..painettu v.-82 Gummerus.
Siis entisen ja sattumien kautta pelastuneen Primo Levin kirja, natsien kaasukammioista?
Jos vahääkään teistä kirjallisuuden harrastajista on perehtytynyt, sitkeään juutalaiseen, nimeltään Primo Levi, niin hän kenties ymmärtää näiden raukkojen elämänkohtaloita jopa keskitysleireistä alkaen.
LUKEKAA MISTÄ VAIN SAATTE HALTUUNNE KOKO KIRJAN!
Ei hän kaunistele totuutta vaan kertoo avoimesti kokemuksistaan, hologaustin partaalla olevasta ihmisestä.
En vähättele ollenkaan hänen mestarillista kerrontaansa koko kirjassaan, mutta jostain syystä koko kirja olisi ollut Nobelin arvoinen teos sinällään.
En vähättele F E Sillanpäätä mutta kuitenkin tuntuu katkeralta ajatella että tuollainen ylioppilaan alku sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon, en katkeruudella vaan halveksien Ihmisiä suviyössään ja muita satujaan!
Kenties olisinkin olettanut että moinen temppu olisi saanut olla tekemättä. Kenties talvisodan läheisyys vaikutti myönteisessä mielessä heidän valintaansa. Entisenä keskitysleiri vangin poikana minun on valitettavasti todettava sama asia jonka Primo Levi oivalsi Italiassa ollessaan, miksi olla ja vielä elossa, kaiken tämän kokemuksen jälkeen!
Juutalainen sielu ja oikeudenmukaisuuden tajunta on hengissä pysymisen taito, samoin kuten suomalaisillakin!
Jostain syystä Primo Levi kuitenkin valitsi sen helpoimman, eli hyppäämällä hissikuiluun hän teki itsemurhan. Olen tässä vuosien saatossa miettinyt samoja asioita enkä ole tullut muuhun johtopäätökseen kuin päättää päivänsä "K-kahvihetkeen" ja sanoisinko että äitini kokemuksien kautta katkeruus on siirtynyt minuunkin!
Mitään en anna anteeksi, mitään en ole voittanut, mitään en voi antaa enää elämälleni tässä yhteiskunnassa?
Kenties väärin ajoitettu optimaalisesta siirtymisestä tuhkattavaksi, mutta näin tunteeni ovat hyvinkin lyhyesti ilmaistut.
Keskitysleirien läheisyys tuntuu aina vain lähenevän, mitä vanhemmaksi elää. Ehkä Primo Levi oivalsi sen vuosia sittenkin. (ei elämäni ole ollut mitään ruusuilla tanssimista, vaan katkeraa taisteluani elämisen ehdoilla).
Onko kukaan teistä vielä hengissä olevista henkilöistä, jotka ovat olleet vaikka äitinsä kohdussa, vastaavanlaisia kokemuksia???
Kiitollisuudella luen mielipiteitänne, olivatpa ne mitä tahansa. Lokaa voi aina heittää toisen silmille mutta loan heittäjän omalletunnolle jää moisesta pysyvä jälki!
Siis entisen ja sattumien kautta pelastuneen Primo Levin kirja, natsien kaasukammioista?
Jos vahääkään teistä kirjallisuuden harrastajista on perehtytynyt, sitkeään juutalaiseen, nimeltään Primo Levi, niin hän kenties ymmärtää näiden raukkojen elämänkohtaloita jopa keskitysleireistä alkaen.
LUKEKAA MISTÄ VAIN SAATTE HALTUUNNE KOKO KIRJAN!
Ei hän kaunistele totuutta vaan kertoo avoimesti kokemuksistaan, hologaustin partaalla olevasta ihmisestä.
En vähättele ollenkaan hänen mestarillista kerrontaansa koko kirjassaan, mutta jostain syystä koko kirja olisi ollut Nobelin arvoinen teos sinällään.
En vähättele F E Sillanpäätä mutta kuitenkin tuntuu katkeralta ajatella että tuollainen ylioppilaan alku sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon, en katkeruudella vaan halveksien Ihmisiä suviyössään ja muita satujaan!
Kenties olisinkin olettanut että moinen temppu olisi saanut olla tekemättä. Kenties talvisodan läheisyys vaikutti myönteisessä mielessä heidän valintaansa. Entisenä keskitysleiri vangin poikana minun on valitettavasti todettava sama asia jonka Primo Levi oivalsi Italiassa ollessaan, miksi olla ja vielä elossa, kaiken tämän kokemuksen jälkeen!
Juutalainen sielu ja oikeudenmukaisuuden tajunta on hengissä pysymisen taito, samoin kuten suomalaisillakin!
Jostain syystä Primo Levi kuitenkin valitsi sen helpoimman, eli hyppäämällä hissikuiluun hän teki itsemurhan. Olen tässä vuosien saatossa miettinyt samoja asioita enkä ole tullut muuhun johtopäätökseen kuin päättää päivänsä "K-kahvihetkeen" ja sanoisinko että äitini kokemuksien kautta katkeruus on siirtynyt minuunkin!
Mitään en anna anteeksi, mitään en ole voittanut, mitään en voi antaa enää elämälleni tässä yhteiskunnassa?
Kenties väärin ajoitettu optimaalisesta siirtymisestä tuhkattavaksi, mutta näin tunteeni ovat hyvinkin lyhyesti ilmaistut.
Keskitysleirien läheisyys tuntuu aina vain lähenevän, mitä vanhemmaksi elää. Ehkä Primo Levi oivalsi sen vuosia sittenkin. (ei elämäni ole ollut mitään ruusuilla tanssimista, vaan katkeraa taisteluani elämisen ehdoilla).
Onko kukaan teistä vielä hengissä olevista henkilöistä, jotka ovat olleet vaikka äitinsä kohdussa, vastaavanlaisia kokemuksia???
Kiitollisuudella luen mielipiteitänne, olivatpa ne mitä tahansa. Lokaa voi aina heittää toisen silmille mutta loan heittäjän omalletunnolle jää moisesta pysyvä jälki!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Luin vuosia sitten erään koskettavan kertomuksen Saksan keskitysleiriltä:
Kun erästä ryhmää juutalaisvankeja oltiin viemässä kaasukammioon, oli heidän seurassaan muuan nuori juutalaisnainen, jonka kasvot loistivat ilosta ja onnesta, kun taas muitten kasvot olivat tuskasta ja murheesta aivan erilaiset.
Kun vanginvartija näki naisen iloiset kasvot, niin hän otti tämän sivuun ja kysyi tältä: "Etkö tiedä minne tätä ryhmää viedään ?" - Nainen vastasi: "Sitä en tiedä, mutta sen tiedän, että KOHTA NÄEN JESHUA MESSIAANI KASVOISTA KASVOIHIN !"
Kyseinen nainen pääsi silloin Hänen luokseen, jonka oli oppinut tuntemaan luotettavana auttajana myös äärimmäisen hädän hetkellä. Siis Jeshua Messiaan luo, jonne oli kaivannutkin siitä lähtien kuin oli tullut Hänet tuntemaan.
Myös minä kaipaan päästä Jeshuan luokse...
Siunausta Jeshuassa !