Maalla on mukavaa

Vinkki: Jos perheen lisäystä on luvassa, kannattaa ottaa asuinpaikka harkinnan alle. Helsingissä on aivan liikaa tekemistä ja puuhaa lapsille. Voivat joutua vielä huonoille teille, kun näkee ihmisiä muistakin sosiaaliryhmistä. Samanhenkistä seuraakin on tarjolla aivan liikaa, voi vaikka löytää samantyyppisiä kavereita, eikä tarvitse mennä muiden mukana. Sehän vasta friikkiä olisikin, jos uskaltautuisi olemaan erilainen. Kyllä sellainen pistää pikkukylän kadulla silmään. Helsingissä sitä eivät ihmiset noteeraa ja sehän se on vaarallista persoonan kehittymiselle kun ei noteerata, vaan annetaan olla rauhassa sellainen kun on.

Kun harrastusta ja muuta puuhaa Helsingissä on ihan liikaa tarjolla, on uhkana se, että olisi muutakin tekemistä kuin viettää perjantai-iltaa huoltiksella kaljan ja mopojen merkeissä. Fiksumpaa on muuttaa keskelle metsää, niin eivät lapset saa huonoja vaikutteita. Ja aina tietää, missä he ovat, kotona siis, kun eivät pääse autottomina lähtemään karkuteille. Jos löytävätkin jotain harrastusta, niin mikäs sen mukavampaa kuin lähteä illaksi rentouttavalle autolenkille viemään lapset harrastuksiin ja takaisin. Maalla on mukavaa.
2228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

xxx

Äänestä
  • SAMAA MIELTÄ...ITÄ-HELSINKIHÄN ON OMALLA TAVALLAAN MAASEUTUA...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pois Helsingistä kirjoitti:

Vinkki: Jos perheen lisäystä on luvassa, kannattaa ottaa asuinpaikka harkinnan alle. Helsingissä on aivan liikaa tekemistä ja puuhaa lapsille. Voivat joutua vielä huonoille teille, kun näkee ihmisiä muistakin sosiaaliryhmistä. Samanhenkistä seuraakin on tarjolla aivan liikaa, voi vaikka löytää samantyyppisiä kavereita, eikä tarvitse mennä muiden mukana. Sehän vasta friikkiä olisikin, jos uskaltautuisi olemaan erilainen. Kyllä sellainen pistää pikkukylän kadulla silmään. Helsingissä sitä eivät ihmiset noteeraa ja sehän se on vaarallista persoonan kehittymiselle kun ei noteerata, vaan annetaan olla rauhassa sellainen kun on.

Kun harrastusta ja muuta puuhaa Helsingissä on ihan liikaa tarjolla, on uhkana se, että olisi muutakin tekemistä kuin viettää perjantai-iltaa huoltiksella kaljan ja mopojen merkeissä. Fiksumpaa on muuttaa keskelle metsää, niin eivät lapset saa huonoja vaikutteita. Ja aina tietää, missä he ovat, kotona siis, kun eivät pääse autottomina lähtemään karkuteille. Jos löytävätkin jotain harrastusta, niin mikäs sen mukavampaa kuin lähteä illaksi rentouttavalle autolenkille viemään lapset harrastuksiin ja takaisin. Maalla on mukavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu