Käsipäivätutut poliitikot

Kuinkahan moni tänne palstoille kirjoittava henkilö on tavannut silmästä silmään yhdenkään kansanedustajan? Näitä tekstejä lukiessa syntyy ainakin minulle käsitys, että lausutaan mielipiteitä kuin poliitikot olisivat jotain ufoja vailla minkäänlaista inhimillistä kosketusta ympäristöönsä.

Paljon puhuttu media on varmasti vaikuttanut osaltaan mielikuvien syntyyn, eivätkä ne mielikuvat ainakaan minun osaltani ole useinkaan kestäneet henkilökohtaista tapaamista. Tosin nykyisessä eduskunnassa ei taida olla kuin pari käsipäivätuttua kansanedustajaa, mutta 1980-luvulla kun avustin sivutyökseni lehtiä niin varsinkin vaalien alla näitä tapaamisia oli enemmänkin vaalikiertueitten aikana, joukossa pari silloista ministeriä ja Tasavallan Presidentti.

Yksi henkilö, jonka julkisen imagon senaikaisessa maailmassa media pystyi järjestelmällisesti rakentamaan - ilmeisesti haluamakseen - on Paavo Väyrynen. Hän poikkeaa henkilönä kaikista eniten julkisuuden luomasta mielikuvasta, ainakin minun kokemanani. Melko kaukana on myös Esko-Juhani Tennilä, toinen kiistelty mutta omissa ympyröissään hyvin suosittu lappilainen.

Sitten on tietysti ihmisiä, jotka tunnistaa muutenkin kuin ulkonäöltä siksi henkilöksi jonka televisiosta tai lehtien uutisista on itselleen sisäistänyt. Erityisesti mieleeni on jäänyt silloinen liikenneministeri Pekka Vennamo. Hän oli myös yksityisesti tavattuna jotakuinkin sama, joviaali mutta tarvittaessa mielipiteiltään jämäkkä Pekka jonka olin nähnyt julkisuudessa. Virkamiehet kehuivat häntä myös hyvänä hallintomiehenä, mitä sillä nyt sitten halutaankaan sanoa.

Nämä edelläolevat poimintoina ääripäistä, väliin mahtuu monenlaisia ihmisiä, vaikka joukko ei loppujen lopuksi kovin suuri olekaan. Joukkoon mahtuu myös joitakin melko mitäänsanomattomia kansanedustajia ja sellaiseksi pyrkineitä, mutta kun en pidä tapanani moittia äänestäjien valintoja en käy tässä ketään mollaamaankaan. Kansa on edustajansa ansainnut.

0

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        64
        1750
      2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

        Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
        Ikävä
        366
        1189
      3. Kirjoita jotain

        Kivaa, hellää ja piristävää
        Ikävä
        138
        963
      4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

        Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
        Suomussalmi
        15
        841
      5. Voisit nainen joskus vastata minulle

        Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
        Ikävä
        63
        632
      6. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        41
        618
      7. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        81
        616
      8. Päälle hautaus?

        Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
        Lieksa
        92
        585
      9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

        Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
        Ikävä
        45
        518
      10. Mies Naiselle pyydän...

        älä satuta minua.
        Ikävä
        47
        505
      Aihe