jt-t

jehovalaisten oppi on samantyyppinen "yksijumalainen uskonto", kuin esim. islam.
Islamilaisten jumala on allah ja jehova noiden toisten. Se niille myös on yhtäläistä, että molemmat tunnustavat jeesuksen profeetaksi.
Jehovalisten perusteesihän on kieltää jeesuksen jumaluus. Sen sijaan hänet selitetään ylienkeli miikaeliksi. Islamilaisille taas muhamed on ylempi profeetta, kuin jeesus.
17730
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Eikö Jeesus ole JT:n opin mukan Jumalan Poika ja lihaksi tullut Jumala? Entä Pyhä Henki? Elämmekö nyt Saatanan vallassa olevaa aikaa? Emmekö pääsekään Taivaaseen? Onko Lopun Aika jo käsillä? JT:n opin mukaan?

http://galleria.suomi24.fi/TeuvoSuni

Äänestä
  • >>Onko Lopun Aika jo käsillä? JT:n opin mukaan?

    On ollut käsillä jo vuodesta 1799 ja piti päättymän 1914, mutta mitkään odotukset kun eivät päättyneet, niin aloitettiin uusi lopun aika vuodesta 1914.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Onko Lopun Aika jo käsillä? JT:n opin mukaan?

    On ollut käsillä jo vuodesta 1799 ja piti päättymän 1914, mutta mitkään odotukset kun eivät päättyneet, niin aloitettiin uusi lopun aika vuodesta 1914.

    Elämme siis Lopun Aikaa, joka on Saatanan vallassa. Siitä on paljon merkkejä nykyisessä maailmassa, myönnän. Todellista Lopun Aikaa koko ajan. Sotia, saastaa, vihaa, huumeita, moraalittomuutta. Milloin tämä loppuu tämä Lopun Aika? Ja mitä meille sitten tapahtuu? Pääsemmekö Taivaaseen kun Loppu tulee? Vai synnymmekö taas kerran tänne uudestaan? Olen ollut täällä ennenkin.

    Kerro kun tiedät, sinä vanhempi ja viisaampi: Eikä Jehovan Todistajuus olekaan kristillinen usko, vaan ihan jotain muuta? Harhaoppi? Eikö se perustukaan Raamatun oppeihin? Vaan mihin? Kerro!

    Äänestä

  • Epäilevä Tuomas kirjoitti:

    Minä en usko pennin vertaa lopun aikaan tai Saatanaan, kunhan kerroin Vt-seuran lopun ajasta.

    Minulle nykymeno ei näyttäydy mitenkään huonona. Monet asiat ovat paremmin kuin aikaisemmin. Tulee mieleen esimerkiksi orjuus ja epätasa-arvo tai muu vastaava mielivalta, joka oli aiemmin vallalla.

    raamattu on oppirakennelmalle vain harhautukseksi otettu kulissi.
    Jt-t ovat tehneet oman raamatunväänöksensä, jota käyttävät ihmisten harhauttamiseen. rivijäsenet tietysti aivopestyinä uhreina tietämättömyyttään. jt-t
    EIVÄT OLE KRISTITTYJÄ.

    Äänestä

  • Minulla ei ole mitään tekemistä tuon viestin kanssa. Kirjoitan kaikki viestini rekisteröidyllä nimimerkillä.

    Äänestä

  • Epäilevä Tuomas kirjoitti:

    Kerro kun tiedät, sinä vanhempi ja viisaampi: Eikä Jehovan Todistajuus olekaan kristillinen usko, vaan ihan jotain muuta? Harhaoppi? Eikö se perustukaan Raamatun oppeihin? Vaan mihin? Kerro!

    >>Eikä Jehovan Todistajuus olekaan kristillinen usko, vaan ihan jotain muuta?

    Joidenkin mielestä ei ole, omasta mielestään ovat. Kyse on siitä miten kristillisyys määritetään. Nimityksellä en näe olevan suurempaa merkitystä, asiat ratkaiskoon.

    >> Harhaoppi?

    Kuka määrittää mikä on harhaoppi?

    >> Eikö se perustukaan Raamatun oppeihin? Vaan mihin? Kerro!

    Ei perustu kaikin osin, tosin Raamattu ei ole kovin selvä ja yksioikoinen, josta syystä asioista voidaan kiistellä loputtomiin.

    Äänestä

  • raamattuun kirjoitti:

    raamattu on oppirakennelmalle vain harhautukseksi otettu kulissi.
    Jt-t ovat tehneet oman raamatunväänöksensä, jota käyttävät ihmisten harhauttamiseen. rivijäsenet tietysti aivopestyinä uhreina tietämättömyyttään. jt-t
    EIVÄT OLE KRISTITTYJÄ.

    Mihin Jehovan Todistajuus sitten perustuu? Sen oppi siitä, että elämme Lopun Aikoja pitää paikkansa. Kaikki sen näkevät, joilla on silmät pässään. Onko Jehovan Todistajuus Jeesuksen ja Pyhään Ramaattuun perustuvan kristillisyydeen pilkkaa? Eli itse Saatanasta käsin koko Jehovan Todistajuus siten? Kerro!

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    Minä en usko pennin vertaa lopun aikaan tai Saatanaan, kunhan kerroin Vt-seuran lopun ajasta.

    Minulle nykymeno ei näyttäydy mitenkään huonona. Monet asiat ovat paremmin kuin aikaisemmin. Tulee mieleen esimerkiksi orjuus ja epätasa-arvo tai muu vastaava mielivalta, joka oli aiemmin vallalla.

    Haluatko toimia Punk rock -bandin "kapellimestarina"?
    http://www.zanorg.com/prodperso/punk.htm

    Äänestä

Aivan kuten googlatessasi löysit viralliset Jehovan todistajien kotisivut:

Jehovan todistajat: Vartiotorni-seuran viralliset WWW-sivut
Nämä ovat Vartiotorni-seuran, Jehovan todistajien käyttämän laillisen yhdistyksen, viralliset WWW-sivut. Tämä on virallinen lähde, jossa kerrotaan Jehovan ...
www.watchtower.org/languages/finnish/index.html - 17k -

...niin miksi etsisit virallisia sivuja muista web-osoitteista kuin www.watchtower.org alkuisista web-osoitteista?

Lue tämä uudelleen!

>>Tietopaketti Jehovan todistajista!

Jehovan todistajien viralliset web-sivut tunnistat merkistä: www.watchtower.org
Viralliset web-sivut antavat rehelliset, tarkistetut tiedot kristillisestä seurakunnasta: Jehovan todistajat.

Se, että jossain web-sivuissa on maininta 'jehovantodistajat' ei vielä takaa web-sivujen rehellisyyttä.

Tässä alla Jehovan todistajien viralliset websivut:

http://www.watchtower.org/languages/finnish/index.html

http://www.watchtower.org/languages/languages.htm

http://www.watchtower.org/publications/publications_ava ilable.htm

http://www.watchtower.org/bible/index.htm
>>

Kuten huomaat, jokaisen virallisen web-sivun osoite alkaa www.watchtower.org

Äänestä
  • Lahko odottaa, että sen sivut luetaan ja toistetaan kuten papukaija.

    Jos haluat tietää entisten todistajien kokemuksia lahkosta ja kuulla eroamiseen johtaneista syistä, käy sivun www.jttuki.info foorumilla H2O.

    Äänestä

  • vai punniten kirjoitti:

    Lahko odottaa, että sen sivut luetaan ja toistetaan kuten papukaija.

    Jos haluat tietää entisten todistajien kokemuksia lahkosta ja kuulla eroamiseen johtaneista syistä, käy sivun www.jttuki.info foorumilla H2O.

    Suomi24.fi foorum ei ole mainospalsta!

