Katkeruudesta vapaaksi
Katkeruuden vanki
Eräs vanha nainen, sanokaamme vaikka Anna-Maria oli kokenut elämässään kovia. Näin hänen katseessaan tuskaa kun hän kertoi: "Olin Dachaussa, kuolemanleirillä, minun mieheni ja lapseni kuolivat siellä" Hän vei minut olohuoneeseensa, ja näytti kellastuneita ryppyisia valokuviaan, ..tuskaisesta menneisyydestään. Yhdessä valokuvassa oli kaksi pientä hymysuista poikaa hänen sylissään. "Siinä ovat minun poikani, he kuolivat kauan sitten, heidät murhattiin" -hän sanoi hiljaa. Murhattiin, kun he alastomina, yskivinä ja itkevinä etsivät turvaa isänsä käsivarsien suojasta. Natsien keskitysleirien suihkut täyttyivät myrkyllisellä kaasulla. "Kun he kuolivat, silloin minä kuolin"
Hän näytti kuvan komeasta tummasta miehestä. Katsottuaan sitä hetken kaipaavana, hän ojensi kuvan minulle. "Tämä on minun mieheni, hänkin kuoli, koko perheeni tuhottiin" Hänen uurteisilla kasvoillaan kimmelsi kyynel. Olin sanaton. Minäkin nieleskelin kyyneleitäni. Anna-Maria jatkoi:" Minut raiskattiin, minua pahoinpideltiin, ja kidutettiin. Minun lapsianikin kidutettiin ja samoin minun miestäni. Vihaan elämää, koska se riisti minulta kalleimpani" Hänen tuskansa tuntui liian suurelta, kestämättömältä. "Öisin kaipaan miestäni ja lapsiani, itken ja huudan yksinäiseen yöhön. Eikä kukaan kuule. Kukaan ei ymmärrä. Kukaan ei välitä. Vain siksi että olen juutalainen" Hän oli elänyt tuskansa kanssa liian kauan.
Tuskin vaivoin sain sanottua hänelle: "Anna- Maria, en voi edes kuvitella tuskasi hirvittävyyttä, mutta uskotko että Jeesus Kristus voi ottaa kaiken tuskasi, kipusi ja katkeruutesi pois?
Hän muuttui torjuvaksi, ja hänen katseensa kylmeni; "Ei, en usko sitä, minä vihaan pelkkää hänen nimeäänkin" -hän sanoi. "Voinko rukoilla puolestasi?" -kysyin hiljaa. No, ei kai siiitä mitään haittaakaan ole", hän vastasi välinpitämättömästii.
Otin häntä kädestä, ja suljin silmäni. mutta sen saanut sanaakaan suustani. Hiljaisuus tuntui painostavalta. "Jeesus auta tätä naista", -sanoin mielessäni. Yhtäkkiä suustani alkoi tulla sanoja, itsestään, pakottamatta. ""Jumala, kanna Anna-Marian taakat" -kuulin itseni kuiskaavan. ""Näytä hänelle, että Sinä olet Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala. pehmitä ja hoida hänen syvimpiä haavojaan, joita kukaan ihminen ei voi hoitaa. Jeesus, voitko koskettaa hänen kipuaan ja pyyhkiä hänen tuskansa pois? Osoita Anna-Marialle, että olet ollut, ja olet aina valmiina auttamaan häntä, ja että rakastat häntä. Osoita hänelle, että hän on sinulle kallis. Paranna hänet, Herra, hänen katkeruudestaan, vihastaan ja yksinäisyydestään. Auta häntä näkemään sinut Jeesuksena joka on myötätuntoinen, lempeä ja rakastava erityisesti kaikkia särkyneitä kohtaan" Sisäisesti itkin Anna-Marian tuskaa ja kipua, sekä omaa avuttomuuttani ja neuvottomuuttani. "Herra, jätän Anna-Marian sinun rakkaille käsivarsillesi. Luotan ja tiedän että sinä pidät hänestä huolta. Sinun hyvä tahtosi tapahtukoon. Nyt ja aina. Rakkaassa nimessäsi. Amen."
Kun lähdin Anna-Marian asunnolta, olin surullinen. Olin surullinen siitä että hän oli päättäväisesti ja kylmästi torjunut kaiken keskustelun Jeesuksesta, joka oli vapauttanut minutkin vihasta ja katkeruudesta. Olin surullinen, että Anna-Maria, oli torjunut ainoan joka olisi voinut auttaa häntä; -Jeesuksen. Anna-Maria ei halunnut päästää tuskastaan ja katkeruudestaan irti, koska se oli ainoa mitä hänellä enää oli. Hän piti kivustaan kiinni, kuin kalleimmasta aarteestaan. "En voi koskaan antaa anteeksi" -hän oli sanonut.
