Viime päivinä

keskusteltu kiivaasti suomalaisista pedofiileistä.

Monet helluntailaisiksi itseään sanovat väittävät täällä, kaikkien rikollisten olevan ateisteja tai ns. eikkareita.

Ovatko kaikki pedofiilit ateisteja/eikkareita?

Pitäiskö rikollisten aatemaailma tuoda julkisuuteen, tai tilastoida ja tilastot julkaista, jotta rikollisten aatemaailman jakautuminen selviäisi?

Olisiko helluntailaisilla uskallusta em. toimenpiteeseen?

Kuinkahan paljon insesti- ja pedofiliatapauksia helluntailiike käsittelee omassa keskuudessaan, tekemättä rikosilmoitusta?

Viime päivinä julkaistiin tutkimus väkivallan käytöstä lasten kasvatuksessa. Järkyttävän moni suomalaisista hyväksyy ruumiillisen kurituksen, vaikka se kriminalisoitiin jo -80- luvulla.

Kuinkahan suuri osuus helluntailaisia ruumiillista kuritusta käyttävistä on?
4139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Syy liittyy helluntailiikkeen ja yleensä lahkojen salailuperinteeseen. Ulkonainen kuva ennen kaikkea.

Äänestä

Samoja pedofiilejä, piilohomoja ymt löytyy srkien riveistä ja jopa paikoilta!½

Äänestä

ei ole väliä mistä seurakunnasta tulee..kaikenlaista näkyy olevan

kaikkein kauheinta on esim. insesti selittää lapselle Raamatulla tajuamatta itsekään missä mennään

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on lehdissä kirjoitti:

keskusteltu kiivaasti suomalaisista pedofiileistä.

Monet helluntailaisiksi itseään sanovat väittävät täällä, kaikkien rikollisten olevan ateisteja tai ns. eikkareita.

Ovatko kaikki pedofiilit ateisteja/eikkareita?

Pitäiskö rikollisten aatemaailma tuoda julkisuuteen, tai tilastoida ja tilastot julkaista, jotta rikollisten aatemaailman jakautuminen selviäisi?

Olisiko helluntailaisilla uskallusta em. toimenpiteeseen?

Kuinkahan paljon insesti- ja pedofiliatapauksia helluntailiike käsittelee omassa keskuudessaan, tekemättä rikosilmoitusta?

Viime päivinä julkaistiin tutkimus väkivallan käytöstä lasten kasvatuksessa. Järkyttävän moni suomalaisista hyväksyy ruumiillisen kurituksen, vaikka se kriminalisoitiin jo -80- luvulla.

Kuinkahan suuri osuus helluntailaisia ruumiillista kuritusta käyttävistä on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu