KEPU junaili A-P Pietilän potkut

KEPU on näköjään käynnistänyt samanlaisen tiedotusvälineiden ajojahdin, jota se harrasti Urho Kekkosen presidenttikaudella. Ennen saattoi joutua syrjään ja erotetuksi, jos uskalsi arvostella "isä aurinkoista" eli Kekkosta tai jos tuli syytetyksi "neuvostovastaisuudesta". Nyt on vaarallista olla KEPU:un krittisesti suhtautuva.

Markkinointi&Mainonta-lehden päätoimittaja Seppo Määttänen pitää kiinni jutustaan, jonka mukaan KEPUvaikuttajat olisivat kulisseissa vaatineet Ilta-Sanomien vastaavan päätoimittajan erottamista. Määttänen sanoo Suomenmaa-lehdessä tiistaina, ettei hänellä ole mitään syytä muuttaa jutussa olleita tietoja.

Mannertenvälinen nahjus pääministeri Matti Vanhanen (KEPU) on pitänyt väitettä "äärimmäisen kiusallisena". Hän on toivonut lehden selvittävän, mihin väitteet perustuvat.

Määttänen sanoo ymmärtävänsä Vanhasen vaatimuksen. Hänen mukaansa selvityksen tekoon ryhdytään kuitenkin vasta sitten, kun päätoimittajan tehtävästä viime perjantaina eronnut Antti-Pekka Pietiläkin voi lausua asiasta jotakin.

Määttäsen mukaan hänellä ei ole mitään syytä muuttaa jutussa olleita tietoja miltään osin.

"Ei niin tyhmää puoluejohtajaa tai johtavaa poliitikkoa ole, että hän lähtisi tällaista asiaa itse ajamaan. Kyllä sitä varten löytyvät muut ihmiset", hän sanoo.

17

959

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sängyn laidalla

      Onkohan joku muistuttanut?

      • Rosendahl

        Matti Vanhasen ja Tanja Karpelan kuuma suhde rikkoi lopulta Merja ja Matti Vanhasen avioliiton.

      • varmaan

        sitä kokoomuksen puoluesihteeriä Harri Jaskaria joka hillui sen virolaisen naisen kanssa.

        EIKÖS NIIN KÄNÄ?

      • Sekstaaja
        Rosendahl kirjoitti:

        Matti Vanhasen ja Tanja Karpelan kuuma suhde rikkoi lopulta Merja ja Matti Vanhasen avioliiton.

        Onko Tanja=Kaarina?!!

    • kokoomuksen vihollinen no2

      ...lähetti Mikael Pentikäiselle sähköpostin vuonna 2005 koskien ministeristä julkaistuja väitteitä. Pentikäinen mietti puolitoista vuotta ja antoi Pietilälle potkut. Asia on julkisuudessa selvitetty ja asianomaiset todeksi myöntäneet, joten ei siinä sen enmpää.
      Mielenkiinto ministerin erityisavustajan tointa kohtaan varmaan tämän jälkeen kiinnostaa entistä useampia. Ollaanhan siinä melkoisen vallan lähteillä...

    • kyllä tätä

      Känää itkettää, kun Erkon toimitus antoi potkut Känän suurimmalle idolille Antti Pekka Pietilälle. Kokoomuksen hyvä avustaja vähän joutuu hiljentämään.

    • Känäkin on näemmä muuttanut kielteisen käsityksensä Matti Vanhasesta. Hän kutsuu Vanhasta mannertenväliseksi nahjukseksi enää ironisessa mielessä, eikä väitä, että tämä käyttäisi EU-kokousten tauot yksinäiseen kivien potkiskeluun pihalla.

      Nyt Känä antaa ymmärtää, että Matti Vanhanen on todellisuudessa karismaattinen ja jämäkkä hallitsija, jonka yksi puhelinsoitto tekee itse Aatos Erkostakin änkyttelevän ja nöyristelevän jees-miehen.

      "Ky-ky-kyllä, he-he-herra pääministeri, aivan kuten herra pä-pä-pääministeri ha-ha-haluaa."

      Noin se varmaan meni.

      • Kepun likaisten temppujen o...

        No tuskinpa Matti Vanhanen tuota on pystynyt tekemään. Kyllä se on tämä kepun likaisten temppujen osasto, joka tällaiset manööverit junailee.

        Näin vaalien lähestyessä kepu aina satsaa runsaasti rahaa ja henkilöstöä likaisten temppujen kehittelyyn.

      • känättäjä
        Kepun likaisten temppujen o... kirjoitti:

        Kyllä tuo Känä on hupaisa veikko, verraton melkein. Mitähän se nyt seuraavaksi keksii ja punoo pienissä aivonystyröissään toisten mollamiseksi. On vallan erinomainen tyyppi - itsensä mielestä, mutta toisten mielestä kuvottavin olento maan päällä. Mikä auttaisi, että Känä parantuisi ja normaalistuisi sille tasolle, missä oletamme ihmisten olevan.