    Äänestä

  • vai punniten kirjoitti:

    Lahko odottaa, että sen sivut luetaan ja toistetaan kuten papukaija.

    Jos haluat tietää entisten todistajien kokemuksia lahkosta ja kuulla eroamiseen johtaneista syistä, käy sivun www.jttuki.info foorumilla H2O.

    Niin tuosta jttuki.info sivustosta sen verran, että kyseessä on 'Jehovan todistajista eronneiden tuki' ry

    Yleisesti on tiedossa, että yhdistyksen kotisivujen nimellä löytää internetistä myös kotisivun omistajan, haltija, hallinnoijan yhteystiedot. Tämä sääntö pätee myös jttuki.infoon.

    "jttuki.info Jehovan todistajista eronneiden tuki ry

    Registrant ID:C2297867-LRMS
    Registrant Name:Marsupilami
    Registrant Organization:JTtuki
    Registrant Street1:Ylimmaisentie
    Registrant Street2:
    Registrant Street3:
    Registrant City:Ahoinen
    Registrant State/Province:--
    Registrant Postal Code:FIN-14300
    Registrant Country:FI
    Registrant Phone: 35.8407181350

    Billing Email:[email protected]
    Tech ID:C4862063-LRMS
    Tech Name:Registrant
    Tech Organization:Modicus Oy, Inc.
    Tech Street1:Box 270 / Kristianinkatu 11-13 C 48
    Tech Street2:
    Tech Street3:
    Tech City:Helsinki"

    Yleisesti on tiedossa, että puhelinnumerot ovat löydettävissä mm. 118, 0100100 ja 020202 palvelujen avulla.

    Äänestä

  • "hänelle" kirjoitti:

    Yleisesti on myös tiedossa, että PRH:n kaupparekisteristä löytää yrityksen nimellä runsainmäärin tietoa yrityksen vastuuhenkilöistä.

    Äänestä

  • "hänelle" kirjoitti:

    Niin tuosta jttuki.info sivustosta sen verran, että kyseessä on 'Jehovan todistajista eronneiden tuki' ry

    Yleisesti on tiedossa, että yhdistyksen kotisivujen nimellä löytää internetistä myös kotisivun omistajan, haltija, hallinnoijan yhteystiedot. Tämä sääntö pätee myös jttuki.infoon.

    "jttuki.info Jehovan todistajista eronneiden tuki ry

    Registrant ID:C2297867-LRMS
    Registrant Name:Marsupilami
    Registrant Organization:JTtuki
    Registrant Street1:Ylimmaisentie
    Registrant Street2:
    Registrant Street3:
    Registrant City:Ahoinen
    Registrant State/Province:--
    Registrant Postal Code:FIN-14300
    Registrant Country:FI
    Registrant Phone: 35.8407181350

    Billing Email:[email protected]
    Tech ID:C4862063-LRMS
    Tech Name:Registrant
    Tech Organization:Modicus Oy, Inc.
    Tech Street1:Box 270 / Kristianinkatu 11-13 C 48
    Tech Street2:
    Tech Street3:
    Tech City:Helsinki"

    Yleisesti on tiedossa, että puhelinnumerot ovat löydettävissä mm. 118, 0100100 ja 020202 palvelujen avulla.

    Lainaus yltä:
    >>Registrant Phone>>

    Mitä tuo tarkoittaa Suomenkielellä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei kristillinen kirjoitti:

jehovalaisten oppi on samantyyppinen "yksijumalainen uskonto", kuin esim. islam.
Islamilaisten jumala on allah ja jehova noiden toisten. Se niille myös on yhtäläistä, että molemmat tunnustavat jeesuksen profeetaksi.
Jehovalisten perusteesihän on kieltää jeesuksen jumaluus. Sen sijaan hänet selitetään ylienkeli miikaeliksi. Islamilaisille taas muhamed on ylempi profeetta, kuin jeesus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu