Ateismin ja uskon suhde näyttää kirjoituksia lukiessa mielenkiintoiselta. Ateistit sanovat uskoa subjektiiviseksi asiaksi, näin se ei ole mitattavissa ja todistettavissa. Uskovat sanovat ettei Jumala ole antanut kiistattomia todisteita, vaan todistajia, se on Jumalan väylä itsensä tunnetuksi tekemisessä.
Myös tieteellinen maailmankäsitys tuo oman lisämausteensa. Tieteellinen tieto on objektiivista, jokaisen kokeellisesti oikeaksi havaittavissa olevaa. Samalla se on aina vain likimääräistä ja suhteellista. Näin siinä mielessä, että lähes kaikista asioista tiedetään se, ettei niistä tiedetä riittävästi absoluuttisen totuuden tieteellistä määrittelyä varten. Tieteellinen tieto lisääntyy koko ajan ja entiset tiedot todetaan vääriksi.
Subjektiivisesta tiedosta ei tee väärää se, että se on subjektiivista. Toisaalta, tieteellisestä tiedosta tiedetään, ettei se ole lopullista. Kuitenkin sanotaan tieteellisen tiedon olevan varmaa ja subjektiivisen tiedon epävarmaa tai joskus sen sanotaan suoralta kädeltä, asiaan perehtymättä, olevan väärää.
Ateistit painottavat sitä, ettei ateismi ole uskomusjärjestelmä. He eivät usko ettei Jumalaa ole, he vain eivät ole sitä löytäneet ja epäilevät, ettei mitään Jumalaa ole löydettävissäkään. Näin ateisti päättelee ja muodostaa käsityksensä subjektiivisen oletuksen pohjalta, samalla herjaten uskovaa hänen subjektiivisesta uskostaan.
Uskova sanoo löytäneensä Jumalan. Hän on voinut löytää sen subjektiivisesti, mutta hän on löytänyt jotain, jonka hän voi määritellä ainakin jossain määrin. Jumala ei ole objektiivisesti todistettavissa, koska häntä etsivä tietoisuus löytää hänet tavalla, joka ei ole siirrettävissä sellaisenaan kenenkään toisen käyttöön.
Jumalaa etsivän substanssin kannalta on tietenkin ensiarvoisen tärkeää löytää hänet juuri subjektiivisesti, mikäli se on askel kohti ikuista muuttumatonta totuutta. Tieteellistä totuutta etsivä saa etsiä koko elämänsä ja vielä hänen maatessa kuolinvuoteella joku tutkija löytää jälleen jotain uutta, joka laittaa entiset käsitykset epäilyksen alaiseksi kuolevan etsijän siitä enää mitään tietämättä.
Onko jotain muuttumatonta, suorastaan absoluuttista totuutta löydettävissä ainoastaan subjektiivisesti ja vain yleistä luontoon kohdistuvaa tietämystä objektiivisesti? Sekä uskova, että ateisti voivat tutustua objektiiviseen tieteelliseen totuuteen samoilla edellytyksillä, mutta kaiken subjektiivisesti löydettävissä olevan suoralta kädeltä tyrmääminen estää ateistin löytämästä mitään subjektiivista, vaikka se olisi totta.
Myös tieteellinen maailmankäsitys tuo oman lisämausteensa. Tieteellinen tieto on objektiivista, jokaisen kokeellisesti oikeaksi havaittavissa olevaa. Samalla se on aina vain likimääräistä ja suhteellista. Näin siinä mielessä, että lähes kaikista asioista tiedetään se, ettei niistä tiedetä riittävästi absoluuttisen totuuden tieteellistä määrittelyä varten. Tieteellinen tieto lisääntyy koko ajan ja entiset tiedot todetaan vääriksi.
Subjektiivisesta tiedosta ei tee väärää se, että se on subjektiivista. Toisaalta, tieteellisestä tiedosta tiedetään, ettei se ole lopullista. Kuitenkin sanotaan tieteellisen tiedon olevan varmaa ja subjektiivisen tiedon epävarmaa tai joskus sen sanotaan suoralta kädeltä, asiaan perehtymättä, olevan väärää.
Ateistit painottavat sitä, ettei ateismi ole uskomusjärjestelmä. He eivät usko ettei Jumalaa ole, he vain eivät ole sitä löytäneet ja epäilevät, ettei mitään Jumalaa ole löydettävissäkään. Näin ateisti päättelee ja muodostaa käsityksensä subjektiivisen oletuksen pohjalta, samalla herjaten uskovaa hänen subjektiivisesta uskostaan.
Uskova sanoo löytäneensä Jumalan. Hän on voinut löytää sen subjektiivisesti, mutta hän on löytänyt jotain, jonka hän voi määritellä ainakin jossain määrin. Jumala ei ole objektiivisesti todistettavissa, koska häntä etsivä tietoisuus löytää hänet tavalla, joka ei ole siirrettävissä sellaisenaan kenenkään toisen käyttöön.
Jumalaa etsivän substanssin kannalta on tietenkin ensiarvoisen tärkeää löytää hänet juuri subjektiivisesti, mikäli se on askel kohti ikuista muuttumatonta totuutta. Tieteellistä totuutta etsivä saa etsiä koko elämänsä ja vielä hänen maatessa kuolinvuoteella joku tutkija löytää jälleen jotain uutta, joka laittaa entiset käsitykset epäilyksen alaiseksi kuolevan etsijän siitä enää mitään tietämättä.
Onko jotain muuttumatonta, suorastaan absoluuttista totuutta löydettävissä ainoastaan subjektiivisesti ja vain yleistä luontoon kohdistuvaa tietämystä objektiivisesti? Sekä uskova, että ateisti voivat tutustua objektiiviseen tieteelliseen totuuteen samoilla edellytyksillä, mutta kaiken subjektiivisesti löydettävissä olevan suoralta kädeltä tyrmääminen estää ateistin löytämästä mitään subjektiivista, vaikka se olisi totta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Tieteellistä totuutta etsivä saa etsiä koko elämänsä ja vielä hänen maatessa kuolinvuoteella joku tutkija löytää jälleen jotain uutta"
Elämä on...
"Jumalaa etsivän substanssin kannalta on tietenkin ensiarvoisen tärkeää löytää hänet juuri subjektiivisesti, mikäli se on askel kohti ikuista muuttumatonta totuutta."
..sanoisko kummallista ;)
"Onko jotain muuttumatonta, suorastaan absoluuttista totuutta löydettävissä ainoastaan subjektiivisesti"
Ateistin vai uskovaisen mukaan? Tossa yläpuolella sä oot ite kirjottanu vastaukset.
teistit saa selittää, ja pusuhuulten lepatus ilmavirrassa ei tee kesää.
..perseest´. T.Hoooo
senkin Hooo-mooo.
Uskovat, sen lisäksi että väittävät jumalansa olevan olemassa, pyrkivät käyttäytymään jumalaansa miellyttävällä tavalla. Ei siinä mitään, mutta minusta pahasti näyttää siltä, että osa näistä jumalaa miellyttävistä säännöistä on aivan hassuja, osa suorastaan vahingollisisia tottelijalleen. Selibaatti ja masturbointikielto tulee ensimmäisenä mieleen.
Me ateistit, koska emme usko, voimme myös todeta itsemme vapaiksi kaikista säännöistä joita emme halua noudattaa. Mistä lie johtuukaan, että tästä EI seuraa, että hyppäisimme toistemme kurkkuihin, kuten uskovaiset monesti väittävät, vaan noudatamme hyvin toimivaa, sosiaalisesti hyväksyttävää arkea.
Tämä koskee paitsi suoraan päivittäisiin toimintoihin liittyviä, myös eettisiä ja moraalisääntöjä. Koska ateisti ei ota etiikkaansa valmispakettina miltään taholta (ateistisia valmiiksi mietittyjä uskomusjärjestelmiä kun ei ole, kenties joskus tulevaisuudessa tilanne on erilainen), hän miettii sen itse.
Useasti mietintätyön tuloksena ovat hyvin kehittyneet etiikan alan ongelmaratkaisutaidot, joista tuloksena on auktoriteetin sanelemaa (yleensä auktoriteetti on uskonto) huomattavasti toimivampi ja ennen kaikkea paremmin perusteltu, ja siten itsetuntoon positiivisesti vaikuttava (kun itsehän sen loit, ja pääset käytännössä kokemaan että taitosi loivat hyvän järjestelmän), henkilökohtainen etiikka ja moraalijärjestelmä.
Olen subjektiivinen. Piste. Mutta niin ovat kaikki muutkin.