Mitä tapahtuu jos joku perheestänne eroa lestadiolaisuudesta? Kuuluuko hän silti perheeseenne? Vaikuttaako se paljon suhtautumiseenne häntä kohtaan??
kysyisin lestadiolaisilta..
minä vain
111122
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Itse kulkeuduin aikoinaan ulos Jumalan valtakunnasta.
Olen myöhemmin muistellut sitä, kuinka vanhempani ja
sisarukseni rakastivat minut takaisin. Tarkoitan tällä sitä,
että minä olin aivankuin erityisen rakkauden kohteena.
Minua ei painostettu, ei usein edes puhuttu uskomisen asiasta,
mutta se rakkaus oli väkevää saarnaa. Jumala johdatti minut
takaisin valtakuntaansa.
Nyt kysyttiin lestadiolaisuudesta, ei Jumalan valtakunnasta.
Olisi hyvä, että käyttäisitte oikeita termejä niin jokainen tietäisi mistä on kyse. Jumalan valtakunta on aivan eri asia kuin vanhoillislestadiolaisuus.
Sekoitat Jumalan valtakunnan ja valtakunnan keskenään.
Et kaiketi tahtoisi olla valtakunnan lasten keralla helvettiin menossa.
Muttet halua nöyrtyä parannukseenkaan, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää, että omisitte jumalan valtakunnan, ja valtakunnan lasten osan antaisitte niille jotka ovat taivastiellä matkaamassa ikuisiin häihin, joilla on alku muttei loppua.'
niinkuin alku on muttei loppua valtakunnan lasten vaivallekaan helvetissä.
En sekoita asioita. Tiedän varsin hyvin, että teidän lahkonne nimittää itseään Jumalan valtakunnaksi, mutta ette te löydä sille minkäänlaisia perusteluja Raamatusta. Saarnaajanne kyllä selittävät että näin on, mutta he ovat tässä asiassa erehtyneet.
En sekoita asioita. Tiedän varsin hyvin, että teidän lahkonne nimittää itseään Jumalan valtakunnaksi, mutta ette te löydä sille minkäänlaisia perusteluja Raamatusta. Saarnaajanne kyllä selittävät että näin on, mutta he ovat tässä asiassa erehtyneet.
Siskoni ei ole enää vl. Häntä kyllä kohdellaan samalla tavalla kuin muita. Hän oli kyllä aluksi melko välttelevä, mutta nykyisin välit OK. Kukaan ei ole yrittänyt pakkokäännyttää häntä takaisin. Ehkä tietyllä tapaa olen hänestä kuitenkin enemmän huolissaan kuin muista sisaruksista, sillä tiedän hänen ryypänneen yms.
Olen huomannut että varsinkin vanhemmat ihmiset suhtautuvat tällaisissa tapauksissa tosi suvaitsemattomasti. Esimerkiksi eräs sukulaiseni kohtelee sisartani kuin ruttotautista, ei tervehdi vastaantullessaan ja puhuu muille( ei kuitenkaan miedän perheeläisille) hyvin halveksivaan sävyyn siskostani. Mun mielestä saa toivoa ja rukoilla jonkun puolesta, muttei tuolla tavalla saa tuomita. Sekään ei ole kovin kristillistä käytöstä.
Kaikkihan me kuitenkin ollaan ihmisiä...
Entäpä jos siskosi olisi yhä uskossa, mutta ei enää vanh.lestadiolainen? Miten vanhemmat siinä tapauksessa häneen suhtautuisivat?
Esimerkiksi jos joku uskovainen vl-tyttö liittyy täysi-ikäiseksi tultuaan vaikkapa vapaakirkkoon - ja siis on yhä uskossa - pidetäänkö häntä yhtä tasaveroisena uskovaisena kuin vl-laisuudessa pysyneitä uskovaisia?
Vanhoillislestaadiolaisille he ovat itse ainoita oikeassa olevia ja kaikki muut uskonlahkot ovat enemmän tai vähemmän väärässä ja joutuvat siksi "Helvettiin". Mutta tavallaan he kyllä arvostavat tottakai hengellisesti hartaita ihmisiä (sama ajatusmaailma, eikä tee paljoa syntiä?). Jotkut voivat sisällään uskoa tai toivoa että muun uskoiset (esim. jos sukulaisia on helluntalaisina tai babtisteina tms.) pääsevät myös armosta "taivaaseen" ja ehkä joillain on ajatus uskomisesta kehittynyt lahkoa enemmän, mutta omaa uskontoa ei kritisoida, koska halutaan säilyttää asiat vanhalla mallilla ja ystävät ym., eikä muutenkaan uskalleta ajatella ainakaan ääneen itsenäisesti, sehän voi olla syntiä...
Itse erosin vanhoillislestoista yli 10 vuotta sitten parin veljeni kanssa ja alkuun oli aika tiukkaa ja piti olla varpaillaan, kun äiti katkerana koitti suojella muita sisaruksia. Me ei olisi saatu olla yhteydessä niihin ja antaa niille "maailmallisia vaikutuksia".
Valitusta oli paljon eri asioista, mutta ei isompaa saarnaamista uskosta, alkuun tuli kehotuksia vaan tulla seuroihin. Myöhemmin nekin jäi pois tehottomina ja välit on loppujen lopuksi ollut liki koko ajan hyvät vanhempiin ja muihin sisaruksiin. Nykyään välit on tosi hyvät ja lämpimät, vaikkei jatkuvasti nähdäkkään eli ollaan samaa perhettä niinkuin muutkin ja uskonasiat on vain henkilökohtaisia asioita ja valintoja.
Mutta suhtautuminen on kai aina perheestä ja yksilöiden ajatusmaailmasta ja sydämestä kiinni. Isojen perheiden vanhemmat yleensä rakastaa kuitenkin tosissaan kaikkia lapsiaan ja haluaa säilyttää hyvät välit niihin jokaiseen. Tietääkseni lestoilla ei ole ollenkaan sellaista täydellistä hylkäämistä ja esim. "leikkimistä että toinen on kuollut", mitä olen kuullut Jehovilla olevan käytäntönä lahkosta eronneisiin sukulaisiin ym.
Niin...Ei se mitenkään itsestäänselvyys ole, että jotka joskus ovat lestadiolaisia, niin ovat aina...Se on täysin omakohtaista! Ja vaikka mitä sisaruksille tapahtuisi, niin ne myös pysyvät sisaruksina! Vaikeaa se tottakai on koko perheelle, jos joku kieltää uskonsa! Ihan samoin sellainen, joka on vaikka nuorena ollu hirvee juoppo ja noin muuten, niin sekin voi saada parannuksen armon!
jos joku "eroaa lestadiolaisuudesta"(=Vl:n keskuudessa puhutaan sillätavalla että se joku kieltää uskonsa,) ei sitä eroteta mitenkää perheestä...Tosin, jälleen kerran on muistutettava että meitäki on moneksi, ja joillekki saattaa olla se niin kova paikka ettei ne kestä nähdä lastaan sen jälkeen(TODELLA HARVINAISTA). Mutta olen kuullut monen äidin ja isän sanovan, että lapsi joka kieltää uskon(eroaa lestadiolaisuudesta, jos joku ei nyt ymmärtäny) on ehkä vielä rakkaampi kuin ne uskossa olevat, koska uskonsa jättävä lapsi tarvitsee enemmän sitä rakkautta ja tukea. Onhan hänellä uudenlainen ja kenties vaarallisempiki elämä edessä, tuntemattomana jopa..
Paras kaverini kielsi uskonsa menneenä syksynä. Hänen perheensä oli todella surullisia ja murheissaan, mutta ihan yhtä paljon-jos ei enempikin- he tätä mun kaveria rakastavat edelleen...ja niin myös minä parhaana kaverina rakastan häntä edelleen ystävänä paljon. Yhtä lailla ystäväni on tervetullut kotiinsa milloin vain, ei äiti ja isä halua sitä ykin jättää.
isoveljeni hurahti muutamaan mallityttöseen ja sen jälkeen kielsi myös uskonsa, suhtautuminen häneen perheen keskuudessa ei muuttunut lainkaan, ja miksipä olisikaan.