Ajattelin ilmoittaa vaikka tänne aamutuimaan, jos onnistaisi:
Yksinäinen kristitty etsii egolleen kotia, jotta voisi siitä pitää mahdollisimman lujasti kiinni. Seurakunta, joka myös pitäytyy omissa egoissaan kiinni viimeiseen asti olisi hyvä. Haluaisin myös juhlistaa vuosittain tuota päivää, jolloin yleistä ahdistusta joukoissamme aiheuttanut häirikkö Jeesus aikanaan toimestamme naulattiin puuhun. Juhlan yhteydessä voisimme kannibalisoida häntä ja laulaa juomalauluja. Etsin pääasiassa hyviä fiiliksiä niin ikään totuudesta välittämättä. Jos jollain on sopivia tuttuja voisin myös ottaa vierelleni naaraan seurakunnasta alistaakseni tätä perverssiin sadomasokistiseen suhteeseen kanssani. Toivoisin meille myös lapsia, jotta voisin koettaa tuottaa heille psyykkisiä sairauksia.
Kiitos jo etukäteen. Yhteystiedot voi poimia Kaunialan Esson vessasta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Minä kerään kovasti hautausmailta ihmisten luita. Sormia ja sen sellaista, joskus olen löytänyt vähän lihaa ja jänteitäkin niiden ympäriltä. Uskon niiden olleen Pyhimyksiä ja nyt kun säilytän niitä lasivitriineissä, niin saan uskomattomia Pyhän hengen tuottamia kohtauksia.
Lääkärit väittävät niitä epileptisiksi kohtauksiksi, mutta evoluutio ei ole totta. Se on Pyhyys, joka sieluuni laskeutuu niistä pyhistä ruumiinjäsenistä, joita kotona säilytän.
luulisi olevan kovin vaikeata löytää hengellistä kotiaan noilla vaatimuksilla. Melkein lahko kuin lahko täyttää ainakin osan vaatimuksistasi.
ja siihen yhteyteen oma lampola. Minä niin tykkään kylpeä karitsan veressä:)