Miten te helluntaiseurakuntalaiset suhtaudutte avioeroon? Minä olen äärimmäisen tuskallisessa tilanteessa avioliittoni(mieheni) kanssa, enkä voi ottaa eroa, koska olen vanhoillislestadiolainen.
Mikä on kantanne asiaan?
Mikä on kantanne asiaan?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Meitsi ei ole hellari, mutta vastaan silti.
Avioliitto on Jumalan siunaus. Parhaimmillaan elämän kestävä kahden ihmisen liitto ( mukulat ym) jossa molemmat ovat turvassa jaada jaada jaada.
Ihan kuin muidenkin siunausten kanssa joskus avioliitonkin kanssa ihminen voi epäonnistua.
Ei pidä tehdä avioliitosta uskonkappaletta ja pelastuskysymystä, vaikka siihen tuleekin vakavasti suhtautua.
Miksi et voi ottaa eroa?
Kerro jotain mikä sinua pidättelee (en tällä kannusta sinua mihinkään)
Olen itse eronnut. Tuomitsen sen syntinä myös itseni kohdalta vaikka jotkut voisi pitää minua "syyttömänä" osapuolena. Kyse on aviorikoksesta, mutta myös ihmisen sydämen kovuudesta ja syntisyydestä. Siis minä "syytönkin" olen avionrikkoja. Tässä nyt tuomitsin itseni, perusteena Raamattu. Mutta lopullisesti avionrikkojat tuomitsee Jumala eivät ihmiset.
Raamatussa aviorikos näyttäisi kyllä olevan hyväksytty syy avioeroon vaikka alkuaan niin ei ollut Jumalan tahto että ihmiset eroavat.
Ja jos ei-uskova tahtoo erota, erotkoon, sisar ja veli eivät ole orjuutetut, sanoo apostoli Paavali. Entä ne muut syyt, alkoholi, väkivaltaisuus, välinpitämättömyys, rahanahneus ym?
Nekin voisi tulkita Raamatun avulla, että ihmiset ovat syntymästään asti tai muut ihmiset ovat heistä tehneet avioon kelpaamattomia. Määrittely kuullostaa/näyttää pahemmalta kuin on tarkoitettu.
Ei se tarkoita että olisivat muita kelvottomampia, epäsosiaalisempia ja epäonnistuneempia ihmisiä. Heillä on vain luonne tai tunnevamma tai mmielenterveys sellainen etteivät sopeudu avioliittoon. Sitten on ne joiden lapsuus on ollut traumaattinen tai heitä on satutettu pahasti tai vähitellen he itse ovat valinnoissaan liukuneet sille alueelle josta eivät kykene tai voi palata entiseen.
Oman kokemuksen perusteella sanon että harkitse tarkkaan, rukoile Jumalan edessä, kysele vielä muualtakin mielipiteitä. Avioero on tehty maallisen lain mukaan aivan liian helpoksi ja sitä voi katua. Niin ainakin meille kävi. Kokeilkaa ensin lyhyttä asumuseroa jos jotenkin voitte. Sekin voi korjata tilannetta joissakin tapauksissa.
Rukoilen puolestasi, tiedän miltä tuntuu. Kävi jopa tunne että Jumalakin on hylännyt oman voiman varaan. Väärä tunne se oli! Ja niitä riittää niin että luulee jopa järjiltään joutuvansa. Hyvä olisi olla jotain tekemistä että olisi pakko ajatella välillä muutakin kuin ongelmaa.
Niin kuin päiväsi olkoon voimasikin. Jeesus kulkee alimpiinkin paikkoihin kanssasi. Sinne pimeään laaksoon jossa hän sinua johdattaa ja pitää huolta. Psalmi 23 oli minulle suureksi avuksi.
Seurakuntasi on kyllä ankara vaikka se julistaakin jatkuvasti syntejä anteeksi. Ristiriitaista?
