Hei, pitäs löytää hyvä kosmetologi Seinäjoelta. En ole täällä käynyt aiemmin missään. Eli kertokaa missä te käytte ja miksi?
kosmetologi
Seinäjoella
174177
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Emotion on hyvä! Mukavia nuoria kosmetologeja, osaavat työnsä todella hyvin. Suosittelen!
Kultavuorella.
Jaanaa parempaa kosmetologia saa hakea.
On menestynyt valtakunnallisissa kilpailuissakin.
Minä en sinne menisi. Siellä on niin kauhee hajustekatku.
Sama on Emotionis.
Itse olin hyviksi kokenut Kahdenkaupan, Hanna K:n ja Päivi Raitasen. Kaikki noista sijaitsee kolmion elokuvateatteri-epstori-torikeskus sisällä!
Mä löysin tosi hyvän kosmetoloogin Sorsanpesästä. Toki aikaa on jo 30 vuotta. Ollahan piretty sen jäläkihin yhtä ja hyvin on menny.
Jäläkikasvuakin on, jokka neki jo lentänehet pesästä.
Liekö muutoon Sorsanpesää enää olamaskaan?
Tarkoittaako "hyvä kosmetologi" sitä, että sillä on riittävän iso tela käytössä kun levittää pakkelia naamaan??
Kahden kauppa on paras
Kauneushuone Noste on mahtava. Keskustassa, Hairnetin yläkerrassa sijaitsee. Siellä Johanna tekee myöskin ammattimaisesti kestoripsiä (näyttävät ja pysyvät). Kasvohoito myös mielettömän hyvä!
En muista paikan nimeä, mutta sijaitsee
Hyllykallion Prismaa vastapääte.
Siinä Fooningin talossa...
Oli mielestäni paikallaan hinta-laatusuhde...
V-Style!
Pultrantiellä uus liike Lilja, tekijä oikein mukava ja sillä on vuosien kokemus :)
Sorsanpesällähän on nykyäänkin kosmetologi, Paradis hoitola. Tekee tosi monipuolisia hoitoja. Yksi miinus siitä löytyy: En olis malttanut lähteä pois millään!
Onhan noita. Mutta kattokaa että löytyy SKY merkki niin ovat varmasti virallisia tekijöitä. Siinä on jo taetta kerrakseen.
Se uus paikka torikeskuksessa.Just avattu kaikki hoidot puoleen hintaan tämänkuun.mukava henkilökunta saa odotellessa hyvän itse tehdyn kasvis smootien.Suosittelen.
eikö niitä oo jo yks joka kolmatta asukasta kohti..
Onko Päivi Raitasen hoitola vielä olemassa? Jos on, missä nykyään?