poikaystävani käski kysyä teiltä, että MIKSI hän vihaa itseään..kerran Jumala on hänet luonut?
minun
sari73
6281
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Että miksi hän vihaa itseään, vaikka Jumala on hänet luonut?
Syitä voi tietysti olla monia, mutta arvelisin että koska hän, kuten jokainen ihminen - uskova tai uskosta osaton, on vain vajavainen ihminen, niin hänkin on tehnyt erehdyksiä ja on pettynyt itseensä.
Jumala ei tehnyt kestään ihmisestä täydellistä, aina oikein valitsevaa, erehtymätöntä. Siksi on monia syitä joiden takia voi tulla pettymys ja vihakin omaa itseä kohtaan, toki on niitäkin jotka kääntävät tämän vihan sitten ympäristöönsä ja toisiin ihmisiin ja niitä jotka eivät oikein itsekään tiedä ketä ja miksi vihaavat ja potevat sitten esim. masennusta.
Vaikka olisi kuinka töpeksinyt, niin pitäisi olla armollinen myös itseään kohtaan ja toisiakin kohtaan. Kun en tiedä, mistä pohjimmiltaan on kyse niin en osaa tämän kummemmin vastata, kunhan arvailin.
Lonkalta tuskin kukaan voi antaa juuri häneen sopivaa täsmävastausta, ainakaan ilman tiedon sanoja, mutta ehdottaisin, että hän hakisi apua joltain luotettavalta henkilöltä (sielunhoitaja), jonka kanssa luovia asioita halki ja poikki.
Poikaystäväsi on kuitenkin Jumalan rakkauden kohde. Jeesus Kristus on rakastanut häntä niin paljon, että suostui vapaaehtoisesti ristiinnaulittavaksi, jotta poikaystäväsikin pääsisi Jumalan yhteyteen.
Yleisesti ottaen, itseään vihaava henkilö kokee, ettei ole saanut rakkautta muilta, vaan lähinnä kylmyyttä ja kovuutta. Hänellä on syvä rakkaudenvaje.
Mutta entä miten häntä auttaa ettepäin, jotta hän ymmärtäisi olevansa Jumalan rakkauden kohde?
En todellakaan syytä sinua. En ole mikään psykoanalyytikko, mutta hänen henkiset vammansa ovat todennäköisesti syntyneet varhemmin.
Sinulla on varmaan tosi hyvät mahdollisuudet lähimmäisenä auttaa häntä nousemaan itsensä vihaamisesta, rakastamalla ja hyväksymällä hänet vähitellen Jeesuksen rakkaudella ehyemmäksi. Tuskin kuitenkaan tapahtuu hetkessä, sillä sisäiset haavat ja vammat ovat varmasti aika syvällä. Kerro hänelle Jeesuksesta ja rukoile hänen puolestaan, jos itse olet uskossa. Siunausta.
Vastauksesi herätti minussa monenlaisia ajatuksia.
Ensinnäkin, onkohan olemassa ihmisiä joita on rakastettu tarpeeksi? Eikö jokaisella ihmisellä ainakin joskus ole tullut rakkauden vajetta?
En kovin paljon viitsi muistella omaa menneisyyttäni, mutta sieltä nousee jos minkälaista rakkaudettomuuden kokemusta eri ihmisten tahoilta. Itseäni en sen takia kuitenkaan jaksa pidempiä aikoja vihata, mitä nyt joskus voi käväistä mielessä. Osa rakkaudettomuuden kokemuksista on vaan tullut jostain syystä koettua - ehkä on tullut olleeksi väärässä paikassa väärällä hetkellä, joku ihminen ei ole juuri silloin ollut rakastettavimmalla tuulellaan tai joku toinen on halunnut kostaa minulle sitä että häntä ei joku toinen joskus menneisyydessä rakastanut. :)
Entä sisaruskateus? Eikö siinä kadehdita sitä rakkautta tai huomiota mitä toinen saa vanhemmilta ja josta itse kokee jäävänsä paitsi? Nämä sitten voivat kostautua vielä vuosikymmenien päästä perinnönjakotilaisuuksissa - ihmiset tosiasiassa taistelevat siitä "rakkaudesta ja huomiosta" joista kokevat jäävänsä paitsi!
Asia on niin, että harva ihminen voi käsi sydämellä sanoa tykkäävänsä itsestään. Olkoon sitten uskossa tai ei. Uskosta osattomana näkee ne omat vikansa ja vaivansa ja tekemisensä ja tekemättä jättämisensä, eikä näistä monikaan asia muutu vaikka uskoon tullaan; mutta! uskoontulleella on se lohtu, että kun Jeesus kerran hyväksyy minut vaikka vihaisinkin itseäni, niin pikkuhiljaa alkaa se hellittämään. Kun Jumala ei syytä enää armahdettua syntistä, niin ei tarvitse itsekään syyttää. Itseviha on synnin seurausta, sitä että on kelpaamaton omissa silmissään.