Olin nähnyt sydäntäsärkevän väläyksen vuosikymmenien tuskasta joka oli kirjaimellisesti nielaissut Anna-Marian elämänilon. Kukaan muu ei ollut koskaan ennen nähnyt hänen sydämensä tuskaa. Kukaan ei voisi enää nähdä. Anna-Maria kuoli pian tuon keskustelumme jälkeen. Oikeastaan Anna-Maria oli kuollut jo Dachaussa. Vain hänen ruumiinsa oli jäänyt eloon.
Katkeruudesta ja vihasta vapaaksi
Jotkut eivät ymmärrä Anna-Marian ja monien hänen kaltaistensa katkeruutta ja yksinäisyyttä. Mutta monet ymmärtävät -siksi koska ovat itse kokeneet samanlaista yksinäisyyttä, kipua, katkeruutta ja tuskaa. Kyllä, -me sanomme, hänen surunsa oli oikeutettu. Hänelle oli tehty vääryyttä. Hänen kuuluikin vihata kiduttajiaan. Hänellä oli oikeus surra elämää, joka oli riistetty häneltä. Vai oliko?
"Aika on itkeä, aika nauraa, aika elää, aika kuolla, -ja aika surra"
Mutta että monia kymmeniä vuosia?
Onko meillä oikeus tuhota elämämme itsesäälillä ja katkeruudella?
Ei - aivan niin kuin meillä ei myöskään ole oikeutta painaa asetta ohimollemme ja lopettaa elämämme. Anna-Maria sai mahdollisuuden valita elämän tai kuoleman. Katkeruuden, tai anteeksiannon ja vapautumisen. Mutta Anna-Maria ei suostunut antamaan anteeksi, ja valitsi kuoleman. Hän oli jäänyt loppuiäkseen sellaiseksi, kuin hän oli ollut sinä päivänä, jolloin hän menetti perheensä -ruokkien raivoaan, vihaansa, katkeruuttaan ja itsesääliään. Hän oli tehnyt valintansa. Hän oli päättänyt "jäädä" kuolemanleirilleen loppuiäkseen. Sinne hän oli "kuollut" Eikö hän ollut kärsinyt riittävästi?
Mekin voimme valita. Me kaikki valitsemme, teemme valintoja joka päivä, annammeko anteeksi, ja jatkamme vapautuneina elämäämme. Vai kieltäydymmeko antamasta anteeksi, uskotellen että on parempi jäädä tuskaansa ja kipuunsa, uskoen että kosto rauhoittaa mieltä? Voimmeko tuhlata elämäämme katkeruudessa, synkkyydessä ja itsesäälissä? Emme tietenkään. Elämän täytyy jatkua.
Oletko sinäkin lukkiutunut itsesääliin ja katkeruuteen? Et ole ainoa. Mutta tiedätkö, anteeksiantamus parantaa!
Pysy lujana
Anna anteeksi
ANNA ANTEEKSI
Rukoile kiusaajiesi puolesta, siunaa heitä
Jatka sitten elämääsi
Helppoako? Ei todellakaan. Mutta se on elämän jatkumisen edellytys. Ilman anteeksiantoa ei ole huomista eikä tulevaisuutta. Meidän on annattava anteeksi, mikäli mielimme jatkaa elämäämme. Vaikeinta ei kuitenkaan ole antaa anteeksi toisille, vaan itselleen. Minä tiedän sen. Olen itse kokenut sen. Se ei ainoastaan tunnu vaikealta, se tuntuu mahdottomalta.
Mutta muista: Kaikki on Jumalalle mahdollista!
Meidän on käsketty rakastaa vihollisiamme, ja rukoilla vainoojiemme puolesta. Anteeksiantamisen kautta koemme suuren parantumisen, vapautumisen ja ilon ihmeen.
Anna kipusi Jeesukselle. Anna tuskasi hänen kannettavakseen. Anna vihasi ja ketkeruutesi hänelle. Luota Häneen, Hän jaksaa kantaa ne kaikki. Ja Hän tahtoo sen tehdä. Ja Hän on JO tehnyt sen. Golgatalla!
Uskotko tämän?
Jeesuksen Rakkaudella
Katkeruuden vanki
Eräs vanha nainen, sanokaamme vaikka Anna-Maria oli kokenut elämässään kovia. Näin hänen katseessaan tuskaa kun hän kertoi: "Olin Dachaussa, kuolemanleirillä, minun mieheni ja lapseni kuolivat siellä" Hän vei minut olohuoneeseensa, ja näytti kellastuneita ryppyisia valokuviaan, ..tuskaisesta menneisyydestään. Yhdessä valokuvassa oli kaksi pientä hymysuista poikaa hänen sylissään. "Siinä ovat minun poikani, he kuolivat kauan sitten, heidät murhattiin" -hän sanoi hiljaa. Murhattiin, kun he alastomina, yskivinä ja itkevinä etsivät turvaa isänsä käsivarsien suojasta. Natsien keskitysleirien suihkut täyttyivät myrkyllisellä kaasulla. "Kun he kuolivat, silloin minä kuolin"
Hän näytti kuvan komeasta tummasta miehestä. Katsottuaan sitä hetken kaipaavana, hän ojensi kuvan minulle. "Tämä on minun mieheni, hänkin kuoli, koko perheeni tuhottiin" Hänen uurteisilla kasvoillaan kimmelsi kyynel. Olin sanaton. Minäkin nieleskelin kyyneleitäni. Anna-Maria jatkoi:" Minut raiskattiin, minua pahoinpideltiin, ja kidutettiin. Minun lapsianikin kidutettiin ja samoin minun miestäni. Vihaan elämää, koska se riisti minulta kalleimpani" Hänen tuskansa tuntui liian suurelta, kestämättömältä. "Öisin kaipaan miestäni ja lapsiani, itken ja huudan yksinäiseen yöhön. Eikä kukaan kuule. Kukaan ei ymmärrä. Kukaan ei välitä. Vain siksi että olen juutalainen" Hän oli elänyt tuskansa kanssa liian kauan.
Tuskin vaivoin sain sanottua hänelle: "Anna- Maria, en voi edes kuvitella tuskasi hirvittävyyttä, mutta uskotko että Jeesus Kristus voi ottaa kaiken tuskasi, kipusi ja katkeruutesi pois?
Hän muuttui torjuvaksi, ja hänen katseensa kylmeni; "Ei, en usko sitä, minä vihaan pelkkää hänen nimeäänkin" -hän sanoi. "Voinko rukoilla puolestasi?" -kysyin hiljaa. No, ei kai siiitä mitään haittaakaan ole", hän vastasi välinpitämättömästii.
Otin häntä kädestä, ja suljin silmäni. mutta sen saanut sanaakaan suustani. Hiljaisuus tuntui painostavalta. "Jeesus auta tätä naista", -sanoin mielessäni. Yhtäkkiä suustani alkoi tulla sanoja, itsestään, pakottamatta. ""Jumala, kanna Anna-Marian taakat" -kuulin itseni kuiskaavan. ""Näytä hänelle, että Sinä olet Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala. pehmitä ja hoida hänen syvimpiä haavojaan, joita kukaan ihminen ei voi hoitaa. Jeesus, voitko koskettaa hänen kipuaan ja pyyhkiä hänen tuskansa pois? Osoita Anna-Marialle, että olet ollut, ja olet aina valmiina auttamaan häntä, ja että rakastat häntä. Osoita hänelle, että hän on sinulle kallis. Paranna hänet, Herra, hänen katkeruudestaan, vihastaan ja yksinäisyydestään. Auta häntä näkemään sinut Jeesuksena joka on myötätuntoinen, lempeä ja rakastava erityisesti kaikkia särkyneitä kohtaan" Sisäisesti itkin Anna-Marian tuskaa ja kipua, sekä omaa avuttomuuttani ja neuvottomuuttani. "Herra, jätän Anna-Marian sinun rakkaille käsivarsillesi. Luotan ja tiedän että sinä pidät hänestä huolta. Sinun hyvä tahtosi tapahtukoon. Nyt ja aina. Rakkaassa nimessäsi. Amen."
Kun lähdin Anna-Marian asunnolta, olin surullinen. Olin surullinen siitä että hän oli päättäväisesti ja kylmästi torjunut kaiken keskustelun Jeesuksesta, joka oli vapauttanut minutkin vihasta ja katkeruudesta. Olin surullinen, että Anna-Maria, oli torjunut ainoan joka olisi voinut auttaa häntä; -Jeesuksen. Anna-Maria ei halunnut päästää tuskastaan ja katkeruudestaan irti, koska se oli ainoa mitä hänellä enää oli. Hän piti kivustaan kiinni, kuin kalleimmasta aarteestaan. "En voi koskaan antaa anteeksi" -hän oli sanonut.
