Slussenin sissien matkassa

Göteborgin bussi saapui Cityterminaaliin. Minulla oli melkein kolme tuntia aikaa Suomenlaivan lähtöön ja kun keli ei ollut tuulisin mahdollinen (kuten Tukholmassa aika usein on), päätin kävellä Vanhan kaupungin läpi Slussenille ja siitä edelleen Stadsgårdenin rantaa terminaalille.
Drottninggatan on kallimman luokan ostoskatu, niin tosin kyllä nykyään Vanhan kaupungin halkova Västerlångankin. Radio Shopenin kohdalla kadulla seisoi pari suomalaista tyyppiä pähkäilemässä, pitäisikö tästä tunnetusti yhdestä koko suomenkielisen maailman parhaista levykaupoista käydä hakemassa matkamuistoja vai ei. Järntorgetin laidassa Evert Tauben vinkeä patsas seisoi samassa paikassa, kuin esikuvansa aikanaan odotti taksia...
Olin kulkenut sen verran reippaasti koko matkan, että päätin Slussenilla nousta vielä Fjällgatanille katselemaan maisemia ennen terminaalille menoa. Tukholma on, varsinkin Söderin kallioiden tarjoamasta perspektiivistä katsottuna, todella kaunis kaupunki ja samalla sellainen kansainvälinen metropoli, jollaisia meillä Suomessa ei ole. Kävelin Slussenin poikki ja nousin Katarinavägenille.
Katarinavägenin rinteessä on katugrilli, jonka plakaatissa jostain syystä lukee Gatukäk normaalin Gatukökin sijaan. Juuri noihin aikoihin kioskin pyörittäjäfirma Sibylla oli myyty eräälle suomalaisenemmistöiselle firmalle, josta johtuen näistä nakkikioskin ruotsalaisvastineista kuului joskus käytettävän myös nimitystä “kiosken korva” (jos joku pakkoruotsia lukenut tai lukematta jättänyt ei suostu vitsiä ymmärtämään, se jääköön salaisuudeksi). Gatukäkin jonossa seisoi useampikin tyyppi ja ohikulkiessani mietin, kuinkahan moni heistä mahtaisi olla suomalainen. Sitä ei tarvinnut pitkään pähkäillä, olin edennyt kioskilta ehkä viisi metriä, kun yksi jonossa seisovista nuorehkoista, vähän kiireellisimmän menestyjätyypin vauhdista pudonneen näköisistä, pari-kolmekymppisistä tyypeistä huusi perääni suomeksi: Onks tytöllä paikka mihin mennä yöksi?
Käännytin ja vastasin aikoneeni viettää sen neljän hengen hytissä Helsinkiin lähtevässä laivassa.
Tyyppi kiinnostui ilmiselvästi, nosti maasta ison Adidaksen urheilukassin ja lähti juoksemaan perääni. Hänen seurassaan ollut nuori nainen seurasi häntä. Jannu kysyi, onko minulla seuraa risteilylle, sanoin olevani tiettävästi menossa yksin ja aikovani jättää paluumatkan käyttämättä. Hän juoksi vierelleni ja kysyi, mahtuisiko mukaan kaksi Slussenin finnejäveliä. Sanoin sen kyllä minulle sopivan, vaikken ollutkaan varma, olinko varannut netistä kahden vai neljän hengen hytin viime hetken risteilylleni, josta siis en alunperinkään ollut aikonut käyttää kuin menomatkan.
Kaveri esittäytyi Petriksi ja tyttö Pauliinaksi. Miltei yhteen ääneen he kysyivät, pääsisivätkö mukaan. Maksut kuulemma hoidettaisiin. Mikäpä siinä.
Nousimme Fjällgatanille. Söderin kallioiden parhaalla näköalapaikalla oli juuri yksi suomalainen ja yksi virolainen turistiryhmä nousemassa bussiinsa. Kahvikioskilla oli pari reppuselkäturistin näköistä ihmistä sumpilla, Fjällgatanille eivät rikkaat turistit jaksa kiivetä, ellei heitä sinne varta vasten kuljeteta.
