Pietilän potkut oli oman talon päätös

Kunnialliseksi yrittivät Pietilän potkuja muuttaa kun huhun keskustan painostuksesta laskivat liikkeelle. Olisi jotenkin "ymmärrettävämpää" saada potkut kun on ISOJA poliitikkoja hiostamassa. Moinen marttyyriaines ei uppoa, sillä osaahan se kituinen kansakin ajatella ja näkee syy-seuraus-suhteet siinä missä "aallon harjalla istuvatkin" näkevät.

Ex-päätoimittaja Antti-Pekka Pietilän ja ex-toimittaja Pekka Ervastin likasankojournalismi ei vaan sopinut perusrehtiin Suomen kansaan. Meillä moista paskajournalismia vierastetaan - toivottavasti tulevaisuudessakin. Kuten naapurin emäntä sen totesi "Kyllä juoruja pihapiirissä kerrotaan, mutta ei niitä lehtien palstoille ole tarkoitus painaa".

Kummallista kyllä, Pietilän saatua sen minkä ansaitsi, Suomen Kuvalehden toimitussihteeri Pekka Ervasti rasvaa omaa köyttään uusimmassa SK:ssa. Juttunsa Pietilän erottamisesta sepitteelisine lööppimanipulaatioineen (Ilta-apila) on riman alitus SK:lta. Edellisessä numerossahan SK antoi sivukaupalla tilaa anarkistikuvaajansa katkeralle jutulle mellakkaputkareissustaan.

Onko Ervasti vai SK tulossa journalistisen tiensä päätökseen? Miksi SK on muutamassa vuodessa muuntunut perinteisestä luotettavasta kansan lehdestä populistiseksi politiikantekijäksi? Ervasti?
5374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

... Kuvalehteen oli lehden lopun sinetti. Minä peruutin jatkuvan, vuosikymmeniä jatkuneen tilaukseni heti, kun Ruokanen tuli päätoimittajaksi. Ilmoitin siitä lehteen ja lupasin palata asiaan kunhan päätoimittaja vaihtuu.

Äänestä
  • Eikö Ruokanen ole ihan mukiinmenevä?

    Äänestä

  • pappismieskin kirjoitti:

    Eikö Ruokanen ole ihan mukiinmenevä?

    Pappismies ja mukiinmenevä.

    Tyypillinen kokkare.

    Äänestä

  • " Sota ei yhtä miestä kaipaa " , ja tuskin SK menee vuoksenne konkkaan.

    Äänestä

samaa mieltä kanssasi. SK on täysi roskalehti nykyisin, ei enää tulisi mieleenkään tilata. Siellä on noita likasankotoimittjia jotka on muualta joutuneet pois, esim. Seuralehden entinen päätoimittaja joka pilasi koko Seura lehden, ottaa varmaan kauan ennen siitä notkosta nousee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Raha ratkaisi kirjoitti:

Kunnialliseksi yrittivät Pietilän potkuja muuttaa kun huhun keskustan painostuksesta laskivat liikkeelle. Olisi jotenkin "ymmärrettävämpää" saada potkut kun on ISOJA poliitikkoja hiostamassa. Moinen marttyyriaines ei uppoa, sillä osaahan se kituinen kansakin ajatella ja näkee syy-seuraus-suhteet siinä missä "aallon harjalla istuvatkin" näkevät.

Ex-päätoimittaja Antti-Pekka Pietilän ja ex-toimittaja Pekka Ervastin likasankojournalismi ei vaan sopinut perusrehtiin Suomen kansaan. Meillä moista paskajournalismia vierastetaan - toivottavasti tulevaisuudessakin. Kuten naapurin emäntä sen totesi "Kyllä juoruja pihapiirissä kerrotaan, mutta ei niitä lehtien palstoille ole tarkoitus painaa".

Kummallista kyllä, Pietilän saatua sen minkä ansaitsi, Suomen Kuvalehden toimitussihteeri Pekka Ervasti rasvaa omaa köyttään uusimmassa SK:ssa. Juttunsa Pietilän erottamisesta sepitteelisine lööppimanipulaatioineen (Ilta-apila) on riman alitus SK:lta. Edellisessä numerossahan SK antoi sivukaupalla tilaa anarkistikuvaajansa katkeralle jutulle mellakkaputkareissustaan.

Onko Ervasti vai SK tulossa journalistisen tiensä päätökseen? Miksi SK on muutamassa vuodessa muuntunut perinteisestä luotettavasta kansan lehdestä populistiseksi politiikantekijäksi? Ervasti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu