Miksei kukaan vastaa

Että mitä ajattelette meidän Toivonlinnan tilasta nyt? Minulla ei ole vielä nimimerkkiä tänne.
9417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Paha mennä sanomaan mitään varmaa.
Jos jotain tulee sanoneeksi, voi se olla jo aamulla toisin, siinä ja siinä..

Äänestä
  • Ole hiljaa ja vaikene sillä siitä ei puhuta.

    Äänestä

Lehdessämme Nykyajassa oli Atte Helmisen kirjoitus aiheesta. Koulu on nousussa, oppilaita on enemmän, he ovat innostuneita ja opettajat myöskin. Jos haluat tietää lisää asiasta ota yhteys Atte Helmiseen tai koulun rehtoriin, Mikko Takalaan.

Olen toivorikkaalla mielellä, sillä uskon Jumalan johdatukseen. Jos hänelle on tärkeää, että koulu säilyy, se säilyy. Merkit näyttävät nyt hyvältä, mutta työtä tarvitaan paljon, sillä kouluissa on alkanut kova kilpailu oppilaista. Lasten ikäluokat ovat huomattavasti pienentyneet, siinä syy.

Koulujen tulee erikoistua, terävöittää toimintaansa ja Toivonlinnan Sky:n kohdalla erikoisesti luottaa taivaalliseen johtoon, johon nimikin viittaa ja joka antaa jähtajille ja opettajillekin viisautta työssä koulun puolesta. (sky=taivas)

Me voimme ainoastaan rukoilla koulumme puolesta ja sanoa: Tapahtukoon sinun tahtosi!

Äänestä
  • Täytyy varmaan saada käsiin tuo lehti (meille ei tule, koska emme ole virallisia "jäseniä"). Olen opetusalalla, siksi se kiinnostaa, kun olen kuullut että koulu on uudistunut.

    Äänestä

  • se aloittaja kirjoitti:

    Täytyy varmaan saada käsiin tuo lehti (meille ei tule, koska emme ole virallisia "jäseniä"). Olen opetusalalla, siksi se kiinnostaa, kun olen kuullut että koulu on uudistunut.

    Jos heillä vielä löytyy, he tietävät, mikä oli numero.

    Äänestä

  • se aloittaja kirjoitti:

    Täytyy varmaan saada käsiin tuo lehti (meille ei tule, koska emme ole virallisia "jäseniä"). Olen opetusalalla, siksi se kiinnostaa, kun olen kuullut että koulu on uudistunut.

    Voit ottaa yhteyttä Nykyaikalehden päätoimittajaan seuraavan sähköpostiosoitteen kautta. Hän pystyy lähettämään kyseisen lehden tai kopion artikkelista.

    [email protected]

    Äänestä

  • se aloittaja kirjoitti:

    Täytyy varmaan saada käsiin tuo lehti (meille ei tule, koska emme ole virallisia "jäseniä"). Olen opetusalalla, siksi se kiinnostaa, kun olen kuullut että koulu on uudistunut.

    Toivonlinnaa, nykyiseltä nimeltään Suomen kristillinen yhteiskoulu, koskeva artikkeli on Nykyaika-lehden numerossa 37/2006 s.8-11. Meillä sattuu olemaan tuo numero vielä tallella. Tästäkin voisit saada valokopion, jos lähetät postiosoitteesi vastauksena tälle palstalle. Voit toisaalta tilata lehden myös Kirjatoimelta. Lähetin sinulle päätoimittajan, Klaus Kalliokosken, sähköpostiosoitteen. Toivottavasti saat pian tarvitsemasi tiedon.

    Äänestä

  • annu42 kirjoitti:

    Jos heillä vielä löytyy, he tietävät, mikä oli numero.

    Kyselen sieltä, tuntuu fiksummalta, kuin laittaa tänne omaa osoitetta, kun täällä pyörii kaikenlaisia ihme tyyppejä! Kiitos paljon, kun viitsitte vastata.

    Äänestä

Tosi on, ihana luonto ja rauha ympärillä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


siihen? kirjoitti:

Että mitä ajattelette meidän Toivonlinnan tilasta nyt? Minulla ei ole vielä nimimerkkiä tänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu