Eikö Pyhä Henki

Miksi esim Nokiaherätyksessä vaaditaan, että ihminen on ylioppilas tai muuten lukenut ennen kuin pääsee opiskelemaan raamattua. Siellä ihmiset erotellaan hyviksi ja huonoiksi ihmisiksi sen mukaan mitä kouluja hän on käynyt. Eikö Pyhä Hemki ole annettu kaikille
7479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Pyhä Henki tulee jokaiseen ihmiseen hänen uudestisyntyessään. Tai oikeastaan jo hänen tullessaan etsikkoaikaan, eihän hän muuten ymmärtäisi edes syntistä tilaansa eikä ymmärtäisi Jumalan todellista olemusta.

Pyhällä Hengellä täyttyminen on sitten vielä erikseen.

Eipä tainnut olla kovin oppinut, varakas tai viisas Johannes Kastajakaan äitinsä kohdussa muutaman kuukauden ikäisenä, mutta niinpä vain Pyhä Henki vaikutti häneen ja hypähti ilosta.

"Ja kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussansa; ja Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä."
"Sillä katso, kun sinun tervehdyksesi ääni tuli minun korviini, hypähti lapsi ilosta minun kohdussani." (Luuk 1:41, 44)

Äänestä
  • Pyhä Henki luvataan antaa teille ja teidän lapsillenne kasteessa. Apt.2:38-39

    Ilman Pyhää Henkeä ei ole Kristuksen oma.

    9 Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.

    Äänestä

.... siellä teit?
Maailmassa puhutaan vaikka mitä, mutta kaikki puhuttu ei ole sinun korvillesi tarpeen!

Äänestä
  • Kaksi eri asiaa!

    Näitä asioita on hyvä selvittää useinkin.

    Meillä kaikilla uskoon tulleilla on selvä kokemus uskoon tulosta eli
    uudestisyntymisestä Pyhän Hengen kautta ennen Pyhän Hengen kasteen
    saamista.
    Uudestisyntymiskokemuksessa uusi elämä alkoi vaikuttaa sydämissämme.
    Meistä tuli uusia luomuksia; elävässä uskossa olevia Jumalan lapsia.

    Uskosta osattomassa, herätyksen tilassa olevassa ihmisessä Pyhä Henki
    vaikuttaa ulkoa päin vetäen ihmistä parannukseen.
    Uskoon tulemisen jälkeen Pyhä Henki alkaa vaikuttaa ihmisessä sisältä
    päin.
    Vasta sen jälkeen voidaan kokea henkikaste, "Pyhä Henki tuli heidän
    päällensä, niin kuin alussa meidänkin päällemme.." (Apt. 11:15).

    Itse sain Pyhän Hengen sinetin sydämeeni monta kuukautta ennen Pyhän
    Hengen kastetta. Sen jälkeen olen saanut useita kertoja kokea Hengen
    tulevan päälleni: se on Pyhän Hengen kaste.
    Henkikasteen saatuaan uskova on yltä päältä täynnä Pyhää Henkeä.

    Apostolitkin saivat toistuvasti henkikasteen sen jälkeen kun ensin olivat
    tulleet uskoon ja sen jälkeen saaneet Pyhän Hengen tulikasteen ensimmäisen
    kerran.
    Heti helluntain jälkeisinä päivinä he täyttyivät taas uudestaan Hengellä:
    "Ja kun he olivat rukoilleet, vapisi se paikka, jossa he olivat koolla,
    ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja puhuivat
    Jumalan sanaa rohkeasti. Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi
    sydän ja yksi sielu" (Apt. 4:31-32).

    Rukoillaan kaikki itsellemme ja kaikille uskoville Pyhän Hengen tulikastetta!
    Jumala tahtoo meidän olevan täynnä Henkeä..

    Samarian tapaus on eräs selkeä esimerkki siitä, että siellä kaikki tapahtui
    lähetyskäskyn mukaisesti: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu!"
    Pyhän Hengen kastetta ei asetettu pelastumisen ehdoksi, kuten Pyhän Hengen
    saaminen on asetettu: "Jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole Hänen omansa"
    (Room. 8:9).
    Samarialaiset olivat ottaneet ilolla vastaan sanan, jonka kautta he tulivat
    uskoon. Heidät kastettiin Jeesuksen Nimeen. Mutta he saivat henkikasteen
    vasta myöhemmin. He uskoivat ja heidät oli kastettu.
    Ja Jeesus lupasi, että sellainen ihminen on pelastunut.
    Samarialaiset olivat siis siinä vaiheessa jo pelastuneita, kun saivat henkikasteen.
    Korneliuksen tapauksessa saatiin pelastuskokemus ja henkikaste samassa
    "rytäkässä". Ja heti sitten mentiin myös vesikasteelle. Apt. 10:43-48:
    "... ihmettelivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin
    (mistä he tiesivät sen?) sillä he kuulivat heidän puyhuvan kielillä ja ylistävän
    Jumalaa!"
    "Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen Nimeen!"

    Missään kohtaa ei ole luvattu, että joku saisi Pyhän Hengen tietämättään, ilman
    mitään havaintoa, esim. kasteessa. Luterilaiset ja mm. adventistit opettavat
    sellaista harhaoppia. Sen tähden he ovatkin jääneet ilman henkikastetta.

    Äänestä

  • kristitty.ihminen kirjoitti:

    Kaksi eri asiaa!

    Se oli selkeää opetuksen sanaa.
    Kuka on kristitty ihminen? Missä vaikuttaa? Minkä seurakunnan jäsen?
    Edellisen kaltaisia opetuksia voisin lukea lisääkin.

    Äänestä

  • myös kristitty kirjoitti:

    niin tässä vähän tietojani:

    Kristitty ihminen =

    Weijo Lindroos
    Käsityöläiskatu 6 A 43
    20100 Turku
    Puh. 040 556 32 97
    E-mail: [email protected]
    Seurakunnan nettisivut:
    http://www.Jeesus-on-Herra.com

    Ota vaan yhteyttä!
    ____________________

    Äänestä

  • myös kristitty kirjoitti:

    Se oli selkeää opetuksen sanaa.
    Kuka on kristitty ihminen? Missä vaikuttaa? Minkä seurakunnan jäsen?
    Edellisen kaltaisia opetuksia voisin lukea lisääkin.

    Kannattaa tutustua myös keskusteluun, jossa jeesus-on-herra lahkon kaste ja muidenkin oppien harhat tuodaan Raamatulliseen tarkasteluun
    http://www.uskontie.net/modules.php?name=Fo
    rums&file=viewtopic&p=12791

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ole annettu kaikille kirjoitti:

Miksi esim Nokiaherätyksessä vaaditaan, että ihminen on ylioppilas tai muuten lukenut ennen kuin pääsee opiskelemaan raamattua. Siellä ihmiset erotellaan hyviksi ja huonoiksi ihmisiksi sen mukaan mitä kouluja hän on käynyt. Eikö Pyhä Hemki ole annettu kaikille

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu