Mä tahtoisin olla muidenkin seurassa se tyttö, joka oon sisimmässäni! mut mä en pysty :( haluisin olla iloinen ja tunteellinen ja osaa näyttää tunteet! mut olen pois sulkeutuva, tylsä, tyhmä, hiljanen, yksinäinen, tavis...!
mulla on sosiaalisia pelkoja, menen aina noloksi ja en voi olla muiden ihmisten kanssa!
mä en vaan enää jaksa tätä! aina muiden tossun alla!
tunnen itteni niin tyhmäks ja huonoks koko aika! mikä mussa on??? harmittelen vaa koko aika itteeni ja ajattelen vaan tätä... en pysty olee enään, oon niin surkee! tää haittaa mun jokapäivästä elämää ja haluun pois tästä tuskasta!
välil ajattelen et olis parempi kuolla, mut en mä kuitenkaa niin maassa varmaa viel ole.
mulla on sosiaalisia pelkoja, menen aina noloksi ja en voi olla muiden ihmisten kanssa!
mä en vaan enää jaksa tätä! aina muiden tossun alla!
tunnen itteni niin tyhmäks ja huonoks koko aika! mikä mussa on??? harmittelen vaa koko aika itteeni ja ajattelen vaan tätä... en pysty olee enään, oon niin surkee! tää haittaa mun jokapäivästä elämää ja haluun pois tästä tuskasta!
välil ajattelen et olis parempi kuolla, mut en mä kuitenkaa niin maassa varmaa viel ole.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Pitäisi sanoa jotain, mutta en osaa sanoa mitään sillä painin itse saman ongelman kanssa.
Hakeudu sosiaalisiin tilanteisiin, pakolla vaikka. Elämä opettaa.
hieman poissulkeutuva, tylsä, tyhmänoloinen ja tavanomainen? Mitä siitä tulisikaan, jos heti alussa antaisi toisille ihmisille "kaikkensa". =O
Toisaalta annat itsestäsi latteamman kuvan kuin mitä olet, mutta toisaalta myös suojelet toiminnalla itseäsi. Asioilla on kääntöpuolensa. :)
Älä murehdi. Suomalaiset ovat yleensä juuri tuollaisia. Hyvä kuitenkin, että tiedät ettet ole tuollainen oikeasti. Se on pääasia. Ehkäpä jonain päivänä, sopivassa seurassa, pääset näyttämään tunteesi.
no en edes oikeesti tiedä millanen olen, koska mult puuttuu itsetunto...
mut ei tää noin helppoa oo ku kaikki kirjotti.
varmaan jonain päivänä sitte ku oon jotai 50 ja kuolemas ni pystyn näyttää tunteeni ja olla sosiaalinen.
mut se ei paljoo auta, tahtoisin jo nyt elää täysillä! mun nuoruus menee hukkaa! tää vaa pahenee koko aika!
Itse olen 17v.
...rapista suojakuori pois ja anna palaa, älä heitä elämääsii hukkaan vaan löydä se..tiedät mistä
Oletko jutellut asiasta muille, esim. vanhemmille, kaverillesi tai vaikka koulukuraattorille? Ujoushan ei ole mikään sairaus tai tyhmyyden merkki, mutta kärsimään ei sen takia pitäisi joutua. Sitä sosiaalisuutta voi ihan totta harjoitellakin - pakottautuu pikku hiljaa itse aloittamaan keskustelua muiden kanssa jne. Kerran täällä eletään eikä ihmiset loppujen lopuksi oli toinen toistaan kummoisempia. Ota riski ja koita vähän muuttaa käytöstäsi - onnistut ja rohkaistut varmasti pikku hiljaa.
...on elämässään yrittänyt monesti mennä ihmisten mukaan mutta aina on joutunut pettymään itseensä kun on aina se ihminen joka jätetään ulkopuolelle.
Joskus tuntuu vaan ettei jaksa enää edes yrittää ja ajautuu yksinäisyyden syöksykierteeseen samalla miettien jäisikö kukaan suremaan jos veisi itseltään hengen.
Mitä järkeä on edes elää jos joutuu kärsimään koko aika?
Hiljaiset ja ujot ihmiset ovat kai sitten myrkkyä toisille ihmisille :(
Olin koko teini-iän ajan tuollainen kuin sinä: ujo, hiljainen, epäsosiaalinen, aina se, joka jäi jotenkin ulkopuolelle. Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan ja toivoin, että nyt uusien ihmisten kanssa voisin relata ja osallistua enemmän. Mutta ei. Pikku hiljaa olen kuitenkin oppinut hyväksymään sen, että suuremmassa porukassa en saa suutani auki, kaikki ajatukset kerta kaikkiaan häviää päästäni. Kahden kesken olenkin sitten jo sosiaalisempi. Olen nyt kuitenkin alkanut olemaan sosiaalisempi vieraiden ihmistenkin kanssa ja saatan jopa puhua kaupassa tai muualla oma-aloitteisesti vieraille ihmisille. Tuota pidän itselleni jo todellisena saavutuksena! Muutenkin, kun ikää on karttunut (olen 26), niin ihmisten kanssa oleminen tuntuu helpommalta ja pienen jutustelun jälkeen saan suuni joskus auki jopa suuremmassa porukassa.
Huono itsetunto on se, joka vaikuttaa kaikkeen tuohon, ujouteen ja epäsosiaalisuuteen. Ei halua tuoda itseään esille, kun pelkää olevansa muita huonompi ja että ei olisi kuitenkaan mitään järkevää sanottavaa. Aika kyllä auttaa ja se, että menee tilanteisiin mukaan. Ja iän karttuminen tuo varmasti helpotusta, ei jaksa stressata enää, mitä muut ajattelevat. Ihan sama, mitä ne muut on mieltä, sinä olet sellainen kuin olet ja sillä siisti. Kokeile hällä väliä-asennetta joskus, niin elämä muuttuu helpommaksi. Kunpa itsekin olisi tajunnut sen jo aikoja sitten.
Hui, kuvasipa edellinen teksti pelottavan paljon itseäni. itse olen nyt 22v ja alkanut pikku hiljaa hyväksymään tuon että en ole sosiaalinen ainakaan isommassa joukossa.
tosiaan nyt vasta työelämässä kun on pakosta joutunut keskustelemaan työasioista, usein aina vielä kovassa kiireessä, niin on tuo pahin jännitys ja ujous on karissut pois. ei sitä enään voi vaan joka sanaa jännittää. henk. koht. asioista keskustelu isommassa porukassa vie kyllä ihan mykäksi, ja tunne että pakko päästä pois. ja pahin on että jos porukka on vähän tutumpaa esim sukulaisia. vieraitten ja uusien tuttavuuksien kanssa muutenkin helpompi keskustella.
kunpa vain sais tuon hälläväliä asenteen päälle kuin napista painaen :)
mä oon kans et en kehtaa tehä mitään. en voi viitata kun kaikki tietävät etten koskaan puhu koulussa. sitten jos yhtäkkiä erehtyisin viittamaan kaikki kyllä jo olisi suu auki et tuoki ko puhuu. saatan olla viikoknki puhumatta koúlussa. just tän takia mulla ei ole ystäviä. silloin jos joku kysyy silloin vain vastaan ja tuun ihan punaiseksi. kammoan tooooosiiii paljon esitelmiä! jos kerrottaisiin mulle että vuoden päästä pidetään esitelmä luokan edessä, mä en voi muuta ajatella että mä en kehtaa. jännitän tosi paljon. sain viime vuonna pidetyksi yhden esitelmän ja en voinut ees nukkua edeltävänä yönä. kammoan niin paljon keskipisteenä olemista! miks mä oon tälläinen mä haluun päästä eroon tästä. olen vain ilmaa varmaan...
että kapinoit itseäsi vastaan, eli et hyväksy itseäsi sellaisena kuin olet. Oikeastaan se on se suurin syy, mikset voi olla sitä mitä sisimmässäsi haluaisit, sillä muutos lähtee itsensä hyvästä tuntemisesta ja hyväksymisestä. Itseään ei kyllä voi muuttaa, mutta itseään voi ja pitääkin kehittää henkiselläkin puolella.
T: Oppirahani olen minäkin maksanut