Toivon että löydät kuitenkin rakastavia tukihenkilöitä. Edes yksi joka jaksaa kuunnella asioiden "jauhamistakin". Ne ovat hyvin tärkeitä. Ei kaikkien tarvitse olla uskoviakaan.
Mieheni tavallaan hylkäsi minut sitten kun pappi oli sanonut aamenen.En enää tuntenut häntä, hän muuttui kuin toiseksi ihmiseksi. Hän kohteli minua kuin tiskirättiä, oli täysin välinpitämätön ja kylmä minua kohtaan.Ei olisi antanut rahaa ruokaankaan, tai antoi hampaiden raosta. Lopulta hän yritti ryöstää minut ja jouduin pakenemaan kaupungista pois, todella kauaksi, eli olen ollut vuosikausia
hänestä asumuserossa.
Tätä on jatkunut n.8-9 vuotta.
Vihkipappini sanoi minulle, etten saa ottaa avioeroa, mutta jos mieheni ottaa, olen hänestä vapautettu.
Uskoavaiset ja ei-uskovaiset läheiseni ymmärtävät täydellisesti tilanteeni.
Mieheni piinasi minua vuosikausia puhelinsoitoilla, tuli välillä käymään luonani, mutta hän ei antanut mitään lupauksia sitotumisesta.Tilanne on todella lohduton.
Minulla on ollut muitakin todella raskaita asioita elämässäni, ja lopulta olen joutunut traumaterapiaan. Minulla on todettu postraumaattinen stressi.Mies ei ole halunnut ottaa avioeroa, hän vetoaa Raamattuun ja "aviovaimon velvollisuuksiin", itse ei ota huomioon aviomiehen velvollisuuksia.Hän tietäisi elämäni helpottuvanm jos ottaisi eron minusta, mutta en tiedä, haluaako hän vain kiusata minua.
Hän on repinyt minut täysin hajalle.
Olin ottamassa itse avioeroa v.2000, mutta peruin sen. Tuntuu etten voi ottaa sitä; jos Raamattu kieltää sen.Jos en olisi uskovainen, olisin jo eronnut samana kesänä v.1997.
Olen hautaan asti sidottu tuohon ihmiseen, kiduttajaani, joka ei anna minulle mitään armoa. En rakasta häntä enää.
Olen aivan kylmä häntä kohtaan. Vaihdoin salaisen puhelinnumeron v.2005. Nyt hän taas soittelee äitini puhelimeen.
Mikähän mahtaa loppujen lopuksi olla Jumalan ajatus tällaisesta? Tuntuu ettei tässä enää jää uskolle mitään sijaa koska tuntuu siltä että vihaan sitä ihmistä.
Ihminenhän minä vain kuitenkin olin.:(((
Kysy poliisilta mitä voit tehdä. Sinulla ja läheisilläsi on oikeus rauhaan ja yksityisyyteen.
Kunnioitan sitä että pidät avioliittoa tärkeänä.
Varoitan vain tekemästä siitä itsestään uskontoa ja pelastumisen ehtoa, koska sitä se ei ole.
Itse eronneena, varsin synkkien vaiheiden jälkeen, en uskalla sanoa vielä ääneen että näin oli parempi. Olemme molemmat kuitenkin vielä elossa, mikä tuskin olisi tilanne ilman eroa.
Miehellä todellakin on vastuuta suhteessa vaimoonsa, Ei riitä pomottaminen. Kuullostaa että miehesi ei kovin stabiili ole.
Etsipä kirjastosta tai muualta kirjallisuutta Narsismista. Lue ja mieti täsmääkö mieheesi.
Avioliittosi, kuten sitä kuvasit on mielestäni (ei ole tarkoitus loukata mutta sanon suoraan) irvikuva siitä liitosta mitä Jumala sääti. (Avioliitto ei tietenkään koskaan ole helppoa, kuten tiedät.)
Onko tarkoitus että avioliitto pidetään nimellisenä voimassa jos ei yhdessä voi elää?
Mikä sellaisen avioliiton arvo on? Nimellisarvoko?
"Tuntuu ettei tässä enää jää uskolle mitään sijaa koska tuntuu siltä että vihaan sitä ihmistä. "
En usko enää mihinkään instituutioon mikä aiheuttaa ihmiselle sellaista kipua ja häpeää mikä vie kauemmas Jumalasta.
ajatellut. Tuntuu siltä että nyt pitäisi käydä jonkun sielunhoitajan puheilla sekä kysyä vihkipappini kanta asioihin; kuinka hän perustelee tämän asian Raamatulla. Todellakin, tämä on avioliiton irvikuva.
Tutustuin narsistiseen persoonallisuushäiriöön keväällä 2005. Luonnehdinta tuntuu erittäin tutulta kun vertasin sitä mieheeni.
Työstin asian, ja katkaisin kaikki yhteydet häneen.
Tänään olin hänen kanssaan puhelimessa, äitini oli paikalla ja mieheni soitti hänen puhelimeensa.
Hän olisi taas tulossa tänne, mutta kielsin.
Sanoin, että revit minun sieluani jos tulet tänne taas. Hän sanoi, että "jos sä haluat, voin ottaa avioeron"
Sanoin hänelle, että ota vaan kunhan et tule enää tänne. Hän sanoi että hän haluaa nähdä minut viimeisen kerran, ja "neuvotella" asioista.
Asioissa ei ole enää mitään neuvoteltavaa.
Olen tehnyt kaikkeni ja yrittänyt kaiken omalta osaltani neuvotella hänen kanssaan, mutta hän ei
ole ollut kiinnostunut neuvottelemaan asioista.
Mikäli hän vielä kerran tulisi tänne, hän vain repisi vanhat, mädäntyneet haavat rikki, ja saisin vielä kerran uutta surua sieluuni.
Minä haluan suojella itseäni, koska terveyteni (myös fyysinen, romahti v.2002.)
Tiedän sen, ettei hänen kanssaan voi mistään neuvotella.
Jotta jaksaisin antaa anteeksi, minun on kertakaikkiaan katkaistava hänen kanssaan kaikki yhteydenpito. Kun olen hänen kanssaan tekemisissä, sisimpääni tulee enää vain hirvittävä epätoivo ja kylmä viha.:(((
(olen kaikkien alojen asiantuntija ja kova poika neuvomaan;)
Mikäli on pakko neuvotella, suosittelisin että teette sen turvallisessa paikassa. Tällaisia ovat esimerkiksi kirkon perheasiain neuvottelukeskukset, kriisikeskuksia on ... riippuu tietenkin kaupungista missä asut. Uskoisin että tapaaminen ja ihmisen kohtaaminen viimeistä kertaa ikäänkuin voisi olla hyväksikin jos sille on tarpeeksi turvalliset raamit. Kuitenkaan ei varmaankaan ole hyvä ajatus tavata väkisin, eikä etenkään jos se pelottaa itseä niin paljon ettei sitä halua kohdata.
Suosittelisin myös että otat sekä hengellisen neuvon (pastori, sielunhoitaja) että ns. "maallisen" neuvon, kuten psykologi, lääkäri...
Unohtamatta hyviä ystäviä.
Onko vihkipappisi jotenkin erityisen tärkeä sinulle?
"...mutta hän ei
ole ollut kiinnostunut neuvottelemaan asioista..."
Voi hyvin olla että tajuaa vasta liian myöhään menettäneensä tms. Toisaalta tuo on aivan tavallinen hallinnan yritys. Mieti tarkkaan.
neuvoistasi, ne tuntuvat todella hyviltä.
Minä tulen noudattamaan noita neuvoja.
Mitä ajattelet siitä hallinnan yrityksestä?
Onko hänellä siis tarkoitus vielä yrittää pitää valtaa minuun?
(otsikko on ironiaa)
En tunne miestäsi enkä oikeastaan edes "tapaustanne". Enkä ole mitenkään pätevä sanomaan.
Luulen että löydät siihen itse paikkaansa pitävän vastauksen. Se mitä itse luin narsistisesta mielenhäiriöstä (mm. kirja : miehet jotka vihaavat naisia, naiset jotka rakastavat heitä) auttoi mua näkemään sillä tavalla pintaa syvemmälle, että ymmärsin vaikuttimia ja mahdollisia motiiveja paremmin. Ei tarvitse hyväksyä jonkun toimintaa mutta taustan ymmärtäminen helpottaa paljossa, kuten rajojen asettaminen, ja oma turvallisuus.
Hallinnasta vielä: on kamalaa menettää hallinta. Se miten siihen reagoi ihminen riippuu monesta, mutta monesti kuulee puhetta siitä miten mies reagoi menettäessään hallintaa /hallinnan naisestaan.
Sulla on oikeus elää turvassa ja nauttiakin elämästä. Ole varovainen, nyt ja jos löydät uuden kumppanin, mieti tarkkaan. Monesti kuvioilla on taipumuksena toistua ellei ymmärrä katkaista oikeita asioita.
Sinulle!:)
Minun kyllä täytyy lukea se kirja mistä puhuit.
Meidän uskossamme on sellainen käsitys, että uutta kumppania ei voi hakea. Vaikka nimellisesti eroaisikin, on kuitenkin naimisissa Jumalan edessä.Tätähän ei voi järjellä ymmärtää.
Vasta sitten, jos jää leskeksi, voi mennä uudestaan naimisiin.Tiedän ,että melko varmasti kuolen enemmin kuin hän(vaikka en ole edes vanha) joten minulla ei ole enää mitään tulevaisuutta avioelämän kanssa.
Tämäkin on kalsea tosiasia, minkä kanssa minun pitää elää hautaan saakka.
Jos tapahtuisi niin ,että vaikka jäisinkin leskeksi, minusta on tullut niin varovainen ja epäluuloinen, että testaisin kumppaniani varmaan vuosikausia. Asiasta ei yksinkertaisesti tulisi enää yhtään mitään.
Joten tämä oli kohtaloni: avioliiton irvikuva.
Minulla ei ole muuta keinoa kuin yrittää unohtaa koko asia ja työstettävä tämäkin trauma sen traumaterapeutin kanssa.Olen kärsinyt pohjattomasti, eikä sillä kärsimyksellä ole enää ollut äärilaitoja.Lopulta romahdin.
Muistin tuossa yhtäkkiä:
http://www.narsistienuhrientuki.info
Joo tuommoinen ry on. Kokeile ottaa yhteyttä tai tsekkaa ainakin sivut. Ota kaikki apu mitä saat.
Ymmärrän tuon mitä sanot ettei järjellä voi... :)
Silti hymyilen.
Paljon olen tuota miettinyt koska menimme naimisiin ollaksemme kuolemaan asti aviossa. Niin ei kuitenkaan käynyt. Paljon on itketty, eikä kovinkaan moni uskovainen ole uskaltanut sanoa "kiva nähdä sut noin hyvässä kunnossa taas". Mun pitäisi olla surkea ja syntisen näköinen koska takana on avioero. Kyllä muistot vielä sattuu ja osaa kadun. Olen silti hengissä ja mikä tärkeintä niin olen vielä Jeesuksen oma. Loputtomiin ei meidän tarvii kipujamme kantaa.
Ihan ajatusleikkinä kysyisin: miksi ajattelet että olet vielä Jumalan edessä naimisissa. ymmärsin että olette asuneet erillään jo tovin, rakkaun on hiipunut ym. kipua. En halua kyseenalaistaa vaan kysyä.
Kuullostaa siltä, lukiessani mitä kirjoittelet, että vaikka asia on kipeä ja paljon vaikuttanut ja vaikeuttanut, olet jo pitkällä tuossa työstämisessäsi. Varmaankin paljon varmemmalla pohjalla olet kuin miehesi. Näin arvelen.
Alkaa jo nukuttaa, huomenna kouluun.
hyvä kysymys tuo. Että miksikö olen edelleen avioliitossa Jumalan edessä sillä tämähän on pelkkä kulissi ja irvikuva. Tätä ei tosiaankaan voi järjellä selittää, mutta näin me vaan uskomme.
Olen tosiaakin aikonut kysyä perusteluja sielunhoitajalta, raamatullisia perusteluja.
En tiedä, että oletko enää linjoilla, mutta luulisitko että miehelläni olisi enää mitään työstämistä avioerossa? Häntähän tämä asia käsittääkseni ei liikuta tippaakaan.
En haluaisi sanoa väärää todistusta lähimmäisestäni, mutta siltä vaan vaikuttaa että narsisti mikä narsisti.:(
Mies on monimutkainen otus. Vaikka monesti annetaan ymmärtää ihan toisin päin.
Esimerkki: monesti mies ei välttämättä ajattele/ käsitä/ tunne että suhde on ohi ennenkuin naisella on uusi mies. (yleistys, mutta usein paikkansa pitävä) Mikäli häntä ei liikuttaisi olisi jo ero tullut, väitän.
Rakkauden vastakohta ei kuulemma ole viha, vaan välinpitämättömyys. "Mitä sulla on mulle väliä enää, haluan susta eroon ja kauas".
Luuletko että miehelläsi on "välineitä" työstää eron kaltaista asiaa?
Ehkä hän kieltää kaiken? Tai sitten on ihan sujut asian kanssa?
Itse mä ajattelen että usko perustuu johonkin.
Uskon Jeesuksen huolenpitoon koska on aina pitänyt kun olen tarvinnut. En usko ihmisiin koska olen kokenut päin vastoin. Uskon hyvään ystävääni joka on ollut tuomitsematta mua ja rakastanut 5v lähtien.
(alkoi tulla analyyttinen vaihde päälle mulla)
En tiedä miten koet muut "uskonsuunnat", mutta jos ei tunnu pahalta niin ehkä olisi hyvä kysellä muutamalta eri suuntien työntekijöiltä, opettajilta, sielunhoitajilta tms tästä asiasta.
Itse olen huomannut että vpsrk, missä itse olen kasvanut, mielipiteet voi hyvinkin olla rajatut tiettyyn näkökantaan. Omaa kyseenalaistamalla olen nähnyt sen heikkoudet ja vahvuudet, ja samalla ehkä löytänyt kokonaisvaltaisempaa ja monipuolisempaa "raamattukuvaa" asioista.
Nyt pittää mennä maate kun huomenna kouluun. äh.
Noh itsepä olen sen ristikseni ottanut.
Siunausta ja hyvää yötä.
Jos haluat aiheesta vielä vaihtaa ajatuksia yms. niin täällähän minä usein hengaan :D
tosi älykkäistä ja empaattisista viesteistä!:)
Sain Sinulta suunnattomasti apua, sekä myös Uskistäti, lämpimät kiitokset!:)
Saatan tulla tänne vielä palloilemaan...
perehtyä siihen mitä on narsistinen persoonallisuushäiriö, lue esim. netistä Narsistien uhrien tuki-sivuja, ja kirjojakin löytyy.
Ero on ainut ratkaisu tuossa tilanteessa.
Olen käynytkin sillä foorumilla.
Pahasti näyttää siltä, että mieheni tosiaankin
on luultavasti narsisti.
Heitä sietää kyllä varoa.
ja tee se mitä sisimpäsi sanoo, se on ainoa oikea ratkaisu. Muista myös, että Jumala on rakkaus, eikä ihminen tee sellaista syntiä, jota Jumala suuressa armossaan ei antaisi anteeksi.
Siunausta sinulle sisar, olkoon Jeesus kanssasi.