Kyllä STP puolueena tulee taistelemaan!

Kyllä muistan vuoden 1956, hertta Kuusinen oli hyvä johtaja,Kansanedustajiakin oli Eduskunnassa 39 kpl,jos SKDL, ei olisi taistellut köäyhälistön,orjuutetun työläisten puolesta,miten olisi käynyt? Nyt on sama aalto menossa oikeistopuolueilla,sama tappotahti jatkuu, köyhälistö ojennukseen,työttömyys on noussut hurjiin lukemiin,mitä tässä edustajaehdokkaana voin päätellä,Kapitalismi on tullut jälleen kerran tiensä päätökseen!
5275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

...jäntevyyttä työväen asialle. Kommunismi on sittemmin luhistunut Euroopassa. Tautia esiintyy enää vain Valko-Venäjällä.

Äänestä

No juu, maa on tuotu agrääriajasta teolliseen
aikaan ja sitä seuraavaan jälkiteolliseen aikaan.

Hertalla taisi olla vähän ketunnahka muuallakin
kuin kaulassa kuten kommunisteilla aina 90
luvulle asti.

Rajan pois ottaminenkaan ei ollut vieras ajatus.

Työttömyyden hokeminenkin alkaa jo pitkästyttää.

Työhaluttomuus kun on aika mittavaa ja halutto-
muus kouluttautua.

Jos kerran bussikuskeistakin on pulaa niin ei
kaikkien tarvitse olla diplomi-inssejä.

Ei tuo työttömyys íhan noin mustavalkoinen asia
ole.

Työpaikkoja on tullut lisää koko ajan ja taitaa
Voikkaallakin työllisyys olla melkein voiton
puolella vaikka paperitehdas menikin kiinni.

No, tätähän ei tietysti kunnon kommunisti huomaa.

Lama tehtiin itse 90 luvun alussa tekemällä
tuottamatonta työtä.

Siitä olisi luullut suomalaisten jo oppivan
että vain tuottava työ tuo tekijälleen lisäarvoa.

Annetaan Hertan levätä rauhassa. Ei hän tästä
ajasta mitään tiennyt.

Äänestä
  • Pikkuisen meni kirjoittajan esittämät kannan-
    otot oikeistopopulismin linjoille. Tätähän
    esittävät jatkuvasti kokoomus ja ek.
    Joten selvennystä kaipasin : Mihin tutki-
    muksiin nojauten väität, että tyohaluttomuus
    on aika " mittavaa " Ei riitä, että sanot
    ettei romppaishemmo saanut yritykseensä
    naapurin ikityötöntä ,kun 2,5 euroo tunnilta
    oli muka liian vähän. Tähän pieni jatkokysy-
    mys. Mihin pitäisi asettaa minimipalkka
    ja tukien määrä ,jotta alkaisi työ maistaa.
    Tätähän ajetaan kuin käärmettä pyssyyn:
    kun ei ole mitään yhteiskunnan tukia, niin työ
    kun työ kelpaa ,ja palkalla kun palkalla.
    täysin eri asia on sitten tuleeko sillä toimeen.
    Sehän ei yrittäjää kiinnostaa vaan se, että
    työ tulee tehdyksi ja voitot kotiutettua.
    1990-luvun lama. Selvennäppä mitä tuottamatonta
    työtä 1990 tehtiin niin paljon,että se ajoi
    maan lamaan ? Syntyykö tuottamattomasta
    työstä lisäarvoa ja lisäarvosta itsestään
    mistä se reaalisoidaan ?
    ei ole mukavaan keskustella, jos väitteet ovat
    pelkkiä puheita, pitäisi olla jotain tutkittua
    tietoa mukana, muutenhan koko homma menee
    poliittisten väitteiden piikkiin, eikä niillä
    ole tapana vastata asioiden todellista tilaa.
    Muuten kyllä turpon tyyli on mukavaa
    luettavaa, vaan patologinen kommunismiviha
    paistaa liikaa silmiin. Et kokeilisi välillä
    samanmieleisten kanssa omaa palstalla, kyllä
    kai kokoomuksen jaisänmaallisten joukoista
    samanmielisiä löytyy.
    tässä viitataan kommuni-
    miin ja kommunisteihin koko ajan samalla kun
    niinhin sotkeutuu kaikkinainen sosialismi
    alalajeineen ja tyyppeineen .Kommunisteja
    on ollut koko historian läpi, mutta kommunis-
    mia ei vielä missään.

    Äänestä

  • a.käkätti kirjoitti:

    Pikkuisen meni kirjoittajan esittämät kannan-

    Rajataan vaikka siihen. Tuottamatonta oli mm.
    NL:n romahduksen jälkeinen tila ,jossa teollisuus
    ei kyennyt vastaamaan läntiseen kysyntään. Oltiin
    jämähdetty NL:n lumoissa paikalleen.

    Tavaraa leivottiin aikansa varastoihin. Tällä
    selittyy vain pikku osa siitä.

    Markan arvo oli kiinnitetty kurssiin. joka ei
    ollut ns. markkinoiden kestävä, eli liian korkealla.

    Samaan aikaan lainattiin ulkomailta laivalasteit-
    tain ulkomaista valuuttaa, joka lainattiin koti-
    markkinoille.

    Valuutasta iso osa pullahti ansiottomaan arvon-
    nousuun etenkin kiinteistöissä ja pörssissä,
    puhumattakaan taiteesta johon P.Kouri pisteli
    KOPIN nurkkauksesta saatuja vekselivetoisia
    voittoja.

    Kansantalous ei vientinsä kautta kyennyt tukemaan
    vaihtotaseella markkaa, eli selkokielellä ei tuo-
    tettu vientiin tavaraa josta A) olisi saanut
    kunnon hinnan ulkomaisessa valuutassa ja B)
    kysyntä ei riittänyt pitämään vientiä voimissaan.

    Oikeastaan tämä kaikki pyörii järjettömällä taval-
    la toteutetussa rahamarkkinoiden vapauttamisessa,
    joka johti arvottomaan kasinotalouteen, investoin-
    tien unohtuessa.

    Eli touhuttiin TUOTTAMATTOMIA ASIOITA JA JÄRJET-
    TÖMILLÄ VIERAILLA PÄÄOMILLA.

    Niin yksityis- valtion- kuin yritystalouksissa.

    Voisi sanoa että lainan nosto koettiin tuloksi.

    Tuo aika on esimerkkinä kaikille ihmisille siitä
    että kun mihinkään kysyntään ei vastata työllä,
    muuttuu työkin arvottomaksi.

    Ei tuota tekijälleen eikä pääoman haltijalle
    mitään.

    Lopulta kummatkin ovat peeaa eli siitä ei seuraa
    mitään sellaista mitä pitäisi tavoitella.

    Kulbergin Rolle, Koiviston Manu ja muut vahvan
    markan pönkittäjät olisi pitänyt vetäistä kaakin
    puuhun.

    Sak vetäisi tuolloin Sorsan Kalelta maton alta
    kun ei hyväksynyt ns. Sorsan paperia.

    Tuolloin aika räikeällä tavalla näki, jos silmät
    olivat auki, ettei työllisyydestä ja hyvinvoin-
    nista voi vain ns. "päättää" vaan ne pitää
    ihan oikeasti ja oikealla rahalla ansaita.

    Työttömyydestä sen verran että 90 luvun alun
    työttömät eivät enää pysty avoimia työpaikkoja
    täyttämään.

    Tässäkin mielessä perusteeton taloudenpito oli
    sadoille tuhansille ihmisille järkky karhunpalve-
    lus.

    Eli perimmältään ei ole mahdollista vain jakaa
    ilman että todellisuudessa tienaa.

    Tämä pätee perheen lapsia rahoittavaan isukkiin
    samoin kuin julkiseen talouteen. Tässä kohtaa
    aina minun kopassani kommunismi tai sosialismi
    tuntuu lähinnä sadultam, koska se perustuu enemmän
    aatteen paloon kuin käytännön tosiasioihin.

    Siksi niitä kommunisteja on mutta maailman uusi
    aamu ei vielä milloinkaan ole nähnyt toimivaa
    kommunismiä, jota miljardit ihmiset tavoittelisi-
    vat.

    Itse vierasta sitä tavattomasti siksi että perus-
    tuu pakkoon ja pakottamiseen.

    Varsin totalitääriseen sellaiseen ja vielä yksilön
    vapauden totaaliseen riistoon.

    Voisin kokoomuksenkin palstalla vääntää ei siinä
    mitään, mutta kun tahdon saada kinaa aikaiseksi
    kunnon sinisen kokoomuslaisenkin kanssa.

    Todellisuudessa kysynnän ja tarjonnan laki on
    voimassa joka paikassa missä ihmisiä on enemmän
    kuin yksi.

    Se pitää hyväksyä keinona saada vaikkapa kansan-
    talouteen verotuloja ja sitä kautta, yllätys,
    yllätys, TULONSIIRTOJA.

    Ei kuitenkaan niin että otetaan teollisuuden
    ja elinkeinoelämän pääomat, syödään ne ja aletaan
    ihmetellä, joko ne loppui!

    Sillä tavalla ei pääse kuin jälkineuvostolliseen
    kurjuuteen.

    Tässäkin kohtaa kommunismi kusee.

    Hauskaa on vääntää, mutta välillä meinaa tulla
    hiki päähän kun joku halajaa ennemmin NL:n
    oloja kuin nyky Suomen.

    Sitä en ymmärrä koskaan. Edes pakottamalla.

    Hyvää perjantai iltaa myös tovereille vasemmalla.

    Äänestä

stp??joku huoltoasema vai?
Taasko ne syöpäläiset on keksineet jotain
nerokasta?? Voi Herra varjele meitä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Muistoja v.56 SKDL JA HERTT... kirjoitti:

Kyllä muistan vuoden 1956, hertta Kuusinen oli hyvä johtaja,Kansanedustajiakin oli Eduskunnassa 39 kpl,jos SKDL, ei olisi taistellut köäyhälistön,orjuutetun työläisten puolesta,miten olisi käynyt? Nyt on sama aalto menossa oikeistopuolueilla,sama tappotahti jatkuu, köyhälistö ojennukseen,työttömyys on noussut hurjiin lukemiin,mitä tässä edustajaehdokkaana voin päätellä,Kapitalismi on tullut jälleen kerran tiensä päätökseen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu