunut hitoriassa (yksi luotettavimmista historiallisista teoksista on varmaan Raamattu, on muitakin kirjoja mutta ei yhtä kaukaa historiasta, näin uskon), niin selvää on, että tämä eläinkuntamalli on suosinut miestä. Miehet esim. ovat pitäneet montaa vaimoa kerrallaan... okei on voinut olla välttämätöntä eläinkuntamallissa jotta nainen on selvinnyt, mutta juuri siksi hylätkäämme eläinkuntamalli. Niin että jos mahdollisuus muutokseen on, naiset luonnollisesti mielellään tarttuvat siihen. Naiset ovat olleet eläimen/esineen asemassa, eikä muuta mahdollisuutta ole ollut kuin suostua kaikkeen mitä miehet tahtovat. Ja itsekkäitä ihmisiä kun ollaan, niin tämä ei ole koskaan tiennyt hyvää, tämä toisen tahtoon täydellinen suostuminen. En yhtään ihmettele, miksi miehistä "luonnonmukainen yhteikuntamalli" olisi erinomainen. Se kun ottaa naisilta kaiken ja antaa miehelle kaiken. Mies voi jättää vaimonsa jos siltä tuntuu, tai tehdä hänellä mitä tahansa muutakin, mutta näin ei ole naisen kohdalla tällaisessa mallissa.
En tuossa kirjoituksessa tarjonnut mitään ratkaisua. Kunhan pohdein. Mutta aiheellista on varsinkin nykyaikana ihmisen pysähtyä miettimään mikä on tärkeää.
Nykyaikana onnellisuuden pystyy takamaan vain 101% itsenäisyys ja riippumattomuus kenestäkään, hyvä perse ja iso hauis, hyvä palkka ja nätti kännykkä.
No kukin meistä valitsee omat polkunsa eikä niitä toisella ole oikeus vääräksi tuomita. Mutta oman tärkeytemme keskellä saatamme ehkä vahingossa menettää jotain, mitä emme edes tajunneet olevan ennen kuin se katoaa... Aika näyttää ja aika kertoo ja yleensä on myöhäistä.....
joka on hoitanut poikasensa ja kotinsa miehen häntä elättäessä, jää leskeksi, ihmettelee tyhjin käsin, tyhjin sylin ja tyhjin kukkaroin viisikymppisenä ylijäämähylkynä... Ja vielä ihmetellään, mistä ne pahat akat tulevat :)
tai todennäköisemmin mies löytää puolta nuoremman misun ja perustaa vielä toisen perheen...
nykyaikana kun mihinkään ei ole pakko sitoutua´...
silloin kunnon kotiemo on totisessa pulassa, leskellä sentään on toisinaan jotain toivoa jostain eläkkeen tapaisesta.
Minä en puhunut, että se olisi välttämättä nainen, joka on enemmän kotona lasten kanssa. Minä puhuin arvoista, puhuin siitä että arvot ovat päälaellaan.
Nykyaikana tuottavuus on huipussaan. Mutta ihmiset painavat niska limassa saadakseen lisää.
He ovat onnettomia, he ovat masentuneita.
Elämän viisasten kivi on kateissa.
Yritin selittää, että on asioita, jotka ovat olemassa ja joita tehdään, jotta voidaan luoda puitteet itse ELÄMÄLLE. Nyt arvot ovat niin ympäri, että tuosta puitteiden luomisesta on tullut se "elämä" ja itse ELÄMÄ on riippa ja riidan aihe. Sen vuoksi ihmiset ovat onnettomia.
Ei sanelmilla mitään hätää ole. Ensinnäkin yhteiskunta on turvannut naisen ja lapsen elämän miehiin verrattuna todella mainiosti. Jos mies kuolee saa vaimo oivallisen leskeneläkkeen, jota mies ei vaimonsa kuoleman jälkeen saa. Ja voihan sitä etsiä itselleen jonkun tällaisen kivan raittiin viiskymmppisen ennenaikaiselle eläkkeelle joutuneen yh-isän kaverikseen, niin saa samalla huimista minimielatustuesta ja lapsilisästä lisäsärvintä pöytään. Katsos kun nykysuomessa äitien ei tarvii elatusvelvollisuuksiaankaan hoitaa. Sekin kun kuuluu vaan niille itsekkäille miehille, sellaisillekin, jotka eivät todellisuudessa ole edes lapsen isiä.
Leskillä on tosiaan hupaa Suomessa - mieheni kehtasi kuolla ennen kuin täytin 50, joten johtajan vaimosta hupsahdin peruspäivärahatyöttömäksi. Varsin hupaisaa.
Viisikymppistä yh-isää en taas huoli, olen ihan kylliksi nähnyt mimmoinen sotku tulee toisten kakaroista. Ja jollei kakaroista, niin ainakin niiden kakaroiden äideistä.
Nyt olen tehnyt löydön, lähes kuuskymppinen mies, jolla ei ole tuulipukua eikä lapsia. Mitähän vikaa mahtaa olla hänessä ;)
Miltä vuosikymmeneltä muuten mahtaa olla tietosi leskeneläkkeestä?? Miesleski on samassa asemassa kuin naisleskikin, otapa selvää ennen kuin vikiset. Eli täytä 50 tai hanki pentuja, eläke juoksee.
?? yli 50olen ja lapsia on, muttei leskeneläkettä. Tais jäädä siitäkin uudistuksesta sitten yrittäjät taas ulkopuolelle. Aiemmin miehet ei saaneet mitään.
Mitenkäs kun tuttu johtavassa julkisessa virassa oleva nainen jäi leskeksi reilu 40-vuotiaana 2 lapsen kanssa, niin hänelle sekä molemmille lapsille yrittäjämiehensä jälkeen maksetaan leskeneläkkeet. Elelevät oikein komeasti 70.000 vuosituloilla.