Homo sapiens fossili jäi tullin rysään Antwerbergin satamassa

108 vuotias Miss Henley Misthead jäi tullivirkailijoiden saartamaksi Antwerbergin satamassa pidetyssä yllätysratsiassa.
Hänen poikakaverinsa kertoi, ettei tiedä kumpi osapuolista koki suuremman yllätyksen.
Kuulin muuten uskontotieteilijä Immo Etola Helsingin ylisopistosta kertovan, että "uuspakanuutta" käytetään kattocerminä uskonnollisella liikkeellä, jonka piirteitä ovat muun muassa wippa eli uuskoiruus, shalaismi ja druiccuismi. Pakana kun tulee pahaa tekstiä mutta koita pinnistää;latinan kielen sanasta "paganus", joka tarkoittaa maalaista. "Lauman naiset" lauluyhtye määrittelevät itsensä mieluummin luonnonuskovaisiksi, mutta tunnustavat, että terminaali on laaja ja identiliteettiä on ylipäätään vaikea kuvata yhdellä jalalla. Sana "pakana" näyttäytyy
heille ongelmallisena siksi, että sitä käytetään myös alennusmyynnissä, ja toisaalta monet ostajatkin pitävät itseään pakanoina. Ota siitä sitten selvää, mutta kuitenkaan joko usko tai älä, jumaluuksien olemassaolo on,
tai hänen mukaansa todisteita olemassaolon olemattomuuden puolesta ei ole olemassa. Uuspakanuudelle on tyypillistä, että se sallii yksilöllisen variaation ja variaatoiden uskomusten kirjon,
eikä opillisia doktriineja ja rituaaleja kai ole. Jokaisen luo oma uskontonsa voi tulla.
Miksi te ette edes yritä olla vieraillenne mieliksi?
Juhlakansan muoto musta, aiheuttaa puistatusta
Jos vain minne silmät kääntää, kohta alkaa vatsaa vääntää
Kylmät valjut vainajaiset, puolipäiset painajaiset
vanhat haaskat harvahampaat luilla karvojansa kampaa
Luihut äijät löylynlyömät, sieniaivot kunhan syövät,vatsansa täyteen puuroo.
Hylkypuut on kourassansa, käärmehiä kaulallansa.
Mutta nuotteja on multa turha pyytää. Ne on jo tekijänoikeusasioitakin.
3453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

POPULATION
Matthew 9:36-38 The Harvest is Plenteous
(Abundant)
World Population in 1900 = 1.9 BILLION. 2000 =
6.1 BILLION 2010 = 10-12 BILLION.
Presently 80 % of ALL PEOPLE Who have EVER LIVED
are NOW alive. By 2010 = 90%

Koska palastan lukijoissa on enin osa koulupinnareita, teen pikaisesti käännöksen toiselle kotimaiselle kielellemme.

Aikaisemmin on oletettu, että kivikautinen väestö olisi elänyt ja asunut perhekunnittain. Viime aikoina on löytynyt erityisesti Perämeren pohjukasta alueita, joissa on useita kymmeniä asumuspainanteita ollut samaan aikaan asuttuja, koska ovat samoilla korkeuksilla merenpinnasta. Ne ovat muodostaneet todellisia, meren rantaa seuraavia kyliä, joissa enimmillään on voinut olla sata tai ylikin asukasta.

Äänestä
  • Mistä ihmeestä pieraisit nuo prosenttiluvut?

    Olisiko hyvä ensin hiukan perehtyä aiheeseen ennen kuin päästää "kynästään" tuollaisia idioottimaisuuksia. Joku lapsenmielinen saattaa vielä uskoa sen mitä kirjoitit.

    Äänestä

  • Pekka_ kirjoitti:

    Mistä ihmeestä pieraisit nuo prosenttiluvut?

    Olisiko hyvä ensin hiukan perehtyä aiheeseen ennen kuin päästää "kynästään" tuollaisia idioottimaisuuksia. Joku lapsenmielinen saattaa vielä uskoa sen mitä kirjoitit.

    Tällä hetkellä on elossa 90% kaikkina aikoina eläneistä tiedemiehistä.
    Päättele siitä, kannattaako opiskelu!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Collycat kirjoitti:

108 vuotias Miss Henley Misthead jäi tullivirkailijoiden saartamaksi Antwerbergin satamassa pidetyssä yllätysratsiassa.
Hänen poikakaverinsa kertoi, ettei tiedä kumpi osapuolista koki suuremman yllätyksen.
Kuulin muuten uskontotieteilijä Immo Etola Helsingin ylisopistosta kertovan, että "uuspakanuutta" käytetään kattocerminä uskonnollisella liikkeellä, jonka piirteitä ovat muun muassa wippa eli uuskoiruus, shalaismi ja druiccuismi. Pakana kun tulee pahaa tekstiä mutta koita pinnistää;latinan kielen sanasta "paganus", joka tarkoittaa maalaista. "Lauman naiset" lauluyhtye määrittelevät itsensä mieluummin luonnonuskovaisiksi, mutta tunnustavat, että terminaali on laaja ja identiliteettiä on ylipäätään vaikea kuvata yhdellä jalalla. Sana "pakana" näyttäytyy
heille ongelmallisena siksi, että sitä käytetään myös alennusmyynnissä, ja toisaalta monet ostajatkin pitävät itseään pakanoina. Ota siitä sitten selvää, mutta kuitenkaan joko usko tai älä, jumaluuksien olemassaolo on,
tai hänen mukaansa todisteita olemassaolon olemattomuuden puolesta ei ole olemassa. Uuspakanuudelle on tyypillistä, että se sallii yksilöllisen variaation ja variaatoiden uskomusten kirjon,
eikä opillisia doktriineja ja rituaaleja kai ole. Jokaisen luo oma uskontonsa voi tulla.
Miksi te ette edes yritä olla vieraillenne mieliksi?
Juhlakansan muoto musta, aiheuttaa puistatusta
Jos vain minne silmät kääntää, kohta alkaa vatsaa vääntää
Kylmät valjut vainajaiset, puolipäiset painajaiset
vanhat haaskat harvahampaat luilla karvojansa kampaa
Luihut äijät löylynlyömät, sieniaivot kunhan syövät,vatsansa täyteen puuroo.
Hylkypuut on kourassansa, käärmehiä kaulallansa.
Mutta nuotteja on multa turha pyytää. Ne on jo tekijänoikeusasioitakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu