Onko kenraali

Nauvoon_Legioonan komentaja, profeetta, presidentti, kuvernööri, Aaronin- ja Melkisedekin pappi, 1800 luvun Ameeriikasta perustanut muita uskontoja kuin sen joka tunnustaa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko nimisen yhteisön uskoa? Peräti toimelias mies hän on aikoinaan ollut jos edes neljännes häneen nimiinsä kerrotuista jutuissa on siteeksikään totta

Ovatpa jotkut kertoneet, että kaiken muun lisäksi hänellä olisi parhaimmillaan ollut edellä mainitun lisäksi vielä kolme nuorehkoa vaimoakin.

Minä olen valmis tunnustamaan osaltani, että hivenen epäilen noita tarinoita.

Turust
3204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

niin sanottu herra ja hänen jälkeensä tulevat keksivät oppeja opin päälle jotka on lähes kaikki osoittautuneet vääriksi.

Äänestä

Ei miehestä aivan noin moneksi kuitenkaan ole. Joku mormoni varmaan kohta kertoo että hän osasi kymmentä eri kieltä, kirjoitti 60 kirjaa elämänsä aikana ja löi joka toisella radalla hole-in-onen.

Äänestä
  • Vaikka osaltamme onkin saatettu syyllistyä laiminlyönteihin, voidaan taholtamme kuitenkin todeta, että Nauvoon_Legioonan komentaja, profeetta, presidentti, kuvernööri, Aaronin- ja Melkisedekin pappi yllättää toimivuudellaan, ja selvittää samalla yleispätevien toimintaohjeiden tavanomaisia käyttökohteita.

    Turust

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Turust kirjoitti:

Nauvoon_Legioonan komentaja, profeetta, presidentti, kuvernööri, Aaronin- ja Melkisedekin pappi, 1800 luvun Ameeriikasta perustanut muita uskontoja kuin sen joka tunnustaa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko nimisen yhteisön uskoa? Peräti toimelias mies hän on aikoinaan ollut jos edes neljännes häneen nimiinsä kerrotuista jutuissa on siteeksikään totta

Ovatpa jotkut kertoneet, että kaiken muun lisäksi hänellä olisi parhaimmillaan ollut edellä mainitun lisäksi vielä kolme nuorehkoa vaimoakin.

Minä olen valmis tunnustamaan osaltani, että hivenen epäilen noita tarinoita.

Turust

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu