Muualta Lohjalle muuttaneena olen ihmetellyt, kun monet lohjalaiset eivät vastaa tervehdykseen (huomenta/päivää/terve/hei/moi/morjens), vaikka kyse on esim. naapureista tai työkavereista.
Alkuun ihmettelin, että onko kuuloissa vikaa, mutta vaikka lisäsin desibelejä, en saanut osakseni kuin kummastuneen katseen.
Sitten ajattelin, että Lohjalla vaikuttaa ehkä jokin uskovaisten salaseura, joka on päättänyt, ettei ulkopuolisille tarvitse olla kohteliaita.
Kun kuitenkin huomasin, etteivät he tervehdi toisiaankaan, tulin siihen tulokseen, että kyseessä on vain lohjalainen huono tapa. Ovatko muut huomanneet samaa?
Alkuun ihmettelin, että onko kuuloissa vikaa, mutta vaikka lisäsin desibelejä, en saanut osakseni kuin kummastuneen katseen.
Sitten ajattelin, että Lohjalla vaikuttaa ehkä jokin uskovaisten salaseura, joka on päättänyt, ettei ulkopuolisille tarvitse olla kohteliaita.
Kun kuitenkin huomasin, etteivät he tervehdi toisiaankaan, tulin siihen tulokseen, että kyseessä on vain lohjalainen huono tapa. Ovatko muut huomanneet samaa?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Katso peiliin. Oletko niin mulkku ettei ihmiset sinua tervehdi? Vai moikkaatko vaan väärille ihmisille väärään aikaan?
Yritä ymmärtää: peruslohjalaisia se vaivaa ja näkyy monessa muussakin asiassa, muualta muuttaneisiin kalkkipitoinen vesi vaikuttaa vasta pitemmän ajan myötä.
Puhut aivan totta. Ne, jotka ovat aina lohjalla asuneet, ovat niin sisäsiittoista porukkaa, että ulkopaikkakuntalaiset koetaan aivan vieraiksi. Ei mtn ystävällisyyttä. Se on se oma napa.
nim. sivusta seuraaja
Asuin Lohjalla reilut 40-v,enkä siinä aikana tottunu niitten kohjojen toilaamiseen,liian läheltä geenit ni tulos on puoli-jauhonen,ois pitäny lähtee aikasemmin
En o huomannu. Mut Lohjalaiset läpiää hitaasti muualta tulevia kohtaan...
Niihä se o kai joka paikas.
Asuin 7 vuotta Lohjal...
kyllä te ootte niin jäykkiä immeisiä tunnen joskus olevani vähintäänkin joku italiaano teidän joukossa. ei hymyä.. ei joutavaa juttua.. aina naama peruslukemalla ..joskus tekis mieli sanoa vituttaako teitä aina?
ulkopaikkakunnalta muuttaneet eivät niinkään
Hyvä vitsi.
Kaikki lohjalaiset kulkee nokka pystyssä, koska ne kuvittelevat ja luulevat olevansa "jotain". "Se on NIIIIN nähty!"
Ostakaas tulitikut ja avatkaa niiden avulla jo perkele viimein silmänne!
Eiköhän tuo ole ollut ihan sattumaa. Jotkut tervehtivät mieluummin ja jotkut eivät. Samanlaista se on kaikilla paikkakunnilla. En usko että Lohjalla oikeasti tervehditään keskimäärin sen enempää tai vähempää kuin muillakaan alueilla.
Sitä paitsi veikkaan että tässäkin tapauksessa sinulla on jokin kolmen henkilön otos jonka perusteella teet mielipiteesi. Tai sitten olet oikeasti itse jotenkin pelottava niin että ihmisiä vain arveluttaa sinun tervehtiminen.
Minulla ei ole kokemusta kuin läntiseltä Uudeltamaalta ja pääkaupunkiseudusta ( n.33 v. ),mutta sanoisin että Lohjalaiset ovat aika keskivertosakkia tervehtimisen suhteen.On varmaan myöskin omasta käyttäytymisestä jonkinverran kiinni miten kanssaihmiset käyttäytyvät.Aina löytyy joku "luupää" jokapaikassa joka ei halua tervehtiä tai ylipäänsä olla kenenkään kanssa tekemisissä,mutta jätetään heidät omaan rauhaansa ihan suosiolla.
jo yli kymmenen vuotta. Tunnen monta tyyppiä mutten ole saanut hyvää ystävää kenestäkään. Ne jotka luulin olevan kavereita puukottivat selkään kun tuli siihen tilaisuus. Varokaa muuttamasta tänne, saatte olla ihan yksin itseksenne.
alkuperäislohjalaisen muualta tulleesta, ilmeestähän sen kyllä oppii huomaamaan, niin tietää ketä kannattaa karttaa. Älä juo kraanavettä Lohjalla! Tulet vähitellen samanlaiseksi.
Jep.. Ei näe ei kuule. Mut kun aikansa vaan moikkaa ja tervehtii niin alkaa ne Uudenmaan hitaatkin reagoida. Mut itse pitää olla aktiivinen, enimmäkseen ainakin. Tietty on poikkeuksiakin ja Lohja ei tietenkään ole ainoa takapajula Suomessa.
Minusta Lohjalla tervehditään enemmän kuin Espoossa tai Helsingissä. Mutta tietysti jos verrataan Lohjaa johonkin pienempään kylään, vaikka Sammattiin, jossa kaikkia tervehditään, niin silloin voi sanoa että Lohjalla tervehditään vähemmän. Mistä sinä muuten muutit, t.s. mihin vertaat? Tervetuloa joukkoomme joka tapauksessa :-)
Siitä tervehtimisestä vielä.Pienellä paikkakunnalla tervehditään enemmän koska tunnetaan tai ainakin tiedetään kuka kukin on ja jos ei tiedetä otetaan selvää(se on sitä uteliaisuutta josta jotkut kärsivät).Pääkaupunkiseudullakin tervehditään tuttuja usein myös naapureita(ainakin omakotialueilla)ja jopa vuosia samassa bussissa työmatkojaan tekeviä.Toki pitää myös itse olla asian suhteen aktiivinen.Muutaman kerran kun tervehtii niin alkaa aika usein saada vastakaikua.
Siitä tuijottelusta,se on vain silkkaa uteliaisuutta ja menee kyllä ohitse.Kun ovat aikansa tuijotelleet ja sinut tarpeeksi usein nähneet muutut ympäristöön kuuluvaksi.Kokemusta on.Olen muuttanut heinäkuussa Lohjalle ja enää ei tuijotella tai en ainakaan enää huomaa sellaista.On myös tullut muutama tervehtijä, tosin on pitänyt myös itse olla aktiivinen.
on jotain 200 työntekijää, niin siihenhän menisi puolipäivää, ellei enemmän, jotta kerkiäisi kaikkia moikkaamaan. Kyllä minulla on tapana moikata niitä, joiden kanssa on tekemisissä, mutta ei todellakaan kaikkia.
Ihmiset tuijottaa minuutti kaupalla? Pk-seudulla ihmiset eivät toljota toista tai hädin tuskin edes ota kontaktia silmiin! Sitäpaitsi on helvetin epäkohteliasta tuijottaa toista ihmistä. ( Ulkonäössäni eikä näössäni ole mitään vikaa )
kyllä se saattaa kalkkeuttaa niin, että peruslohjalaiset todella tuijottavat apaattisena vaikka mitään pahan ajatuksen häivää ei siinä ole. Sama aiheuttaa sen ettei tervehditä kovin helpolla.
Tosin oon vasta 40 vuotta asunut, ehkä loppuu joskus.