Kulttuuriministeri Tanja Saarelan esiintyminen kakkoskanavan Inhimillinen tekijä -ohjelmassa vaikutti ammattimaiselta sanan pahassa merkityksessä. Ulkoiseen olemukseen oli panostettu perusteellisesti, ja myös puhe pysyi hallituissa perussävyissä. Ohjelma oli kuin puhemuotinäytös. Kun muutamia pätkiä oli ilmiselvästi loppukoosteesta leikattu pois, herää kysymys saattoikohan niissä sitten olla jotain ns. inhimillistäkin tekijää.
Itse keskustelu toisteli ikiaikaisia fraaseja julkisuutta tavoittelevien poliitikkojen ja median suhteista. Vaikka mukana oli Kalevaan rantautunut konkaritoimittaja Uimonenkin, mitään yleisempiä analyyseja ei tehty. Kuinkahan monennen kerran tässäkin tv:n keskusteluohjelmassa taas todettiin, että ajat ovat muuttuneet, julkisuus tullut mukaan kuvaan, ja siinä on osapuolille omat etunsa ja haittansa. Hohoijaa.
Kukaan keskustelijoista ei esimerkiksi pitänyt median juttujen tason laskua ongelmana. Kukaan ei kysellyt miksi nykyisin lehdet täyttyvät kuvilla eikä tekstillä. Kukaan ei esittänyt ensimmäistäkään kriteeriä hyvän tekstin määrittelemiseksi. Kukaan ei tuonut keskusteltavaksi yhtään ainoaa mediakriittistä tutkimusta. Hohoijaa.
Ja keskustelemassa sentään oli kulttuuriministeri.
No. Hän keskusteli täsmälleen yhdestä aiheesta: itsestään. Hän kertoi miltä hänestä milloinkin oli mikäkin tuntunut. Naisena hän käytti pari puheenvuoroa uskoen samaan mihin kaikki naiset uskovat, nimittäin että miehille kaikki on helpompia. Jossain äänenpainot toivat mieleen toisen entisen missin, Leena Brusiinin, joka missikisojen voittajahaastattelussakin totesi että miehet ovat ihan hölmöjä. Kun juontaja huvittuneena kysyi, ovatko kaikki miehet siis hölmöjä, tuore missi vastasi yhtä totisena: ovat.
Keskustelusta puuttui siis syvempi taso kokonaan. Esitän esimerkin siitä millaisia herkullisia tilanteita haastattelija Helena Itkonen päästi valumaan käsistään. Koko keskustelun kliimaksi saavutettiin kun Tanja Saarela kertoi masennuksestaan ja Hannu Salamalta saamastaan kirjeestä, joka lohdutti kovin. "Kirjeestä näki että Salama tiesi mistä puhui." Ja samaan aikaan toisessa nojatuolissa vanha konservatiivisuudestaan kuuluisa entinen kulttuuriministeri Marjatta Väänänen nyökyttelee empaattisena ja osaaottavaisena Saarelan jutuille.
Hetkinen. Mitä tapahtui todella? Tässä siis meillä oli nuori omaa ulkoista kauneuttaan kaikin tavoin korostava kulttuuriministeritär puhumassa niin syvällisiä kuin hänen pieni sielunsa ikinä sietää -- ja mainitsee Hannu Salaman lähettämän kirjeen. Ja vieressä istuu yksi sen sukupolven henkisesti synkin, ahdasmielisin ja uskonnollisin edustaja, joka aikanaan pani Hannu Salaman kokemaan kovia -- ja nyökyttelee niin niin niin ymmärtäväisenä Saarelalle. Ympyrä sulkeutui. Kukaan ei tarttunut hetken irvokkuuteen.
Olen sitä mieltä että Suomeen pitäisi saada oikea kulttuuriministeri. Sellainen jolla olisi älyä ja kanttia, ja joka ymmärtäisi kulttuuria. Onko ehkä liikaa vaadittu, että kulttuuriministerit olisivat intellektejä?
Itse keskustelu toisteli ikiaikaisia fraaseja julkisuutta tavoittelevien poliitikkojen ja median suhteista. Vaikka mukana oli Kalevaan rantautunut konkaritoimittaja Uimonenkin, mitään yleisempiä analyyseja ei tehty. Kuinkahan monennen kerran tässäkin tv:n keskusteluohjelmassa taas todettiin, että ajat ovat muuttuneet, julkisuus tullut mukaan kuvaan, ja siinä on osapuolille omat etunsa ja haittansa. Hohoijaa.
Kukaan keskustelijoista ei esimerkiksi pitänyt median juttujen tason laskua ongelmana. Kukaan ei kysellyt miksi nykyisin lehdet täyttyvät kuvilla eikä tekstillä. Kukaan ei esittänyt ensimmäistäkään kriteeriä hyvän tekstin määrittelemiseksi. Kukaan ei tuonut keskusteltavaksi yhtään ainoaa mediakriittistä tutkimusta. Hohoijaa.
Ja keskustelemassa sentään oli kulttuuriministeri.
No. Hän keskusteli täsmälleen yhdestä aiheesta: itsestään. Hän kertoi miltä hänestä milloinkin oli mikäkin tuntunut. Naisena hän käytti pari puheenvuoroa uskoen samaan mihin kaikki naiset uskovat, nimittäin että miehille kaikki on helpompia. Jossain äänenpainot toivat mieleen toisen entisen missin, Leena Brusiinin, joka missikisojen voittajahaastattelussakin totesi että miehet ovat ihan hölmöjä. Kun juontaja huvittuneena kysyi, ovatko kaikki miehet siis hölmöjä, tuore missi vastasi yhtä totisena: ovat.
Keskustelusta puuttui siis syvempi taso kokonaan. Esitän esimerkin siitä millaisia herkullisia tilanteita haastattelija Helena Itkonen päästi valumaan käsistään. Koko keskustelun kliimaksi saavutettiin kun Tanja Saarela kertoi masennuksestaan ja Hannu Salamalta saamastaan kirjeestä, joka lohdutti kovin. "Kirjeestä näki että Salama tiesi mistä puhui." Ja samaan aikaan toisessa nojatuolissa vanha konservatiivisuudestaan kuuluisa entinen kulttuuriministeri Marjatta Väänänen nyökyttelee empaattisena ja osaaottavaisena Saarelan jutuille.
Hetkinen. Mitä tapahtui todella? Tässä siis meillä oli nuori omaa ulkoista kauneuttaan kaikin tavoin korostava kulttuuriministeritär puhumassa niin syvällisiä kuin hänen pieni sielunsa ikinä sietää -- ja mainitsee Hannu Salaman lähettämän kirjeen. Ja vieressä istuu yksi sen sukupolven henkisesti synkin, ahdasmielisin ja uskonnollisin edustaja, joka aikanaan pani Hannu Salaman kokemaan kovia -- ja nyökyttelee niin niin niin ymmärtäväisenä Saarelalle. Ympyrä sulkeutui. Kukaan ei tarttunut hetken irvokkuuteen.
Olen sitä mieltä että Suomeen pitäisi saada oikea kulttuuriministeri. Sellainen jolla olisi älyä ja kanttia, ja joka ymmärtäisi kulttuuria. Onko ehkä liikaa vaadittu, että kulttuuriministerit olisivat intellektejä?
Vastaukset 16
Vanhimmat
katse harhaili kuin hullulla pitkin lamppuja!
eikö se kerro jo jotain siittä.
luet itsesi tuohon "intellektuellien"porukkaan. Mitä ihmettelemistä tuossa Salaman/Väänäsen hommelissa oli? Aikaa on kulunut, Salamankin mielipiteet ja "salamointi" ovat laimenneet. Onneksi hallitusessa tuolloin oli tuo "Viikate-Väänänen", joka suitsi hieman taistolaisten hevosia.Kun juontajan kysymykset Saarelalle koskivat n.o. Saarelaa itseään, on kohtuullisen epäkohteliasta jättää niihin vastaamatta ja siirtyä keskustelemaan vaikkapa kaipaamistasi mediakriittisistä tutkimuksista. Jotenkin kirjoituksestasi "paistaa läpi" jo valmiiksi kielteisesti ohjelman antiin ja Saarelaan asennoituneen katselijan paatos, vai??
