Mainittakoon jo heti alkuun ,ettei tämä kirjoitus ehkä ole täysin sopiva palstan aihepiiriin.
Tälläkin palstalla on kuitenkin jonkin aikaa väännetty kättä teknologiasta, esim. vanhan venäläisen AK-47:n ja suomalaisen RK-62:n ominaisuuksista verrattuna amerikkalaiseen M-16:een.
Väittely taisi alkaa asevelvollisuusarmeijaamme tehottomasti koulutetuksi ja huonosti varustetuksi väittävästä kirjoituksesta.
Samaten on mollattu muitakin asehankintojamme idästä sekä puolustusvoimien "vanhahtavaa" aseistusta asemallien ja kaliiperien osalta.
Tähänastiset kirjoitukset ovat olleet paljolti vailla asiantuntevia lähteitä. Musta tuntuu-kirjoittelulla ilman todellisuuteen perustuvaa faktaa ei ole paljon arvoa.
Seuraavassa lainaan suoraan Suomen Sotilas-lehden numerossa 2/2006 sivuilla 16-18 esitettyä artikkelia (kirj. Jaakko Puuperä) niiltä osin kuin ne koskevat ko. aihetta.
Tekninen kehitys ja ajan hermolla pysyminen ei tietenkään ole aina pahasta. Artikkelin perusteella voi kuitenkin tuumia, ollaanko sittenkin oltu vain järkeviä, kun on pysytty käsiaseiden osalta tuossa "vanhahtavassa" aseistuksessa ja jopa hankitaan sitä edelleen lisää.
-----------------------------------------------------------------------------
IRAK: KALASHNIKOV HERÄTTÄÄ YHÄ KUNNIOITUSTA – AMERIKKALAISILLA ONGELMIA KÄSIASEIDEN KANSSA.
Jo eläkkeellä oleva amerikkalainen veteraani – merijalkaväen kersantti – tapasi Irakissa merijalkaväessä parhaillaan palvelevaa poikaansa tämän käydessä lomilla. Miesten keskustelu ajautui aseisiin, kuinkas muutenkaan, ja poika kertoi isälleen mikä mätää nykymerijalkaväen käsiaseistuksessa. Pohjalainen avustajamme Jari Salo välitti materiaalin ystävällisesti lehdellemme.
Saadessamme materiaalin alkuvuodesta 2006, oli seuraavassa kuultavalle silminnäkijällemme kertynyt rintamakokemusta seitsemän kuukauden verran Camp Blue Diamondissa, Ramadissa Irakissa.
Seuraavassa esitetyt kokemukset ovat vain yhden nuoren taistelijan rajoittunut näkemys. Amerikkalaisissa sotilaspiireissä merijalkaväkimiehemme näkemyksiä on kyseenalaistettu ja ne ovat herättäneet kovaakin kritiikkiä. Palaamme aihepiiriin tulevissa numeroissamme.
-----
”Kroonisia toimintahäiriöitä”, lähinnä koneiston jumiutumista, kertoo lähteemme. M16 ei toimi kentällä vieläkään huolimatta aseen vuosikymmenien palveluskäytöstä, pienistä muutosparannuksista ja pitkän kenttäkokemuksen kautta kehitetyistä hyvistä huolto-ohjeista ja niiden tarkasta noudattamisesta. Puuterimainen hiekka on liikaa aseelle.
-----
Myös 5,56 mm (.223) ampumatarvike saa kovaa kritiikkiä nuorelta merijalkaväen mieheltä ja hänen palvelustovereiltaan. Heikko läpäisy vastustajan suojautuessa ohuehkojenkin tiiliseinien ja kivirakenteiden taakse ei tyydytä etulinjan taistelijoita.
-----
M249 SAW, .223-väljyyden rumpusyöttöinen kevyt konekivääri saa rynnäkkökivääriäkin pahemmat haukut "Big thumbs down. Universally considered a piece of shit" jyrää nuori rivitaistelijamme. Ase menee kroonisesti jumiin ja toimintahäiriön poisto vaatii yleensä aseen osittaista kenttähuoltopurkua, joka miestämme siteeraten on "todella hauskaa keskellä tulitaistelua".
-----
Amerikkalainen 12,7 mm tai paremminkin .50 cal. raskas M2-konekivääri saa myös kehuja. Ennen toista maailmansotaa kehitetty asemalli toimii yhä hyvin.
-----
"Irak on asevarasto." Yleisin ase on venäläisperäinen, pian konstruktiona 60 vuotta täyttävä AK-47, se toimii autiomaaoloissa paljon paremmin kuin M-16, lähteemme murehtii. Aseen vanha M43-patruuna (7,62x39, sama kuin suomalaisessa rynnäkkökiväärissä, toim. huom.) toimii Irakin oloissa lähteemme mukaan hyvin.
-----
Tehokas ja luotettava, myös alkujaan venäläinen PKM, vyösyöttöinen, pitkää 7,62x53R -patruunaa ampuva konekivääri on sekin yleinen Irakissa. Merijalkaväkimies pitää asetta erittäin hyvänä. Myös tämä asetyyppi on yleinen puolustusvoimissamme Suomessa, itse asiassa se on yleistymään päin tärkeimmissä joukoissamme sekä ajoneuvoasenteisena että jalkaväen ryhmäaseena.
-----
Jotain venäläisten aseiden hintalaatusuhteesta ja soveltuvuudesta paikallisiin oloihin kertoo myös se, että amerikkalaiset varustavat parhaillaan irakilaisia liittolaisiaan pääasiassa itäkalustolla aina käsiaseista rynnäkkövaunuihin asti.
-----
Merijalkaväkimies kummasteli lopuksi sitä havaintoaan, että "valtaosa hyvistä käsiaseista ja niiden ampumatarvikkeista niin omalla kuin vihollisenkin puolella on suunniteltu yli 50 vuotta sitten". Hän muistuttaa, että jalkaväkitaistelu on yhä korostuneen nopeatempoista; "se tapahtuu lyhyiltä etäisyyksiltä ja on luonteeltaan raakaa ja aggressiivista." Kalustonkin tulee siis olla kenttäkelpoista ja tulivoimaista.
-----
Tälläkin palstalla on kuitenkin jonkin aikaa väännetty kättä teknologiasta, esim. vanhan venäläisen AK-47:n ja suomalaisen RK-62:n ominaisuuksista verrattuna amerikkalaiseen M-16:een.
Väittely taisi alkaa asevelvollisuusarmeijaamme tehottomasti koulutetuksi ja huonosti varustetuksi väittävästä kirjoituksesta.
Samaten on mollattu muitakin asehankintojamme idästä sekä puolustusvoimien "vanhahtavaa" aseistusta asemallien ja kaliiperien osalta.
Tähänastiset kirjoitukset ovat olleet paljolti vailla asiantuntevia lähteitä. Musta tuntuu-kirjoittelulla ilman todellisuuteen perustuvaa faktaa ei ole paljon arvoa.
Seuraavassa lainaan suoraan Suomen Sotilas-lehden numerossa 2/2006 sivuilla 16-18 esitettyä artikkelia (kirj. Jaakko Puuperä) niiltä osin kuin ne koskevat ko. aihetta.
Tekninen kehitys ja ajan hermolla pysyminen ei tietenkään ole aina pahasta. Artikkelin perusteella voi kuitenkin tuumia, ollaanko sittenkin oltu vain järkeviä, kun on pysytty käsiaseiden osalta tuossa "vanhahtavassa" aseistuksessa ja jopa hankitaan sitä edelleen lisää.
-----------------------------------------------------------------------------
IRAK: KALASHNIKOV HERÄTTÄÄ YHÄ KUNNIOITUSTA – AMERIKKALAISILLA ONGELMIA KÄSIASEIDEN KANSSA.