Olin nähnyt sydäntäsärkevän väläyksen vuosikymmenien tuskasta joka oli kirjaimellisesti nielaissut Anna-Marian elämänilon. Kukaan muu ei ollut koskaan ennen nähnyt hänen sydämensä tuskaa. Kukaan ei voisi enää nähdä. Anna-Maria kuoli pian tuon keskustelumme jälkeen. Oikeastaan Anna-Maria oli kuollut jo Dachaussa. Vain hänen ruumiinsa oli jäänyt eloon.
Katkeruudesta ja vihasta vapaaksi
Jotkut eivät ymmärrä Anna-Marian ja monien hänen kaltaistensa katkeruutta ja yksinäisyyttä. Mutta monet ymmärtävät -siksi koska ovat itse kokeneet samanlaista yksinäisyyttä, kipua, katkeruutta ja tuskaa. Kyllä, -me sanomme, hänen surunsa oli oikeutettu. Hänelle oli tehty vääryyttä. Hänen kuuluikin vihata kiduttajiaan. Hänellä oli oikeus surra elämää, joka oli riistetty häneltä. Vai oliko?
"Aika on itkeä, aika nauraa, aika elää, aika kuolla, -ja aika surra"
Mutta että monia kymmeniä vuosia?
Onko meillä oikeus tuhota elämämme itsesäälillä ja katkeruudella?
Ei - aivan niin kuin meillä ei myöskään ole oikeutta painaa asetta ohimollemme ja lopettaa elämämme. Anna-Maria sai mahdollisuuden valita elämän tai kuoleman. Katkeruuden, tai anteeksiannon ja vapautumisen. Mutta Anna-Maria ei suostunut antamaan anteeksi, ja valitsi kuoleman. Hän oli jäänyt loppuiäkseen sellaiseksi, kuin hän oli ollut sinä päivänä, jolloin hän menetti perheensä -ruokkien raivoaan, vihaansa, katkeruuttaan ja itsesääliään. Hän oli tehnyt valintansa. Hän oli päättänyt "jäädä" kuolemanleirilleen loppuiäkseen. Sinne hän oli "kuollut" Eikö hän ollut kärsinyt riittävästi?
Mekin voimme valita. Me kaikki valitsemme, teemme valintoja joka päivä, annammeko anteeksi, ja jatkamme vapautuneina elämäämme. Vai kieltäydymmeko antamasta anteeksi, uskotellen että on parempi jäädä tuskaansa ja kipuunsa, uskoen että kosto rauhoittaa mieltä? Voimmeko tuhlata elämäämme katkeruudessa, synkkyydessä ja itsesäälissä? Emme tietenkään. Elämän täytyy jatkua.
Oletko sinäkin lukkiutunut itsesääliin ja katkeruuteen? Et ole ainoa. Mutta tiedätkö, anteeksiantamus parantaa!
Pysy lujana
Anna anteeksi
ANNA ANTEEKSI
Rukoile kiusaajiesi puolesta, siunaa heitä
Jatka sitten elämääsi
Helppoako? Ei todellakaan. Mutta se on elämän jatkumisen edellytys. Ilman anteeksiantoa ei ole huomista eikä tulevaisuutta. Meidän on annattava anteeksi, mikäli mielimme jatkaa elämäämme. Vaikeinta ei kuitenkaan ole antaa anteeksi toisille, vaan itselleen. Minä tiedän sen. Olen itse kokenut sen. Se ei ainoastaan tunnu vaikealta, se tuntuu mahdottomalta.
Mutta muista: Kaikki on Jumalalle mahdollista!
Meidän on käsketty rakastaa vihollisiamme, ja rukoilla vainoojiemme puolesta. Anteeksiantamisen kautta koemme suuren parantumisen, vapautumisen ja ilon ihmeen.
Anna kipusi Jeesukselle. Anna tuskasi hänen kannettavakseen. Anna vihasi ja ketkeruutesi hänelle. Luota Häneen, Hän jaksaa kantaa ne kaikki. Ja Hän tahtoo sen tehdä. Ja Hän on JO tehnyt sen. Golgatalla!
Uskotko tämän?
Jeesuksen Rakkaudella
Vastaukset 1
Vanhimmat
on erinomaisen suuremmoista tietää, että Jumala on aina oikeudenmukainen, rakkaudellinen ja armollinen.