... vaan kuten itsekin huomasit, Tanja Saarela puhui Inhimillisessä tekijässä maltillisesti ja sai varmasti paljon suomalaisten sympatiaa osakseen. Tosin itse en ole koskaan järin kiinnostunut tunne-elämää peilaavista haastatteluista.
Inhimillinen tekijä tekee kuitenkin ohjelmia tällä reseptillä, Timo Harakka taas toisella.
Kukahan muuten sellainen intellektuelli kulttuuriministeri olisi? Claes Anderssonia joskus sellaiseksi mainittiin, mutta kun hän on nyttemmin kehunnut julkisesti Tanja Saarelan työtä kulttuuriministerinä, niin hänet voitanee jättää pois laskuista.
Niin siitä puuttui se että kokoomukselaiset eivät olleet paikalla parjaamassa ja herjaamassa ministeriä. Sitähän sinä onneton luuseri olisit halunnut. On se niin peijakkaan puolueellista kun kokoomukselaisia ei voi päästää joka paikkaan oksentamaan Saarelan päälle.
...mutta osaan mainiosti kuvitella millainen se oli avauksesi luettuani, sillä olen ehtinyt katsella vastaavia ohjelmia aiemminkin.
Saarelalla olisi tuossa ohjelmassa ollut mahdollisuus todella muuttaa mielikuvaansa enemmän kulttuuriministerin ammattitaitoiseen suuntaan, mutta jos hän tyytyi puhumaan vain itsestään, niin tämä mahdollisuus jäi häneltä tällä erää seuraavaan tv-esiintymiseen.
Vieläkö potuttaa se kun Tanja rökitti Heinäluoman mennen tullen ???
Saarela on pätevä ja ammattitaitoinen ministeri ja jos toimittaja kysyy häneen liittyviä kysymyksiä, niin olisihan ollut outoa jos Saarela oli vastannut jotakin kulttuuriin liittyvää..? Ja sitähän olisi sitten taas ihmetelty?
Kaunaista!!
Älä hyvä mies puhu Heinäluomasta ja Tanja Saarelasta samana päivänäkään, pitääkö sinulle olla tuo puolue niin helvetin tärkeä, että et näe metsää puilta, kuten sanonta kuuluu.
Älä enää koskaan vertaa Hallituksen ylivoimaisesti etevintä Ministeriä, Kulttuuriministeri Saarelaan, se on Jumalanpilkkaakin suurempi rikos,odotan anteeksipyyntöäsi tämän saitin lukijoilta ja kirjoittajilta.
Kiihtyneessä tilassani en lukenut otsikkoasi tarkemmin, minun Katekoriassa nainen on ensin, ja sitten vasta muut, mutta Tanja Saarela, POLITIIKKONA; ei kuulu Katekoriaani, mutta muuten "Synnin himot nousee minä vapisen ihan", sanoi se kerrallinkin hieroja.
Ohjelman teema oli median ja poliitikon suhde, ja alateema roskalehdistön harrastama loanheitto. Teema siis ei ollut kulttuuriministerin työ. Toimittaja kyseli Tanja Saarelalta vain em. teemoihin liittyviä kysymyksiä ja niihin Tanja Saarela vastasi. Samoin kuin kaksi muuta haastateltavaa.
Asiasta makuasioihin. En muista aiemmin nähneeni Tanja Saarelaa telkkarissa. Tällä palstalla Tanja Saarelaa on kuvailtu "vanhaksi luuskaksi" yms. Ehkä juuri siksi yllättyin Tanja Karpelan kauneudesta. Ja sekä puheiltaan että käytökseltään Tanja Saarela oli asiallinen ja hillitty ja kaikinpuolin miellyttävä.
...,kuten todettu hirvikärpäseen verrattava poliittinen sossu- lutjake. Siivettömänä ryömit siellä jossakin perskarvoissa. Se näkyy ja on todettavissa viestistäsi.
Hahattaja NAINEN, vaikuttaa selvästi siltä, siis "Poliittinen Sossu-Lutjake", sivistyneen NAISEN sivistynyttä kieltä. Kyllä pitäisi noin helvetin sivistynee NAISEN, jo tajuta mikä Saarela on. Et sinä Saarelasta Oikeaa Politikkoa saa, vaikka kuinka vaahtoat hänen puolestaan, nolla mikä nolla,ja sinä Piruparka et asialle mitään voi. Kijoita joskus jotakin asiaakin, äläkä aina jauha tuota Saarela Paskaasi.
... , tämä poliittinen hirvikärkpänen se
sekoilee tekstailee jossain tuuheassa alapään "viidakossa". Ja on ihmettelee onko kysymyksessä mies vai nainen, kun karvotus ympärillä vain sakenee.
Ohjelman teemaksi todellakin ilmoitettiin median ja politiikan suhde, mutta ohjelmassa ei käsitelty asiatasolla tätä teemaa juuri ollenkaan. Käsiteltiin lähes yksinomaan sitä miltä Saarelasta oli milloinkin mikäkin tuntunut. Eli koko teema kutistui lähinnä juorupalstatasoisen kirjoittelun vaikutusten esittelyyn. Kun mukaan oli poimittu toinen kepulainen naiskulttuuriministeri aikojen takaa, olisi luullut sen tuovan pakostakin mukaan jonkinlaista analyysia siitä mihin tekijöihin mediassa tapahtunut kaupallistuminen, pinnallistuminen ja yksinomaan yksityiselämään keskittyvien henkilöjuttujen lisääntyminen on perustunut --- sehän on kehitystä jolla täytyy olla syynsä ja seurauksensa -- mutta mitään tällaista asiapohjalta tapahtuvaa pohdiskelua ei todellakaan harrastettu.
Olen huomannut että aina kun kulttuuriministeri Saarelaa kritisoidaan hänen asiahallitsemisensa tasosta, hänen puolustajansa loukakantuvat syvästi ja väittävät että kyseessä on vain kateus hänen hyvästä ulkonäöstään. Tämä ehkä kertoo juuri siitä samasta kyvyttömyydestä käsitellä asioita asioina joista ko. ohjelmakin muodostui dokumentiksi. Kun sinäkin päädyt puhumaan Tanja Karpelan kauneudesta, ollaan juuri siinä toivottomassa ulkonäkökohtien suossa johon Inhimillinen tekijäkin vajosi. Jutut jäävät siinä sen tasoiseksi että "asiallisuudella" tarkoitetaan kauniista suusta tulevaa hallittua äänensävyä, vaikka itse puheen sisältö olisi pelkkää oman minän julkituontia ja itselle ah niin tärkeiden kokemusten kokemusten kelailua. Tällainen sisällötön viestinvälitys palautuu kauas yhtenäiskulttuuriseen aikaan -- ja esimerkiksi siitä puhuminen olisi tämänkaltaisessa ohjelmassa paikallaan, mutta nythän jäätiin antamaan oma todistus siitä samasta pimeästä pinnallisuudesta joka ympärillä vallitsee.
Itse olet oman erinomaisuutesi sokaisema. Lässytät ja lässytät ja sotket itse asiat ja makuasiant vaikka haukut siitä toisia. Sitäpaitsi politiikka on asiaa ja makuasiaa, varsinkin äänestyskopissa.
Katso Pikku-Kakkosta. se sopii sinulle paremmin
Pietilä tyri pahemman kerran kun yritti kampittaa Saarelaa, kaatui itse omaan "näppäryyteensä". Ja miksikö? Tyypillisiin kokoomusmokiin, ylimielisyyteen ja taitamattomuuteen. Ei pitäisi ryhtyä sellaaseen mihin ei rahkeet riitä.
Ihan sama ongelma kuin kokoomuksella yleensä. Rahkeet ei riitä mihinkään. Huutoa ja häiriköintiä kyllä saadaan aikaan mutta siihen se jää koska porukka on avuton kuin lauma pikkulapsia.
Puolue on jälleen ilman puheenjohtajaa, nimellinen puheenjohtaja kyllä on mutta vailla minkäänlaista valtaa ja uskottavuutta. Kokoomukselaiset mellastavat kuin lauma pikkulapsia vaatien karkkia kaupan tiskillä.
Mutta ketä kiinnostaa joku kokoomus?
Ei ketään.
Osaako se hommansa? Vai onko vaan parempi että pitää suunsa kiinni ja hymyilee - kuten tähän saakka on tehnytkin?