Kysäri

Järkipeikoille, Salmela, Laurentinus, Ekivaari, Riepu, Ritari
tode,, jne.

Selittäkää kielilläpuhuminen. Jos te puhutte kielillä on pakko uskoa että asiassa on todenperäisyyttä sanoipa TT mitä tahansa.

Asia on kiehtonut vuosikausia, sillä sama ilmiö toistuu joka puolella maapalloa ihmisissä. Oma kielialue muokkaa hieman siansaksan laatua, mutta perusasia on sama. Jotakin "kopassa" tapahtuu. Onko se PyhäHenki ??
27798
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Valtaosin nykyinen kielilläpuhuminen on "eurooppalaista siansaksaa", jossa ei ole päätä eikä häntää; ja joka myöskään ei ole Pyhästä Hengestä. Kuka tahansa pystyy tällaista kieltä tuottamaan - varsinkin, miäli on vähän promilleja veressä.

Todellinen kielilläpuhuminen esimerkiksi ensimmäisenä helluntaina oli, että koulunkäymättömät rupesivat ykskaks puhumaan kieltä, jota eivät aiemmin olleet osanneet; ja jota muualta paikalletulleet vieraskieliset ymmärsivät. Tässä toimi Pyhä Henki ja puhui apostolien suulla. Ja näin sen pitäisi olla nytkin.

Äänestä
  • Leo uskossa ?

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    Leo uskossa ?

    mitä sinä sillä uskolla tarkoitat?

    Jos uskosi on jotain hurmahenkistä höyryämistä niin en varmahan ole.

    Sen sijaan os usko on todellista totuuden ja oikeuden palvelemista lähimmäisten ja koko kansakunnan hyväksi, niin siitä voidaan keskustella.

    Äänestä

  • L.J.Salmela kirjoitti:

    sitä, että pitäisi olla kieliilläpuhumisen armolahja, ollakseen uskossa, ilman sitä on yhtälailla uskossa, se ei ole mikään autuuden mittari, se on lahja.

    Mutta se, että pilkkaat, pilkkaat Pyhän Hengen antamaa lahjaa, kiellät Pyhän Hengen täyteyden saamisen, yleensä, teet siis tyhjäksi Pyhän Hnegen työn, tiedät itsekkin, mitä se saattaa tarkoittaa.
    Ihmettelen sinunlaistasi miestä, joka teet jopa Jumalan valtakunnan työtä jollain saralla, niin olen ymmärtänyt, ja nyt kiellät juuri sen voiman, jonka Jeesus lupasi antaa Hänen todistajilleen, voimaksi matkalle ja työhön Hänen elopellollaan. Siksi en ymmärrä asennettasi.

    Onko katkeruus päässyt sydämeen, Realla on samalaisia oireita!

    pidin saarnan, jonka aiheeksi oli annettu Pyhän Hengen voima. Raamatunkohdaksi oli annettu Jesaja 40 luvun viimeiset jakeet.

    28. Etkö tiedä, etkö ole kuullut: Herra on iankaikkinen Jumala, joka on luonut maan ääret? Ei hän väsy eikä näänny, hänen ymmärryksensä on tutkimaton.
    29. Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin.
    30. Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat;
    31. mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy.

    Ja minähän pidin saarnan, jonka opettajat ja toiset oppilaat arvostelivat.

    Yksi sen viikon opettajista oli Mauri Viksten, joka opetti profeetallista sanaa, ja hänen arvostelunsa oli: "Veljellä on harvinaisen selkeä käsitys Pyhän Hengen toiminnasta".

    Eikä tämä käsitys ole siitä miksikään muuttunut.

    Äänestä

  • Ymmärrän "murteet" kielilläpuhumisessa, mutta itse totuus kiehtoo. Mikä Voima tuottaa merkityksettömiä sanoja? Tiedän että muutamilla sienilaaduilla eli hallusinogeeneillä on sama vaikutus, mm. shamaanit puhuivat kielillä napattuaan tattia.
    Puhuuko Leo Kielillä ?

    Äänestä

  • Kadun-nainen kirjoitti:

    Ymmärrän "murteet" kielilläpuhumisessa, mutta itse totuus kiehtoo. Mikä Voima tuottaa merkityksettömiä sanoja? Tiedän että muutamilla sienilaaduilla eli hallusinogeeneillä on sama vaikutus, mm. shamaanit puhuivat kielillä napattuaan tattia.
    Puhuuko Leo Kielillä ?

    tateista ei shamaanikaan saa muuta kuin makuaistimuksen.

    Äänestä

  • Kadun-nainen kirjoitti:

    Ymmärrän "murteet" kielilläpuhumisessa, mutta itse totuus kiehtoo. Mikä Voima tuottaa merkityksettömiä sanoja? Tiedän että muutamilla sienilaaduilla eli hallusinogeeneillä on sama vaikutus, mm. shamaanit puhuivat kielillä napattuaan tattia.
    Puhuuko Leo Kielillä ?

    puhunut kielillä hyvinkin paljon, mutta en kokenut, että sillä olisi ollut mitään käytännön merkitystä missään asiassa ja jätin omaan arvoonsa. Samoin puhuisin nytkin, mutta en kehtaa.

    Enemmänkin arvostan uskonelämässä käytännön toimintaa. Eli toimitaan järki päässä ja jalat maassa lähimmäisten ja koko kansakunnan hyväksi. Auttaen ja palvelen sekä puolustaen vähempiosaisten oikeuksia. Tähän todelliset Jumalan palvelijat on kutsuttu; ja juuri nämä ominaisuudet ovat hukassa omissa hurmioissaan eläviltä superautuailta.

    Äänestä

  • L.J.Salmela kirjoitti:

    pidin saarnan, jonka aiheeksi oli annettu Pyhän Hengen voima. Raamatunkohdaksi oli annettu Jesaja 40 luvun viimeiset jakeet.

    28. Etkö tiedä, etkö ole kuullut: Herra on iankaikkinen Jumala, joka on luonut maan ääret? Ei hän väsy eikä näänny, hänen ymmärryksensä on tutkimaton.
    29. Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin.
    30. Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat;
    31. mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy.

    Ja minähän pidin saarnan, jonka opettajat ja toiset oppilaat arvostelivat.

    Yksi sen viikon opettajista oli Mauri Viksten, joka opetti profeetallista sanaa, ja hänen arvostelunsa oli: "Veljellä on harvinaisen selkeä käsitys Pyhän Hengen toiminnasta".

    Eikä tämä käsitys ole siitä miksikään muuttunut.

    tuon tämän hetkisen kommenttisi jälkeen samaa mieltä, hän kyllä opetti puhtaasti kielilläpuhumisen raamatullisuutta !

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    tuon tämän hetkisen kommenttisi jälkeen samaa mieltä, hän kyllä opetti puhtaasti kielilläpuhumisen raamatullisuutta !

    on se, että kielilläpuhumisesta on helluntaiherätyksessä tehty jokin eliittiuskovaisen tunnusmerki, mitä se ei ehdottomasti ole.

    Pyhä Henki ensinnäkin kirkastaa synnin, vanhurskauden ja tuomion. Toiseksi Pyhä Henki Totuuden Henkenä johtaa kaikkeen totuuteen ja kolmanneksi Pyhä Henki vahvistaa Jeesuksen opetukset ja johdattaa pyhityselämään.

    Mutta mikä on tilanne nykyisessä helluntaiherätyksessä. Kielillä puhutaan paljon, mutta samaan aikaan tämä kieilläpuhuminen ei kirkasta syntiä synniksi, ei johda kaikkeen totuuteen ja kaikki maallisen rappion piirteet rehottavat enenevässä määrin niin helluntaihertyksessä kuin vapaakirkossakin, joissa molemmissa korostetaan kielilläpuhumista.

    Eli kielilläpuhuminen ei ole mikään todiste Jumalan Hengen läsnäolosta. Johtaa korkeintaan hurmiokokemuksiin, ei enempään.

    "Missä kaksi tai kolme on minun nimessäni koolla, siellä minäkin olen".

    Vai eikö tuo Raamatun kohta merkitse, että Pyhä Henki on siellä piakan päällä, eikä tule sinne jäljestäpäin, monet kun niin sanoakseni kutsuvat Pyhää Henkeä kokouksen alussa, että Hän tulisi myös kokoukseen.

    Minun mielestäni tuo Raamatun totuus ilmoittaa sen, että PH on läsnä alusta pitäen.

    Pyhän Gengen eri ilmenemis muotoja on kaiketi turha pienen lapsen edes yrittää rajata.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    on sisäisesti jokaisessa ihmisessä. Kristus asuu uskon kautta jokaisen todellisen kristityn sydämessä. Samoin Jumala on meissä asuva ja vaeltava meidän keskellämme AINA JA KAIKKIALLA.

    Niinpä ei ole merkitystä sillä, onko paikalla yksi tai useampi kristitty, Jumala ja Kristus on läsnä - rukoilematta ja pyytämättä.

    Tokihan on myös niin, että kun varta vasten hiljennytään ulkoisista hälinöistä, sisimmässämme asuva Pyhä Henki - Jumala ja Kristus - saa puheenvuoron ja pääsee ilmaisemaan tahtomista ja tekemistä.

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    sitä, että pitäisi olla kieliilläpuhumisen armolahja, ollakseen uskossa, ilman sitä on yhtälailla uskossa, se ei ole mikään autuuden mittari, se on lahja.

    Mutta se, että pilkkaat, pilkkaat Pyhän Hengen antamaa lahjaa, kiellät Pyhän Hengen täyteyden saamisen, yleensä, teet siis tyhjäksi Pyhän Hnegen työn, tiedät itsekkin, mitä se saattaa tarkoittaa.
    Ihmettelen sinunlaistasi miestä, joka teet jopa Jumalan valtakunnan työtä jollain saralla, niin olen ymmärtänyt, ja nyt kiellät juuri sen voiman, jonka Jeesus lupasi antaa Hänen todistajilleen, voimaksi matkalle ja työhön Hänen elopellollaan. Siksi en ymmärrä asennettasi.

    Onko katkeruus päässyt sydämeen, Realla on samalaisia oireita!

    syytät Leo Salmelaa sellaisesta, mitä hän ei ensimmäisessä vastauksessaan tehnyt, esitti vain saman asian, mitä Paavali opetti

    1. Kor. 14:23
    "Jos seurakunnan yhteisessä kokouksessa kaikki puhuisivat kielillä ja sinne tulisi ulkopuolisia tai epäuskoisia, he varmasti sanoisivat, että te olette järjiltänne." [Ap. t. 2:13]

    Jos kaikki kokoukseen osallistujat ovat suomea puhuvia ja ymmärtävät sitä, on järkevämpää ja rakentavampaa puhua ymmärrettävillä sanoilla kuin epämääräisellä pulinalla, jota kukaan ei osaa tulkata.

    Äänestä

Raamatussa on selitetty kielilläpuhuminen.
Siitä on Raamatussa sanottu:
Kielillä puhuva rakentaa itseään, puhuu salaisuuksia Jumalalle.
Rukoilee hengessä.
Siis se on hengellinen rukouksenkieli.
Muihinkin asioihin löytyy vastaukset Raamatusta.
Onhan se paksu eepos, mutta kannattaa tutustua.
Siansaksalta se saattanee kuullostaa, mutta koko rukous käsite on mahdoton selitää kuten Jumala tai ilo tai suru tai rakkaus. N e on totta vasikka nitä ei voi selittää tai näyttää.

Äänestä
  • Olen yrittänyt selvittää asiaa juuri Raamatun kautta, mutta homma ei aukene.
    Jos nyt katson esim: V.Saarikallen viihdyttävää kielilläpuhumistaa. Se on lähinnä huvittaavaa sirkusta, vai olenko epäpyhä .

    Minusta he ovat päissään.

    Äänestä

  • Kadun-nainen kirjoitti:

    Olen yrittänyt selvittää asiaa juuri Raamatun kautta, mutta homma ei aukene.
    Jos nyt katson esim: V.Saarikallen viihdyttävää kielilläpuhumistaa. Se on lähinnä huvittaavaa sirkusta, vai olenko epäpyhä .

    Minusta he ovat päissään.

    Kyllä puhe voi olla siansaksaa, eksyttämiseen tähtäävää siansaksan mongerrusta ja kun eräs helluntailainen puhuin kielillä, sattui paikalla oleva ymmärtämään sitä puhuttua kieltä.
    Ja rienaavista sanoista e ollut puutetta ja tämä on havaittua todellisuutta karisma-ja erik. helluntailiikkeessä.
    Lue K.Kochin kirjoja hengen ilmiöistä.

    Saarikallen esintymiset mielestäni ovat Jumalan pilkaa suurelta osin.

    Ei Jumala lahjojaan mainostamiseksi anna, vaan valtakuntansa ja nimensä kirkastamiseksi ja kunniaksi.

    Pyhän Hengen kasteessa kielet ovat myös mekkinä lahjasta ja kieliäkin on eriäviä, kun puhutaan rukouksessa kielillä ja profetoimisessa toiset tuovat sanoman kielillä ja joko itse selittävät kielet, tai toinen henkilö tuo sanoman ymmärrettävällä kielellä esille.

    Olen yhden kerran ollut mukana, kun eräs ihminen kielillä profetoi, eikä kukaan sinä iltana selittänyt, mitä tuo tarkoitti, mutta seuraavana päivänä eräs ystävä avoimesti kysyi, osaako tuo elisen päivän profetoija portugalin kieltä ja hän sanoi, ettei osaa kuin oman syntymä kielensä.
    Sitten hän selitti kuitenkin, mitä ihminen oli puhunut.
    Itse rukouksessani yksikseen silloin tällöin puhun kielillä, jota tosin en ymmärrä, mutta ei se rukous elämääni häiritse, vaan pikemminkin rohkaisee.

    Äänestä

  • K.Koch kirjoitti:

    Kyllä puhe voi olla siansaksaa, eksyttämiseen tähtäävää siansaksan mongerrusta ja kun eräs helluntailainen puhuin kielillä, sattui paikalla oleva ymmärtämään sitä puhuttua kieltä.
    Ja rienaavista sanoista e ollut puutetta ja tämä on havaittua todellisuutta karisma-ja erik. helluntailiikkeessä.
    Lue K.Kochin kirjoja hengen ilmiöistä.

    ovat kautta aikojen sammuttaneet Jumalan Henkeä, mutta enää te ette sitä kykene tekemään.

    Jokainen, joka uskoo Jeesukseen ja tahtoo uskoa Häneen kuuliaisesti, olkoot rohkea ja luja ja puhukoot kieltä, jos on sen lahjan saanut Jumalalta.
    Jos jäätte näiden tutkumusten ja arvostelijoiden pelottamiksi, ette ole uskossa Jeesukseen, sillä Hänen omansa eivät pelkää, eivätkä peräydy, vaan he seisovat uljaina yhdessä rintamassa ja käyvät uljaina yhtä rintaa ja heitä johtaa Jeesus.

    Käyttäkää rohkeasti saamianne armolahjoja ja luottakaa kaikessa Jeesukseen ja eläkää Hänen Sanansa opastamaa elämää.

    Äänestä

Joka uskoo Jeesukseen, saa sisimpäänsä Pyhän Hengen ja tässä Hengessä ovat nämä armolahjat ja yksi niistä on kielillä puhuminen. Eivät kaikki silti puhu kielillä, vaikka uskovatkin.

Minä puhun kielillä, jotka ovat aitoja ja oikeita ja se on minulle todistettu Itse Jumalan toimesta, sillä olen saanut tietoa, joka on täydellisesti pitänyt paikkansa.
Olen saanut minulle tuntemattomien ihmisten nimiä. Kahdesti peräjälkeen perheen jäsenien nimet, joista sain todistuksen ja toisesta perheestä tuli ystäviäni ja ovat olleet sitä kauan. He ovat kaiken lisäksi ulkomaalaisia, enkä itse tiennyt edes kaikkien niiden nimien olevan ihmisten nimiä, ennen kuin kahden vuoden päästä siitä kun nämä nimet ilmaantuivat kieleeni, sain tutustua tähän perheeseen.

Kahdesti minulle on sanottu mitä kieltä puhun ja toisella kerralla olin puhunu ranskaa ja toisella hepreaa, jotka kummatkin ovat minulle itselle osaamattomia kieliä.

Armolahjat ovat olemassa ja jos tahdot niihin tutustua, ei sinun auta muuta kuin antaa elämäsi Jeesukselle, sillä muuten näitä lahjoja ei ole.

Äänestä
  • puhun suomea, englantia, saksaa,ruotsia ja kun olen vähän mennyt tilaan, puhun ranskaa ja venäjää ja oikein syvästi siinä tilassa puhun doubledutchia.

    Äänestä

  • Todella kiehtovaa todistusta.

    Olen pyörinyt työ takia maailmaa ympäri ja kohdannut jokaisella mantereella kielilläpuhujia.
    Vakuutuin siitä että ainakin samasta jumalasta on kyse, koska ihmiset saavat samanlaisen voiman.
    En tiedä onko se aivojen tuottamaa pölinää vai mikä tuo energia on ? Alan taas muuttamaan mielipidettä ehkä viimeisen kerran

    Äänestä

Juuri Pyhä Henki on kielilläpuhumisen vaikuttaja, ja puhumiseen tarvittavien sanojen antaja. Niitä ei voi oikeasti teeskennellä, jotain voidaan "mongertaa", mutta sen kyllä huomaa kuka hyvänsä, kielillä kun puhuu, siinä on selvä "kieliopillinen" sointu ja "meininki", koska se on oikeasti jotain kieltä, joko ihmisten puhekieltä jostain päin maailmaa, tai sitten enkelien kieltä.
Ja on Hengen vaikuttamaa, lahja annetaan täyttyessä Pyhällä Hengellä, tai sitten myöhemmin, koska tahansa, mutta Pyhällä Hengellä täyttyminen on ehtona, saadakseen kililläpuhumisen armolahjan, ja kun täyttyy Pyhällä Hengellä, on aina siitä "ulkoisena" merkkinä kielilläpuhuminen,(niinkuin oli ensimmäisellä kerralla yläsalissa tuliset kielet, jokaisen 120 opetuslapsen yllä) joko vain hetken juuri sillä hetkellä, kun saa täyttyä Hengellä, tai sitten se jää lahjaksi, yleensä se jää lahjaksi, ja vain JUmala tietää, miksi se ei aina jää?

Äänestä
  • yritän selvittää tätä juttua.

    Eikö liene niin, että Pyhän Hengen vaikutus on ihmisellä voimakas tunnekokemus, ei tilakokemus

    siis PH arvon ollessa korkealla ihminen voi tuntea lämpöä tai esim. purkautua kyyneliin paljon helpommin (vs BH arvo saa raivon valtaan )

    Ts. poikkeuksellisen voimakas tunnekokemus
    vetää osan ihmisistä täysin sanattomaksi, mutta
    taas ne jotka ovat olleet tekemisissä hengen kanssa alkavat puhua kielillä.

    Äänestä

armolahjat, niinkuin tahtoo (1Kor.12:11), niin ilman Pyhän Hengen täyteyttä ei kukaan ihminen voi ottaa vastaan mitään armolahjaa, jonka Isä Jumala on valmistanut hänen Poikaansa, Jeesukseen, uskoville.

Itsekullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi, (1kor.12:7).

Äänestä

hurmoskristillisyyteen kuuluu kielilläpuhuminen; melkein kuin sisäänpääsyilmiönä! se on kuuntelijan korvaan kammottavan kuuloista. olen vastapainopksi kuullut sellaistakin kielilläpuhumista, jota on hyvä kuunnella ja melkein saa toivomaan, että saisi kuulla lisää. luonnonkansojen keskuudessa poppamiehet puhuvat vieraalla kielellä, vaipuessaan transsiin. Buddhan munkit parantavat myös sairaita ja puhuvat kielillä - samoin saatanan palvojat. Mormoonit puhuvat kielillä. Voodoon papit puhuvat kielillä mennessän tarnssiin.

Silti uskon, että Jumala voi antaa Jeesukseen uskovalle kielilläpuhumisen lahjan, mutta uskon myöskin, ettei se ole aina kieltä joka on ymmärrettävissä niinkuin se oli ensimmäisen helluntain päivänä. Voi kuienkin olla, että jossakin maailman kolkassa olisi ihminen/ ihmisiä jotka voivat sitä ymmärtää. Uskon myös, että armolahjana kielilläpuhuminenkin on armosta - siis lahjaa. Eikä tarvitse vinkua ja vonkua sen saadakseen, koska Raamatussa lukee että se on armolahja. Nykyisin on kuitenkin valheellisesti joitakin muka erikoisarmoituksella varustettuja, jotka kulkevat rukoilemassa ihmisille lahjoja. Se on täysin vastoin tervettä Raamatun opetusta. Nykyisin kaikista kielilläpuhumisista on Raamatun mukaista kielilläpuhumista vain 3%.

Uskon laatuun ja kristillisyyteen yleensä ei kielilläpuhuminen vaikuta; siis luulo, että kielilläpuhuminen olisi tae uskossaolemisesta tai paremmasta uskovaisuudesta, on valheellinen luulo. Kaikki eivät apostolienkaan aikaan puhuneet kielillä. Jumalahan jakaa armolahjojaan niin kuin tahtoo, ei niin kuin ihmiset tahtoo, siinä on suuri ero!

Äänestä
  • Itse tahtoo armolahjojaan. aivan niin.

    kaikki eivät puhu kielillä, tämä käy ilmi Raamatusta. sain kielilläpuhumisen tietämättä edes moisen armolahjan olemassaoloa...kun sitä oli niin rikki uskoontullessaa. kielillä puhuva rakentaa itseään.

    kukaan toinen ihminen ei voi päättää tai jaella muille mitään armolahjoja. kummallisia harhaoppeja! Raamattu sanoo, että Pyhä Henki Itse jakaa kullekin, niinkuin Hän tahtoo. tapahtuu siis Jumalan tahto, ei ihmisen. ihminen ei voi määräillä tai ohjata Pyhää Henkeä!!!! ei kukaan ihminen! näitäkin harhaoppeja ja eksytyksiä on nykyisin vaikka kuinka!

    4 Armolahjat ovat moninaiset, mutta Henki on sama;...
    11 Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo.

    Äänestä

Eki ja kimppanit, pls vastatkaapas. Salmela ja Ritari ovat hoitaneet hommansa.

Onko kielilläpuhuminen ihmisestä itsestään riippumatonta puhetta, vai käskyttääkö ihminen itseään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kadun-nainen kirjoitti:

Järkipeikoille, Salmela, Laurentinus, Ekivaari, Riepu, Ritari
tode,, jne.

Selittäkää kielilläpuhuminen. Jos te puhutte kielillä on pakko uskoa että asiassa on todenperäisyyttä sanoipa TT mitä tahansa.

Asia on kiehtonut vuosikausia, sillä sama ilmiö toistuu joka puolella maapalloa ihmisissä. Oma kielialue muokkaa hieman siansaksan laatua, mutta perusasia on sama. Jotakin "kopassa" tapahtuu. Onko se PyhäHenki ??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu