Jos suomi lopettaisi puolustuksen tarkoittaisi se paluuta Suomettumisen aikoihin ja suomi olisi pakotettu hyväksymään kaikki sopimukset joita meille tarjottaisiin pelkästään säilyttääkseen itsenäisyytensä. Kaikki sopimukset mitä tarjottaisiin eivät millään voisi olla suomalaisten etujen mukaisia. Suomen neuvotteluvara itseään koskeviin asioihin olisi nykyistäkin olemattomampi ja pienempi. Ulkopoliittinen vaikutusvoima taantuisi siirtomaan tasolle.
Venäjä näkisi puolustamattoman suomen turvallisuusriskinä ja vaatisi hyvin nopeasti venäläisten sotilastukikohtien perustamista suomeen. Venävän kieliset sotilaat alkaisivat näkyä yhä näkyvämmin suomen katukuvassa.
Olisiko tämä sitten Suomalaisten kannalta hyvä tilanne? No onneksi toistaiseksi valta on ja pysyy Suomalaisten kannalta järkevimmissä käsissä kuin suomen sivarien ja taistolaiskomukoiden käsissä. Jos heillä olisi valtaa menettäisimme kaiken tähän asti saavuttamamme ja taantuisimme siirtomaaksi. :D :D
Venäjä näkisi puolustamattoman suomen turvallisuusriskinä ja vaatisi hyvin nopeasti venäläisten sotilastukikohtien perustamista suomeen. Venävän kieliset sotilaat alkaisivat näkyä yhä näkyvämmin suomen katukuvassa.
Olisiko tämä sitten Suomalaisten kannalta hyvä tilanne? No onneksi toistaiseksi valta on ja pysyy Suomalaisten kannalta järkevimmissä käsissä kuin suomen sivarien ja taistolaiskomukoiden käsissä. Jos heillä olisi valtaa menettäisimme kaiken tähän asti saavuttamamme ja taantuisimme siirtomaaksi. :D :D
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minua taas ei haittaisi ollenkaan, jos suomi palaisi takaisin näihin 1970-luvun hyviin aikoihin. On pitkälti taistolaiskommunistien ansiota, että siviilipalveluslakiin saatiin muutoksia ja aseistakieltäytyminen alkoi lisätä suosiota 1970-luvulla. Näiden oikeistolaisten militaristien ansiosta siviilipalvelus ei olisi suomessa mahdollista vielä tänäkään päivänä, koska he haluaisivat varmasti pakottaa kaikki suomalaiset miehet armeijaan välittämättä mitään heidän omista mielipiteistään.
Jollei Suomea olisi kohdannut sanomattoman suuri ongelma ja hätä siitä, että Neuvostoliitto uhkasi ja painosti maatamme, niin tuskin olisi mitään "suomettumista" tapahtunut. Kuitenkin tässä oli pakko yrittää luovia parhaimman mukaan, kun naapuri uhkasi voimalla ja väkivallalla ja hyökkäyssodalla välittämättä kansainvälisistä sopimuksista. Unkarin kohtalo olisi saattanut olla Suomenkin osa, mutta onneksi vältimme sen, ehkäpä juuri sen tähden, että annoimme niin paljon ruudin palaa silloin 1939-1944? Siis ehkäpä Neuvostoliitto katsoi Suomen pakottamisen ja aseellisen hyökkäämisen väkivallalla Suomeen olevan liian hankalaa ja vaivalloista hyötyyn nähden, muutenhan varmastikin Neuvostopanssarit olisivat jossakin välissä maahamme vyöryneet.
Onpa niitä haastatteluja Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen saatu korkea-arvoisilta neuvostojohtajilta ja upseereilta, että oli Neuvostoliiton onni, ettei se onnistunut valloittamaan ja miehittämään Suomea, koska olisi saanut suomalaisista muutoin riesakseen erittäin hankalan, uppiniskaisen ja vastahakoisen kansan, joka ei olisi ikinä suostunut toimimaan Neuvostoliiton komennossa kunnolla ja niskoittelematta.
Jos ei olisi tuota ikävyyttä sattunut, että Neuvostoliitto kiusasi kansaamme, niin siviilipalveluslaki olisi varmastikin parempi ja vakaumus tutkittaisiin oikeasti ja aina ja jollei todella ole osoittaa vakaumusta, niin sivariin ei laittomasti pääsisi kuten nyt. Tai koko siviilipalvelusta ehkä parhaassa tapauksessa ei olisi olemassakaan.
Mielipide ei voi olla sellainen peruste, että sillä voidaan perustella mikä tahansa itsekkyys ja laittomuus ja väärinteot. Jos jonkun mielipide on se, että autolla pitäisi saada ajaa niin kovaa kuin kukin kykenee ja haluaa ja omien ajotaitojensa puitteissa ilman nopeusrajoituksia, niin jos silti mielipiteestään huolimatta rikkoo lakia, niin on rikollinen ja sillä hyvä ja saa tuomion sen mukaan, kuten yleisellä demokraattisella oikeusvaltiomme lainsäädännöllä on säädetty. Samaten asevelvollisuuslaki on demokraattisesti ja oikeusvaltion toimintatavan mukaan säädetty Suomessa aina.
"Jollei Suomea olisi kohdannut sanomattoman suuri ongelma ja hätä siitä, että Neuvostoliitto uhkasi ja painosti maatamme, niin tuskin olisi mitään "suomettumista" tapahtunut. Kuitenkin tässä oli pakko yrittää luovia parhaimman mukaan, kun naapuri uhkasi voimalla ja väkivallalla ja hyökkäyssodalla välittämättä kansainvälisistä sopimuksista. "
Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Neuvostoliitto on jo romahtanut, jollet satu huomaamaan.
"Unkarin kohtalo olisi saattanut olla Suomenkin osa, mutta onneksi vältimme sen, ehkäpä juuri sen tähden, että annoimme niin paljon ruudin palaa silloin 1939-1944?"
Niin antoivat unkarilaisetkin. Ei auttanut. Suomen pelasti lähinnä hyvä tuuri ja reaalipolitiikan taju. Suomi ymmärsi irrottautua ajoissa sodasta ja puukottaa ex-aseveljeä selkään.
"Siis ehkäpä Neuvostoliitto katsoi Suomen pakottamisen ja aseellisen hyökkäämisen väkivallalla Suomeen olevan liian hankalaa ja vaivalloista hyötyyn nähden"
Miksi turvautua väkivaltaan kun samaan lopputulokseen pääsee ilmankin ?
"Jos ei olisi tuota ikävyyttä sattunut, että Neuvostoliitto kiusasi kansaamme, niin siviilipalveluslaki olisi varmastikin parempi ja vakaumus tutkittaisiin oikeasti ja aina ja jollei todella ole osoittaa vakaumusta, niin sivariin ei laittomasti pääsisi kuten nyt. Tai koko siviilipalvelusta ehkä parhaassa tapauksessa ei olisi olemassakaan."
Jos ei olisi tuota ikävyyttä sattunut, että Neuvostoliitto kiusasi kansaamme, sekä asevelvollisuus että sivari olisi lakkautettu jo 30 vuotta sitten ja siirrytty palkka-armeijaan kuten kaikissa muissakin länsimaissa. Suomi ainoana Länsi-Euroopan maana ylläpitää sosialismin ajoilta tuttua yleistä asevelvollisuutta ja painii samassa luokassa Turkin, tuon ihmisoikeuksistaan ja yksilönvapauksistaan tunnetun hyvinvointivaltion kanssa.
Neuvostoliitto tosin romahti jo 15 vuotta sitten, mutta Suomessa sitä ei ole noteerattu mitenkään.
"Mielipide ei voi olla sellainen peruste, että sillä voidaan perustella mikä tahansa itsekkyys ja laittomuus ja väärinteot."
Mielipiteellä ei myöskään voida perustella orjatyön teettämistä, ihmisoikeuksien riistämistä eikä sukupuoleen kohdistuvaa eriarvoista kohtelua.
"Jos jonkun mielipide on se, että autolla pitäisi saada ajaa niin kovaa kuin kukin kykenee ja haluaa ja omien ajotaitojensa puitteissa ilman nopeusrajoituksia, niin jos silti mielipiteestään huolimatta rikkoo lakia, niin on rikollinen ja sillä hyvä ja saa tuomion sen mukaan,"
Erona on se, että ylinopeuden ajaminen vaarantaa liikenneturvallisuuden ja sitämyötä ihmishenkiä; aseistakieltäytyminen ei vaaranna kenenkään oikeushyviä.
"Samaten asevelvollisuuslaki on demokraattisesti ja oikeusvaltion toimintatavan mukaan säädetty Suomessa aina."
Myös kieltolaki oli demokraattisesti säädelty ja moni muukin ihmisoikeuksia loukkaava lainsäädäntö on laadittu ja säädetty muodollisesti demokraattisesti ja oikeusvaltion toimintatavan mukaan. Suomi onkin jatkuvasti ihmisoikeustuomioistuimissa oikeuksia polkevan lainsäädäntönsä ja virkamieskulttuurinsa vuoksi. Suomen miespuoliset kansalaiset ovat täysin toisen luokan ihmisiä niin juridisesti kuin siviilioikeudellisestikin.
Ihmettelen vain miksi täällä palstalla puhutaan puolustuksen lopettamisesta?
Yhä uudelleen ja uudelleen tasaisin väliajoin jotkut "militaristit" täällä käyvät sanomassa, että "jos puolustusvoimia ei olisi, niin olisimme osa Venäjää". Ja yhä uudelleen täällä ihmetellään että miten tällaiset keskustelunavaukset liittyvät yhtään mihinkään ja mitä ihmettä niillä yritetään saada aikaan.
Mutta ei kai siinä. Ei näytä tämänkään keskustelualueen taso nousevan yhtään mihinkään.
Puhuit asiaa. Sotiemme VETERAANIEN "henkeä" tarvittaisiin vielä nykyisinkin.
Ne sotiemme veteraanit ovat jo sukupuuttoon kuollut laji...historian kirjojen sivulehdillä...mikä lie ylpeyden aihe. vanhollisten ihmisten mainostamista, jolla suomalaiset nykyisin saadaan puolustamiskykyisiksi ja aivopestyiksi suomen kansan sotureiksi päiväkotileikkien (=varusmiespalveluksen) kautta. Vihani tätä instituutiota kohtaan on palava!
Suomalaiset aina vetoavat pirusti Suomen Itsenäisyys -kunniapropagandaan, että en pidä nykyisin 6. joulukuun linnan juhliakaan minään hyvänä asiana siinä suhteessa mihin tämän Suomen talous tasa-arvoisessa maassa on menossa..pitäisi saada joku Robin Hood tähän maahan "varastamaan rahaa rikkailta ja antamaan köyhille" yhtiön omistajien huijaamalla optioista tulleet rahat. Se on silkkaa rahan tuhlausta jo suhteessa, kuinka paljon ne "Suomen tuhlauspäivien" antimet vievät suomalaisilta veronmaksajilta.
venäjä voisi halutessaan valloittaa koko suomen pienillä tappiolla. Ei se juurikaan merkitse onko meidän muinainen kirppuarmeijamme olemassa vai ei
Edes YYA-aikana ei ollut olemassa sellaista vaihtoehtoa että Suomen puolustus lopetettaisiin.
Päinvastoin, Suomen puolustusvoimien johto perusteli yleistä asevelvollisuutta ja asevoimien ylläpitoa sillä, että Suomen on oltava kykeneväinen torjumaan myös sellaiset hyökkäysyritykset, jotka suuntautuvat Neuvostoliittoa vastaan Suomen alueen kautta. Tätä edellytti myös YYA-sopimus.
Eli tarkistahan vähän tietojasi, teini.
Nykyään aika on ajanut yleisen asevelvollisuuden ohi. Amiraali Kaskeala on ilmoittanut, että sodanajan valmiutta vähennetään 350 000 miehestä 250 000 mieheen. Kaikkia ei tarvita ja sisällöttömästä siviilipalveluksesta on turhia kustannuksia.
Ei tarvitse lakkauttaa armeijaa.
Riittää, että lakkautetaan asevelvollisuus ja siirrytään palkka-armeijaan kuten kaikki muutkin sivistysmaat.
Euroopan maissa ainoastaan Turkissa ja Suomessa on yleinen asevelvollisuus. Kaikissa muissa Euroopan maissa on joko palkka-armeija, valikoiva asevelvollisuus tai ollaan siirtymässä palkka-armeijaan.