sanonta

Olen monesti miettinyt sitä, että johtuuko sanonta "kepu pettää aina" siitä, että kepun johdolla ajettiin Suomen koululaitoksessa läpi 1970 luvulla päätös, jossa maastamme tehtiin virallisesti kaksikielinen ja Ruotsin opiskelu tehtiin pakolliseksi.

Eihän keskustan omilla alueilla ole koskaan asunut Ruotsinkielistä väestöä tai edes puhuttu Ruotsia ...
6468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuo sanonta tunnettiin jo 1960-luvulla. Sana "Kepu" on alunperin pilapiirtäjä Kari Suomalaisen keksintö.

Äänestä

Mieti helpompia. Suomi oli kaksikielinen jo ennen 70-lukua.

Äänestä

En uskonut ennenkuin jouduin itse petettäväksi.

Äänestä

pahana. Pakkoruotsi suomenkielisissä kunnissa on kyllä turhaa.
Mielestäni ruotsinkieli auttaa opiskelemaan vieraita kieliä. Kuten vaikkapa saksaa, ranskaa, englantia ja venäjää.
Suomenkieli on niin erilainen näihin kieliin verrattuna, ettei sen kieliopista ole mitään hyötyä vieraiden kielten opiskelussa. Suomenkielen pohjalta ei voi ymmärtää näiden kielten rakennetta.

Äänestä
  • En minäkään itse kaksikielisyyttä pidä pahana ...

    Mutta valittu muoto, missä yritetään luoda kuva kansasta joka olisi ollut kokonaan ja aina kaksikielinen sillä tavalla, että jokainen Suomen asukas hallitsee luonnostaan molemmat kielet on petosta ...

    Sveitsin malli, joka on huomattavasti vanhempi ( noin 800 vuotta ) ja ehdottoman oikeudenmukainen.
    Sveitsi on nelikielinen maa ( saksa, ranska, italia ja retoromaani ) ja sielläon joanien kanttoni itse määrnnyt sen mitä kieliä puhutaan ja opetetaan, kun ihminen vaihtaa kanttonia jos uuis kanttoni on yksikielinen niin silloin vaihtuu myös kieli. Sveitsi takaa jokaisen kanttonin kielen säilymisen juuri sinä kielenä mitä siellä on aina puhuttu.
    Kanttoni päättää itse opiskellaanko siellä naapurikanttonin kieltävai ei, mitään pakkoa ei ole ...

    Äänestä

  • siinä ei ruotsin kielestä ollut tipan tippaa hyötyä. Sensijaan japanin kielioppi muistuttaa suuresti suomea. Japani on lapsellisen helppo kieli - ainoa vaikea asia siinä on kirjoitusjärjestelmä.

    Myöskään romaanisten kielten opiskelussa ruotsista ei ole tipan vertaa hyötyä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Vaka Vanha kirjoitti:

Olen monesti miettinyt sitä, että johtuuko sanonta "kepu pettää aina" siitä, että kepun johdolla ajettiin Suomen koululaitoksessa läpi 1970 luvulla päätös, jossa maastamme tehtiin virallisesti kaksikielinen ja Ruotsin opiskelu tehtiin pakolliseksi.

Eihän keskustan omilla alueilla ole koskaan asunut Ruotsinkielistä väestöä tai edes puhuttu Ruotsia ...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu