Milloin Neuvostoliitossa pidettiin ensimmäinen julkinen jt-konventti? Missä se pidettiin? Aiemmasta keskustelusta en saanut selvää, milloin viranomaiset antoivat luvan tällaisille tapahtumille.
Milloin Neuvostoliitossa
Galina S.
221148
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
>>Milloin Neuvostoliitossa pidettiin ensimmäinen julkinen jt-konventti?
Onko sellaisiakin ollut? Käsittääkseni kesäkuussa 1992 Venäjällä pidetty oli jonkun sortin ensimmäinen tuolla alueella.
Omonin joukkojen vahtimassa Pietarissa. Siellä minäkin olin.
Siis minä vuonna? Oletko sinäkin fiipii neukku? Eikö NL-aikana (ennen 1991) siis pidetty jt-konventteja?
Kesäkuussa Pietarissa 1992.
Täytin kyseisen tilaisuuden aikana 18v.
Oli kivaa, vaikka siitäkin komitea oli edessa koska yleinen juopottelumme tulkittiin syntymäpäivieni vietoksi. Satuin mainitsemaan kesken kaiken juhlimisen, että olin tullut samana päivänä täysi-ikäiseksi.
Hauska muisto.
Jopa on ristiriitainen järjestö,kokousmatkalla juopottelu on ihan ok. heidän mielestään,mutta syntymäpäivien vietto johtaa oikeuskomiteaan.
KYLLÄ NYT OLISI JOKAISEN JT:N AIKA RUVETA MIETTIMÄÄN ONKO TOUHUSSANNE ENÄÄ MITÄÄN TOLKKUA!
Kyllä viinanlemu oli suomalaisten hotelliaamiaisella melkoinen siellä Pietarin konventissa. Edellisillan juopottelua korjattiin aamuryypyllä. Sanottiin, että nielu pitää desinfioida...
Eli Neuvostoliitossa (1917-1991) ei pidetty jt-konventteja? Oliko kyseisenä aikana valtakunnansaleja NL:n alueella? Jos oli, niin missä kaupungeissa?
Neuvostoliiton lahja ihmisyydelle oli kieltää Jehovan todistajat.
En tiedä Venäjän nykyoloista paljoakaan, joten kysyisin vielä, onko siellä nykyään valtakunnansaleja. Eikö Venäjällä periaatteessa suhtauduta lahkoihin kielteisesti?
Joo. Ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.
Oletko ollut yhteydessä ainoan lukemasi kirjan kirjoittajiin, (kommunismin musta kirja)jotta he poistavat kirjasta kommunismin Jehovantodistajauhrit?
Idiootti näköjään valikoi uhritkin!
Sillä voisihan sitä ajatella, että jos Stalin olisi säästänyt edes 100000 suomalaista, niin siinä olisi ollut kaikki, joita itse sympatiseeraan.
Johtopäätös sinun logiikalla, puolustautuminen oli turhaa.
Olisipa se ihme jos sellainen tulisi vastaan, mutta Revonnenässä on haaratoimistokompleksi. Kyllä varmasti siis salejakin on, mutta ne ovat turvallisissa paikoissa.
Itse kun jaoin traktaatteja siellä 1991 ja 1992, niin hyvin kelpasivat. Viipurissa paremmin kuin Pietarissa. Viipurissa MYIVÄT niitä.
Lainaus: "Oletko ollut yhteydessä ainoan lukemasi kirjan kirjoittajiin, (kommunismin musta kirja)jotta he poistavat kirjasta kommunismin Jehovantodistajauhrit?
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>
"On April 7, the Yuzhno-Sakhalinsk City Court dismissed the claim filed by the city prosecutor to declare invalid the registration of the local Witnesses' organization's title to the unfinished Kingdom Hall in that city. The Witnesses subsequently finished construction of the building and are now able to use it for religious services, although they must still complete their registration of the finished structure and of their right to the land on which it is built."
Miellyttävän lähellä kaiken lisäksi. Siirtäisivät loputkin valtakunnansalinsa sinne.
muuten juttusi oli masentavaa koo.koo tasoa.
Mitäs luit..HÄÄHÄHÄÄ. ÄLä lue koo.koo juttuja, jos pojulle tulee paha mieli.
Tarkoitatko Lisii nosia? Miten sellaisessa syrjäisessä paikassa mitään on? Millainen rakennus on kyseessä?
Hee.Siis jt rakensivat pytingin ilman lupaa valmiiksi. Oikeuden myönteisen lupapäätöksen jälkeen heidän täytyy vielä viedä rekisteröityminen loppuun ja osoittaa että heillä on _oikeus rakentaa tontille_. HEH. Kyllä ЄХОВА-setä on nyt varmasti tyytyväinen, ja paratiisipasseja tulla tupsahti varmaan heinähäkillinen lainkuuliaisille rakentajille.
Joopa. Sahalinin saari on todellakin sopivan etäisyyden päässä sivilisaatiosta. Sinne vaan loputkin Reichs Hause-liiterit.
Jehovat ostavat sieltä mistä saa halvalla, eikä sieltä mikä on miellyttävää ihmisille.
Pirun iso se on: http://hufffamily.com/html/branch_offices_of_jehovah_s_wi.html
Sen tarkka sijainti siellä on jokin Solnezhnoje.
Olen yllättynyt. Ovatko työntekijät paikallisia vai amerikkalaisia vai muita? Ja mitä siellä rakennuksissa tehdään?
Ei ne ole omoneita. Virallisessa merkissä lukee venäläisin kirjaisin OMOH
OMON (ОМОН, ven. Отряд милиции особого назначения, Otrjad militsi osobogo naznatšenija, Miliisin erikoisjoukot) on yleisnimitys miliisin erikoisjoukoille Venäjällä ja entisessä Neuvostoliitossa.