On paljon puhuttu ja puhistu siitä että mikä on Raamatun suhde orjuuteen, tässäpä olisi pieni muotoinen tutkielma aiheesta.
"Orjuus" oli tarkoitettu palvelemaan köyhien tarpeita. (3.Moos. 25:35-43) Vapaat ihmiset myivät itse itsensä toisen palvelukseen.
Tapa: "Orjaksi" päätyminen oli äärimmäisen vapaaehtoista, ja toisen pakottamisesta orjaksi rangaistiin kuolemalla. (2.Moos. 21:16, 5.Moos. 24:7)
- Suunnaton enemmistö tapauksista oli vapaaehtoisia, sillä "orja" myi itse itsensä toisen palvelukseen. (3.Moos. 25:39, 25:47, 5.Moos. 15:12)
- Vaikka kaikki orjat piti vapauttaa joka seitsemäs vuosi, palvelussuhteen jatkaminen oli mahdollista - kuitenkin vain orjan tahdosta. (2.Moos. 21:5, 5.Moos. 15:16)
- Pakko-orjuuteen sai lain mukaan panna ainoastaan varkaan, joka ei kyennyt korvaamaan anastettua tavaraa. (2.Moos. 22:3)
Kohtelu: Raaka kohtelu oli lailla kielletty. (3.Moos. 25:43, 25:46, 25:53; 5.Moos. 15:18)
- "Orjan" asema oli niin hyvä, että hänen saattoi olettaa haluavan jäädä loppuiäkseen herransa palvelukseen. (2.Moos. 21:5, 5.Moos. 15:16)
- Herrojensa tavoin orjienkin oli pidettävä sapattina vapaapäivä, ja heillä oli oikeus viettää vuosittaisia juhlia isäntiensä kanssa. (2.Moos. 20:9, 23:12, 5.Moos. 12:12,18)
- Jos isäntä löi orjaa niin, että tämä kuoli, seurauksena oli kuolemanrangaistus. (2.Moos. 21:20)
- Pysyvän vaurion tuottamisesta seurasi välitön vapaus. (2.Moos. 21:26,27)
- Muukalaista orjaa, joka oli paennut julmaa kohtelua, ei saanut lähettää takaisin. (5.Moos. 23:15,16)
Kohtelu: Sapatin ja juhlapäivien lisäksi "orjat" hyötyivät monin tavoin isäntiensä omaisuudesta.
- Papin orja sai syödä pyhää ruokaa, mitä palkkatyöläinen tai loinen eivät saaneet tehdä. (3.Moos. 22:10)
- Kun orja pääsi automaattisesti vapaaksi seitsemäntenä vuonna, hänet piti varustaa runsain lahjoin. (5.Moos. 15:12-15)
Juridinen asema: Isännän "omistusoikeus" orjaan oli erittäin rajoitettu.
- Se ei sulkenut pois "orjan" ihmisarvoa, eikä vapauttanut isäntää juridisesta vastuusta.
- Omistusoikeus koski vain orjan taloudellista tuottoa, ei häntä itseään "kertakäyttöisenä hyödykkeenä." (3.Moos. 25:14,49-53; 2.Moos. 21:18)
- "Orjat" olivat juridisia henkilöitä, joiden kohtelusta isännät olivat tilivelvollisia. Edellä kävi jo ilmi isännän vastuu lain edessä orjan pahoinpitelystä.
- Orja saattoi lunastaa itsensä vapaaksi. (3.Moos. 25:49)
Juridinen asema: "Hebrealaisilla orjilla" oli selvästi mahdollisuus omaisuuden kokoamiseen.
1) Myymishinta kuului orjalle, joka myi itsensä palvelukseen.
2) Orja saattoi rikastua niin, että pystyi maksamaan itsensä vapaaksi (yllä).
3) Perhe ja omaisuus, joka orjalla oli ollut ennen palvelussuhteeseen ryhtymistä, pysyi hänen omanaan.
Ulospääsy: Yksi hebrealaisen orjuuden ällistyttävimpiä piirteitä oli vapaaksi pääsemisen "helppous!"
- Sukulaiset saattoivat ostaa "orjan" vapaaksi. (3.Moos. 25:49)
- Orja sai lunastaa itsensä vapaaksi riippumatta siitä, halusiko isäntä päästää hänet.
- Joka seitsemäs vuosi kaikki orjat piti automaattisesti vapauttaa. (2.Moos. 21:2, 5.Moos. 15:12)
- Pahoinpitelyn aiheuttamista vaurioista seurasi välittömästi vapaus. (2.Moos. 21:26)
Krediitit: JJ. Markkanen

Vastaukset 12
Vanhimmat
En ole seurannut kovin tarkasti noita teidän väkivaltaisia taisteluitanne, jotka osoittavat ideologioidenne heikkouden ja maailmojenne valheellisuuden, mutta mikäli siellä ei ole orjuudesta puhuttu vaan viittaat minun käyttämään terminologiaan (ideologian orja ja soturi), niin tarkoitan niillä sokeaa uskovaista joka on samaistunut ideologiaansa ja kieltänyt siten itsensä pilkaten samalla mahdollisia luojiaan (orja) sekä ideologian orjaa joka on lisäksi ryhtynyt väkivaltaisesti puolustamaan ideologiaansa estääkseen harhaisen maailmansa sortumisen hyläten siten jopa puolustamansa opinkappaleetkin (soturi).
3. Moos. 25:44-46 "Mutta orjasi ja orjattaresi, jotka hankit itsellesi, ostakaa kansoista, jotka asuvat teidän ympärillänne .. Ja jättäkää ne jälkeenne perinnöksi lapsillenne, pysyväksi perintöomaisuudeksi; niitä saatte pitää ainaisesti orjinanne."
5. Moos. 15:17 ".. niin ota naskali ja pistä se hänen korvansa läpi oveen; olkoon hän sitten sinun orjasi ainiaan. Samoin tee myös orjattarellesi."
1. Moos. 9:25 "Niin hän sanoi: Kirottu olkoon Kanaan, olkoon hän veljiensä orjain orja."
2. Moos. 21:2 "Jos sinä ostat hebrealaisen orjan, niin hän palvelkoon kuusi vuotta, mutta seitsemäntenä hän pääsköön vapaaksi maksutta."
2. Moos. 21:7 "Jos joku myy tyttärensä orjaksi, älköön tämä pääskö vapaaksi, niinkuin miesorjat pääsevät."
2. Moos. 21:20-21 "Jos joku lyö orjaansa tai orjatartaan sauvalla, niin että tämä kuolee hänen käsiinsä, niin häntä rangaistakoon. Mutta jos se elää päivän tai kaksi, niin älköön lyöjää rangaistako, sillä se on hänen omaa rahaansa."
Tiit. 2:9 "Kehoita palvelijoita olemaan isännilleen kaikessa alamaisia, heille mieliksi, etteivät vastustele."
1. Piet. 2:18-19 "Palvelijat, olkaa kaikella pelolla isännillenne alamaiset, ei ainoastaan hyville ja lempeille, vaan nurjillekin. Sillä se on armoa, että joku omantunnon tähden Jumalan edessä kestää vaivoja, syyttömästi kärsien."
Jooel 3:8 "Minä myyn teidän poikianne ja tyttäriänne Juudan poikien käsiin, ja he myyvät ne sabalaisille, kaukaiselle kansalle. Sillä Herra on puhunut."
Luuk. 12:47 (Jeesus puhuu) "Ja sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan, rangaistaan monilla
lyönneillä."
mutta Raamatun määrittely orjuudesta (kuten huomaat laittamastani esitelmästä) on täysin erilainen kuin se yleisesti on tunnettu.
Itse asiassa orjan olot saattoivat olla paremman kuin tavallisen köyhän ja "vapaan."
orjana ilman palkkaa, kun hänelle muistetaan antaa hyvät olot?
Puhut todella pehmoisia. Vai että orjilla oli paremmat olot kuin vapailla? Huh huh mitä tyhmyyttä!
mitäs jos on köyhä jolla ei ole tuohon elintasoon varaa? Näet suunnaton enemmistö tapauksista oli vapaaehtoisia, sillä "orja" myi itse itsensä toisen palvelukseen. (3.Moos. 25:39, 25:47, 5.Moos. 15:12)
Eli kyseessä oli eräänlainen vaihtokauppa, palveluksesta toimeentulo.
Onko sinusta suomalaiskansallinen piika- ja renkiperinnekkin orjuutusta, itseasiassa se ei toimintaperiaatteeltaan juurikaan eroa tuosta tooran mallista.
Onko se sinusta tyhmyyttä, vaiko maksaminen palveluksesta?
Ei se, että "vapaaehtoista" orjuutta esiintyi, poista sitä faktaa, että orjia myös otettiin ei vapaaehtoisesti. Esim. isä saattoi myydä jälkeläisensä orjaksi.
Mutta, onhan sinun metodisi nähty.
asiassa väärässä. Sillä sinä olet tottunut käyttämään valhetta kuin myrkkyä.
Muista että orjaksi pakottamisesta rankaistiin kuolemalla.
Orjat vapautettiin 7män vuoden välein, ja heistä saatava hyöty oli vain taloudellinen. Mikä ei saanut sulkea pois tämän ihmisarvoa.
1) Myymishinta kuului orjalle, joka myi itsensä palvelukseen.
2) Orja saattoi rikastua niin, että pystyi maksamaan itsensä vapaaksi (yllä).
3) Perhe ja omaisuus, joka orjalla oli ollut ennen palvelussuhteeseen ryhtymistä, pysyi hänen omanaan.
Ja tämä "orja" saattoi ilman "omistajan" lupaa lunastaa itsensä vapaaksi.
Sinun metodisi on nähty, vaan mitkä on sinun mukaan minun metodit?
Raamatusta voimme lukea millainen kohtalo saattoi orjalla olla.
Raamatusta minäkin puhun.
Israelilainen laki tarjosi toki monia parannuksia (erityisesti) israelilaisten orjien asemaan, mutta tämä tutkielma kertoo kuitenkin asiasta vain puolitotuuden.
>>"Orjuus" oli tarkoitettu palvelemaan köyhien tarpeita. (3.Moos. 25:35-43) Vapaat ihmiset myivät itse itsensä toisen palvelukseen... - Suunnaton enemmistö tapauksista oli vapaaehtoisia, sillä "orja" myi itse itsensä toisen palvelukseen. (3.Moos. 25:39, 25:47, 5.Moos. 15:12)>>
Mistä tämä "suunnaton enemmistö" tulee? Entä se mitä tässä tarkoituksella jätetään välistä?
"Mutta orjasi ja orjattaresi, jotka hankit itsellesi, ostakaa kansoista, jotka asuvat teidän ympärillänne. Tahi ostakaa ne teidän luonanne asuvien loisten lapsista ja heidän sukulaisistaan, jotka ovat teidän luonanne ja jotka ovat heille syntyneet teidän maassanne; ja ne olkoot teidän perintöomaisuuttanne. Ja jättäkää ne jälkeenne perinnöksi lapsillenne, pysyväksi perintöomaisuudeksi; niitä saatte pitää ainaisesti orjinanne. Mutta veljistänne, israelilaisista, älä ketään kovuudella hallitse." 3 Ms. (Vajikra) 25:44-46
>>- Vaikka kaikki orjat piti vapauttaa joka seitsemäs vuosi, palvelussuhteen jatkaminen oli mahdollista - kuitenkin vain orjan tahdosta. (2.Moos. 21:5, 5.Moos. 15:16) >>
Ei "kaikki orjat", vain israelilaiset orjat, ei-israelilaiset orjat kulkivat perintönä,
"[N]e olkoot teidän perintöomaisuuttanne. Ja jättäkää ne jälkeenne perinnöksi lapsillenne, pysyväksi perintöomaisuudeksi; niitä saatte pitää ainaisesti orjinanne." 3 Ms. (Vajikra) 25:45,46 ja,
"Jos joku_veljesi,_hebrealainen_mies tai nainen, on myynyt itsensä sinulle ja palvellut sinua kuusi vuotta, niin päästä hänet seitsemäntenä vuotena luotasi vapaaksi," 5 Ms. (D'varim) 15:12
"Jos sinä ostat_hebrealaisen_orjan, niin hän palvelkoon kuusi vuotta, mutta seitsemäntenä hän pääsköön vapaaksi maksutta." 2 Ms. (Shemot) 21:2
"[J]okaisen tuli päästää vapaaksi orjansa ja orjattarensa, hebrealainen mies ja hebrealainen nainen, niin etteivät heitä orjinansa pitäisi, ei kukaan juutalaista veljeänsä." Jer. (Jirmejahu) 34:9
Ja koska isännän orjalleen antama vaimo ja heidän lapsensa olisivat tämän vapautuessa jääneet isännän omistukseen, ja orja olisi joutunut tällöin valitsemaan vaimonsa ja lapsiensa ja oman vapautensa välillä, voidaan tätä orjan tahdon "vapautta" pitää jossain määrin kyseenalaisena. Orjan naittaminen Jumalan lain puitteissa vaikuttaa pikemminkin oivalta keinolta tehdä orjasta orja loppuiäkseen "vapaaehtoisesti"...
"Jos hänen isäntänsä on antanut hänelle vaimon, ja tämä on synnyttänyt hänelle poikia tai tyttäriä, niin vaimo lapsinensa jääköön isännän omaksi, ja hän lähteköön yksinään. Mutta jos orja vakuuttaa: ‘Minä rakastan isäntääni, vaimoani ja lapsiani enkä tahdo päästä vapaaksi’," 2 Ms. (Shemot) 21:4,5
Ja isällä oli valta myydä oma tyttärensä orjaksi, jolloin häntä ei koskenut tämä vapautus.
"Jos joku myy tyttärensä orjaksi, älköön tämä pääskö vapaaksi, niinkuin miesorjat pääsevät." 2 Ms. (Shemot) 21:7
>>Tapa: "Orjaksi" päätyminen oli äärimmäisen vapaaehtoista, ja toisen pakottamisesta orjaksi rangaistiin kuolemalla. (2.Moos. 21:16, 5.Moos. 24:7)>>
Itsensä myyminen orjaksi oli yksi tapa ja sotavankeus oli toinen, "äärimmäisen vapaaehtoinen" tapa.
"Ja jos Herra, sinun Jumalasi, antaa sen sinun käsiisi, niin surmaa kaikki sen miesväki miekan terällä. Mutta naiset, lapset ja karja ja kaikki, mitä kaupungissa on, kaikki, mitä sieltä on saatavana saalista, ryöstä itsellesi, ja nauti vihollisiltasi saatu saalis, minkä Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa." 5 Ms. (D'varim) 20:13,14
"Kun lähdet sotaan vihollisiasi vastaan ja Herra, sinun Jumalasi, antaa heidät sinun käsiisi ja sinä otat heistä vankeja ja vankien joukossa näet kaunisvartaloisen naisen... Mutta jos hän ei sitten enää sinua miellytä, niin päästä hänet menemään vapaana äläkä myy häntä rahasta. Älä kohtele häntä tylysti, koska olet häntä alentavasti kohdellut." 5 Ms. (D'varim) 21:10,11,14
>>Kohtelu: Raaka kohtelu oli lailla kielletty. (3.Moos. 25:43, 25:46, 25:53; 5.Moos. 15:18)>>
Aivan,_israelilaisten_orjien hallitseminen 'kovuudella' [hpr. perek; tylyys, ankaruus, raakuus] oli kielletty, mutta tätä jalomielisyyttä ei ulotettu jälleen ei-israelilaisiin orjiin.
"Mutta veljistänne, israelilaisista, älä ketään kovuudella hallitse." 3 Ms. (Vajikra) 25:46
Myöskään ei-israelilainen isäntä ei saanut kohdella israelilaista orjaa kovuudella.
"Jos sinun luonasi asuva muukalainen tai loinen tulee varoihin, veljesi köyhtyessä hänen luonaan, niin että hän myy itsensä sinun luonasi asuvalle muukalaiselle... älköön tämä kovuudella hallitko häntä sinun silmiesi edessä." 3 Ms. (Vajikra) 25:47,53
>>- Jos isäntä löi orjaa niin, että tämä kuoli, seurauksena oli kuolemanrangaistus. (2.Moos. 21:20)>>
Paitsi että,
"Mutta jos se elää päivän tai kaksi, niin älköön lyöjää rangaistako, sillä se on hänen omaa rahaansa." 2 Ms. (Shemot) 21:21
Orjuutta ei tuomita tai kyseenalaisteta missään kohtaa Raamattua ja se jopa profetoi orjuuden olemassaolosta vielä "ihanteellisessa" messiaanisessa tulevaisuudessakin.
"Sillä Herra armahtaa Jaakobia ja valitsee vielä Israelin ja sijoittaa heidät heidän omaan maahansa; muukalaiset liittyvät heihin ja yhtyvät Jaakobin heimoon. Kansat ottavat heidät ja tuovat heidät heidän kotiinsa, ja Israelin heimo saa heidät Herran maassa omiksensa, orjiksi ja orjattariksi, ja he vangitsevat vangitsijansa ja vallitsevat käskijöitänsä." Jesaja (Jeshajahu) 14:1,2 (Vrt. Hes. (Jechezqel) 46:17)
Myös Abraham Lincoln on sanonut,
"I will say then that I am not, nor ever have been in favor of bringing about in anyway the social and political equality of the white and black races - that I am not nor ever have been in favor of making voters or jurors of negroes, nor of qualifying them to hold office, nor to intermarry with white people; and I will say in addition to this that there is a physical difference between the white and black races which I believe will forever forbid the two races living together on terms of social and political equality. And inasmuch as they cannot so live, while they do remain together there must be the position of superior and inferior, and I as much as any other man am in favor of having the superior position assigned to the white race. I say upon this occasion I do not perceive that because the white man is to have the superior position the negro should be denied everything." -- Abraham Lincoln (1809-1865) [1.]
"Let us discard all this quibbling about this man and the other man, this race and that race and the other race being inferior, and therefore they must be placed in an inferior position. Let us discard all these things, and unite as one people throughout this land, until we shall once more stand up declaring that all men are created equal." -- Abraham Lincoln (1809-1865) [2.]
"Whenever I hear any one arguing for slavery I feel a strong impulse to see it tried on him personally." -- Abraham Lincoln (1809-1865) [3.]
Kuten Abraham Lincolnkin oli, myös Raamattu on inhimillinen ja käy kahtaalle, ja jonkin ihmisen tai kirjan ihannoiminen ja asettaminen täydellisyyteen ylitse muiden on sekin inhimillistä.
Heikki
"It is always to be taken for granted, that those who oppose an equality of rights never mean the exclusion should take place on themselves." -- Thomas Paine (1737-1809) [4.]
[1.] http://www.absofacts2.com/abrahamlincoln/data/lincolnquotesslavery.htm
[2.] http://www.teachervision.com/lesson-plans/lesson-5072.html
[3.] http://www.absofacts2.com/abrahamlincoln/data/lincolnquotesslavery.htm
[4.] http://www.positiveatheism.org/hist/quotes/quote-p.htm
"Mistä tämä "suunnaton enemmistö" tulee? Entä se mitä tässä tarkoituksella jätetään välistä?"
"Ei "kaikki orjat", vain israelilaiset orjat, ei-israelilaiset orjat kulkivat perintönä"
Eli kuten huomaat niin tuossa laittamassasi 'raskauttavassa jakeessakin' selviää että orjat silti ostettiin_eikä_otettu!
Vieraista kansoista, eli ei kaananilaisista.
Voit sitten itse miettiä että miten paljon saattoi tavallinen kansalainen ostaa ulkomailta orjia?
Eli tämä koskee tod.näk. enempi yläluokkaa, jonka orjilla oli vieläkin lokoisammat oltavat, sillä virat olivat huomattavasti erilaiset.
kohdista mitä minä laitoin selviää että he saattoivat myös itse myydä itsensä, tai tulla sukulaisensa vapaaksi lunastamaksi.
Sen lisäksi heitäkin koski riemuvuoden vapautus.
Sekä vapautus vamman tähden.
Heitä koski myöskin oikeudet mitkä koski Hebrealaisia renkejä/ piikoja. (parempi sanavalinta kuin orja.)
Olihan vielä tällä henkilöllä mahdollisuus kääntyä juutalaisuuteenkin.
Suunnaton enemmistö lienee tullut kumminkin vapaaehtoisista, sillä orjana olo oli myöskin parempaa toimeentuloa, kuin että olisi otsahiessä itse leipänsä hankkinut.
Sitäpaitsi orjuus oli tarkoitettu palvelemaan köyhien tarpeita.
Unohtamatta että pakko-orjuuteen sai lain mukaan panna ainoastaan varkaan, joka ei kyennyt korvaamaan anastettua tavaraa. (2.Moos. 22:3)
Siten ollen tuo "saatte pitää" ei tarkoita, että vierasmaalaisten orjuus olisi automaattisesti elinikäinen. Vapaus oli oletusarvo, orjuus taas mahdollisuus.
"Ja koska isännän orjalleen antama vaimo ja heidän lapsensa olisivat tämän vapautuessa jääneet isännän omistukseen, ja orja olisi joutunut tällöin valitsemaan vaimonsa ja lapsiensa ja oman vapautensa välillä, voidaan tätä orjan tahdon "vapautta" pitää jossain määrin kyseenalaisena. Orjan naittaminen Jumalan lain puitteissa vaikuttaa pikemminkin oivalta keinolta tehdä orjasta orja loppuiäkseen "vapaaehtoisesti"..."
Tämä ei ollut mikään pakkolaki, joten isäntää ei tietääkseni kukaan estänyt päästämästä vapaaksi tuota perhettä kokonaan.
Vaikka kyseessä oli orjalle annetut ihmiset, oli silti kyseessä isännän 'omaisuus' joten hän siitä myös saattoi päättää.
Tuohan on vain isännältä autuuden teko.
Jos orjalla oli perhe ENNEN orjaksi ryhtymistä.
Tuo sitten mitä orja teki on jokaisen oma päätös.
""Jos joku myy tyttärensä orjaksi, älköön tämä pääskö vapaaksi, niinkuin miesorjat pääsevät."
HUOM: "NIINKUIN miesorjat" Naisorjien vapautumisessa oli omat kriteerinsä.
Miksi otit vain tuon aihion toisen puolen, siksikö kun se on harhaanjohtavaa?
Sillä jae jatkuu tuosta eteenpäin selventyen..
"Itsensä myyminen orjaksi oli yksi tapa ja sotavankeus oli toinen, "äärimmäisen vapaaehtoinen" tapa."
Mutta miten moni pakottaisi HENKENSÄ KAUPALLA TOISEN ORJAKSI?!
Tuohon liittämäsi jakeet olivat yllätyksellisesti irrelevantteja sekä poissa asianyhteydestää.
Ensimmäinen eli tuo 5.moos 20:13, 14 kohdat ovat sotimisohjeista, jotka alkaavat seuraavilla sanoilla:
"20:10 Kun lähestyt jotakin kaupunkia sotiaksesi sitä vastaan, tarjoa sille ensin rauhaa."
Että näin..
Kun taas toinen kohta joka vihjailee törkeästi seksuaalisestaorjuudesta.
Mutta asia olikin aivan päinvastoin, eli miehen piti KUNNIOITTAA ja vieläpä pitää huolta tästä naisesta kuukauden, ja jollei nainut tätä, piti päästää vapaaksi.
"Aivan,_israelilaisten_orjien hallitseminen 'kovuudella' [hpr. perek; tylyys, ankaruus, raakuus] oli kielletty, mutta tätä jalomielisyyttä ei ulotettu jälleen ei-israelilaisiin orjiin."
Väärin, heitä koski samat oikeudet!
"Paitsi että,
"Mutta jos se elää päivän tai kaksi, niin älköön lyöjää rangaistako, sillä se on hänen omaa rahaansa." 2 Ms. (Shemot) 21:21"
PAITSI ETTÄ:
1. Rangaistus ja tappamistarkoituksella lyöminen oli 2 eri asiaa. Sauva on raamatussa ojennuksen väline, symboli.
2. "omaa rahaansa" tarkoittaa taloudellista tappiota, ei orjaa.
"Orjuutta ei tuomita tai kyseenalaisteta missään kohtaa Raamattua ja se jopa profetoi orjuuden olemassaolosta vielä "ihanteellisessa" messiaanisessa tulevaisuudessakin."
Ei niin, sillä Raamatullinen "orjuus" on täysin erilaista kuin brutaali tai primitiivinen orjuus, mitä eivät lait määrittele.
Entä millä tapaa tuo antamasi jae kuvaa messiaanista tulevaisuutta?
Siinähän puhutaan paluusta takaisin Israeliin?
"Kuten Abraham Lincolnkin oli, myös Raamattu on inhimillinen ja käy kahtaalle, ja jonkin ihmisen tai kirjan ihannoiminen ja asettaminen täydellisyyteen ylitse muiden on sekin inhimillistä."
Jumalan ihannoiminen on inhimillistä, ihmisen jumaloiminen tyhmyyttä, oli kyse sitten omasta tai toisen egosta.
-EclipsE-
Otsikkosi oli hyvin osuva, sinun kirjoitukselle.