mikä se on?
Miksi rasistien logiikassa ei ole koskaan järkeä?
Miksi ette osaa keskustella?
Miksi kaikessa toisessa on vikaa, ei teissä?
Kaikki merkit viittaavat vihaisiin murkkuihin ja
sosiopaatteihin, ilman sitä älykkyyttä?
Miksi rasistien logiikassa ei ole koskaan järkeä?
Miksi ette osaa keskustella?
Miksi kaikessa toisessa on vikaa, ei teissä?
Kaikki merkit viittaavat vihaisiin murkkuihin ja
sosiopaatteihin, ilman sitä älykkyyttä?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Rasistit ovat epätäydellisiä siinä missä muutkin. Kuuluu ihmisyyteen. Juuri tämä ihmisluonnon epätäydellisyys on se syy, miksi minä vastustan monikulttuurisuutta. En vain usko, että nykyinen monikulttuurikehitys tulee johtamaan mihinkään Disney-maailmaan ja kulttuurien ja rotujen väliseen harmoniaan, vaan vielä nykyistäkin huonompaan tilanteeseen.
Ihmisluonnon epätäydellisyys ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki huonot asiat ja kehityskulut tulisi hyväksyä. Pitää tarkastella tosiasioiden valossa, millainen yhteiskunta ottaa parhaiten vastaan ihmisen raadollisimmatkin puolet ja samalla tarjoaa hyvän elämän siinä asuville ihmisille.
Tosiasiat osoittavat, että esimerkiksi talous kannattaa perustaa markkinatalouteen ja valtion kannattaa puuttua markkinoihin mahdollisimman vähän, vaikka talouskasvun päältä vedettäisiinkin siivuja vähäosaisille ja julkisiin palveluihin. Aivan yhtä tärkeää on huomata se, että etnisen yhtenäisyyden luoma sosiaalinen koheesio on halvin ja tehokkain yhteiskuntarauhan ja kansalaisten keskinäisen luottamuksen ylläpitäjä ja siten myös totalitaristisen valtion nousun estäjä. Kaikki suvaitsevaisuus- ja moninaisuuskurssit tulevat olemaan pelkkiä keinotekoisia, luonnottomia ja epätoivoisia korjausyrityksiä.
Ei auta! Tuollaiset multikulturistit jolle vastasit unohtavat minuutissa kaikki älylliset argumentit ja jo seuraavassa kirjoituksessaan haukkuvat rasisteja tyhmiksi jotka eivät osaa tuoda esiin mitään järjellisiä perusteluita. Heidän kanssaan mielekäs ajatustenvaihto on mahdotonta. Häviölle jäädessään he sitten vain tyytyvät haukkumaan vastustajiaan pahoiksi ja eläimellisksi, kunnes muistavat taas jos seuraavassa aloituksessaan nimitellä rasisteja tyhmiksi jotka eivät osaa perustella väitteitään. Tämä jatkuu... ja jatkuu... ja jatkuuu...
"Rasistit ovat epätäydellisiä siinä missä muutkin. Kuuluu ihmisyyteen. Juuri tämä ihmisluonnon epätäydellisyys on se syy, miksi minä vastustan monikulttuurisuutta."
Jos vastustat monikulttuuria epätäydellisyyden takia ja samalla myönnät rasistit epätäydellisiksi,
olet myös rasismia vastaan.
Logiikan puute nro.2:
"En vain usko, että nykyinen monikulttuurikehitys tulee johtamaan mihinkään Disney-maailmaan"
Kukaan ei ole näin väittänytkään.
Logiikan puute nro.3:
"etnisen yhtenäisyyden luoma sosiaalinen koheesio on halvin ja tehokkain yhteiskuntarauhan ja kansalaisten keskinäisen luottamuksen ylläpitäjä ja siten myös totalitaristisen valtion nousun estäjä."
Etninen "yhtenäisyys" on yhtä lailla syy totalitariaan ja varsinkin fasismiin...
- stalin
- hitler
- mussolini
- pol pot...
Eli;
etninen yhtenäisyys ei pois sulje totalitarismia.
Logiikan puute nro.4:
"Kaikki suvaitsevaisuus- ja moninaisuuskurssit tulevat olemaan pelkkiä keinotekoisia, luonnottomia ja epätoivoisia korjausyrityksiä."
Mistä ihmeen kursseista sinä puhut?
Kaikki tämä vain yhdessä viestissä ja paljon muuta rasismi- ja maahanmuutto-palstalla.
"Tuollaiset multikulturistit"...
Heti kun ei muuta keksitä, katsotaan rassukan käsikirjasta:
"Sääntö nro.1; Jos olet keskustelussa häviöllä ja et muuta keksi, heitä multikulturisti-kommentti".
Kumpaa ryhmittymää blinded.by.fear edustaa, rasiteja vai ei-rasisiteja, ja millä perusteella.
"Jos vastustat monikulttuuria epätäydellisyyden takia ja samalla myönnät rasistit epätäydellisiksi, olet myös rasismia vastaan."
Viisastelu ei johda mihinkään! Ihmisen epätäydellisyydestä huolimatta elämässä (=luonnossa) on omat myötäsyntyiset realiteettinsa.
Sartre on kaikista historian filosofeista tyhmin. Jos mahdollista, vieläkin tyhmempi kuin Kant, Locke, Kirkegaard, Fromm, ja Reich.
"Jos vastustat monikulttuuria epätäydellisyyden takia ja samalla myönnät rasistit epätäydellisiksi,
olet myös rasismia vastaan."
Puhuin rasisteista ihmisinä. Täydellistä ihmistä ei ole olemassa. Ei ole täydellistä ideologiaakaan, mutta toiset ideologiat ovat epätäydellisempiä kuin toiset. Voin siis ihan hyvin kannattaa yhtä epätäydellistä ideologiaa ja vastustaa toista.
"Logiikan puute nro.2:
"En vain usko, että nykyinen monikulttuurikehitys tulee johtamaan mihinkään Disney-maailmaan"
Kukaan ei ole näin väittänytkään."
Mutta monikulttuurisuuden sinisilmäiset kannattajat ajattelevat rasismin, etnisten konfliktien, vihan ja muiden ongelmien katoavan joskus hamassa, tuntemattomassa tulevaisuudessa. Minä pidän sitä typeränä ja idealistisena toiveajatteluna.
"Etninen "yhtenäisyys" on yhtä lailla syy totalitariaan ja varsinkin fasismiin...
- stalin
- hitler
- mussolini
- pol pot... "
Millä tavalla etninen yhtenäisyys johti Stalinin, Pol Potin ja muiden hullujen hirmutekoihin?
Minä näen asian enemmänkin niin, että etnisen yhtenäisyyden puute ja siitä syntyvät konfliktit etnisten ryhmien välillä nostavat kaiken maailman hitlereitä valtaan.
"Eli;
etninen yhtenäisyys ei pois sulje totalitarismia."
Ei suljekaan, vaan vähentää virkavallan ja valvonnan tarvetta luonnollisen luottamuksen, yhteisten tapojen, yhteisen uskonnon, yhteisen kielen ja muun yhteisymmärryksen kautta.
"Mistä ihmeen kursseista sinä puhut?"
http://www.yhdenvertaisuus.fi/suomi/koulutuksen_jarjestajalle/koulutuslinkkeja
Aika huono ja keinotekoinen keksintö yrittää vaääntää esille jotain Multikulturisti kommenttia, ikään kuin vastineeksi raukkamaisille ja usein prusteettomille rasistikorteille, natsikorteille ja fasistikorteille.
Multikulttuuri termi on teidän om lanssi ja sen edustajat kutsuvat iseään multikulturisteiksi.
Tosin en vieläkään tiedä, miten se monikultuuri on lähtökohtaisesti hyvä asia, kukaan ei ole sitä pystynyt/yrittänyt/ viitsinyt kertoa ja osoittaa.
""Etninen "yhtenäisyys" on yhtä lailla syy totalitariaan ja varsinkin fasismiin...
- stalin
- hitler
- mussolini
- pol pot...
Eli;
etninen yhtenäisyys ei pois sulje totalitarismia.""
Jätit pois:
-somaliklaanit
-arabimuslimit
-balkanilaisjengit
-turkkilaiset
en unohtanut näitä:
-somaliklaanit
-arabimuslimit
-balkanilaisjengit
-turkkilaiset
Arabit ja turkkilaiset ovat kansoja eivät henkilöitä. Kyse ei ole kansojen leimauksesta.
Jos olisit maininnut ääri-muslimit, olisit ollut oikeassa. Mutta ei, niin ei.
Jengeistä ja klaaneista olet sentään oikeassa.
Ainakin niistä jengeistä.
lyöty pöytään.
"Tosin en vieläkään tiedä, miten se monikultuuri on lähtökohtaisesti hyvä asia, kukaan ei ole sitä pystynyt/yrittänyt/ viitsinyt kertoa ja osoittaa."
Samaa voi pohdiskella rasismista.
Lisäksi;
rasismi on vahingollista, leimaavaa, negatiivista...
Multikultti pitäisi vissiin olla multikulttuuri, puna viittaa vasemmistoon, ja fasisti on otettu nykyaikaisesta haukkumasanarepertuaarista.
Pitäisi siis olla: multikulttuurikommarisika.
Mutta muista, että olet sinä täällä saanut älyllisempääkin vasta-argumentointia rasistien taholta!
Asian sivusta saanen kommentoida kirjoittajan päämääriä aiheen kysymyksistä.
Kirjoittaja tuntee olevansa keskimääräistä älykkäämpi ja nokkelampi kirjoittaja, mutta kaatuu omaan itsekeskeisyyteensä. Hän luulee olevansa jumala joka tietää kaiken ihmisen logiikasta ja pystyy sen perusteella luokittelemaan kaikki kirjoitukset omaan arvoonsa.
En tiedä mitä hän ajaa takaa, ehkä hän haluaa nostattaa omaa "nörtti" itsetuntoaan näillä keskustelusivuilla. Hän vertailee ja päättää mielessään kuka on älykäs ja kuka ei. Ehkä se on pienen koulukiusatun hätähuuto maailmalle.
Elämän tosiasiat ei vain pyöri jokaisen ideologin haaveiden mukaan. Vääryyttä kärsinyt ihminen ei välttämättä pääse ilmaisemaan itseään sillä tavalla että "vapaa-ajattelija" ymmärtäisi asian. "Vapaa-ajattelija" kuvittelee että tuo kirjoittaja on vähä-älyinen ja sairas, lisäksi hän vastaa sen mukaisesti ilmaisemalla syvän paheksuntansa mielipiteen kirjoittajaa vastaan.
Todennäköisesti saamme mielipiteeseeni ympäripyöreän tai"perustellun vastauksen", mistä ilmenee että olen jollain tapaa sairas, vähä-älyinen tai olen "muka" ymmärtänyt kirjoittajan väärin". Todennäköisesti hän pitää vahvan puolustuspuheen koska ei halua menettää "nörtin"kasvojaan. Tiedän että hän lainaa osia kirjoituksistani ja esittää ne perustellusti kumottaviksi.
Jos olet todella vapaa-ajattelija, et todellakaan lähtisi tuolla aiheella ilmaisemaan ajatuksiasi.
ilmeisesti olet, niinkuin itsesi nimesit;
Vähä-älyinen?
suojatyökeskukseen kuin scheissrosekin? Teissä on paljon samaa!
vähän varovaisemmin, kynnet näkyy!
Tuota voisi kutsua psykoanalyytikon sanelemaksi tunnustukseksi.
Palsta on saanut uuden psykoanalyytikon.
Et taida tietää mitä merkitsee sosiopaatti.
Neljännen kysymyksesi voit huoletta esittää peilin edessä.
Miksi pitäisi perustella asioita juuri SINULLE?
Määrittele keskustelu? Sinulle se näyttää olevan pelkkää inttämästä, väittelyä, jossa väheksyt muiden mielipiteitä ja menet asiattomuuksiin, kun koet olevasi heikoilla.
Selitä myös, missä kohden minun logiikkani ontuu. En ole ennakkoluuloinen, vaan kokemani ja näkemäni myötä olen rasisti ja ylpeä siitä sekä suomalaisuudestani, tässä perusteluni:
- Tiedän useita maahanmuuttajia kotikaupungistani vuosien ajalta. Tunnen suomalaisia naisia, jotka ovat erehtyneet parisuhteeseen heidän kanssa. Yksikään ei ole kohdellut naisiaan oikein.
- Yksi heistä hakkasi, toinen petti, kolmas myi itseään homomiehille samaan aikaan kun seurusteli suomalaisen naisen kanssa.
- Eräässä kaupunginosassa on jengejä, jotka koostuvat maahanmuuttajista, ja he uhkailevat muita kaupunginosan asukkaita, jopa keräävät ns. suojelurahoja.
- Tunnen henkilökohtaisesti 2 naista, jotka on raiskattu maahanmuuttajan toimesta. Pelkään, että minusta tulee listan 3. koska toisinaan joudun liikkumaan yksin ulkona pimeällä.
- Maahanmuuttajan lapsi on käynyt minun lapseni kimppuun.
- Tiedän, että kotikaupungissani maahanmuuttajien tekemät rikokset ovat ongelma, tietyillä alueilla täällä suurin osa rikoksista on maahanmuuttajien tekemiä.
- Omalla asuinalueellani on turvatoimia ja valvontaa pitänyt lisätä huomattavasti maahanmuuttajien vuoksi, koska kaupunki päätti rakentaa tähän lähistölle paljon ja halvalla, että saadaan tuettua ns. sosiaalista asumista ja sen myötä levottomuudet alueella ovat lisääntyneet huomattavasti.
Kun tuohon kaikkeen, mitä olen henkilökohtaisesti joutunut näkemään, kuulemaan ja todistamaan, lisätään vielä kaikki yleisesti tiedossa olevat maahanmuuttajiin liittyvät faktat, niin onko muunlainen ajattelutapa edes mahdollinen? ILMAN maahanmuuttajia noita ongelmia ei olisi ja kun TIEDÄMME, millaisia ongelmia muissa maissa ja varsinkin siellä, mistä maahanmuuttajat tulevat, niin MIKSI niitä ongelmia pitää väkisin tuoda tänne?
MIKSI pitää liata suomalainen kulttuuri, polkea perinteet kansainvälisyyden jalkoihin? Me olemme muutenkin häviävä kansa, miksi kaikkien pitäisi liittyä samaan itsemurha-aaltoon ja riemumielin rynnätä hävittämään koko suomalaisuus?
Kulttuurierot - niin perinteiden kuin tapakultturin osalta - ovat niin valtavia, että hankaluudet ovat väistämättömiä. Suomalaisten ja maahanmuuttajien sivistyksen tasossa on niin valtavia eroja, että hankaluudet ovat väistämättömiä. Miksi hankkia hankaluuksia väkisin?
On toki olemassa poikkeuksia, jotka vahvistavat säännön. En sano, että 100% maahanmuuttajat ovat rikollisia, mutta suurin osa kuitenkin aiheuttaa jollain tapaa ongelmia. Lisäksi kun ottaa huomioon sen, mistä heihin käytettävät varat on poissa, ei voi kun olla vihainen. On säädetty lakeja ja asetuksia siitä, millaiset olot ja mitä kaikkea sopeutumisapua maahanmuuttajille on järjestettävä ja kuntien on toteltava ensisijaisesti lakeja, vaikka järki sanoisikin, että rahoille olisi parempaakin käyttöä. Miksi pitäisi asettaa muut omien edelle? Asetatko sinä vieraan lapsen tarpeet oman lapsesi tarpeiden edelle?
Millä ihmeellä sinä pystyt selittämään faktat epätodeksi? Pystytö kertomaan, mitä hyvää maahanmuuttajat ovat maahamme tuoneet? Mitä hyvää rotujen sekoittumisesta seuraa? Miksi minun pitäisi iloita tuosta kaikesta, mitä luettelin? Miksi minun pitäisi iloita siitä, että pikkuhiljaa se kaikki, minkä olemme koskaan ajatelleet olevan SUOMALAISTA - se katoaa?
Olen aina ollut tarkka siisteydestä ja puhtaudesta, se pätee ihmisiin myös. En kaipaa mitään värivikaisia tänne sotkemaan meitä, kulttuuriamme, asuinympäristöämme, lapsiamme tai mitään. Mikäli olet sitä mieltä, että minun pitäisi tuntea ja ajatella toisin, on perustelujesi oltava _todella_ hyvät.
Ei tällä kertaa numeroita, vaan se pahin kompastuskivi ja epäloogisuus mitä maahanmuuttajista voi tehdä.
Esimerkki pelosta ja "faktoista", joiden liioittelu johtaa rasismiin ja sitä kautta on:
negatiivista, vahingollista ja leimaavaa.
Kerroit kuinka:
"On toki olemassa poikkeuksia, jotka vahvistavat säännön. En sano, että 100% maahanmuuttajat ovat rikollisia, mutta suurin osa kuitenkin aiheuttaa jollain tapaa ongelmia."
Suurin osa maahanmuuttajista ei aiheuta ongelmia.
Suurin osa maahanmuuttajista pyrkii hyvään elämään.
Suurin osa maahanmuuttajista ei järjestäydy jengeihin tai rikollisuuteen.
Eikä varsinkaan vahingoita isäntämaata, rakasta suomen maatamme tai sen kansalaisia.
Rasismi ruokkii niinkuin olen todennut, sinun kaltaista ajattelua, joka on vahingollista kaikille, varsinkin suomelle ja suomalaisille.
Maahanmuuttajista myös löytyy rasismia sitä ei kukaan kiellä.
Siksi juuri rasismia poistetaan kaikin mahdollisin keinoin.
vastannut kysymyksiini? Minä sitäpaitsi lasken ongelmiksi myös välilliset, kuten kansantaloudellisen jne. ongelmat. Sosiaalietuuksien väärinkäytön, varojen epätasaisen ja epäoikeudenmukaisen jakautumisen.
Nimesin monta muutakin ongelmaa, jotka ovat todellisia, ja joita ei olisi ilman maahanmuuttajia. Ihanko olet varma asiastasi, että väittäessäsi minun sanomisiani leimaavaksi, sinä olet oikeassa ja ongelma katoaa sen myötä?
En edes liioitellut, päinvastoin vähättelin ja jätin yksityiskohdat kertomatta. Voisin toki kertoa yksityiskohtaisempiakin tietoja tai kirjoittaa tänne sen, mitä olen salassapidettävistä asiakirjoista lukenut, mutta se paljastaisi henkilöllisyyteni välittömästi, niin tyhmä en sentään ole.
Kuten sanoin, minun ajattelutapani ei perustu luuloihin, ei edes ennakkoluuloihin, vaan faktatietoihin. Siihen, mitä olen itse nähnyt ja lukuisista luotettavista lähteistä kuullut.
Sinä puhut tyhjiä sanoja, jotka edustavat vain omaa mielipidettäsi, mitään konkreettista, saati tilastollista faktaa sinulla ei ole mielipiteidesi tueksi esittää.
tosissani mitään sinun sanomaasi, lukemani jälkeen:
"Voisin toki kertoa yksityiskohtaisempiakin tietoja tai kirjoittaa tänne sen, mitä olen salassapidettävistä asiakirjoista lukenut, mutta se paljastaisi henkilöllisyyteni välittömästi, niin tyhmä en sentään ole."
Ei todellakaan yllätä, miksi pysyt nimettömänä.
Vahvistat vain aloitus viestiä.
Eikä se kyllä ollut mikään yllätys.
Valitettavasti.
Vastauksesi "Hienoa" oli viimeinen ketjussa. Hierarkia meni liian syväksi, joten jatkan täältä.
Niin, mitä itseasiassa yrität sanoa? Hyväksytkö ihmisluonnon vai et?
Hoitajat rääkkää omaisia ja samat kysymykset koskevat myös tuolla palstalla.
Ihmiset ovat tyhmiä.
Siksi täällä maailmassa on niin paljon mälsää.
ytimessä.
Vakuuta vielä se rassukoille.
Vakuuta se myös Tuuli Ikosen vanhemmille, nilkki. Kuinka monta kuolemaa sinä olet valmis ottamaan tunnollesi?
Monet rasistit perustavat mielipiteensä tämän suomalaisen nuoren tytön turhaan kuolemaan.
"Vakuuta vielä se rassukoille."
Vaakuuttamista riittää sillä 15-vuotiaan tytön murha ei ole helposti ymmärrettävissä olevana uhrauksena monikulttuurisuudelle.
Jos joskus tapaan tuon somalian kansalaisen, Abdikarir Osman Hussein (37)... En voi kertoa koska se ei välttämättä kestä julkaisua.
Itse asiassa miksi en tuntisi vihaa hänen puolustajiaan kohtaan? Raivostuttaa se asia että tästä maasta löyyy niitä jotka puolustavat häntä ja hänenlaisiaan. Kuinka he kehtaavat vedota humaanisuuteen ja siihen että palauttaessa he ovat hengenvaarassa. Sairasta!!
...ja keskustelutaito vaikuta olevan omiakaan vahvuuksiasi. Ainakin alempana oleva islam-keskustelu viittaa siihen.
Koko ketjun ajan lähinnä jankutat, ja heität perustelemattomia mielipiteitä faktoina. Et myöskään varsinaisesti keskustele, et huomioi toisen osapuolen argumentteja mitenkään, vaan lähinnä toistat itseäsi kuin rikkinäinen levysoitin.
Se mitä tässä ketjussa olen tuotoksiasi lukenut lähinnä vahvistaa käsityksiäni. Logiikka ja keskustelutaito ei selvästikään ole vahvinta alaasi, vaikka ehkä itse niin luulet. Yleisesti ottaen en ole törmännyt kovinkaan moneen aidosti kyvykkääseen vastapuolen keskustelijaan, semminkään silloin kun heidän argumenttinsa jäävät häviölle. Yleensä siinä tapauksessa astuu ad hominem peliin, tai natsi/rasistikortti, tai itseään toistava jankutus, asenteella:
Se ei ole noin!
Se ei voi olla noin!
Se ei saa olla noin!
Tietysti poikkeus vahvistaa säännön ja on olemassa ihan kelvollisiakin ja jopa taidoiltaan loistavia muku-puolen keskustelijoita. Sinä vaan et taida kuulua siihen ryhmään.
Terveisin paha ja tyhmä rasistifasisti.
ajattelun/käytöksen syy on löydetty:
"If you're looking for a phobia name that's not on the list....Sorry, but I don't have it."
Tuumailee kunnon rasisti.
http://phobialist.com/
mutta antirasset puheista päätellen ovat sitä mieltä että vika aina valkoisissa ei koskaan muissa etnisissä ryhmissä.
Ja monikultturistien ja hyysärien logiikassa muka on?
Monikultturistit ja hyysärit tuntuvat piiloutuvan rasisitien tyhmyyden taakse, toivoen ettei heidän tyhmyyttään huomattaisi.
Muissa vikaa vaan ei heissä.