Maisema yli Saltsjönin kohti Tukholman vanhaa ja uutta keskikaupunkia on aina yhtä vaikuttava. Taisin olla jotenkin ajatuksissani, kun en heti edes huomannut Pauliinan ja Petrin vetäytyneen lähimmän penkin taakse. Mitä siellä tekemään, en havainnut, mutta arvelin heidän ryhtyneen nauttimaan toistensa seurasta; jos ei ihan konkreettisesti, niin ainakin sinnepäin. Katsoin asiakseni liittyä seuraan, kiedoin käteni Petrin ympärille ja vein sen alemmaskin huomattuani, että Pauliina oli jo avannut Petrin vyön ja se, mitä molemmat tunnuimme olevan vailla, odotti jo ottajaansa enää vain kalsarien kahlitsemana.
Samalla hetkellä kadulle kääntyi suomalainen turistibussi, josta alkoi purkautua hyvin ymmärtämäämme kieltä kalkattavia, vireimmän keski-ikänsä juuri ohittamassa olevia eläkeläisiä. Nousimme ylös kaikki kolme, Petri veti housunsa takaisin jalkaansa ja lähdimme tallustamaan kohti terminaalia. Alamäkeen matka sujuikin joutuisasti.

Laiva oli Mariella. Lunastin nettivaraukseni terminaalin tsekkaustiskiltä ja Petri ja Pauliinakin sanoivat virkailijalle nimensä, sillä rekisteröintiä varten nekin tarvittiin. Hinta ei ollut päätähuimaava, koko hytti maksoi vain kaksisataa kruunua, jonka jakaminen sujui ilman kyyneliä. Lähdimme astelemaan lasiputkea pitkin kohti laivaa. Putkessa olisi ollut valokuvaaja, mutta Petri näytti, ettei halunnut tämän suotta polttavan filmiä kuviin, joita emme kuitenkaan lunastaisi. Olin samaa mieltä.
Hyttimme sijaitsi viidennellä kannella. Ikkunaa siinä ei ollut, mutta kaikki muut mukavuudet kylläkin, mitä nyt hytiltä yleensä odotetaan. Eli riittävä määrä sänkyjä, suihku, vessa, puhelin, joka toimi myös radiona ja automaattilämmitys.
Kuin sanattomasta sopimuksesta aloimme heti hyttiin päästyämme riisua vaatteitamme. Pauliina ehti ensimmäisenä ottamaan vastaan Petrin jäykän elimen, joten minä laskeuduin kontilleni sängyn viereen nuolemaan Pauliinan tuuheahkon karvoituksen verhoamaa pimpsaa. Petri kaivautui kolmen sormen voimin minuun takaapäin ja haki suukontaktia rintoihini. Työnnyin yhä syvemmälle Pauliinan turvonneiden häpyhuulten välisiin uumeniin pureskellen ylimääräisiä karvoja. Kiersin käteni hänen etupuolelleen samalla, kun havaitsin Petrin lähestyvän sisintäni niinikään kielellään. Saimme orgasmit samalla hetkellä ja lojuimme pitkään hytin lattialla kolmionmuotoisessa asennossa, kunnes kovaäänisistä alkoi kuulua turvakuulutus, joka toivotti meidät tervetulleiksi laivaan ja kehoitti tutustumaan pelastusasemien sijaintiin jne.
Lähdimme kiertelemään laivaa. Ostimme tax-freestä maihin vietävät tuliaiset ja kävimme syömässä hyvän päivällisen a la cartessa, jossa joimme pullollisen hyvää vuosikertaviiniä sekä snapsit. Aterian jälkeen astelimme baariin drinkeille, kunnes yhtäkkiä Petri havaitsi laivan olevan tulossa Maarianhaminaan. Kuin yhteisestä sopimuksesta suuntasimme ylös helikopterikannelle.
Kannella ei ollut ketään muita ja vaikka arvasinkin, kuka asialla oli, on myönnettävä, että erilaiset väkivaltatapaukset, joita laivoilla vuosien mittaan on sattunut, kävivät mielessäni, kun Petri yllätti minut takaapäin. Hän piti minua otteessaan ja antoi Pauliinan riisua housuni ja ryhtyä nuolemaan pimppiäni innokkaasti. Petri itse haki käsillään rintojani, mikä ei ollut tehtävänä likikään yhtä haastava, kuin minun osani kaivaa selkäni takana esiin Petrin jälleen juhlakuntoon kohonnut laite. Tämäkin onnistui ja sujautin Petrin elimen sisääni samalla, kun polvistuin Pauliinan eteen nuollakseni vuorostani hänen jälleen kostunutta pimppiään.
Laiva tärähti aavistuksen verran kiinnittyessään laituriin ja samalla hetkellä tunsin Petrin sperman täyttävän sisälmykseni. Pauliina riensi välittömästi nuolemaan vaostani sen, mitä siitä vielä saisi ja itse otin Petrin elimen suuhuni toruen tuhmaa poikaa siitä, ettei hän ollut pitänyt varaansa, vaan purkautunut paikkaan, jossa tämä maukas neste ei pääsisi läheskään täysiin oikeuksiinsa.
Huomasin, että kannelle oli tullut muitakin matkustajia, jotka katselivat touhuamme hieman pitkään. Pukeuduimme ja -jälleen kuin yhteistä sopimusta noudattaen- päätimme lähteä hyttiin jatkamaan. Päästessämme pelastusveneen alta takaisin laivan sisätiloihin huomasimme matkankin taas jatkuvan, Ahvenanmaalle ei tainnut tänään olla hirvittävästi menijöitä eikä kaiketi tulijoitakaan.
Päästyämme hyttiin aloimme Pauliinan kanssa riisua toisiamme vauhdilla, jollaisesta ei voi ainakaan epäillä kyllästymistä toimitukseen. Suutelimme intohimoisesti, annoimme käsiemme vaeltaa toistemme märille pimpeille ja sisäänkin. Havahduimme vasta jommankumman meistä huomatessa Petrin lojuvan sängyllä alastomana runkkaamassa. Pauliina ehti apajalle ensin, mutta reiluna tyttönä hän riensi heti sperma-annoksen saatuaan antamaan minulle syviä kielisuudelmia
Vetäydyimme yöpuulle samalle petille, turha siinä oli aukoa sen enempiä ”paketteja”, joihin hytin kaikki neljä vuodetta oli nostettu laivaan tullessamme. Muodostimme kuin yhden suuren sykkyrän, ohjasin kuin huomaamatta toisen käteni Petrin kalun ympärille ja toisen Pauliinan pimpsaan. Nukahdimme euforisen autuaallisessa tilassa, johon toki hyvällä aterialla ja juomillakin oli epäilemättä osuutensa.

Aamulla heräsimme siihen, että kovaäänisissä kerrottiin laivan olevan juuri saapumassa Helsinkiin. Petri nousi ensimmäisenä, hänellä oli ilmiselvästi kohoamassa jonkinasteinen aamuseisokki. Sanoin, ettei meillä olisi kiire mihinkään, meidänhän olisi teoriassa määrä lähteä illalla takaisin Ruotsiin, ja vedin Petrin vielä kerran viereeni saaden hänet innostumaan uudelleen. Pauliina lojui vieressäni puolitokkuraisena niellessäni Petrin tarjoaman aamiaisherkun. Varsinaiselle meriaamiaiselle lähtö ei kyllä ollut käynyt mielessänikään.
Nousin ja menin suihkuun. Kesken kaiken kuulin hytin puolelta kovaäänistä kiroilua ja sitten oven kolahduksen. Tulin suihkusta ja näin vain tyhjän Adidas-kassin hytin lattialla, sekä joka puolella lojuvia likaisia urheiluvaatteita. Petri ja Pauliina olivat ottaneet jalat alleen, kulunutta sanontaa käyttääkseni, minkä toki pukeuduttuani tein itsekin.
Terminaalissa olivat myynnissä sekä suomalaiset että ruotsalaiset iltapäivälehdet. Aftonbladetin lööppi kirkui jotain kylmäverisestä pankkiryöstöstä Södermalmilla eilen iltapäivällä sekä saaliin yllättävästä löytymisestä. Lehden kansitekstissä kerrottiin kylmäverisen ryöstäjäkaksikon paenneen paikalta vanhalla Saabilla Adidas-urheilukassi heiluen. Ostin lehden ja huomasin kaksikon tuntomerkkien sopivan varsin hyvin Pauliinaan ja Petriin. Luettuani juttua pidemmälle tajusin myös syyn heidän äkilliseen lähtöönsä laivasta. Tukholmalainen juniorivalmentaja oli näet löytänyt ryöstösaaliin treenikassikseen luulemastaan Adidas-kassista, jonka oli laskenut kädestään Slussenin makkarakioskin jonossa...