Jo eläkkeellä oleva amerikkalainen veteraani – merijalkaväen kersantti – tapasi Irakissa merijalkaväessä parhaillaan palvelevaa poikaansa tämän käydessä lomilla. Miesten keskustelu ajautui aseisiin, kuinkas muutenkaan, ja poika kertoi isälleen mikä mätää nykymerijalkaväen käsiaseistuksessa. Pohjalainen avustajamme Jari Salo välitti materiaalin ystävällisesti lehdellemme.
Saadessamme materiaalin alkuvuodesta 2006, oli seuraavassa kuultavalle silminnäkijällemme kertynyt rintamakokemusta seitsemän kuukauden verran Camp Blue Diamondissa, Ramadissa Irakissa.
Seuraavassa esitetyt kokemukset ovat vain yhden nuoren taistelijan rajoittunut näkemys. Amerikkalaisissa sotilaspiireissä merijalkaväkimiehemme näkemyksiä on kyseenalaistettu ja ne ovat herättäneet kovaakin kritiikkiä. Palaamme aihepiiriin tulevissa numeroissamme.
-----
”Kroonisia toimintahäiriöitä”, lähinnä koneiston jumiutumista, kertoo lähteemme. M16 ei toimi kentällä vieläkään huolimatta aseen vuosikymmenien palveluskäytöstä, pienistä muutosparannuksista ja pitkän kenttäkokemuksen kautta kehitetyistä hyvistä huolto-ohjeista ja niiden tarkasta noudattamisesta. Puuterimainen hiekka on liikaa aseelle.
-----
Myös 5,56 mm (.223) ampumatarvike saa kovaa kritiikkiä nuorelta merijalkaväen mieheltä ja hänen palvelustovereiltaan. Heikko läpäisy vastustajan suojautuessa ohuehkojenkin tiiliseinien ja kivirakenteiden taakse ei tyydytä etulinjan taistelijoita.
-----
M249 SAW, .223-väljyyden rumpusyöttöinen kevyt konekivääri saa rynnäkkökivääriäkin pahemmat haukut "Big thumbs down. Universally considered a piece of shit" jyrää nuori rivitaistelijamme. Ase menee kroonisesti jumiin ja toimintahäiriön poisto vaatii yleensä aseen osittaista kenttähuoltopurkua, joka miestämme siteeraten on "todella hauskaa keskellä tulitaistelua".
-----
Amerikkalainen 12,7 mm tai paremminkin .50 cal. raskas M2-konekivääri saa myös kehuja. Ennen toista maailmansotaa kehitetty asemalli toimii yhä hyvin.
-----
"Irak on asevarasto." Yleisin ase on venäläisperäinen, pian konstruktiona 60 vuotta täyttävä AK-47, se toimii autiomaaoloissa paljon paremmin kuin M-16, lähteemme murehtii. Aseen vanha M43-patruuna (7,62x39, sama kuin suomalaisessa rynnäkkökiväärissä, toim. huom.) toimii Irakin oloissa lähteemme mukaan hyvin.
-----
Tehokas ja luotettava, myös alkujaan venäläinen PKM, vyösyöttöinen, pitkää 7,62x53R -patruunaa ampuva konekivääri on sekin yleinen Irakissa. Merijalkaväkimies pitää asetta erittäin hyvänä. Myös tämä asetyyppi on yleinen puolustusvoimissamme Suomessa, itse asiassa se on yleistymään päin tärkeimmissä joukoissamme sekä ajoneuvoasenteisena että jalkaväen ryhmäaseena.
-----
Jotain venäläisten aseiden hintalaatusuhteesta ja soveltuvuudesta paikallisiin oloihin kertoo myös se, että amerikkalaiset varustavat parhaillaan irakilaisia liittolaisiaan pääasiassa itäkalustolla aina käsiaseista rynnäkkövaunuihin asti.
-----
Merijalkaväkimies kummasteli lopuksi sitä havaintoaan, että "valtaosa hyvistä käsiaseista ja niiden ampumatarvikkeista niin omalla kuin vihollisenkin puolella on suunniteltu yli 50 vuotta sitten". Hän muistuttaa, että jalkaväkitaistelu on yhä korostuneen nopeatempoista; "se tapahtuu lyhyiltä etäisyyksiltä ja on luonteeltaan raakaa ja aggressiivista." Kalustonkin tulee siis olla kenttäkelpoista ja tulivoimaista.
-----
Vastaukset 15
Vanhimmat
1) Käsiaseiden tasossa ei ole vieläkään mielestäni niin merkittävää eroa maailmalla, että eri rynkkyvaihtoehtojen vertailu olisi kauhean merkityksellistä. Harva suomalainen on niin tarkka ampuja rynkyn kanssa (ainakaan ilman optiikkaa, johon ei sitten kai Suomessa ole varaa), että sillä 100-150 metrin maksimietäisyysedulla joka M16:lla on AK-47:ään nähden (tai oikeastaan RK-62:een nähden, koska eihän tuota alkuperäistä AK-47:ää mitkään länsimaiset armeijat, tai edes Venäjän armeija, enää käytä) olisi paljoakaan merkitystä.
2) En todellakaan pidä Suomen Sotilas -lehteä puolueettomana tiedonlähteenä. Useimmista niistä sen lehden artikkeleista jotka olen lukenut, on paistanut tarkoituhakuisuus pahasti läpi -sanotaan juuri ne jutut mitä keskiverto "Firman" edustaja haluaakin kuulla. Esim. Rekyyliä tai Kaliiberia pidän paljon objektiivisempina.
1) Ampumaetäisyydet jalkaväkitaistelussa ovat pääsääntöisesti lyhyitä, perusjalkaväkiaseen tarkkuudella ei ole läheskään niin suuri merkitys kuin toimintavarmuudella.
AK-47 mallina on paljolti poistunut, konstruktio elää ja voi hyvin.
2) Lähdekritiikki pitää aina tietysti muistaa.
Kaikkia lehtiä voi pitää puolueellisina. Mikäli Rekyylissä tai Kaliiberissa on vertailtu rynnäkkökivääreitä nimenomaan kenttäkelpoisuuden osalta niin lukisin mielelläni.
Kyllä Suomen Sotilas-lehti on välillä esittänyt sellaisiakin kannanottoja, jotka eivät aina ole olleett "firman" eli puolustusvoimien näkemyksiin ja tekemisiin yhteneväisiä.
En muuten täysin ymmärrä, miksi amerikkalainen sotilas moittisi julkisesti aseistustaan ilman syytä.
Tuo oli hyvä juttu. Toivoisin lisää tällaista nimenomaan näille sivarisivuille.
Odotan vaan sitä että joku sivari alkaa kommentoimaan aseteknologiaa, sen ne voivat tehdä vaikka eivät osaisi edes kirjottaa aseen nimeä oiken puhumattakaan että olisivat kuulleet aseesta aikaisemmin.
On ne niin huvittavia. Siis sivarit. Voisko niistä tehdä sodan aikana viihdytysjoukkoja?
Itsekin kiinnostuin aseista vasta kauan armeijan käymisen jälkeen... (ja nykyään jos uudestaan voisin valita niin en kyllä menisi inttiin, vaan tod näk sivariin.)
Ei se, että on sivari, totaali, vapautettu tai armeijan käynyt, todista henkilön tietämyksestä yhtään mitään. Loppujen lopuksi intissäkin kerrotaan aseista hyvin, hyvin vähän.
"Loppujen lopuksi intissäkin kerrotaan aseista hyvin, hyvin vähän."
No sivarissako kerrotaan enemmän? Riippuu tietty aselajista, mutta kyllä se "oma" tutuksi intissä tulee. Ja ainahan sitä omaa nimimerkkiiään esim: vitun laahustin(pst), taivaan reiittäjä (itO), motivaatiomöykky(pion), horokoro(KrhJ) rynchester (Jv) puunataan, kiillotetaan, puretaan, siirretään, suojataan, öljytään, ammutaan, puhdistetaan, .......
...vai opetettiinko sinut intissä esim. purkamaan rynkkyäkään OIKEASTI? (Tuskin, koska rynkyn purkaminen pidemmälle kuin lukko/luisti/kaasumäntä -tasolle oli ainakin meillä ehdottomasti kiellettyä.)
Ei se, että osaat laittaa ampumakuntoon, tähdätä ja laukaista vaikkapa rynkyn ja KESsin, tarkoita että tietäisit niistäkään aseista oikeasti yhtään mitään, ne asiat voi opettaa käytännössä mistä tahansa aseesta kenelle tahansa vähintään normaaliälyllä varustetulle henkilölle yhdessä päivässä. Yhtäkään vehjettä intissä eivät normaalit varusmiehet (jos joku pistetään jonnekin aseseppälinjalle niin se on sitten eri juttu, mutta ne kaverit ovat äärimmäisen harvinaisia) pura tai huolla niin yksityiskohtaisesti, että siitä saisi mitään käsitystä laitteen oikeasta toiminnasta, saatikka sitten että kenelläkään intin käyneellä olisi valmiuksia pelkän intin pohjalta lähteä vertailemaan maailmalla käytössä olevien eri asemallien suorituskykyjä keskenään.
Joo... eipä paljon aseista kerrottu intissä, tai sitten olin "sopiviin" aikoihin makaamassa veksissä yli 39' kuumeessa...
Rynkyn nyt ehkä osaisin "huoltaa" vielä, vaikka "unissanikin", mutta kranaatinheittimestä en edes muista oliko putken halkaisia/kaliiberi 9x vai 1xx, kertasingolla osaisin ehkä tähdätä, kranaatin heittää ja telamiinan asentaa lumen alle... siinä armeijataitoni ns. "hyödyllisyys"... loput olikin sitten velttoilua, vastuun välttelyä ja viikonloppulomilla sydämien särkemistä...
Kyllä se tulivoima on ihan jossain muualla kuin niissä rätisevissä rynkyissä:
http://www.youtube.com/watch?v=gUv-Gn4MKDo&NR
Aselaji, joka voi lähettää koko komppanian kirväärimiehiä kerralla alakerran ukon luokse.
Se on kumma juttu, että kaikki armeijan lusineet miespuoliset kuvittelevat osaavansa käsitellä aseita.
Tosiasia on kuitenkin, että armeijassa aseenkäsittely on samaa tasoa rautakangen käsittelyn kanssa.
Esimerkki elävästä elämästä:
Lähdin ampumaradalle siviilielämässä parin tutun kanssa. Heti kun he saivat ensimmäistä kertaa elämässään kyseiset aseet käsiinsä, tapahtui kumma ilmiö. He alkoivat hillittömästi repimään aseita ja tekemään riuhtovia latausliikkeitä. He naksuttelivat patruunattomia aseita ja mutisivat jotain armeijasta. :DDD
Keräsin heiltä pyssyt pois ja sanoin, että jatketaan kun olette ensin vähän rauhoittuneet ja tutustuneet kyseisiin asemalleihin. Piti opettaa ensin, että pistooli ei ole mikään sorkkarauta tms.
nähnyt mm. sellaista rynkyn lataustekniikkaa (no enemmän pelleilytekniikkaa, mutta kuvastaa kyllä henkilön ymmärrystä aseen luonteesta koneena) että otetaan piipusta kiinni ja lyödään perä täysillä kallioon, jolloin tarpeeksi lujasti lyödessä luisti käy takana, vaikkei RK massalukkoinen olekaan...
"Miesten koulu", joo-o...
On yleinen harhaluulo, että PV käyttää RK 62:sta laajemmin kriisitilanteessa. Suomen puolustusvoimat käyttävät varusmiesten koulutuksessa RK 62:sta ja siitä kehitettyjä uudempia versioita. Nämä tietysti pohjautuvat AK 47:aan.
PV:n reservi aseistetaan pääasiallisesti laajan liikekannallepanon sattuessa ex-Itä-Saksalaisilla sekä Kiinalaisilla AKM 47:n versioilla. RK 62:sia ei puolustusvoimilla ole juurikaan kuin koulutuskäyttöön varattuina ja nekin alkavat olla tiensä päässä.
Siis kun "isoon pilliin vihelletään" saa perus JV-ressu käteensä enemmän tai vähemmän perus-Kalashnikovin. PV:llä on tiettävästi vieläkin suuria määriä sodan aikaisia ja heti sen jälkeen valmistettuja vanhoja sotilaskivääreitä (ns. pystykorva) sekä Suomi-konepistooleja. Täysimittaisessa liikekannepanossa todennököisesti aseistetaan osa reservistä myös näillä.
Katsokaapas ressut ym. asiasta kiinnostuneet sivarit vaikkapa 2000-luvun aikana julkaistuja "Reserviläisen opas" -kirjasia. Näissä nimenomaan käydään läpi Kiinalaisten sekä Itä-saksalaisten rynkkyjen huolto sekä käyttö. Eihän reserville oikeastaan kannattaisi kouluttaa RK 62:n käyttöä edes varusmiespalveluksessa, koska Suomesta on lopetattu rynnäkkökivääreiden valmistus ja reserville on varattu ehdat Kalashnikovit.
Mielenkiintoinen keskustelu muuten sivari-palstalla:)
Minä olen ymmärtänyt, etä Itä-Saksan ym. kauppojen ansiosta jokaiselle sijoitetulle on LKP:n tapahtuessa antaa rynnäkkökivääri, siis juuri näitä AKM47-variantteja.
"Siis kun "isoon pilliin vihelletään" saa perus JV-ressu käteensä enemmän tai vähemmän perus-Kalashnikovin. PV:llä on tiettävästi vieläkin suuria määriä sodan aikaisia ja heti sen jälkeen valmistettuja vanhoja sotilaskivääreitä (ns. pystykorva) sekä Suomi-konepistooleja. Täysimittaisessa liikekannepanossa todennököisesti aseistetaan osa reservistä myös näillä. "
Suomalaisia rynnäkkökivääreitä riittänee noin puolelle perustettavista joukoista, loput sitten kiinalaista ja itäsaksalaista.
Koulutuskäytössä olevia suomalaisia rynnäkkökivääreitä kierrätetään käytön-perushuollon-varastoinnin välillä. RK 62:t eivät suinkaan ole tiensä päässä, kuluvat osat kyetään vaihtamaan perushuollossa.
Pystykorvat ja suomi-kp:t poistuivat sodan ajan vahvuuksista juuri saksan kauppojen myötä 90-luvun puolivälin jälkeen. Niillä siis ei enää aseisteta mitään joukkoja.
RK-62:lla koulutettu osaa ampua myös kiinalaisella tai itäsaksalaisella aseella, samaten huolto hoituu samoilla ohjeilla.
Kannattaisi omakohtaisesti tutustua molempiin aseisiin ennen kuin rupeaa kovin kärkeviä kommentteja esittämään.
Tässä hieman vertailua ja taustatietoa:
http://www.phpbbplanet.com/forum/viewtopic.php?t=801&mforum=armeija
Kirjoituksessani esiintyvissä lainauksissa mielipiteitään laukoo henkilö, joka on tutustunut molempiin aseisiin.
phpbbplanet ei tarjonne sen täydellisempää faktaa.