Suomen Sisun iskujoukot?

Pitääkö paikkaansa, että Sisu kouluttaa salaisella leirillä iskujoukkoja?
Millaisia tehtäviä näille joukoille voitaisiin antaa?
4634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

virkeänä ja estävät aivojen kalkkeutumista.

Äänestä

kouluttaa Lahdessa salaisia iskujoukkoja. Eiköhän nuo Sisulaiset ole jollain tavoin kuvioissa mukana esim lahjoittaen rahaa toimintaa varten.

Äänestä
  • Ns. hollolan kurikomppania toimi vuosina 1978-1992.
    Sillä ei ole mitään tekemistä suomen sisun kanssa ja Väinö Kuisma ei ole ollut toiminnassa mukana, joskin hänet tunnetaan kyllä nimeltä, naamalta ja tekemättömiltä töiltä muista yhteyksistä.

    Hollolan kurikomppania oli maanlaajuinen neuvostoliitttoa ja sen valtapyrkimyksiä vastustava puolisotilaallinen turusta johdettu organisaatio joka puretiin pian neuvostoliiton luhistuttua.

    Tosikertomukset, että komppania on vielä "voimissaan" ja joku Kuisma johtaa sitä, ovat tasoa asikkalan jenkkapirtin vakihapot tai kukonkoivun esson korttinsa ja aivonsa juoneet ex-rahtarit.

    Äänestä

Sisulla on useiden vakavastiotettavien lähteiden mukaan käytössään seuraavat sen komentoon alistetut yksiköt:
1. Helvetinprikaati: n. 250 miestä käsittävä lähinnä skinheadeista kootu raskas iskujoukko. Aseistuksena mm. sinkoja ja kranaatinheittimiä.
2. Mustat Neitsyet. Noin runsaasta 100 :a lesbosta muodostettu kaarti, jolla konetuliaseita ja luodinkestäviä liivejä.
3. NBK. Tämä ryhmä toimii todellisudessa Sisun laskuun.

Jos joku haluaa asiasta lisätietoja, niin julkisudessa asiaa on käsitelty mm. von Grewendorphin toimesta ja jos haluaa kysyä asiasta itsensä hevosen susta, niin kannattaa ottaa yhteys prikaatinkenraali Mikko Rapoon, vaikka ko. kenraali onkin (hyvin) vaikeasti tavoitettavissa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarmo kirjoitti:

Pitääkö paikkaansa, että Sisu kouluttaa salaisella leirillä iskujoukkoja?
Millaisia tehtäviä näille joukoille voitaisiin antaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu