Kun veneessä saadaan jo pienellä nopeudella baarin vastapaine vedestä, toimisiko autossa sama ajatus?
Laitetaan auton keulaan koko keulan kokoinen suppilo, josta johdetaan letku imupuolelle.
Oikein mitoitettunahan tuo antaa varmasti baarin ahtopaineen kun suppilo supistuessaan vaatii suurempaa virtausta ilmalta ja samalla paine nousee.
Miksi tällaisia ei ole autoihin tehty?
Ajoahtopaine
9
737
Vastaukset
Onhan noita tehty, mutta lentokoneissa.
Vesi on tuhat kertaa ilmaa tiheämpää, jolloin suppilon kooksi tulisi tolkuttoman suuri alhaisissa nopeuksissa, esimerkiksi 30 neliömetriä. Hankala henkilöautossa.
Standardeissa suihkuturbiinimoottoreissa on moottorin etupäässä pyörivä ahdin, koska toimiakseen pelkkä ajoahtaminen vaatii noin 2 mach nopeuden. Alle sen nopeuden yksinkertaisesti paine on liian alhainen ja vaatii erillisen ahtimen.
Eli, henkilöauto, joka kulkee 2500 km/h saa noin puolen neliömetrin ilmanottoaukosta riittävästi painetta aikaan. Alhaisempi nopeus -> suurempi suppilo.
Master Eqtuningia harrastavat jannut on vetänyt putken puskurin läpi, tai jonkun jo olemassaolevan keulan aukon läpi haukkaamaan ajoviimaa, tehon nousu on olematonta mutta joillekkin ripeämmille laitteille on pyöreästä 3 tuuman putkesta, ja vapaavirtaus suodattimesta laskettu 3-5 hv tehonnousuja 170kmh nopeuksissa
- ike.
"Miksi tällaisia ei ole autoihin tehty"
-Johtuisiko siitä, että turbo on keksitty?
Myöskin ajatuksesi on muutenkin täysin järjetön ilmanvastusta ajatellen. - Jos ei äskeinen toiminut...
Huomaan että ajatus on siis kuolleena syntynyt.
Mutta entä jos tuota kehitetään ajatuksena, ajopaine pyörittää turbiinia jonka välityksellä kompressoripuoli ahtaa koneeseen ilmaa, eli siis matalapaineturbiini, isoilla siivillä ja siitä sitten planeettavälityksellä kierroksia nostaen korkeapainekompressoriahtimeen.
Tiedän, olette jo tuomitsemassa, mutta... alhaiset kierrokset, suuret lavat, sillähän se tuulivoimakin megawatteja tekee. - ollut jo aikapäivää
Ajoahtopaineestä käytetään nimitystä ram-air. Ollut käytössä jo vaikka kuinka pitkään moottoripyörissä.
- ike.
Alkaa toimia vasta todella kovissa nopeuksissa.
- -seurailija-
Pieniä rajoituksia ilmenee kylläkin toiminnassa.
Satasen vauhdissa patopaine on alle 0.005 bar ja 1 bar paineeseen nopeuden pitäisi olla yli äänennopeuden.
Suppilon koko vaikuttaa vain ilman määrään, joten mitoituksella ei painetta nosteta. - jr80
Ei ole uusi keksintö, esimerkkinä Trans-Am jonka WS6 pakettiin kuului ram-air, ilmeisesti siitä on jotain hyötyä.
- Aivan varmasti
On siitä hyötyä.
Markkinatekninen hyöty :-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h32711Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062501Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv42229Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441855- 321433
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141423- 1761145
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011134Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201043Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81938