        Känä edustaa kirkollisesti pahan alkujuurta, himoa toiseen, vuoroin johonkin kepulaiseen kuitenkin. Känän jutut kertovat hänen sairastavan pakkomieleisesti tuoda omia sairaita ajatuksiaan tänne palstalle, kysypä vaikka psykosedältä - tai tädiltä.

      • nyt on
        Kepun likaisten temppujen o... kirjoitti:

        No tuskinpa Matti Vanhanen tuota on pystynyt tekemään. Kyllä se on tämä kepun likaisten temppujen osasto, joka tällaiset manööverit junailee.

        Näin vaalien lähestyessä kepu aina satsaa runsaasti rahaa ja henkilöstöä likaisten temppujen kehittelyyn.

        kokoomuksen likaisten temppujen tekijänä, mm. Seuralehti oli viimme kerralla, mutta myynti laski niin rajusti ettei taida kannattaa tällä kertaa. Sieltäkin päätoimittaja sai potkut.

      • kokoomuksen vihollinen no2
        nyt on kirjoitti:

        kokoomuksen likaisten temppujen tekijänä, mm. Seuralehti oli viimme kerralla, mutta myynti laski niin rajusti ettei taida kannattaa tällä kertaa. Sieltäkin päätoimittaja sai potkut.

        ...Suomen Kuvalehteä käyttää välineenä ajojahdissaan, kunnes sitäkin uhkaa selvitystila...

      • ja saastuttavat koko maan
        Kepun likaisten temppujen o... kirjoitti:

        No tuskinpa Matti Vanhanen tuota on pystynyt tekemään. Kyllä se on tämä kepun likaisten temppujen osasto, joka tällaiset manööverit junailee.

        Näin vaalien lähestyessä kepu aina satsaa runsaasti rahaa ja henkilöstöä likaisten temppujen kehittelyyn.

        Kokoomus on pelkkää likaisten temppujen osastoa koko puolue, jos sitä häirikkö ja roskasakkia nyt puolueeksi voi sanoa.

    • Jaba_43

      Pietilä oli huono päätoimittaja; väänsi väkisin IS:ia juorulehtilinjalle vastoin kustantajan näkemystä ja sai tällä aikaan levikin laskun.

      Jos Pietilän linjan arvostelijoiden joukossa on mukana keskustalaisia, niin se on normaalia eikä mitään poliittista painostusta.

      Väitteesi ajojahdista ja painostuksesta on mahdoton so siitäkin syystä, ettei Sanoma Oy koskaan sellaiseen alistuisi, vaan olisi pannut julkisesti hanttiin paljastamalla painostajat ja nolaamalla keskustajohdon totaalisesti.

      Tätähän Vanhanen juuri tarkoitti kiistäessään asian ja vaatiessaan selvitystä, koska ei hänellä ole varaa saattaa kepua sananvapauden painostuksesta epäillyksi edes vahingossa, koska painostusta ei ole tapahtunut.

      Päätoimittajien kritisointi ei nimittäin ole poliittista painostusta.

      • Sivusta seurannut

        Kyllä Känän jutussa pointti on. Juttelin asiasta Markkinointi&Mainonta lehden jengin kanssa ja heillä on asiasta ensikäden tietoa. Kyllä kepu aktiivisesti vaikutti Pietilän erottamiseen. Keinot olivat yllätävänkin kovia...

      • sanon minä
        Sivusta seurannut kirjoitti:

        Kyllä Känän jutussa pointti on. Juttelin asiasta Markkinointi&Mainonta lehden jengin kanssa ja heillä on asiasta ensikäden tietoa. Kyllä kepu aktiivisesti vaikutti Pietilän erottamiseen. Keinot olivat yllätävänkin kovia...

        Poliittista painostusta ei silti ole tapahtunut, vaikka kritiikki on ollut kuinka rankkaa ja sisältänyt mielipiteitä siitä, että pietilä on erotettava.

        Erkko ei koskaan alistuisi painostukseen, jos Pietilä olisi hoitanut hommansa kunnolla.

      • tapa..
        sanon minä kirjoitti:

        Poliittista painostusta ei silti ole tapahtunut, vaikka kritiikki on ollut kuinka rankkaa ja sisältänyt mielipiteitä siitä, että pietilä on erotettava.

        Erkko ei koskaan alistuisi painostukseen, jos Pietilä olisi hoitanut hommansa kunnolla.

        Kekkonen erotutti aikanaan demarien pakinoitsijan myllykirjeellään, että ei tällainen aivan uutta ole.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      61
      7520
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2946
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1659
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1163
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      77
      853
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe