Onko ihmisen edes tarkoitus elää parisuhteessa, pohjimmaltaan?
Jospa avioerojen syitä pitääkin etsiä siitä, että ihmisluonnon mukaista ei ole odottaa ruokien kanssa herran kotiin saapumista.
Niin ovat pukit vuorilla laumoissaan enimmän ajan kuin miehetkin kuppiloissa keskenään.
Jospa avioerojen syitä pitääkin etsiä siitä, että ihmisluonnon mukaista ei ole odottaa ruokien kanssa herran kotiin saapumista.
Niin ovat pukit vuorilla laumoissaan enimmän ajan kuin miehetkin kuppiloissa keskenään.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ja naarasvvuohet kasvattavat ja syöttävät lapsensa, pukit käyvät vain tuikkamassa ne paksuiksi, ja poistuvat sen jälkeen. Samalla tavalla pitäisi ihmistenkin toimia. Nainen huolehtikoon jälkikasvusta.
Siis, jos ihmisen ei kuulu elää parisuhteessa.
mukaan nainen olisi luonnostaan prostituoitu. Itseään myymällä nainen saisi mieheltä palkaksi lastenhoitoapua ja ellei nainen haluaisi myydä itseään, mies poistuisi.
Ehkä luonto onkin tarkoittanutkin niin. Luonnossa järjestys on tarkoituksenmukaista lisääntymisen ja elossapysymisen kannalta.
Jos kuvittelen tilannetta käytännössä, jossa minulla olisi monta pientä lasta yksin huollettavana, pakko johtaisi siihen, että olisi toimittava yhdessä toisten äitien kanssa. Siinä tilanteessa äitivaistoni vahvistuisi ja joutuisin ottamaan kaikki kykyni käyttööni.
Miten miehen kävisi? Mies laiskistuisi entisestään ja alkaisi vaania lähistöllä päästäkseen syrjäyttämään jonkun lapsista ja tullakseen itse tilalle. Jos näin ei kävisi, Jaakko, niin miten sitten?
Tunnustetut, viralliset väestötutkimukset osoittavat korutonta kertomaa; pitkän iän salaisuus on naisilla naimattomuus, miehillä naimisissa olo. Tulkitkaa tästä... :)
Roikkukaa naisissanne veljet.
Niinhän ne veljesi juuri tekevätkin.
Käyvät mielellään vieraissa ja reissuillaan, mutta eivät millään sitten luovu kotiorjastaan ja kotihuollosta, niin kauan kuin se pelaa.
Meillä akateeminen alkoholistimuija teki noin , kierteli kapakoissa huoraamassa ja minä hoidin kodin, muksut ja pääosan toimeentulosta. Kun potkin sen juoppolallin pellolle, vei sossutanttojen tuella lapset, jotka kaikki myöhemmin oli pakko palauttaa psyykkisesti vammautuneina hoitooni lääkäreitten määräyksestä.
Hyvä !Tässä taas yksi tapaus missä huomataan sossutanttojen puolueellisuus ja kykenemättömyys hoitamaan vastuullista työtään!